Aloitan lyhyesti, asioita on enemmän mutta tässä pintapuolisesti suurimat:
Olemme olleet vasta hetken naimisissa, vaimoni tahtoi koiran. Minä en. Vaimoni puhui ja jankkasi aiheesta kauan, näytti söpöjä pentukuvia ja kertoi kiillotettua mielikuvaa koiran omistamisesta. Suostuin puoliväkisin lopulta. En pidä asumisesta koiran kanssa yhtään, en ennen enkä tietenkään nyt kun koira on jo vuoden ikäinen. Olen alusta asti yrittänyt puhua että koirasta luovuttaisiin, ei ole luovuttu.
Nyt vaimoni tahtoo lasta, kahtakin. En ole lainkaan varma, haluanko lasta. Pidän toki vauvoja herttaisina, mutta luonteelleni en mahda mitään. En vain tahdo sellaista omalle vastuulleni. Kyse ei ole vastuuttomuudesta, ehkä olen itsekäs, mutten vain tahdo.
Monesta asiasta olemme eri mieltä. Vaimoni yleensä puhuu niin kauan, etten jaksa enää jankata vastaan jotta saa tahtonsa läpi. Tai käyttää jopa itkua asiansa voittaakseen.
Nauramme harvoin yhdessä. Emme edes voi katsoa elokuvia yhdessä, koska emme pidä alkuunkaan samankaltaisista elokuvista.
Kotimme sisustuksesta olemme eri mieltä. Vaimoni pitää sisustuslehtien tarjoamaa näkymää ainoana oikeana, kun taas minusta se on persoonaton ja lattea. En tahtoisi asua sen kaltaisessa kodissa, joksi kotimme on vauhdilla muuttumassa.
Tähän ei liity ketään kolmatta pyörää. Olen ollut vaimolleni koko ajan uskollinen, kuten olen niin kauan kuin yhdessä olemme. Mutta kauanko olemme yhdessä?
Olen yrittänyt puhua vaimoni kanssa tilanteesta, mutta tuloksena on krokotiilinkyyneleitä, suukkoja, seksiä, suostuttelua, suukkoja suostuttelua, krokotiilinkyyneliä.
Tiedän, että vaimoni rakastaa minua kovasti ja tahtoo kanssani yhteisen kodin. En vain näe sitä sellaisena paikkana, jossa viihdyn...
T: HL
Olemme olleet vasta hetken naimisissa, vaimoni tahtoi koiran. Minä en. Vaimoni puhui ja jankkasi aiheesta kauan, näytti söpöjä pentukuvia ja kertoi kiillotettua mielikuvaa koiran omistamisesta. Suostuin puoliväkisin lopulta. En pidä asumisesta koiran kanssa yhtään, en ennen enkä tietenkään nyt kun koira on jo vuoden ikäinen. Olen alusta asti yrittänyt puhua että koirasta luovuttaisiin, ei ole luovuttu.
Nyt vaimoni tahtoo lasta, kahtakin. En ole lainkaan varma, haluanko lasta. Pidän toki vauvoja herttaisina, mutta luonteelleni en mahda mitään. En vain tahdo sellaista omalle vastuulleni. Kyse ei ole vastuuttomuudesta, ehkä olen itsekäs, mutten vain tahdo.
Monesta asiasta olemme eri mieltä. Vaimoni yleensä puhuu niin kauan, etten jaksa enää jankata vastaan jotta saa tahtonsa läpi. Tai käyttää jopa itkua asiansa voittaakseen.
Nauramme harvoin yhdessä. Emme edes voi katsoa elokuvia yhdessä, koska emme pidä alkuunkaan samankaltaisista elokuvista.
Kotimme sisustuksesta olemme eri mieltä. Vaimoni pitää sisustuslehtien tarjoamaa näkymää ainoana oikeana, kun taas minusta se on persoonaton ja lattea. En tahtoisi asua sen kaltaisessa kodissa, joksi kotimme on vauhdilla muuttumassa.
Tähän ei liity ketään kolmatta pyörää. Olen ollut vaimolleni koko ajan uskollinen, kuten olen niin kauan kuin yhdessä olemme. Mutta kauanko olemme yhdessä?
Olen yrittänyt puhua vaimoni kanssa tilanteesta, mutta tuloksena on krokotiilinkyyneleitä, suukkoja, seksiä, suostuttelua, suukkoja suostuttelua, krokotiilinkyyneliä.
Tiedän, että vaimoni rakastaa minua kovasti ja tahtoo kanssani yhteisen kodin. En vain näe sitä sellaisena paikkana, jossa viihdyn...
T: HL
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei.
Et varmaan toivo tämänkaltaista vastausta, mutta tarinasi kuulosti osittain kovin tutulta. Minä olen nainen, toista kertaa naimisissa. Ensimmäisen puolisoni kanssa liittoa kesti melkein kymmenen vuotta, ihme ja kumma. Ei meillä mitään suurta draamaa ollut, olipahan vaan kaksi erittäin erilaista luonnetta ja arvomaailmaa joiden yhteensovittaminen kävi ajan myötä mahdottomaksi. Minä olin se, joka pisti eron vireille. Yksi suurimmista ongelmista oli lapsiluku - minun maailmaani ei olisi kaatanut sekään, vaikkei lapsia olisi siunaantunut ollenkaan, puolisoni taas halusi suurperheen. Väsyin keksimään jatkuvia syitä miksi ei vielä ja loppujen lopuksi lapsiluku jäi yhteen. Erimielisyyksiä oli myös taloudenhoidosta ja sukupuolirooleista, kävimme pariterapiassakin kuulemassa syitä siihen, miksi yritimme mahduttaa toisiamme muotteihin, jotka eivät kummallekaan sopineet.
Lopputulos - eron kipuilun jälkeen molempien elämänlaatu parani, löysimme kumpikin rinnallemme kumppanin, joka arvostaa meitä sellaisina kuin olemme, vaatimatta mahdottomia. (Exäkin sai sittemmin suurperheen, olen onnellinen hänen puolestaan!) Tottakai parisuhteessa on tehtävä kompromisseja, mutta joissain (isoissa) asioissa toisen päätä ei voi kääntää. Tai voi, muttei ehkä kannata - lopputuloksena voi olla kaksi elämäänsä tyytymätöntä ihmistä ja siitä seuraavat isommat ongelmat....
Mitä yritän sanoa on se, että oletteko varmasti molemmat tyytyväisiä tilanteeseen? Ei parisuhteen kuulu olla jatkuva sopeutumista vain toisen odotuksiin, molemmilla on oltava tilaa toteuttaa itseään ja aikaa omille jutuille....Muuten alkaa päätä puristaa liiaksi.
Toivottavasti saatte asianne järjestykseen, minulla se vaati rinnalle ihan toisen ihmisen - joka myös on eronnut edellisestä liitostaan liian isojen yhteensopimattomuuksien vuoksi. Elämä on kummallista.
Sano vaikka, että haluat kodin jossa sinäkin voit saada mielipiteesi kuuluviin.
Ole ihan rehellinen ja kerro, että rakstat puolisoasi, mutta et hänen toiveitaan, etkä hänen näkemyksiään koiran hankinnasta, lasten hankinnasta.
Kovin moni nuori nainen katssoo näitä sisutuslehtiä ja tekee kotiaan niiden mukaan, jotka ovat hyvin kausiluontoisia. Mieheni sanoi meidän remontin alkaessa, että hän ei halua asua sairaalassa, siltähän nämä lehtien asunnut nykyään näyttävät, persoonallisuus puuttuu. Niinpä meillä ei nyt asutakaan sairaalassa vaan ihan omannäköisessä kodissa.
Kerro myös, että sinun on vaikea olla kun et saa mitään kompromissia asioissa, vaan toinen nyt jyrää.
Olen toki tullut siihenkin tulokseen, että nämä nuoret naisihmiset ovat luultavasti niin heikkoja itsetunnoltaan, että yrittävät lehtikuvien mukaan sada hyväksyntää hyvästä mausta sisustaa koti, kuuntelevat ihan liikaa näitä juttuja.
Koeta vielä keskustella, tai ehdota sitten avioliittoneuvontaan menoa yhdessä. Eiköhän ala ajatella hieman järkevämmin.
Kun kyseessä on lapset tai koira, tulee totta kai molempien olla niistä 100% varmoja. Tosin koiran suhteen sinä olet jo myöhässä. Minun mielestä on aivan turhaa yrittää vaatia vaimoa luopumaan koirasta. Jos olet suostunut siihen, niin sitten olet suostunut. Nyt on turha valittaa, vaikka vaimosi olisi sen vinkumalla itselleen saanut. Ei ole myöskään oikein koiraa kohtaa, että joutuisi vaihtamaan kotia teidän erimielisyyksien vuoksi. Jos haluat jatkaa vaimosi kanssa, niin sinun kyllä pitää vain oppia elämään koiran kanssa. Tuo on täysin väärä tie, että olet "puoliväkisin" tähän suostunut, ja nyt vaaditkin koiran muuttoa kodista.
Lapsikysymykseen en voi sanoa mitään muuta kuin että älkää ainakaan nyt niitä hankkiko, vaikka vaimo kuinka toivoisi. Luonnollisesti, niin kuin koirankin olisi pitänyt saada omistajat jotka aidosti haluavat sen, on lapsellakin oikeus saada vanhemmat jotka aidosti haluavat sen osaksi yksikköään.
Olethan varma ettet ole näistä asioista eri mieltä vaimosi kanssa koska tahdot olla periaatteen vuoksi kaikesta eri mieltä? Niinkin käy helposti pitkässä suhteessa, kun arki tulee vastaan ja tympäännytään toisiin. Ihan sama mitä toinen haluaa, niin sitä ei varmasti itse halua, ettei nyt vaan anneta toiselle jossain periksi. Tuo on sellainen kysymys mitä kannattaa pohtia tarkkaan ihan itsekseen.
Ja sitten, miksi ihmeessä ette ole puhuneet koiran- ja lastenhankkimisia täysin selväksi ennen häitä? Onko vaimosi kokoajan elänyt harhaluulossa että haluat perustaa hänen kanssaan perheen? Vai oletko sinä elänyt harhaluulossa että te ette hanki lapsia? Eikö tämä asia ole kertaakaan tullut mieleenne ennen häitä? Minä en ole vielä naimisissa avokin kanssa, mutta silti meille on jo täysin selvää mitä halutaan näiden asioiden suhteen. Olette oikeasti tehneet kyllä virheen jo ennen naimisiinmenoa, kun ette ole puhuneet näitä selväksi/ette ole uskoneet toisen sanomisia toiveistanne.
Kiitos jo näistäkin vastauksista. Kerrankin fiksuja, ajattelemisen aihetta antavia vastauksia.
On totta, että en ole antanut omaa ääntäni tarpeeksi kuuluviin, olen myös luonteeltani hieman liika houkuteltavissa. Koirasta en välitä, mutta kannan toki siitä vastuun kun sen olen tänne asumaan ottanut.
On myös totta, että ennen avioliittoa on jäänyt joitain asioita keskustelematta. Omaa syytäni kyllä tuo osittain. Minulla oli takanani pitkä aika ilman kumppania ja nykyinen vaimoni kun tuli elämääni, asiat etenivät kohtuullisen nopeaan tahtiin. Osittain olin vain onnellinen vihdoinkin kumppanin löydettyäni. En vain ehkä tajunnut silloin, että sen on syytä olla se oikea ihan tosissaan.
T: HL
Emme puhuneet mitään mistään lapsista ennen häitä. Jos mennään naimisiin, on oletus, että niitä joskus koetetaan saada. Aikataulua voi sitten kyllä rukata. Meillä on 3.
Sisusta oma huone / alue oman mielesi mukaan. Miehelläni on kamala lehtikasa sukkineen ja urheiluhousuineen olohuoneen pöydän vieressä enkä enää edes näe sitä. En ole eläissäni lukenut sisustuslehtiä. Paljon parempi ja halvempaa on, kun ei niitä lue. Kamalia valkoisia laatikoita kämppä vain tulisi kalliilla täyteen.
Koiran otto on noin yleisesti ottaen on kamalaa, jos kumpikin ei ole sen takana. En itse ottaisi mistään hinnasta. Tykkään niistä, mutta en jaksa huoltaa. Jos sellaisen ottaa, on se vain sitten hoidettava. Koeta alkaa tykätä, kun se nyt siinä on. Koira on kovin mukava eläin sinänsä.
Nosta pääsi pystyyn ja kanna miehuutesi kuten mies. Kerro mitä haluat kohteliaasti. Pyydä oma tilasi ja ole myös vaimollesi kohtelias. Älä ruikuta äläkä heittäydy marttyyriksi. Sinulla on nainen, kanna se ilolla.
Ehdoton ei lapselle.
Minusta teidän kuuluu erota. Vaikka ei olisi riitoja. Vaikka rakastaisitte kuinka. Molempien parhaaksi.