Näitä tarinoita riiittää; miksi minun olisi erilainen? Se ei ehkä ole erilainen, mutta se on minun tarinani, minun elämääni. Olen seurannut tätä palstaa sivusta hetken, enkä ukonut avaavani tänne keskustelua, koska rakentavaa keskustelua tuntuu olevan täällä haasteellista käydä. Silti avaan tänne keskustelun, syystä tai toisesta.
Alan olla siinä pisteessä, jossa sekä järki että tunteet sanovat, että päästä irti! Irrota siitä naimisissa olevasta miehestä, jota olet tapaillut jo vuoden verran. Miksi pitäisi irrottaa? Koska eropuheistaan huolimatta hän ei ole vielä laittanut eroa vireille. Koska huolimatta kaikesta siitä hyvästä, rakkaudesta, kiintymyksestä, yhteisistä asioista, hän ei ole laittanut eroa vireille. Koska minua satuttaa kuulla niitä valheita, joita hän vaimolleen kertoo. Koska olen alkanut miettimään, voisinko itse lopulta luottaa häneen, jos hän eroaisi ja aloittaisimme parisuhteen?
Hän ei halua irrottaa. Hän ei halua minun irrottavan. Hän ei haluaisi minun tapaavan ketään toista, rakastuvan kehenkään toiseen. Hän sanoo haluavansa minut, kunhan hän on aikanaan valmis kertomaan vaimolleen haluavansa erota. Milloin on se aika?
Mietin irrottamista, koska olen väsynyt odottamaan. Koska hän satuttaa minua toiminnallaan. Koska tunnen jokakerta musertavaa surua, kun hän lähtee luotani kotiinsa. Haluaisin tutustua häneen paremmin, mutten tässä tilanteessa pysty siihen. Rakastan häntä, haluan enemmän kuin mitä hän minulle tällä hetkellä tarjoaa. Enkä tiedä, vooinko saada sitä koskaan hänen kanssaan?!
Milloin tietää, että on valmis irrottamaan? Minusta tuntuu, etten vielä ole.
Alan olla siinä pisteessä, jossa sekä järki että tunteet sanovat, että päästä irti! Irrota siitä naimisissa olevasta miehestä, jota olet tapaillut jo vuoden verran. Miksi pitäisi irrottaa? Koska eropuheistaan huolimatta hän ei ole vielä laittanut eroa vireille. Koska huolimatta kaikesta siitä hyvästä, rakkaudesta, kiintymyksestä, yhteisistä asioista, hän ei ole laittanut eroa vireille. Koska minua satuttaa kuulla niitä valheita, joita hän vaimolleen kertoo. Koska olen alkanut miettimään, voisinko itse lopulta luottaa häneen, jos hän eroaisi ja aloittaisimme parisuhteen?
Hän ei halua irrottaa. Hän ei halua minun irrottavan. Hän ei haluaisi minun tapaavan ketään toista, rakastuvan kehenkään toiseen. Hän sanoo haluavansa minut, kunhan hän on aikanaan valmis kertomaan vaimolleen haluavansa erota. Milloin on se aika?
Mietin irrottamista, koska olen väsynyt odottamaan. Koska hän satuttaa minua toiminnallaan. Koska tunnen jokakerta musertavaa surua, kun hän lähtee luotani kotiinsa. Haluaisin tutustua häneen paremmin, mutten tässä tilanteessa pysty siihen. Rakastan häntä, haluan enemmän kuin mitä hän minulle tällä hetkellä tarjoaa. Enkä tiedä, vooinko saada sitä koskaan hänen kanssaan?!
Milloin tietää, että on valmis irrottamaan? Minusta tuntuu, etten vielä ole.
Vastaukset 117
Vanhimmat
Tiedän tunteen. Ei ole herkkua. Rakkaus on molemminpuolista, mies on onneton tahollaan, minäolen onneton ilman häntä, mutta silti hän ei saa ratkaisua tehtyä.
Mä en ainakaan vielä ole valmis päästämään irti. En tiedä, mihin tämä aikanaan voisi päättyä...
Ei mies ole niin kovin onneton tahollaan vaikka sanoo niin. Minäkin olen kakkonen kuudetta vuotta ja tiedän että mies voi puhua mitä vaan. Minua se ei haittaa koska en odota mieheltä mitään "ratkaisua".
Pidän hauskaa niin kauan kun tuntuu että jotain muutakin voisi olla. Tiedän että saan repäistyä itseni suhteesta irti HALUTESSANI.
Mitä hauskaa on olla toisen naisen miehen kanssa joka vielä saattaa puhua mitä vain??
No sen hauskan saa jokainen päätellä itse. :D
En usko kaikkea valitusta mitä mies sanoo kotioloista. Sitä tarkoitin mitä vaan puhumisella. Monesti siinä on liiottelua. Ei kukaan jolla on tosi kurjaa asu vapaaehtoisesti sellaisessa paikassa. Etenkään kun ei edes lapset pidä siellä.
Alunperinkään en tapailua aloittanut sillä mielellä että haluan parisuhdetta. En halua edelleenkään. Kenenkään kanssa.
Minulla samanlainen tilanne, haluaisin jo irti en vain pääse.
Mies ei ole minulle mitään luvannut, en vain tiedä miksi häntä rakastan niin paljon.Puukkoja satelee taivaalta sen minkä kerkiää.Järki sanoo että lopeta mutta tunteeet vie..
Tollaselle vosulle sietääkin sataa puukkoja selkään.
Minä irrotin, kun näin vaimon. Hän ei ollut mitään mitä mies oli kertonut hänen olevan. Tajusin, ettei mies jätä häntä koskaan. Nyt miehellä on jo uusi rakastajatar eikä se mies muutu koskaan. Onneksi en jäänyt roikkumaan.
Ei miehet oikeasti eroa. Tai varmaan joskus, mutta erittäin harvoin. Ehkä jossain sisimmässään haluaisivatkin, mutta käytännössä erittäin harvoin. Eivät vaan pysty. Sun miehesi on joko harvinaisuus tai suurin osa, joka puheistaan huolimatta ei eroamaan. Älä luota. Ikävä neuvo, mutta niin vaan on.
Tuo on varmasti aivan totta. Juuri tuuota olen kelannut aina välillä tämän vuoden mittaan. Tämä on kuin vuoristorata, minun tunteeni siis - menevät ylös-alas, eikä niitä pysty pysäyttämään. Toisinaan tulee sitten se käsijarrumies ja nykäisee hätäjarrutuksen, jonka jälkeen taas mennään!
Pitkään luotin miehen sanaan, että hän aikoo oikeasti erota, mutta mitä pidempään menee ja mitä useammin hän vetää maton jakojeni alta, sitä enemmän usko siihen murenee. Hänen tunteitaan en epäile, ja näen ettei hän ole onnellinen avioliitossaan. Jokin häntä kuitenkin siinä pitää.
Surin kysymys onkin, miten päästä irti? Mistä löytää se voima ja ennen kaikkea halu?! Rakastan häntä enemmän kuin koskaan ketään, ja olen sentäään ollut melkein 20-vuotisessa parisuhteessa/avioliitossa. Pelkkä ajatus siitä, ettei hän olisi enää elämässäni salpaa hengitykseni. Kun asiat ovat välillämme erityisen sekaisin, en saa nukuttua ja on vaikea keskittyä mihinkään. Tiedän että se kuulostaa ehkä kliseiseltä, ja moni ajattelee, että olen tyhmä ja naiivi, mutta nämä ovat minun tunteitani, enkä usko voivani enää koskaan tuntea näin kenenkään muuun kanssa. Ehkä siksi pidän hänestä kiinni niin lujaa.
Miltä luulet vaimosta tuntuvan? Saako vaimo nukuttua? Ehkä vaimokin rakastaa häntä enemmän kuin koskaan ketään ja pelkkä ajatus siitä, ettei hän olisi enää vaimon elämässä salpaa hänen hengityksensä? Ehkä siksi vaimokin pitää hänestä niin lujaa kiinni?
Voihan se olla noinkin. Mutta minulle vaimo sanoi aikanaan, kun sai tietää minulla ja miehellään olevan suhde, että hän ei haluaisi enää miestä, kun on pitkään mennyt huonosti, mutta ei aio "hävitä miestä" minulle! Daa?!? Kun mies sitten "päätti" suhteemme, en tiedä miltä vaimosta tuntui. Mutta kun mies lopulta erosi vaimostaan ja aloitti elämän minun kanssani, vaimon mielestä mies olikin maailman ihanin.
Aina vain Iitun henkeä salpaa ja hän pitää lujaa miehestä kiinni. Voi raukkaa!
Näitä tarinoita on paljon, ja jokainen on erilainen, vaikka niissä onkin paljon yhtäläisyyksiä. Itse uskon, että näitä on karkeasti kahdenlaisia: niitä, joissa miehellä ei ole aikomustakaan erota tai kakkonen ei halua miestä itselleen, ja sitten niitä, joissa oikeasti todella rakastutaan ja halutaan olla yhdessä. Nämä jälkimmäiset sitten jakaantuvat taas kahtia; niihin joissa mies eroaa ja aloittaa oikean suhteen kakkosen kanssa, ja niihin, joissa mies ei syystä tai toisesta vaan pysty eroamaan vaikka haluaisikin.
Oma suhteeni on/taitaa olla tuota viimeisintä laatua. Matkan varrellle on mahtunut paljon ja tunteemme ovat intensiivisiä ja syviä - ovat vain syventyneet sen kahden vuoden aikana, jonka ajan olemme toistemme elämään kuuluneet. Olemme yrittäneet puolitosissamme, ja kerran jopa ihan tosissamme, irrottaa, mutta emme pystyneet, kun emme halunneet.
Itse ihmettelen, miksi vaimo haluaa edelleen jatkaa, kun tietää miehellä olevan suhde minuun ja rakastavan minua. Mutta miksipä sitä toisaalta ihmetellä; yhtä lailla vaimo ja osa ystävistänikin miettii, miksi minä jatkan tätä vaikka hän ei vieläkään ole eronnut vaimostaan?! Siihen en osaa vastata. Ehkä kumpikaan meistä, minä eikä vaimo, emme kysy itseltämme sitä kysymystä, koska pelkäämme vastausta.
Miksiköhän se mies ei sitten pysty eroamaan vaikka niin kovin haluaa. Haluatko todella saada miehen, joka eroaa siksi, että vaimo jättää?
Ehkä haluaisinkin. En siksi, että vaimo jättää vaan siksi, että rakastan miestä.
Ehkä se vaimokin rakastaa miestä, eikä siksi jätä? Mikäs miehen on siinä köllötellessä, kahden naisen kanssa seksiä, hellyyttä ja rakkautta? Kyllä siinä on yliannostus moiselle miehelle hyvyyttä.
Se harha, ettei voisi tuntea muita kohtaan yhtä syviä tunteita ,on totisesti VÄÄRÄ USKOMUS!
Itse samassa tilanteessa pakotin itseni ulos ja ihmisten pariin, ja kas: huomasin kykeneväni olemaan muiden kanssa , vaikka takaraivossa takoi kaioaus ja suru.
Sinulla pitää olla voimaa rakentaa uusia ihmissuhteita.
Se on ainoa keino jäädä henkiin, ethän sinäkään voi estää miestä olemasta vaimon kanssa.
Liitossa tai irrallaan, ei kenenkään omaisuutta eikä oikeutta kahlita.
En tiedä tuosta, että se olisi muka harha - itse uskon siihen, että ei ole monia ihmisiä, jotka herättäisivät näin syviä tunteita, ja joiden kanssa niin moni olennainen palikka loksahtaa kohdilleen.
Sen tiedän varmasti, ettei ainakaan minun kohdallani, uusi suhde ole keino irrottautua vanhasta. Yritin sitä kerran. Tapasin ihan mielenkiintoisen miehen, joka olisi halunnut tutustua minuun paremmin, mutta kun kaikki tuunteeni ja ajatukseni ovat sen varatun miehen luona, niin en anna itselleni mahdollisuutta kenenkään muun suhteen.
Jos nyt irrottaisin hänestä, niin ehkä, ehkä joskus vuosien päästä voisin taas rakastua uudelleen, mutta en vain itse jaksa uskoa siihen. Enkä halua. Haluan vain hänet, jonka kanssa voin olla täysin oma itseni.
Niin kauan kuin roikut tuossa suhteessa, niin näet kaiken vääristyneenä. Kun tilanne on tuollainen "epätoivoinen", niin myös se jotenkin kummasti voimistaa ja vääristää tunteita. "Rakkaus voittaa kaiken" tms. Olet jäänyt pahasti koukkuun. Sanon tämän siksi, että olen ollut tilanteessasi vuosia sitten. Onneksi pääsin irti. Kun aikaa kuluu sitten vasta tajuaa miten hullussa tilanteessa on ollut. Jälkikäteen ei voi kuin ihmetellä itseään. Muuta selitystä en keksi, että tuollaisessa suhteessa oleminen jotenkin kadottaa minuuden, ihmisestä tulee vain sieluton varjo.
Sehän tässä jotenkin kaikkein hassuinta onkin, että tunnistan tuon, että toisinaan olen kuin varjo. Silti kun olemme yhdessä tai puhumme puhelimessa (päivittäin), tunnen voivani ensimmäistä kertaa elämässäni olla oikeasti oma itseni. Ja tämä mies hyväksyy minut sellaisena ja rakastaa minua sellaisena kuin olen.
Rakkaus vooittaa kaiken -illuusio; tämäkin on totta. Meillä se toimii niin päin, että minä kai kuvittelen, että rakkaudellani voin antaa miehelle rohkeutta irrottautua onnettomasta avioliitosta. Ikään kuin pelastaa hänet, vaikka tiedän, etten voi tehdä sitä. Hänen pitää itse elää elämäänsä ja tehdä omat ratkaisunsa. Mutta toisaalta hän myös nojautuu minuun. Hän jakaa kanssani asiat, jotka hänen tulisi jakaa puolisonsa kanssa. Onko minusta tullut siksi hänelle tärkeä? Koska hän voi puhua minulle ja minä ymmärrän? Mutta eikö sekin ole parisuhteessa tärkeää; tulla kuulluksi ja nöhdyksi ja ymmärretyksi!
Olen pahasti koukussa, mutta silti tunteeni ovat aitoja. Tilanne on epätoivoinen, kyllä, mutta uskonko sen enää muuttuvan?
Kaikki mitä kirjoitat tuntuu hyvin tutulta. Noin minäkin ajattelin. Siinä sivussa hukkasin itseni täysin. Korjaamisessa menikin sitten muutama vuosi. Jälkikäteen olen tajunnut, että oikeaa rakkautta miehen puolelta olisi ollut joko erota tai sitten päästää minut menemään ja löytämään uuden elämän. Tuossa tilanteessa roikottaminen on itsekästä ja julmaa, samoin tyhjien lupausten antaminen ja toivon herättäminen. Toki siinä on itsestään otettava myös vastuu siinä suhteessa, että sallii itseään noin kohdeltavan. Itsehän me määräämme miten meitä saa kohdella ja missä kulkee raja. Varjolta on tuo raja jo kauan sitten hämärtänyt. Se vasta rikkookin, että on itse sallinut huonon kohtelun ja kuvitellut sitä rakkaudeksi.
Tää on niiiiiin totta! Ei vois paremmin kuvailla :)
Mitäpä jos ajattelisitte että jos se on todellista rakkautta se kestää senkin ajan kunnes mies saa avioeronsa hoidettua. Siis eroa varatusta miehestä ja kerro hänelle että ottaa sitten yhteyttä kun saa eronsa hoidettua alta pois. Mielestäni noin toimiva mies rakastaa aidosti sinua. Hän alkaa järjestelemään eroaan nopeasti saadakseen olla kanssasi.
Mikäli mies katoaa jälkiä jättämättä voit haudata kuvitelmat todellisesta rakkaudesta. Itse vain voitat molemmissa tapauksissa. Voitat oman elämäsi omiin käsiisi!
Kumpa keksisin keinon millä pääsisin irti haluaisin niin kovasti jo!!! Miksi ain arakastua johonkin mitä ei saavuta onko se elämän pelkoa?? Tuntuu kuin lukisin omaa elämääni näistä viesteistä..auttakaa jos voitte..olen kuitenkin kaunis nainen ja todella fiksu, mieskin pelkää että löydän jonkun toisen..mutta kun rakastaa niin ei anna edes mahdollisuutta..
Juuri noin, kun rakastaa niin sitä varattua, ei anna itselleen mahdollisuutta tutustua muihin miehiin, eikä päästä muita lähelleen. Minä toki en allekirjoita kohdallani elämän pelkoa. Olisin valmis astumaan ne askeleet rakkaani kanssa yhteiseen elämään vaikka tiedänkin sen tuovan etenkin aluksi eteen mutkia ja töyssyjä. Uskon meidän kuitenkin kestävän ne, jos siihen pisteeseen joskus pääsemme.
Olen miettinyt toisinaan, että sanoisin miehelle laittavani suhteemme holdiin, kunnes hän eroaa vaimostaan, mutta en ole sitä kuitenkaan hänelle sanonut tai toteuttanut ajatustani. Mies kerran kysyi, haluaisinko että lopetettaisiin siksi aikaa, että hän saa erottua? Vastasin, etten kai halua. Ei hänkään halunnut. Sanoi myös olevan ajatuksena aivan kauhea, että tapaisin jonkun toisen, rakastuisin johonkin toiseen. Kun kerron hänelle olevani väsynyt tällaiseen ja ajattelevani irrottamista, mies tekee kaikkensa vakuuttaakseen minut rakkaudestaan ja siitä, että oikeasti näkee meidät yhdessä, kun vaan saisi erottua.
Niin,minulla ei ole halua irrottaa. Minulla on halu sitoutua mieheen kokonaan, täysillä. Minulla ei ole halua olla toinen nainen. Ristiriitaista, sitä tämä on. Ei koskaan enää uudelleen, kunhan tämä ensin ratkeaa suuntaan tai toiseen!
Kuulehan "omituista.." Onhan sinulla itsesi! Sinähän tunnut rakastavan itse itseäsi yli kaiken! Eikö se riitä?
Etpä taida olla niin fiksu kuin kuvittelet, kun pettävässä ukkomiehessä roikut? Fiksu nainen ei kuvittele moisesta uskollista miestä saavansa. Ja kaunis nainen saisi muitakin kuin varattuja miehiä.
Ei tässä ole ulkonäön kanssa mitään merkitystä. Kun kaksi ihmistä kohtaavat, rakastuu ja moni asia osuu kohdilleen, ei sitä kuule tee mieli katsella muita. Eikä edes pysty. Haluaa katsoa sen kortin loppuun sen ihmisen kanssa, jota rakastaa. Enkä minä halua varattua miestä itselleni. Haluan rakentaa elämääni hänen kanssaan sitten, kun hän on eronnut.
Sinulle .... Rakkaus lähtee aina itsestäsi jos et osaa rakastaa itseäsi kaikkeni virheinesi, et koskaan voi aidosti rakastaa ketään toista henkilöä..niin se vaan menee :))
Sinulle ,,kovat luulot Totta tavallaan saisin kyllä vapaan miehen jos haluaisin..en tarvitse elättäjää elämäääni pärjään näinkin loistavasti..älä koskaan sano ei..
Rakkaus ei katso ikää ei sosiaaliluokkaa ei ulkonäköä..se vaan kävelee vastaan tulee ja ottaa omakseen ja mitään et voi..
Kyllä sille älykäs ihminen vaan voi, mutta yksinkertainen ihminen nyt ei vaan voi tunteilleen mitään. Muuta kuin juosta munan perässä.
Tuki siihen kuuluu myös ihana hellyys ja rakastelu, ainakin meillä :)
Älykkyys ja rakkaus eivät ole toisiaan pois sulkevia ominaisuuksia. Sille rakastuuko tai ei, ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa.
Älykäs ihminen pystyy kävelemään pois siitä tilanteesta, jolloin suhde varattuun alkaisi. Vähälahjaisempi jää siihen tilanteeseen ja antaa suhteen alkaa.
Höpö höpö..mitäs sanot tästä..vietimme aikaa ensin kuin ystävät konsanaan..meillä meni viisi kuukautta ennen kuin rakastilimme???
Älykkyydellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Järkevä kävelee pois.
Hah! En nyt sitä kyllä tarkoittanut sinun kohdallasi...Se itserakkaus ja -riittoisuus on jotain muuta sinun kohdallasi..
Ennemminkin sellainen, joka pelkää elää ja tuntea!
Lapsellista.
Tässä kohdassa erottuvat ne, jotka elävät tunteella ja ne jotka elävät järjellä. Ne, jotka elävät järjellä, eivät taida ihan pienestä ihmeestä erota - ei pettäjät eikä petetyt.
Noin se menee. Yhtälö voi olla pettävä mies, järjellä ajatteleva, näkee kokonaisuuden ja osaa laskelmoida ja sitten tunteella ajatteleva kakkosnainen.
Kuka kärsii eniten? Järjellä ajatteleva mies ja vaimo vai tunteella ajatteleva kakkonen?
Yksi elämä, monta rakkautta. Niin se menee ,vaikka moni juuttuu rakkauden riippuvuuteen. Kai se on elettävä läpi kukin suhde siihen pisteeseen kunnes tulee jotakin , mikä herättää ruususen unestaan. Yleensä aika tekee tehtävänsä.
Upeat naiset tyytyvät kulisseihin piilotettaviksi, ettekö halua kelvata ja kulkea pää pystyssä.
Itse revin itseni irti, selvisin ja nyt pystypäin jo pitkään kulkenut.
En koe olevani piilossa kuljemme aika avoimesti yhdessä.
Mies ei koskaan ole luvannut erota,emme siitä juuri keskustele.
Viettää pitkiä aikoja luonani. Jotenkin vaan niin raastavaa, en millään tavalla roiku miehessä enkä vaadi häneltä mitään, enkä odotakkaan..aika näyttää miten asiat menevät..
Mekin kuljemme avoimesti yhdessä, mutta erona on se, että minä haluaisin paljon enemmän. En halua tyytyä siihen, että mies viettää luonani noin yhden tai kaksi yötä kuukaudessa. Haluaisin voida suunnitella hänen kanssaan elämää ja elää sitä.
Ero on myöskin se, että me keskustelemme miehen erosta ja hän puhuu minulle usein, että aikoo erota,mutta se vaan on vaikeaa, monestakin syystä.
Missä vaiheessa puheet alkavat olla vain puheita?
Usko pois, jos kärähdätte vaimolle, niin sinut jätetään. Sitten olet vaan se leikki, joka meni liian pitkälle. Pelkkää seksiä. Erehdys.
Totta pitäisi kyllä sitten erota, meillä siitä ei puhuta en ole sitä koskaan edes kyssynyt..jotenkin vaan viihdyn miehen seurassa tunnen olevani nainen mies on tavannut jo aikuiset lapsetkin ja muutaman ystäväni..jotenkin kuitenkin vaan tämä niin raastavaa..en tiedä..
Laita hänelle vaikka aikaraja milloin pitäisi erota. Puheet alkavat olla puheita jos mitään ei tapahdu ja aika vaan menee eteenpäin, tai kokeilet jättää hänet katsot tuleeko takaisin, varmasti löytäisit vapaankin miehen, tiedän kyllä miten vaikeaa se on..
Valitettavasti se ei mennyt näin, vaan aivan toisin! Vaimon ystävä näki meidät ja kertoi vaimolle. Vaimo tarrautui mieheen entistä tiiviimmin ja minun ja miehen suhde syveni entistä intensiivisemmäksi. Sanoi jopa kuulteni vaimolleen, että suhteemme on paljon enemmän kuin fyysistä. Sanoi rakastavansa minua ja lähti siitä tilanteesta minun kanssani, ei vaimonsa. Silti vaimo pitää edelleen kiinni, ja silti miehen on vaikeaa irrottaa avioliitostaan, joka rikkoisi perheen, ainakin siinä muodossa joka se nyt on. Mies sanoo pelkäävänsä eniten lapsiensa menettämistä, että lapset kääntyisivät häntä vastaan.
Puheet muuttuvat todeksi siinä vaiheessa, kun se VAIMO päättää erota pettävästä miehestään.
Sitä odotellessa... Ja odotellessa mies senkun hemmottelee minua todistaakseen rakkautensa ja sitoutumisensa asteen.
Ymmärrätkö miten typerä olet. Usko, että jos mies rakastaisi sinua, noita esteitä ei olisi. Oletko tyhmä? Ei tarvitse kysyä, olet.
Kyllä se vain on melkoinen este, kun joutuu pelkäämään lastensa äidin "käännytystyötä". Ei olisi ensimmäinen kerta, kun jätetty osapuoli mustamaalaa jättäjän ja tämän uuden kumppanin lapsille - ja lapsethan uskovat, kun ei heillä ole toisen puolen kantaa asiaan. Ja lapset kun ovat lojaaleja äidilleen, niin kääntävät selkänsä jättäjä-iskälle, vaikka on todella tökeröä kaataa asiaa lasten käsiteltäväksi!
Olen itse eronnut miehen uskottomuudesta johtuen, en jaksanut elää epäillyksen vallassa, että tapahtuuko se uudelleen... Lapsille en ole edelleenkään alkanut avautua eron syistä - koska ei se heidän isästään huonoa isää tehnyt. Minua hän petti, ei lapsiaan - vaikka muuta sanotaankin tällä palstalla. Vaikka olin mieli maassa, ei tullut mieleenkään mustamaalata lasteni isää lapsille. Ystäväni teki juurikin näin - ja nyt, savun hälvettyä valittaa, kun lapset ovat koko ajan hänellä eivätkä halua isänsä ja tämän uuden kumppanin luo. Peiliin katsomisen paikka hänellä: mitäs meni haukkumaan lapsille heidän isänsä ja tämän "munahaukan".
Oletko itse tyhmä? Miten niin esteitä ei olisi? Ovathan ne lapset siinä rakastaa mies tai ei. Ja jos mies on oikeasti vastuuntuntoinen, hän ajattelee aina lapsiaan ennen muita. Tällä en tarkoita, että hän antaisi lastensa päättää elämästään, mutta "kunnon mies" ei noin vain jätä perhettään karaten uuden luo. Ainakaan minä en voisi sellaista miestä kunnioittaa.
Ihan kuinka vaan haluat asian itsellesi todistaa. Minä kun en aio erota miehestäni koskaan. Aina se on routa porsaan kotiin ajanut ennenkin. Et sinä ensimmäinen toinen nainen tässä jonossa ole.
Nämä lapsiin vetoamiset ovat tekopeliä. Jos mies on ollut hyvä isä, ei se eron myötä miksikään muutu. Hän saa tapaamisoikeudet ja tunnesidettä eivät mitkään mustamaalaamiset muuta. Eikä se mustamaalaaminen ole äidinkään edun mukaista. Nykyajan äidit ovat järkeviä. Heille lasten hyvinvointi on tärkeintä. Alussa voi olla tunnekuohuja, mutta ne menevät ohi. Äitikin tarvitsee omaa aikaa. Löytää ennen pitkää uuden suhteen, jos haluaa.
Mutta jos mies onkin epävarma sinun kyvyistä rakastaa toisen synnyttämää lasta. Kyvystä huolehtia hänestä yhtä hyvin kuin vaimonsa. Joka toisesta pitkästä viikonlopusta voi tulla tosi pitkä sinulle. Entäs lomakuukaudet, juhlapyhät ym. Mies ei luota sinnuun. Jos lapset eivät halua isän ja uuden kumppanin luo, se on kiinni tästä uuden kumppanin suhtautumisesta. Lapset ovat todella lojaaleja molemmille vanhemmilleen, mutta lapsille ei voi näytellä kiintymystä..
Itse en ole vaimo, enkä uusi. Olenpahan seurannut nyt aivan lähiaikoina ja hyvin läheltä kahta tapausta. Toinen aidosti lapsista välittävä "äitipuoli" ja toinen taas ei. Tälle aidosti lapsista välittävälle, äiti voi turvallisesti luovuttaa lapset hoitoon ja lasten elämä on monipuolista ja iloista. Tämän toisen, huokailijan, suhteen asiat eivät ole hyvin ja olen täysin varma, että isäkin irrottautuu suhteesta, on "kunnon mies". Se että mies jää perheensä luo, ei ole yksiselitteisesti lapset ja omaisuus. Kyllä tunteita vaimoa kohtaan täytyy olla ja on aina eronkin jälkeen. Niin ja onneksi on rakastavia isovanhempia, jotka tarvittaessa valvovat lasten etua ja hyvinvointia:)))
Tässä ei nyt ole kyse siiitä, ettenkö minä välittäisi tai olisi aidosti kiinnostunut miehen lapsista. Haluaisin ehdottomasti aikanaan tutustua heihin, mutta äitinsä on tehnyt kuviosta todella vaikean. Kun mies kertoi aikanaan, että haluaa erota ja aloittaa elämän kanssani, vaimo kertoi lapsille, että isällä on toinen. Tämän jälkeen lapset alkoivat uhkailemaan isäänsä välien katkaisemisella jne. Ovat 15-18 -vuotiaita, joten sen ikäisillä on todellakin hyvin suorat mielipiteet. Ja minä en ole heille "äitipuoleksi" ryhtymässä. Kuten sanoin, haluaisin todella tutustua heihin paremmin sitten aikanaan, ja että he voisivat viettää joskus aikaa myös isänsä kanssa silloin, kun olen paikalla, mutta voi olla että siihen menee todella pitkään aikaan, jos koskaan, kiitos heidän äitinsä, joka kaatoi parisuhteen ja aikuisten asiat lasten niskaan.
Äitini ei koskaan kaatanut parisuhdeongelmiaan tai isäni suhdetta toiseen naiseen. Äitini jätti isäni toisen naisen vuoksi ja minä inhosin sitä isän uutta hänen kuolemaansa saakka. Että pitkä aika saattaa mennä.
Siis tunnetteko te toisenne? Puhutte niinkuin olisitte saman miehen ykkönen ja kakkonen? Vai mitä ihmettä te selitätte.
Ei voi olla nauramatta kirjoituksellesi. Meneekö sinuun täydestä, että mies on nuorten ( 15-18v ) vuoksi edelleen vaimonsa kanssa. Tuon ikäiset muodostavat itse mielipiteensä, joko hyväksyvät sinun tai eivät hyväksy. Myöskään äidin mustamaalaamisella ei ole tehoa, hehän ovat jo nuoria aikuisia. Myöskään isän ja lasten väleihin sinulla ei ole nokan koputtamista. He ovat tekemisissä niin paljon kuin haluavat huolimatta äidinsä ja varsinkaan sinun mielipiteestä.
Vahvasti tuntuu siltä, että mies käyttää nuoria tekosyynä, koska ei muutenkaan halua eroa. Tietty lapset useimmiten ovat lojaaleja molemmille vanhemmille loppuun saakka. Sinuna miettisin tarkkaan, mistä on oikein kysymys.
Sinulle väsynyt. Olisiko äidin pitänyt valehdella isoille lapsille. Eikö riitä, että perheessä on yksi valehteleva sika. Tämän ikäisille nuorille puhutaan asiat niinkuin ne ovat. Ei ole vaimon vika, jos lapset eivät hyväksy isänsä huo*aamista.
Minusta ja miehestä heidän olisi pitänyt käsitellä asia aikuisten kesken ja selittää asia lapsilleen fiksusti niin, etteivät lapsia loukattaisi yhtään enempää kuin tarpeellista. Myös vaimo on tämän myöhemmin myöntänyt, mutta silloin vaatimalla vaati, että lapsille pitää kertoa. Hän teki isästä syntipukin, kuin avioeron syy olisi se, että miehellä on toinen. Todellisuudessa se liitto oli mennyt jo pitkään kivillä ennen kuin mies rakastui minuun. Syyt olivat siis liitossa ja siinä parisuhteessa, eivät siinä, että isällä on toinen. Mutta kun lasten äiti mustamaalasi isän lapsilleen, tuli tehtyä jotain sellaista, jonka korjaaminen kestää todella pitkään.
Myös tällaisissa tilanteissa on aikuisten vastuulla, että ero hoidetaan lapsiin nähden mahdollisimman hyvin ja oikein.
Olen aivan samaa mieltä. Aikuisten asiat eivät kuulu lapsille. Valehdella ei ehdoin tahdoin pidä, mutta sen verran pitää olla tämän kaltaisissa tilanteissa vanhemmilla arvostelukykyä, että mietitään, mitä lapsen ei ole hyvä kuulla ja tietää.
Kun mieheni petti minua (hänellä parin vuoden rinnakkaissuhde), olin tietenkin sekä raivoissani että syvästi loukattu. Halusin kostaa hänelle ja sille toiselle naiselle. En kuitenkaan kostanut. Ketä se olisi hyödyttänyt? Minullekin olisi tullut loppujen lopuksi pahempi mieli. Lapsile kerroimme, että eroamme, koska emme enää rakasta toisiamme. Että olemme yrittäneet kaikkemme, mutta tästä ei enää tule mitään. Että isä muuttaa pois. Toki teinit kysyivät, onko meillä jommalla kummalla toinen, mutta sanoimme, ettei ole. En todellakaan halunnut mustamaalata isää lapsilleen, sillä vaikka hän petti minut, hän ei pettänyt lapsiaan.
Mies muutti pois ja parin kuukauden päästä näin hänet yhdessä uuden kumppaninsa kanssa. Tosi pahaltahan se tuntui, en sitä kiellä. Jonkin ajan päästä isä kertoi lapsilleen, että on tavannut naisen, jota rakastaa ja lapset ovat kai jo ihan aidosti onnellisia isänsä puolesta, kun näkevät isänsä olevan nyt ihan erilainen kuin kotona, jolloin epätyydyttävä parisuhde varmasti näkyi lapsillekin.
Kypsästi toimittu!! Valitettavan monella ei vain ole riittävästi kypsyyttä tuohon, kun loukataan.
Ja hehehh siinä taas luuseri ukkoa suojeltiin ettei vaan lapset saisi tietää mikä mies isä on ollut.
Äidin selän takana valehdellen pyörinyt, olisi ollut mies ja kertonut että on tehnyt tämmöisen teon.
Lapsille jää nyt hyvä kuva siitä että noin se vaan on, eikä oltu valehdeltu vai?
Kyllä lapset se joskus saavat tietää ja mitkä on reaktiot silloin, hävettikö niin paljon kertoa, taidettiin muutenkin elää valheessa.
Mitä kypsää tuossa valehtelussa on. Ei tarvitse mustamaalata puolisoa, mutta teini-ikäisille pitää kertoa totuus. Päättäkööt he itse, hyväksyvätkö tapahtuneen. En näe tuossa vaimon toiminnassa mitään urhoollisuutta. Ja vielä vähemmän miehen. Jossain vaiheessa lapsille selviää, miten kaikki tapahtui. Voivatko he kunnioittaa valehtelevia vanhempia. Itse jos jouituisin moiseen tilanteeseen, en mu stamaalaisi , muistelisin myös hyviä aikoja, mutta ehdottomasti kertoisin totuuden isoille lapsille.
Miksei se ukko ole jo muuttanut luoksesi, kun lapsetkin tietävät ja avioliitto on kivillä. Sinun aloituksessasi ja myöhemmissä kirjoituksissa on ristiriitaisuuksia. Vaikuttaa myös, että luulet asioiden pyörivän sinun napasi ympärillä. Älä pety.
Minä ajattelen tätä oikeasti miehen kannalta. Miten lapset suhtautuvat isäänsä nyt kun tilanne käännettiin heille näin päin. Kuin se olisi syy avioeroon, että isä rakastui toiseen. Ei, parisuhteessa ja avioliitossa oli paljon pielessä jo siinä vaiheessa, kun mies halusi tutustua minuun paremmin. Meidän suhteemme toimi ehkä katalysaattorina, mutta ei missään nimessä ollut syy heidän liittonsa ongelmiin. Toki meidän suhteemme ei myöskään ole heidän liittoaan helpottanut, en minä sitä väitä. Mutta mies myöskin sanoi, että tietää, etteivät asiat hänen liitossaan ole korjattavissa, kun kysyin häneltä, haluaako hän vielä rauhassa yrittää. Hän halusi olla minun kanssani.
Tilanne kuitenkin vaikeutui siinä kohtaa, kun lapset kääntyivät isäänsä vastaan. En minä tässä itseäni niinkään ajattele, koska minä en todellakaan ole lasten valinta. Olen heidän isänsä valinta. Lapset eivät ehkä koskaan hyväksy minua elämäänsä, eikä heidän todellakaan tarvitse. Mutta miehen vuoksi toivoisin todella, että he jossain vaiheessa voisivat hyväksyä sen, että heidän isänsä on onnellinen minun kanssani.
Sanotaan mitä sanotaan, mutta minun mielestäni aikuisten asiat eivät kuulu lapsille. Eivät edes tuon ikäisille.
Ensinnäkin, jos mies eroaa, hän ei ole muuttamassa todellakaan suoraan luokseni! Mitä siitä tulisi? Kenen etu se muka olisi? Hän muuttaa omaan asuntonsa ja minä asun omassani. On meidän molempien lapsien etu, että eron jälkeen saadaan tilanne asettumaan uusiin olosuhteisiin ja etenkin hänen lapsilleen kaiken jälkeen, että huomaavat isänsä oikeasti olevan läsnä vaikka heidän äidistään eroaisikin.
Ja toisekseen, ei ole eronnut, koska pelkää edelleen, että aikanaan tapahtuneen jälkeen lapset todella katkaisisivat välit häneen, jos eroaisi nyt.
Ja minkähänlaista se elo siellä kotona sitten on, lapset tietävät kun isä on poissa että siellähän se on panemassa sitä toista naista ja pesettää nekin vaatteensa äidillä kotona...
Luuletko sen olevan, lapsille jotka ovat tuon ikäisiä, vieras asia?
Jokin tässä tarinassa mättää, jos kerran mies on muuttamassa omaan niin eihän se ole välien katkaisun syy, tämä on kakkosen hätähuutoa uskottomuuspalstalla, pelkoa kolmosesta.
Tai tämä väsynyt tajuaa, että mies ei todellakaan eroa. Tässä olisi jo avoimet kortit lähteä asumaan omilleen. Taitaa vain olla niin, että nukkuu vaimonsa kanssa saman täkin alla ja avioliitto tulee jatkumaan. Tämän on kakkonen huomannut ja todistelee itselleen nuorten olevan syy. Rakastunut mies ei voi olla normaali kotona ja tulisi varmaan jo perheen vuoksi häädetyksi. Vaimo ja mies ei nähtävästi haluakaan erota toisistaan. Ja onnea heille. Eläköön ehyet perheet!!
Joopa joo. Vaimon syytä kaikki.
Eikä tämäkään heppu olisi muuttamassa suoraan iitun luo, vaan asuu veljen luona tällä kertaa:)
Itse olin aikanaan siinä tilanteessa, että mietin ensimmäisen kerran aivan tosissani suhteen päättämistä ukkomieheen. Eivät tunteeni olleet mihinkään muuttuneet niiden kahden vuoden aikana, mutta halusin enemmän kuin päiviä silloin tällöin.Pitkään mies oli minulle puhunut eroaikeistaan, mutta se tuntui olevan hänelle tosi vaikeeta, tosi monesta syystä.
Aloin puhua tunteestani ja ajatuksistani miehelle ja hän ei todellakaan halunnut minun lopettavan suhdettamme vaan vakuutteli, että ihan oikeasti on eroamassa, kunhan vaan saisi kaiken jotenkin järjestettyä. Hän on oikeasti sellainen, ettei tee mitään varmistelematta ja suunnittelematta sitä ensin todella pitkään.
Jäin sitten kuitenkin, koska rakastin ja todella uskoin meihin. Halusin olla siinä, hänen kanssaan. Mies halusi tutustua paremmin lapsiini. Oli hän heidät tavannut joskus pariin kertaan, mutta nyt hän halusi todella tutustua heihin, viettää aikaa meidän kanssamme, osoittaa sillä, miten vakavissaan hän kanssani on. Mietin pitkään, koska en halunnut tuoda lasteni elämään ketään "noin vain". Mietin, että suhteemme täytyisi olla "varmaa ja pysyvää" ennen kuin tuon miehen syvemmälle lasten elämään. Sitten tajusin, ettei mikään ole "varmasti pysyvää".
Lapset pitivät miehestä todella! Ja mies viihtyi heidän kanssaan. Nautti siitä, että sai nähdä aivan uuden puolen minusta, olla osa elämääni ihan eri tavalla kuin ennen. Lapseni kiintyivät mieheen ja mies heihin. Eivät lapset kyselleet mitään suhteestamme, mutta näkivät he toki, että olimme onnellisia yhdessä. Luonnollisesti kerroin myös lasteni isälle, että tämä mies on elämässämme mukana. Elimme näin muutamia kuukausia; tapasimme miehen kanssa kahdestaan, kun lapset olivat isällään ja toisinaan mies vietti aikaa minun ja lasten kanssa, sekä päiviä että öitä. Sen olin "ainoaksi ehdoksi" asettanut ennen lasteni tapaamista, että siitä pitää tulla pysyvämpi järjestely eikä vain kertajuttu.
Lopulta mies erosi vaimostaan ja muutti omaan asuntoon. Nyt olemme olleet lasten kanssa myös siellä ja mies on meillä entistä enemmän. Suunnittelemme että jonkin ajan kuluttua mies muuttaa meille. Lapsetkin kyselevät, että miksei hän voi asua meillä kokonaan?! Miehellä on myös omat, melkein aikuiset lapset.
Lopulta kaikki on siis lutviintunut hyvin, mutta näissä asioissa ei pidä kiirehtiä vaan antaa aikaa ja kuunnella sydäntään.
Todella positiivista lukea välillä myös näitä kertomuksia, joissa lapset ovat suhtautuneet positiivisesti uuteen kumppaniin. Tässä varmaankin on paljolti kyse siitä, miten vastuullisesti vanhemmat eronsa lasten suuntaan hoitavat.
Aloittajan kirjoitukset voisivat olla minun kirjoittamiani. Olen itse aivan samassa tilanteessa, eli pohdin juurikin noita samoja asioita.
Olin jokin aika sitten jo luovuttaa ja ottaa ainakin sen aikalisän, jonka aikana mies olisi voinut hoitaa eronsa.
En kuitenkaan voi jättää miestä, ainakaan vielä, koska tunnen, että hän tarvitsee tukeani. Olen ainut henkilö, jonka kanssa hän erosta puhuu ja sanoo, että minun mielipiteeni on tärkeä. En ole halunnut painostaa, enkä sanoa, mitä pitää tehdä.
Nyt näen vihdoin toivoa erosta ja olen päättänyt jaksaa odottaa, en toki loputtomiin.
Kärsimys on välillä sietämätöntä, mutta uskon, että se lopulta kannattaa.
Voimia!!!
Anteeksi, mutta kuulostaa vähintäänkin naiiviilta. Pettäjät kuppaavat yhdenlaista tukea yhtäältä, toista toisaalta. Jollekin toiselle kitisee luultavasti sinusta, kun tuntee olevansa puun ja kuoren välissä.
Aina se tulenpalava Rakkauskaan ei riitä. Ihmiset ovat pohjimmiltaan laskelmoivia ja epäilen, että miehet naisia enemmän kykeneviä laittamaan vaakakuppiin plussat ja miinukset, jotka puoltavat lähtemistä ja kuinka paljon voivat kärsiä siitä, jos lähtevät. Jos on pelko, että lapset eivät enää halua tavata isäänsä, jos hän lähtee uuden emännän matkaan ym. voi hyvinkin käydä niin, että mies valitsee jopa toimimattoman liiton, kuin ottaa riskin menettää yhteydet jälkikasvuunsa.
Elämä on julmaa ja ihmiset raadollisia.
Tuo on niin totta! Että jos on pelko siitä, että lapset katkaisevat välit, jos isä lähtee uuden naisen matkaan, niin jäädään toimimattomaan liittoon. Sen vuoksi itse pohdin koko ajan, miten pitkään voin ja jaksan odottaa, että meneekö miehen pelko ohitse että uskaltaisi erota. Liittonsa on kulissia myös vaimon puolelta, mutta kukaan ei tietenkään mene lasten edelle. Ei edes meidän suhteemme, jossa kaikki palaset tuntuvat olevan kohdillaan.
Elämä on tosiaankin joskus julmaa...
Se mikä sinun mielestäsi on kulissia, on toisten ihmisten jokapäiväistä elää. Kuinka julma sinä itse olet, kun toivot ja odotat toisten ihmisten elämän romahtamista? Miksi elämä piittaisi sinusta, kun sinä itsekään et piittaa muiden elämästä?
Mieltäni lohduttaa kuulla, ettäs sinäkin kärsit. Tässä veneessä, kun taitaa olla kolme kärsijää. Vaimonkin kärsimys on välillä sietämätöntä, mutta uskon, että se lopulta kannattaa. On kannattanut ennenkin.
Sinä rasittava vaimo. En ymmärrä miten voit täällä ylvästellä asialla että olet naimisissa surkean miehen kanssa joka pettää mutta palaa silti aina kotiin. Väliäkö sillä jos palaa luoksesi kun pettää yhä uudelleen?? Olet säälittävä vielä enemmän säälittävän ukkosi kanssa. Ihan yhtä säälittävä kun tyhmä kakkonen joka odottaa pettäjää.
Ihmiset on niin hölmöjä ja ajattelemattomia, että järjestävät elämäänsä ja toistenkin elämään näitä älyttömiä ykkös- kakkos kuvioita ja tulos on se, että kaikki kärsii, usein lapsia myöten. ihmiset eroaa, perheet hajoaa ja sitten ihmetellään miksi ihmiset on niin onnettomia nykyään...Valtavasti mielenterveys ongelmia kaikissa ikäluokissa, sekä päihdeongelmia, eipä ihme!
En ole vastuussa vaimon päätöksistä. Avioliitto oli kuollut jo minun tullessani kuvioihin, en kai muuten tässä tilanteessa edes olisi.
Voitko ymmärtää sen, että joskus on vaan pakko jatkaa liittoa? On tiettyjä syitä, ettei sitä voi noin vain päättää. Aviopuolisot ovat kuitenkin nyt yhtä mieltä siitä, että liitto päättyy, molempien halusta. Näin olisi tapahtunut ilman minuakin.
Tässä tilanteessa kärsivät kaikki ja siksi se olisikin parasta saada selvitettyä mahdollisimman pian, jotta jokainen meistä pääsisi jatkamaan elämäänsä.
Jos sinua lohduttaa, että minä ja kaltaiseni kärsivät, niin sinulla on oikeus siihen.
Minä en haluaisi, että kukaan joutuisi kärsimään, mutta elämä ei aina vaan ole niin yksinkertaista.
Nuo kaksi melkein perättäistä kirjoitustasi ovat ristiriitaisia. Edellisessä kirjoitat, että olet ainut, jonka kanssa mies puhuu erosta ja nyt taas että mies ja vaimo yhdessä haluavat eroa. Tänä aamunako asia on muuttunut, että mies ei yksin hoidakkaan eroa. Miksi valehtelet itsellesi?
Apn ketjusta alusta saa käsityksen ettei vaimolle ole kerrottu eroamisesta;
"kunhan hän on aikanaan valmis kertomaan vaimolleen haluavansa erota. Milloin on se aika?"
Jatkossa viestiketjussa ollaan jo sillä tiellä että lapsetkin (15-18v) tietävät ja vastustavat naista, vaimokin on tietoinen.
Täh, joku provostus, ei enää uskottava kun koko väsyneen ketjun lukee läpi.
Ihan kuule tosissani olen. Kirjoitin aloitukseen juuri niinkuin tunnenkin, että jaksanko odottaa sitä, että mies joskus eroaa? Kun mies aikanaan kertoi vaimolleen erohalustaan ja vaimo sitten lapsille meistä, mies veti käsijarrun päälle. Tapailimme entistä intensiivisemmin, mutta kotona on tietenkin ollut pakko vakuuttaa, että suhteemme on ohitse. Jotta tilanne saisi nyt rauhoittua ja hän voisi sitten erota ilman, että suhdettamme sotkettaisiin taas kuvioihin. Sitä tässä odotellaan.
Olen täysin varma, että vaimo tottakai tietää, että suhteemme on jatkunut koko ajan, mutta miehen halu on nyt toimia näin, ja minä kunnioitan sitä. Ei ole minun asiani puuttua hänen tapaansa hoitaa ero.
Ymmärrän sinua hyvin. Myös tilannettasi vaikken siitä sen enempää tiedäkään. Oikeastaan halusin ottaa kantaa tuohon viestisi loppuun, ettet haluaisi kenenkään joutuvan kärsimään. Tunnen itse samoin. Vaikken edes tunne vaimoa ja lapsensa olen nähnyt vain kahdesti, en todellakaan halua heille mitään pahaa. Olen jopa sanonut miehelle useaan kertaan, miten minua sattuu kuunnella, miten hän valehtelee vaimolleen siitä missä on jne. Monen tuntuu olevan vaikeaa uskoa, että "kakkonen" voi olla empaattinen ihan siinä missä kuka tahansa. Ei ole niin, että kakkoset olisivat mukamas jotain empatiakyvyttömiä ja tunnekuolleita, tai itsekkäitä ja haluavat vain pahaa muille. Ainakin minä voin sanoa tehneeni suhteemme aikana todella epäitsekkäitä tekoja miehen, mutta erityisesti hänen perheensä vuoksi.
Nyt kun miehen erosta on jo aikaa, lapset alkavat hyväksyä isänsä uuden onnean, mutta ex-vaimo ei haluaisi lasten käyvän meillä laisinkaan. Kukas siinä toimii itsekkäästi?
Menee vielä hullummaksi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Että vaimolle edelleen valehtelee ettei ole suhdetta olemassa.
Mene ja keskustele vaimon kanssa, sieltä se totuus tulee, sanoo kokenut tuommoisen tapauksen.
Tollasta miestä minä en kunnioittaisi pätkääkään!! Hyi, minkälainen huoripukki! Älä sitten ylläty kun tulee selville, että kuvioissa pyörii vielä muitakin nainai...nämä tiedetään...
Kuten sanoin, ei ole minun tehtäväni puuttua siihen, miten mies haluaa asiat hoitaa. Hän näki, miten pahaa jälkeä voi saada aikaan, kun tuo asiat julki ja toinen heittää kaiken miehen syyksi lasten edessä. Jos hän haluaa nyt saada vaimon uskomaan, että suhteemme ei enää jatku, niin kunnioitan hänen toivettaan. Minulla ei todellakaan ole tarvetta jutella vaimon kanssa.
Kuten sanoin, ei ole minun tehtäväni puuttua siihen, miten mies haluaa asiat hoitaa. Hän näki, miten pahaa jälkeä voi saada aikaan, kun tuo asiat julki ja toinen heittää kaiken miehen syyksi lasten edessä. Jos hän haluaa nyt saada vaimon uskomaan, että suhteemme ei enää jatku, niin kunnioitan hänen toivettaan. Minulla ei todellakaan ole tarvetta jutella vaimon kanssa.
Mies vie sinua kuin pässiä narussa. Otatko tuollaisen valehtelijamiehen ja uskotko hänen juttuihinsa. On nähtävästi päättänyt valita vaimonsa, vaikka mitä vaimo tuollaisella vaimoaan ja lapsiaan pettävällä ukolla tekee. Ajaisi mäkeen.
Ihan vaan näin entisenä kakkosena ja nykyisenä puolisona kysyisin, että jos mies kerran olisi päättänyt valita vaimonsa, miksi sitten niin intensiivisesti tapailisi edelleen tätä toista naista?!
Kyllä siinä kohtaa, jos mies ihan oikeasti tekee valinnan, niin kakkonen jää. Vanhasta uuteen on vaikeampi siirtyä, ja se saattaa kestää, mutta jos on päättänyt vanhan pitää, niin silloin kyllä katkaisee aika äkisti suhteen toiseen.
Taitaa olla niitä vellihousu-luusereita jotka ei oikeita päätöksiä osaa edes tehdä ja tämä tapaus on järkännyt itselleen "hyvät apajat" venkoilla naisten välillä...Ei ole valinnut vaimoaan, ei ole valinnut kakkosta ja toisaalta on "valinnut" molemmat ja piiri pieni pyörii vuodesta toiseen ja siihen pitää jossain vaiheessa saada lisää naisia pyörimään!
En tuomitse kakkosia empatiaköyhiksi tai itsekkäiksi, mutta kuinka omatuntonne antaa myöten sille, että mies jo kärähdettyään tai myönnettyään suhteen uskottelee vaimolleen jälleen kerran, että suhde on ohi ja jatkaa petollista touhuaan. Jos mies yrittää tässä kohtaa olla hienotunteinen perhettään kohtaan, eikö sen aika ole jo auttamattomasti myöhässä.
Jatkakoon elämäänsä, mutta silloin ei mielestäni ole varaa vetää hernettä nenään, jos vaimo ei pysty suhtautumaan aina niin aikuismaisesti tilanteeseen. Siinä mielessä kyllä pitäisin teitä omaa vuoroanne odottavia rikostovereina, että mahdollistatte miehelle jatkaa huijausta. Siinä kohtaa ei voi mielestäni suojautua sen syyn taakse, ettei miehen tapa tai aikataulu hakea eroa kuulu sinulle. Vaikka itse näkee vain hyvin hankalaksi heittäytyneen puolison, tuohon petettyyn sattuu todella paljon. Onko siis ihme, että hän ei halua myöhemminkään jakaa jälkikasvuaan. Yrittäkää asettua petetyn asemaan, niin hänen reaktionsa ei enää tunnu niin kohtuuttomalta.
Olethan sopassa mukana, rakastuneena naisena ukkomieheen, joka nähtävästi kallistuu sinne perheen puolelle. Sinä olet sivullinen. Ymmärrätkö? Jos mies eroaa, neuvon sinua olemaan nöyrä vaimolle. Mies on ollut pitkään aviossa vaimonsa kanssa, heillä on yhteiset lapset. Veri on vettä sakeampaa. Usko se. Vaimolle sinun kannattaa olla todella nöyrä, ei arvostella. Miehelle hän on loppuikänsä tärkein nainen, yhteiset lapset. Kokemusta on.
Miksi vaimolle pitäisi olla nöyrä? Onko tämä vaimo joku pyhä lehmä?
Haloo hei, nyt eletään 2000-lukua, ei kenenkään tarvitse nöyristellä. Se ei paranna isän ja lasten välejä, kyllä ne välit tulevat ihan muualta kuin siitä että tuleva ykkönen nöyristelee vaimoa.
Jopa olisitkin paha ihminen, jos toivoisit lapsille pahaa. Kun valehtelevan miehen ero on selvä ja asutte yhdessä, lienee sinusta kiinni, jos lapset eivät käy teidän luonanne. No sinähän epäitsekkäänä ihmisenä annat tavata isän lapsiaan niin paljon kuin haluavat ilman sinun läsnäoloasi. Vaikkapa siellä isän entisessä kodissa. Sinähän olet sivullinen lasten ja isän välisessä suhteessa. Voisit myös pyytää vaimolta anteeksi tapahtunutta.
Olen samaa mieltä, että joka sivullisena tulee perheyhteisöön, on hänen hyvä mukautua. Ei sovi olla päälle päsmärinä vaan kuunnella tarkalla korvalla, mitä vaimo haluaa. Uusi voi huonolla käytöksellään vaikeuttaa lasten ja isän yhdessä oloa. Ja myöhemmin siihen asiaan isä palaa, voi uusi saada exän roolin. Tavallaan kun on eroa ollut aiheuttamassa, on syytä myös olla kuuliainen miehen vanhemmille ja ex-vaimon sukulaisille. Ja muistaa kaikessa, että lasten etu menee oman etusi edelle mm. hankinnoissa. Näin se menee.
Ei kannattaisi arvostella, kun ei tiedä tilannetta. Mies tapaa lapsiaan todella paljon. Ihan meidän kotonamme. Mutta myös muualla. Vaimolta olen pyytänyt anteeksi.
Miksi ihmeessä kaikki täällä niin hanakasti toivovat pahaa toisilleen ja olettavat kakkosten olevan pahoja, jotka haluavat sotkea muiden elämän, tai eivät ainakaan voi aidosti välittää uuden puolisonsa lapsista?! Minä välitän heistä. Haluaisin tutustua heihin paremmin, mutta en voi mitään sille, etteivät he ole vielä siihen valmiita. Enkä ole siitä katkera. Olen aikuinen, tasapainoinen ihminen ja ymmärrän, että asioiden pitää edetä lasten ehdoilla. Olen alusta asti sanonut miehelle, etten todellakaan ole tulossa hänen ja lastensa väliin. Olen miehen valinta, en hänen lastensa.
Ja kun täällä joku kertoo oikeasti olevansa aidosti kiinnostunut uuden puolisonsa lapsista, kunnioittavan ex-vaimoa ja ajattelevan lasten etua, kukaan ei usko! Olen sen saanut huomata.
Haluatko kuulla kakkosen suusta vähän nöyryyttä ja epäitsekkyyttä?! Tässä sinulle sitä, vaikka et usko kuitenkaan!
Tapasin hurmaavan ukkomiehen, miehen jonka kanssa juttu toimi ja fyysinen vetovoima oli jotain käsittämätöntä. Kun olimme tunteneet pari kuukautta, olin vetämässä jarrut pohjaan, koska huomasin rakastuneeni häneen ja haluavani enemmän, mutta hän oli naimisissa. Mies sanoi, ettei halua lopettaa ja että laittaa eron vireille mahdollisimman pian. Hän kertoi meistä vaimolleen, joka kertoi meistä heidän lapsilleen. Mies sai vihat päälleen. Yritin jälleen irti, mutta mies piti aktiivisesti yhteyttä ja tiesin hänen kyllä rakastavan minua paljon. Siispä jatkoimme, mutta sillä ehdolla, että hän alkaisi oikeasti työstää eroa, kuten lupasi.
Meni pari kuukautta ja huomasin olevani raskaana, varmaakin varmemmasta ehkäisystä huolimatta. Menin aivan paniikkiin, samoin mies. Hän kertoi vaimolleen tästä ja vaimo päätti heittää sen tiedon lastensa niskaan. "Kuvitelkaa minkälainen isä teillä on! Tapailee toista naista, joka on raskaana!" Ei tosin varmasti ihan noin kaunein sanankääntein. Olisin todella halunnut pitää sen lapsen, mutta en voinut synnyttää lasta sellaiseen tilanteeseen. Tiedän, että moni olisi myöhemmin syyttänyt minua, että pidin lapsen vain kiristääkseni miestä, tai jotain. Tein abortin ja sanoin miehelle, että laittaa avioliittonsa kuntoon, että nyt hänellä on siihen oikeasti mahdollisuus.Vaimo lähetti minulle vielä oikein kukkiakin perään, kun sai kuulla abortistani!
Meni kolme viikkoa, kun mies oli ovellani (lähetettyään välissä jo lukuisia viestejä). Hän oli laittanut eron vireille. Sanoin hänelle, että rakastan häntä todella paljon, mutta minun on pakko saada miettiä kaikkea tapahtunutta. Mietin tavallaan edelleenkin. Miehen ero astuu kohta voimaan, ja hän on muuttanut omilleen. Tapailemme viikottain ja olemme päivittäin yhteydessä. Rakastan miestä, mutta en ole varma mitä ajattelen tästä kaikesta. Aika näyttää...
Pitääkö sinun lähteä kotoasi pois, kun lapset tulevat. Kerroit tuolla ylempänä nähneesi heidät vain kahdesti.:)). Kyllä on aivan oikein, koska lapset eivät hyväksy sinua, sinut lähetetään siksi aikaa pois. Lapset ovat muuten tarkkanäköisiä, eivät hyväksy ketä tahansa.
Minun ei pidä lähteä pois kotoani, kun mieheni lapset tulevat meille, Minä lähden, koska haluan antaa heille aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.
Muistithan kiittää vaimoa kukkasista. Se oli vaimolta tosi huomaavaista. On oikein, että et ota noin luuseria miestä. Vaimo sen eron on vireille laittanut. Usko pois.
Tiedätkö sirkulaari. Olen lukenut noita juttujasi muutamasta ketjusta. Sinä olet edelleen kakkonen. Ja mies elää perheensä kanssa. Miksi valehtelet itsellesi? Muillehan näillä ei ole merkitystä. Terapiaa tämäkin. Ja toivon, että kaikki kohdallasi järjestyy. Sitä miestä et vain saa.
Samaa olen huomannut että toiveajattelua tuolla sirkulaarilla tuntuu olevan.
Niin pahasti hänellä menee jutut ristiin, aivan kuin aikoinaan Lissulla.
Sirkulaari: sinä todella haluat pahaa miehen lapsille ja vaimolle, lopeta jo ja hanki oma elämä, ei kannata miehestä enää omaksi haaveilla.
MIksi haluaisin pahaa miehen ex-vaimolle tai hänen lapsilleen? Ei minulla ole siihen mitään syytä, enkä ymmärrä, miten yhdelläkään kakkosella olisi, ei edes niillä ykkösöityneillä.
En ole hetkeen tänne kirjoitellutkaan, oikeastaan sen jälkeen kun kirjoitin uusioperhepalstalle. Siellä sain sellaisen hyökkäyksen päälleni, että päätin antaa olla ja keskittyä elämän rakentamiseen mieheni kanssa.
Jos joku kaipaa selvennystä tilanteeseeni, asumme nyt miehen kanssa virallisesti yhdessä ja lapset äidillään. Mies on keskustellut lastensa kanssa paljon siitä, miten minä en ole syypää heidän avioliittonsa päättymiseen, vaan vaikeudet olivat alkaneet jo kauan ennen minua. Ymmärrän sen olevan lapsille helppo syy, koska meidän suhteemme on konkreettinen. Ymmärrän, että isää on helppo syyttää, koska hän erosi heidän äidistään ja muutti minun luokseni. Mutta positiivista on, että lapset kuitenkin myöntävät jo näkevänsä isänsä olevan nyt onnellisempi kuin aikoihin. Silti se ei tarkoita sitä, että heidän olisi helppoa ottaa minua elämäänsä kovinkaan nopeasti.
Kaiken tämän jälkeen, en tiedä miksi edes palasin tänne. Ehkä tähän jäi vähän kiinni silloin, kun elin sitä aikaa, kun mietin toteutuuko haaveemme yhteisestä tulevaisuudesta. Täältä hain silloin vertaistukea. Harvinaisen harvoin täältä sai kuitenkaan tukea tai rakentavaa keskustelua aikaan. Ennemminkin tuomitsemista, syyllistämistä, ja epäilyä siitä olenko edes todellinen. Kuten nytkin. Minulla ei ole enää tarvetta jatkaa täällä. Olen onnellinen elämässäni, vaikka tiedän etteivät elämän haasteet tähän lopu. Nyt minulla on kuitenkin rinnallani kumppani, jonka kanssa yhdessä kohdata ne haasteet.
Toivon kaikille täältä toivoa ja tukea hakeville voimaa luopua tästä palstasta, koska täältä ei tukea juurikaan heru. On aivan satunnaisia henkilöitä, joilta riittää teille ymmärrystä, olitte sitten vaimoja tai kakkosia. Minä sanon nyt kiitos ja näkemiin.
Juu näin on, minäkin olen samaa mieltä. Elämää nähneenä ja kokeneena tätäkin uusperheen ongelmia ja onnea, nuo jutut eivät ole todellisia. Kirjoittaa kyllä sivistyneemmin kuin Lissu, mutta tiedä häntä:))
Hyvää matkaa. Et sinä ole kakkosroolistasi irti päässyt. Miehen luoksesi muutto on vain toiveajattelua. Höpö höpö. Keksit uuden nimimerkin ja palaat taas jossakin roolissa mestaroimaan.
Täällä ei aina ymmärretä, tai haluta ymmärtää. Sille ei voi mitään. Omassa tuttavapiirissäni otetaan paljonkin huomioon ex-vaimot/-miehet - ja myös edellisten liittojen lapset. Joskus ollaan ystäviä kaikkien kesken - ex-pari uudet puolisot.
"Vaimo on vaimo"
Ex-vaimo on eri asia kuin vaimo. Ex-vaimolle ei kuulu yhtään se miten uudessa suhteessa elävä ex-miehensä järjestää lasten tapaamisen.
Sen puoleen myöskään ex-miehelle ei kuulu ex-vaimonsa elämä. Kaikkein vähiten vierailut entisessä kodissaan. Ex-kotikin on eriasia kuin molempien nykyinen koti.
Sinulla taitaa olla enemmänkin katkeruutta isien uusia kumppaneita kohtaan. Jokainen normaali ihminen ymmärtää, ettei vanhempien uusia kumppaneita voi eikä edes pidä eliminoida kumppanin lasten elämästä.
Ja jokainen normaali ihminen tajuaa, että tapaamiset ovat yhteensovittamisia ja vanhemmuus ei lopu eroon vaan yhdessä joudutaan sovittamaan tapaamisia kaikkien tarpeiden mukaan. Nimenomaan vanhemmat yhdessä päättävät ja myös uudet puolisot omalta osaltaan, mikä lukujärjestykseen sopii. Ja kyllä uuden ihmisen on sopeuduttava uuteen perheyhteisöön, lasten äiti tulee olemaan aina jollain tavalla läsnä uudessa perheessä, samoin isä äidin uudessa perheessä. Sillälailla hyvä tulee , kun äitiä kunnioittaa myös se uusi ja ex-vaimo antaa rauhan uudelle perheelle.
Naurettava väite, että lasten äidille ei kuulu lasten hyvinvointi. Se varmasti kuuluu.
Tällä tavoin ei ole taas uutta eroa tulossa.
Hei, olen 17-vuotias ja toivon ettei minusta tule ikinä samanlaista lunttua kuten teistä.
Joo, hyvä tavoite elämälle! Ihan oikeessa olet, mutta eikö sinun pitäisi olla jo nukkumassa klo 01:19?
Olet valmis irrottamaan heti, kun olet tarpeeksi väsynyt, kyllästynyt odottamaan. Kun tuskasi kasvaa liian suureksi. Suuremmaksi kuin mitä se "kaikki hyvä, rakkaus, kiintymys, yhteiset asiat" tällähetkellä on.
Upitin tämän ketjun vain, että rehellisen-iitun taustat tulevat paremmin selviksi. Vastailee täällä itselleen milloin milläkin nimimerkillä.