Terve. Olen lueskellut täällä kymmeniä ketjuja, ja silti tuntuu että omaan ongelmaan ei löydy vastausta. Tilanne on tämä:
Olen 23- vuotias mies ja avokkini on 22-vuotias nainen. Olemme seurustelleet jo 7 vuotta ja asuneet yhdessä 5 vuotta. Suhde on ollut antoisa ja rakastamme toisiamme suuresti. Minä ainakin rakastan.
Olen kovin mustasukkainen persoona, mutten sairaalloinen kyttääjä kuitenkaan.
Olemme sopineet alussa selvät pelisäännöt mm: Ei mennä yöksi vastakkaiselle sukupuolelle, puhutaan asiat halki jos jotain on jne.
En ikinä voisi pettää avokkiani mistään hinnasta, sillä arvostan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Meillä on myös kaksi koiraa.
Muutamia ikäviä skenaarioita on kuitenkin käynyt : Hän on bileistä eksynyt random tyypin luokse yötä, kerran hän ilmoitti että taitaa olla ihastunut toiseen ja taas karkasi yöksi. Näin kamalasti vaivaa ja sain otettua herra x:n ystävään yhteyttä ja sitä kautta purettiin tilanne sopivaan suuntaan, ja hän aina vakuuttanut olevani minun kultani. Nyt on viime vuodet mennyt ihan okei, mutta olen alkanut olemaan vaan "vainoharhainen", enkä tiedä miten suhtautua kun hän lähtee ystävien kanssa yhdelle, tai shoppaamaan tai mitään. Yritän löystää mahdollisimman paljon, ja hän tietää varmasti että teen parhaani, mutta viime viikonloppu oli kyllä total katastrof!: meille tuli mun duunikavereita ja yhden kanssa avokkini tuntui olevan hyvää pataa. krapula-aamuna avokki sanoi että tahtoo omaa tilaa ja tauon suhteeseen ja sanoi menevänsä mun työkaverin luokse. Sovittiin että hän tulee kotiin ajoissa, mutta jäi yöksi.
Aamusta sitten ovelle tuli ja sanoi että he vain juttelivat, koska avokilla on niin vähän ystäviä, ja tämä mun työkaveri on kyllä todella hyvä kuuntelija, ja antaa hyviä näkökantoja ns "puolueettomasti", mutta minusta tuntuu vaan että tämä työkaveri yrittäis salakavalasti varastaan huomion ja sitä kautta myös elämäni rakkauden.
Keskusteltiin asiasta fiksusti, niinkuin pitääkin, ja avokki sanoi että hänestä on pidempään tuntunut pahalta, kun tuntuu ettei suhde etene mihinkään tai kun häntä ei seksuaalisesti haluta, ja olen ollut liian painostava. Pyysin anteeksi ja lupasin että hänen ehdoillaan mennään. Siihen hän vastasi että miten pärjään hänen kanssaan jos häntä ei esim haluta vuoteen? rakastaisinko silti häntä sellaisena kun hän on? Ilman että pettäisin häntä, vastasin että hänessä on niin paljon hienoja puolia, että olisin kyllä valmis tiputtamaan seksissä, jos saan olla hänen kanssaan ja jakaa elämää. Se että suhde "junnaa" paikallaan tarkoittaa varmaan sitä että kihloissa ollaan, mutta ei liiemmin häitä suuniteltu, en tahdo vielä lapsia, koska pitäis olla molemmat vakkariduunissa ja valmistuneita, sekä lapselle se kasvualusta valmiina. Häntä saattaa tietysti ahdistaa myös se että hänen kaksoissiskollansa on aviomies ja yksi lapsi, mutta tulevat meidän ikäisinä todella huonosti toimeen taloudellisesti.
Eli mun pitäis osata nyt löystää niin että annan hänen keskustella ja viettää enemmän aikaa vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa, ja olla seksuaalisesti neutraalimpi ( Ei painostusta ikinä enää).
Hän tuppaa vaan ihastumaan niin helposti muihin tapaamiinsa ihmisiin että tuntuu että taas sitä mennään, ja pitää ruveta tekemään pelastussuunitelma.
vastapalvelukseksi sanoin että hänen on luvattava mulle että pyrkii neutralisoimaan mun mustasukkaisuustunteet ja sovittiinkin että jos hän käy juttelemassa tai näkee näitä "Mun vihollisia", niin julkisilla paikoilla, eikä mee esim niiden kämpille kyläileen tai muuta. Ja tuntuikin kivalta kun tänään kysyi multa että onko ok jos nään tän kaverin tässä lähellä ja tulisin sitten kotiin.
sanoin että on.
-silti vaan välillä tuntuu että oonko mä vaan tyhmä! pitäskö lopettaa suhde, koska jokin mun sisällä sanoo että tommoset "Ystävyyssuhteet" pitää mitoittaa oikeille etäisyyksille, silloin kun ollaan oikeassa parisuhteessa. Eikä noin montaa "Lipsahdusta" yhteisistä pelisäännöistä pitäs antaa tapahtua. tuo käytöshän voi olla myös provosoivaakin, että mä huomaisin kuin käy jos pitää liikaa jotakin itsestäänselvänä, ja pelkäänkin että oisin tukahduttanut toisen menemiset ja olemiset liialla mustasukkaisuudella ja suojeluhalulla. Tietysti voi myös olla että kun niin nuorena tavattiin ja yhteen muutettiin niin tämä keto on käyty jo ja elämä olisi siis edessä? kauheeta itsepohdiskelua, mutta emmää tiiä kui täs käy.
Olen 23- vuotias mies ja avokkini on 22-vuotias nainen. Olemme seurustelleet jo 7 vuotta ja asuneet yhdessä 5 vuotta. Suhde on ollut antoisa ja rakastamme toisiamme suuresti. Minä ainakin rakastan.
Olen kovin mustasukkainen persoona, mutten sairaalloinen kyttääjä kuitenkaan.
Olemme sopineet alussa selvät pelisäännöt mm: Ei mennä yöksi vastakkaiselle sukupuolelle, puhutaan asiat halki jos jotain on jne.
En ikinä voisi pettää avokkiani mistään hinnasta, sillä arvostan häntä enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Meillä on myös kaksi koiraa.
Muutamia ikäviä skenaarioita on kuitenkin käynyt : Hän on bileistä eksynyt random tyypin luokse yötä, kerran hän ilmoitti että taitaa olla ihastunut toiseen ja taas karkasi yöksi. Näin kamalasti vaivaa ja sain otettua herra x:n ystävään yhteyttä ja sitä kautta purettiin tilanne sopivaan suuntaan, ja hän aina vakuuttanut olevani minun kultani. Nyt on viime vuodet mennyt ihan okei, mutta olen alkanut olemaan vaan "vainoharhainen", enkä tiedä miten suhtautua kun hän lähtee ystävien kanssa yhdelle, tai shoppaamaan tai mitään. Yritän löystää mahdollisimman paljon, ja hän tietää varmasti että teen parhaani, mutta viime viikonloppu oli kyllä total katastrof!: meille tuli mun duunikavereita ja yhden kanssa avokkini tuntui olevan hyvää pataa. krapula-aamuna avokki sanoi että tahtoo omaa tilaa ja tauon suhteeseen ja sanoi menevänsä mun työkaverin luokse. Sovittiin että hän tulee kotiin ajoissa, mutta jäi yöksi.
Aamusta sitten ovelle tuli ja sanoi että he vain juttelivat, koska avokilla on niin vähän ystäviä, ja tämä mun työkaveri on kyllä todella hyvä kuuntelija, ja antaa hyviä näkökantoja ns "puolueettomasti", mutta minusta tuntuu vaan että tämä työkaveri yrittäis salakavalasti varastaan huomion ja sitä kautta myös elämäni rakkauden.
Keskusteltiin asiasta fiksusti, niinkuin pitääkin, ja avokki sanoi että hänestä on pidempään tuntunut pahalta, kun tuntuu ettei suhde etene mihinkään tai kun häntä ei seksuaalisesti haluta, ja olen ollut liian painostava. Pyysin anteeksi ja lupasin että hänen ehdoillaan mennään. Siihen hän vastasi että miten pärjään hänen kanssaan jos häntä ei esim haluta vuoteen? rakastaisinko silti häntä sellaisena kun hän on? Ilman että pettäisin häntä, vastasin että hänessä on niin paljon hienoja puolia, että olisin kyllä valmis tiputtamaan seksissä, jos saan olla hänen kanssaan ja jakaa elämää. Se että suhde "junnaa" paikallaan tarkoittaa varmaan sitä että kihloissa ollaan, mutta ei liiemmin häitä suuniteltu, en tahdo vielä lapsia, koska pitäis olla molemmat vakkariduunissa ja valmistuneita, sekä lapselle se kasvualusta valmiina. Häntä saattaa tietysti ahdistaa myös se että hänen kaksoissiskollansa on aviomies ja yksi lapsi, mutta tulevat meidän ikäisinä todella huonosti toimeen taloudellisesti.
Eli mun pitäis osata nyt löystää niin että annan hänen keskustella ja viettää enemmän aikaa vastakkaista sukupuolta olevien ihmisten kanssa, ja olla seksuaalisesti neutraalimpi ( Ei painostusta ikinä enää).
Hän tuppaa vaan ihastumaan niin helposti muihin tapaamiinsa ihmisiin että tuntuu että taas sitä mennään, ja pitää ruveta tekemään pelastussuunitelma.
vastapalvelukseksi sanoin että hänen on luvattava mulle että pyrkii neutralisoimaan mun mustasukkaisuustunteet ja sovittiinkin että jos hän käy juttelemassa tai näkee näitä "Mun vihollisia", niin julkisilla paikoilla, eikä mee esim niiden kämpille kyläileen tai muuta. Ja tuntuikin kivalta kun tänään kysyi multa että onko ok jos nään tän kaverin tässä lähellä ja tulisin sitten kotiin.
sanoin että on.
-silti vaan välillä tuntuu että oonko mä vaan tyhmä! pitäskö lopettaa suhde, koska jokin mun sisällä sanoo että tommoset "Ystävyyssuhteet" pitää mitoittaa oikeille etäisyyksille, silloin kun ollaan oikeassa parisuhteessa. Eikä noin montaa "Lipsahdusta" yhteisistä pelisäännöistä pitäs antaa tapahtua. tuo käytöshän voi olla myös provosoivaakin, että mä huomaisin kuin käy jos pitää liikaa jotakin itsestäänselvänä, ja pelkäänkin että oisin tukahduttanut toisen menemiset ja olemiset liialla mustasukkaisuudella ja suojeluhalulla. Tietysti voi myös olla että kun niin nuorena tavattiin ja yhteen muutettiin niin tämä keto on käyty jo ja elämä olisi siis edessä? kauheeta itsepohdiskelua, mutta emmää tiiä kui täs käy.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minusta naisesi tekee väärin sua kohtaan. Tottakai tuollaisesta käytöksestä tulee mustasukkaiseksi ja minusta sinulla on tuohon jo täysi oikeus. Nyt vaan omat rajat kunniaan ja suhteen pelisäännöt uusiksi.
Minä naisena pitäisin sun kaltaisesta miehestä hyvää huolta. Tsemppiä!
no voihan voi... Minulla on vähän samanlainen tilanne, mutta meillä on lapsikin. Ulkopuolisen on tietysti helppo sanoa, mutta sinuna antaisin sun avokkisi mennä ja tehdä mitä haluaa ja jatkatte omia polkujanne. Muuten tuosta tulee helposti sulle pitkä kierre, joka ahdistaa sua ja kaivelee. Tilanne ei ihan oikeasti parane koskaan ja naistasi selkeästi kiinnistaa muut miehet. Ainakin mulle lähes koko ajan oleva seksittömyys ei kerta kaikkiaan toimi.