Olen saanut siipeeni parisuhdepuolella pahasti. Yksi miehistä oli väkivaltainen ja yksi petti. Nämä kurjemmat kokemukset ovat jättäneet arpia: en osaa luottaa, en päästää ketään lähelleni, pelkään että minua satutetaan, minusta ei välitetä, en ole tarpeeksi hyvä toiselle... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Nyt olen tavannut muutamia kuukausia sitten miehen, jonka kanssa voisi syntyä jotain kaunista ja hyvää. Huomaan käyttäytyväni täysin epärationaalisesti. Panikoin ja ahdistun. Luulin, että uskaltaisin, mutta edes vuodet yksin eivät ole pelkoon vaikuttaneet.
Pelkään, että mies jättää ja lähtee karkuun kun huomaa minun sekoilevan:(
Helpompaa olisi kai olla vain yksin... :( Tuntuu joskus, etten edes anna itselleni lupaa rakastaa, ikään kuin tunteet olisivat syväjäässä, sillä pelkään niin.
Osaako kukaan auttaa, mitä tällaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä?
Nyt olen tavannut muutamia kuukausia sitten miehen, jonka kanssa voisi syntyä jotain kaunista ja hyvää. Huomaan käyttäytyväni täysin epärationaalisesti. Panikoin ja ahdistun. Luulin, että uskaltaisin, mutta edes vuodet yksin eivät ole pelkoon vaikuttaneet.
Pelkään, että mies jättää ja lähtee karkuun kun huomaa minun sekoilevan:(
Helpompaa olisi kai olla vain yksin... :( Tuntuu joskus, etten edes anna itselleni lupaa rakastaa, ikään kuin tunteet olisivat syväjäässä, sillä pelkään niin.
Osaako kukaan auttaa, mitä tällaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kai olet kertonut tälle uudelle miehelle menneisyytesi haamuista?
Vaikkei menneisyyden juttuja pitäisi "kaataa" uuden kumppanin niskaan, niin valitettavasti ne vain kulkevat mukanamme haitaten uuden suhteen alkumetrejä. Itse olin aiemmin naimisissa hyvin painostavan ja määräävän miehen kanssa ; sanoi yhtä ja tarkoitti toista, ja silti minun olisi pitänyt automaattisesti tietää, mitä hän todella tarkoittaa! Eron jälkeen "jauhoin" asioita parin hyvän ystäväni kanssa ja luulin, että pikkuhiljaa möröt alkavat mennä takaisin sinne, mistä tulevat... Mutta ei se aivan niin mennyt.
Olin mysö monta vuotta yksin ennen kuin tapasin nykyisen miesystäväni Hän on ihana mies - mutta silti olin alkuun aivan "vainoharhainen"... P-askan suhteen jälkeen oli vaikea käsittää, että toinen tarkoittaa just sitä, mitä sanoo. Oli mahtavaa huomata, että kelpaa sellaisena kuin on eikä ole liikaa jotain tai liian vähän jotain, kuten ed. suhteessa!
Tämän miehen kanssa on kaikki niin mutkatonta... Silti olen saanut epäuskon puuskia ja kuvitellut olemattomia - esim alkuun, että olen hänelle vain lelu, koska en kokenut olevani niin ihanan miehen arvoinen. Ex sai tehokkaasti itsetuntoni vaipumaan maan rakoon...
Olen kertonut miehelle exätäni ja hän on ollut hyvin ymmärtäväinen, vaikkei ole koskaan mitään vastaavaa kokenut. Totesi, ettei välttämättä osaa mitenkään auttaa, mutta ainakin kuuntelee ja yrittää ymmärtää... Sepäs se! Se, että hän on halunnut olla kanssani luonteeni hankaluudesta johtuen on kasvattanut luottamusta väliimme ja olen huomannut, että uskallan vihdoin luottaa toiseen ihmiseen.
Kärsivällisyyttä sinulle ja uudelle ystävällesi toivotan. Pieni askel kerrallaan eteenpäin. Älä tuomitse itseäsi parisuhteettomaan elämään sen vuoksi, että sinulla on huonoja kokemuksia takana. Ole armollinen ja anna itsellesi tilaisuus onneen. Älä mieti, mitä toinen tekee, jos "sekoilet"... Kerro tunnoistasi hänelle ja katso, mitä tapahtuu. Se että kerrot kipeistä kokemuksistasi on suuri luottamuksen osoitus toista ihmistä kohtaan, sen mies aivan varmasti ymmärtää.
Lämmin kiitos kirjoituksestasi. Se kosketti minua. Itse asiassa luimme miesystäväni kanssa kirjoitukset täällä. Hän suhtautui kivasti.
Mukavaa kesää:)
Millä tavoin tämä "panikoiminen" ja luottamuksen puute ja pelko näkyy käytännössä suhteessasi?
Pystytkö puhumaan asioista?
Näyttämään tunteita?
Toimiiko läheisyys, koskettaminen?
Kerro miehellesi ajatuksistasi! Se auttaa aivan varmasti, kun hän ymmärtää miksi reagoit joihinkin asioihin "oudosti".