Niin, otsikkokin sen kertoo. Reilut pari vuotta sitten tapasin erään naisen, joka oli kasvoiltaan minulle tuttu jo entuudestaan, olimmehan olleet samaan aikaan yläasteella reilut kymmenen vuotta sitten ja tavanneet sittemmin myös samassa työpaikassa, tosin lyhyesti sillä olinhan siellä vain vähän aikaa sijaisena.
Olemukseltaan hän oli, ja on varmaan vieläkin ujo, arka ja ehkä vähän hitaasti lämpeäväkin. Näimme pariin otteeseen baarissa, ja juttelimme paljon kaikesta. Mistään varsinaisesti ihastumisesta ei ainakaan minun puoleltani ollut kuitenkaan kysymys, mutta hänen kanssaan oli ihanan mutkatonta jutella sellaisistakin asioista joita yleensä jaetaan vain läheisten ystävien kesken. Jonkin verran juttelimme myös netin välityksellä.
Pari vuotta sitten kuitenkin muutin toiselle paikkakunnalle, ja yhteydenpito jäi kunnes viime talvena otin häneen yhteyttä. Hän vastailikin viesteihini nopeasti, ja oli todella mukava vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia. Tänä kesänä otin häneen vielä uudestaan yhteyttä, ja hän vastaili nopeasti kun kyselin hänen kesästään ym. Erikoisen tästä tilanteesta tekee kuitenkin se, että nyt kun olen pariin otteeseen ehdottanut tapaamista, hän vaikenee kuin muuri. En ole viitsinyt edes soittaa hänelle, koska jos kerran pelkkä tapaamisen ehdottaminen tekstiviestillä saa hänet pelästymään, puhelinsoitto saisi hänet varmaan hyppimään seinille. Vielä oudomman tilanteesta tekee kai se, ettei hänellä ole mitään pelättävää, en yritä varsinaisesti iskeä häntä, vaikka myönnän että näen hänessä myös puolisopotentiaalia. Minä yksinkertaisesti pidän hänestä kovin, ja haluaisin että hän kuuluisi elämääni, minullakaan ei enää nykyään ole hirveästi kavereita/ystäviä kun tuttava/kaveripiirini on kokenut täysremontin ja olen työntänyt sellaiset ihmiset pois joita en enää sinne halua.
Sinänsä harmittaa, koska kaipaan keskustelujamme ja kaiken lisäksi hän vaikutti hyvin luotettavalta, joita tuntemani naiset valitettavasti ovat harvoin olleet. Vihainen en hänelle tietenkään ole, ei hän ole loukannut minua millään tavalla. Olen kuitenkin hämilläni enkä ymmärrä miksei ihminen voi suoraan kertoa jos hän ei kerran halua tavata, ja vielä enemmän ihmetyttää se miksi hän noin muuten vaikuttaisi juttelevan mielelläni kanssani. Olemme kuitenkin molemmat jo melkein kolmikymppisiä, minä 28-vuotias mies ja hän 29-vuotias nainen. Kovin kummallista.
Olemukseltaan hän oli, ja on varmaan vieläkin ujo, arka ja ehkä vähän hitaasti lämpeäväkin. Näimme pariin otteeseen baarissa, ja juttelimme paljon kaikesta. Mistään varsinaisesti ihastumisesta ei ainakaan minun puoleltani ollut kuitenkaan kysymys, mutta hänen kanssaan oli ihanan mutkatonta jutella sellaisistakin asioista joita yleensä jaetaan vain läheisten ystävien kesken. Jonkin verran juttelimme myös netin välityksellä.
Pari vuotta sitten kuitenkin muutin toiselle paikkakunnalle, ja yhteydenpito jäi kunnes viime talvena otin häneen yhteyttä. Hän vastailikin viesteihini nopeasti, ja oli todella mukava vaihtaa hänen kanssaan kuulumisia. Tänä kesänä otin häneen vielä uudestaan yhteyttä, ja hän vastaili nopeasti kun kyselin hänen kesästään ym. Erikoisen tästä tilanteesta tekee kuitenkin se, että nyt kun olen pariin otteeseen ehdottanut tapaamista, hän vaikenee kuin muuri. En ole viitsinyt edes soittaa hänelle, koska jos kerran pelkkä tapaamisen ehdottaminen tekstiviestillä saa hänet pelästymään, puhelinsoitto saisi hänet varmaan hyppimään seinille. Vielä oudomman tilanteesta tekee kai se, ettei hänellä ole mitään pelättävää, en yritä varsinaisesti iskeä häntä, vaikka myönnän että näen hänessä myös puolisopotentiaalia. Minä yksinkertaisesti pidän hänestä kovin, ja haluaisin että hän kuuluisi elämääni, minullakaan ei enää nykyään ole hirveästi kavereita/ystäviä kun tuttava/kaveripiirini on kokenut täysremontin ja olen työntänyt sellaiset ihmiset pois joita en enää sinne halua.
Sinänsä harmittaa, koska kaipaan keskustelujamme ja kaiken lisäksi hän vaikutti hyvin luotettavalta, joita tuntemani naiset valitettavasti ovat harvoin olleet. Vihainen en hänelle tietenkään ole, ei hän ole loukannut minua millään tavalla. Olen kuitenkin hämilläni enkä ymmärrä miksei ihminen voi suoraan kertoa jos hän ei kerran halua tavata, ja vielä enemmän ihmetyttää se miksi hän noin muuten vaikuttaisi juttelevan mielelläni kanssani. Olemme kuitenkin molemmat jo melkein kolmikymppisiä, minä 28-vuotias mies ja hän 29-vuotias nainen. Kovin kummallista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikä kiire sulla on? Jatka vaan samaan malliin yhteydenottoja, älä kuitenkaan ehdottele usein tapaamista, sillä se voi tapahtua naisen aloitteesta sitten aikanaan kun nainen on siihen valmis. Antaa asioiden mennä omalla painollaan.
Joo, en minä panikoikaan, kunhan vähän ihmettelen ja toisaalta haluan myös ymmärtää. Kiirettä mulla ei ole minnekää. Sen takia just mietin tätä asiaa koska en oikein tiiä jatkaako yhteydenottoja vaiko ei. Jatkampa sitten kuitenkin, harvakseltaan kuten tähänkin asti. Sitä paitsi käyn varmaan vielä joskus kotikaupungissani joka on pieni paikkakunta, ehkä näemme joskus siellä ja voin sanoa että hei =).
No voi hellanlettas, nun nun nuu!