Heips!
Eli nyt tahtoisin todella tietää mikä kihlattuuni on mennyt?
Kun tapasimme pari vuotta sitten, hämmästyin todella miten hänen kaltaisensa; kohtelias, rehdin oloinen ja kaikin puolinen kunnollinen(ja ikäisekseen harvinaisen kypsä!) mies oli. Juttumme eteni aika nopeasti ja muutaman kk seurustelun jälkeen tämä uusi tuttavuus tarjosikin jo upeaa kihlasormusta minulle ja minä tietenkin otin sen hämmästyneen-ja ilonsekaisen tunteen siivittämänä vastaan. Jopa yleensä koko miessukupuoleen vihaisesti suhtautuva äitini tuntui pitävän paljon tästä hiljaisesta ja kohteliaasta herrasmiehestä.
Sovimme samalla, että avioliitto tulee eteen vasta, kun olemme molemmat saaneet opiskelumme päätökseen ja taloudellinen tilanne antaa myöten.
Asuttuamme jonkin aikaa yhdessä, meille(hänelle) tuli kotiin kirje, jossa ilmoitettiin että mies on nyt valittu johonkin NATO-juttuun Afganistaniin. Mies selitti allekirjoittaneelle itkuiselle hysteerikolle ettei siinä mitään hätää ollut. Hän oli jo kuulemma ollut heti armeijan jälkeen samanlaisessa vuoden operaatiossa( muistaakseni oli YK-juttu silloin) jossakin Afrikan maassa, olisiko ollut Liberia tms.).
Noh, mies sitten lähti ja pidettiin yhteyttä tyyliin joka viikko. Hän kävi myös palveluksensa ensimmäisen puolen vuoden aikana pari kertaa lomalla täällä kotisuomessa. Kuitenkin yhteydenpito pikkuhiljaa väheni, kun minun täytyi keskittyä enemmän opiskeluun ja hänelläkin oli kuulemma aika vähän vapaa-aikaa siellä alhaalla. Tässä vaiheessa olisi jo hälytyskellojen pitänyt soida.
Noh. Lopulta vuosi tuli täyteen ja mies pääsi kotiin.
Nyt kuitenkin muutaman kuukauden kotona olon jälkeen tästä miehestä on tullut jotenkin omituinen. Normaali keskustelu tuntuu hänestä jotenkin ylivertaiselta tehtävältä, hän vain tiuskii (silloin kun yleensä vaivautuu vastaamaan), hän oli hiljainen jo aikaisemmin mutta nyt hän on jo todella etäinen, tätäkin kirjoittaessani hän on maannut sohvalla samassa huoneessa jo pari tuntia, eikä ole sanaakaan minulle sanonut, pämppää vain olutta ja tuijottaa apaattisena yleisurheilua.
Olen alkanut epäilemään että hän on saattanut pettää minua. Jostakin luin että nämä YK-miehet kuulemma lähtevät sinne etelään pelkästään huorien ja halvan viinan vuoksi.
Mies on myös eristäytynyt näiden viime kuukausien aikana kaikista kavereistaan, hän ei myöskään ole hakenut töitä, eikä me käydä enää ollenkaan ulkona. Myös hänen alkoholinkäyttönsä on lisääntynyt(se oli käytännössä olematon suhteemme alussa).
Epäilin aluksi josko miehellä olisi vaan vähän kankeaa sopeutua tänne kylmään pohjolaan siviiliin, sen kuuman aavikkoympäristön jälkeen, mutta eipä se ole lähtenyt ajankaan kanssa pois.
Eli kertokaas mikä tässä nyt auttaisi? Onko mahdollista että mieheni on pettänyt minua siellä etelässä? Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, sillä olen alkanut jo todella harkitsemaan eroa. Ainoastaan pelko siitä, etten tiedä miten tämä vihainen juoppo suhtautuisi siihen, on estänyt minua vielä ottamasta asiaa puheeksi.
Eli nyt tahtoisin todella tietää mikä kihlattuuni on mennyt?
Kun tapasimme pari vuotta sitten, hämmästyin todella miten hänen kaltaisensa; kohtelias, rehdin oloinen ja kaikin puolinen kunnollinen(ja ikäisekseen harvinaisen kypsä!) mies oli. Juttumme eteni aika nopeasti ja muutaman kk seurustelun jälkeen tämä uusi tuttavuus tarjosikin jo upeaa kihlasormusta minulle ja minä tietenkin otin sen hämmästyneen-ja ilonsekaisen tunteen siivittämänä vastaan. Jopa yleensä koko miessukupuoleen vihaisesti suhtautuva äitini tuntui pitävän paljon tästä hiljaisesta ja kohteliaasta herrasmiehestä.
Sovimme samalla, että avioliitto tulee eteen vasta, kun olemme molemmat saaneet opiskelumme päätökseen ja taloudellinen tilanne antaa myöten.
Asuttuamme jonkin aikaa yhdessä, meille(hänelle) tuli kotiin kirje, jossa ilmoitettiin että mies on nyt valittu johonkin NATO-juttuun Afganistaniin. Mies selitti allekirjoittaneelle itkuiselle hysteerikolle ettei siinä mitään hätää ollut. Hän oli jo kuulemma ollut heti armeijan jälkeen samanlaisessa vuoden operaatiossa( muistaakseni oli YK-juttu silloin) jossakin Afrikan maassa, olisiko ollut Liberia tms.).
Noh, mies sitten lähti ja pidettiin yhteyttä tyyliin joka viikko. Hän kävi myös palveluksensa ensimmäisen puolen vuoden aikana pari kertaa lomalla täällä kotisuomessa. Kuitenkin yhteydenpito pikkuhiljaa väheni, kun minun täytyi keskittyä enemmän opiskeluun ja hänelläkin oli kuulemma aika vähän vapaa-aikaa siellä alhaalla. Tässä vaiheessa olisi jo hälytyskellojen pitänyt soida.
Noh. Lopulta vuosi tuli täyteen ja mies pääsi kotiin.
Nyt kuitenkin muutaman kuukauden kotona olon jälkeen tästä miehestä on tullut jotenkin omituinen. Normaali keskustelu tuntuu hänestä jotenkin ylivertaiselta tehtävältä, hän vain tiuskii (silloin kun yleensä vaivautuu vastaamaan), hän oli hiljainen jo aikaisemmin mutta nyt hän on jo todella etäinen, tätäkin kirjoittaessani hän on maannut sohvalla samassa huoneessa jo pari tuntia, eikä ole sanaakaan minulle sanonut, pämppää vain olutta ja tuijottaa apaattisena yleisurheilua.
Olen alkanut epäilemään että hän on saattanut pettää minua. Jostakin luin että nämä YK-miehet kuulemma lähtevät sinne etelään pelkästään huorien ja halvan viinan vuoksi.
Mies on myös eristäytynyt näiden viime kuukausien aikana kaikista kavereistaan, hän ei myöskään ole hakenut töitä, eikä me käydä enää ollenkaan ulkona. Myös hänen alkoholinkäyttönsä on lisääntynyt(se oli käytännössä olematon suhteemme alussa).
Epäilin aluksi josko miehellä olisi vaan vähän kankeaa sopeutua tänne kylmään pohjolaan siviiliin, sen kuuman aavikkoympäristön jälkeen, mutta eipä se ole lähtenyt ajankaan kanssa pois.
Eli kertokaas mikä tässä nyt auttaisi? Onko mahdollista että mieheni on pettänyt minua siellä etelässä? Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, sillä olen alkanut jo todella harkitsemaan eroa. Ainoastaan pelko siitä, etten tiedä miten tämä vihainen juoppo suhtautuisi siihen, on estänyt minua vielä ottamasta asiaa puheeksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehellä ei ole asiat kohdallaan. Hänen pitää keskustelulla/terapialla selvittää päätään. Ehkä hän on kokenut siellä niin kovia ja stressaavia tilanteita, että psyyke ei ole ihan kestänyt menossa mukana vahingoittumatta. Pettämistä ei mielestäni kannata jäädä miettimään tärkeimpänä asiana. Hän on joko masentunut tai ns. posttraumaatisen stressireaktion vallassa vieläkin. Voi kun saisit hänet hakemaan apua itselleen. Kyllä sinun pitää kaartelematta kertoa omasta pahasta olostasi ja huolestasi. Ehkä se on parempi lähtökohta kuin toisen syyttely.
Ehkä hän on varma, että sinä olet pettänyt hänen poissaollessaan?
Sitä pettämistä en nyt ensimmäiseksi alkaisi miettimään. Sen sijaan tulee mieleen, että pitkän erossaolon aikana hän on alkanut miettiä sitä, haluaako olla ollenkaan enää kanssasi ja mikä teitä oikein pitää yhdessä. Etäsuhteesta ei kasvanutkaan ikävä toisen luo, vaan hän huomasi (ja ehkä sinäkin), että hyvinhän tässä menee ilman tuota toista.
Teidän kannattaisi pystyä puhumaan siitä, missä suhteessanne nyt mennään ja mitä tunteita erillään olo teissä kummassakin aiheutti. Siitä sitten mietitte onko suhteellanne vielä mahdollisuuksia.
Pettäminen ei tulisi ensimmäisenä mieleenkään, koska mies on ollut Afganistanissa ja siellä ei uskoisi olevan mahdollisuuksia sekaantua naisiin.
Olen samaa mieltä, että kokemus on voinut olla mieltä järkyttävä ja hän tarvitsisi keskusteluapua. Nosta rohkeasti kissa pöydälle, että olet häntä varten jos hän haluaa puhua kokemuksistaan. Älä kuitenkaan painosta, sillä se ärsyttää.