Heips!
Eli nyt tahtoisin todella tietää mikä kihlattuuni on mennyt?
Kun tapasimme pari vuotta sitten, hämmästyin todella miten hänen kaltaisensa; kohtelias, rehdin oloinen ja kaikin puolinen kunnollinen(ja ikäisekseen harvinaisen kypsä!) mies oli. Juttumme eteni aika nopeasti ja muutaman kk seurustelun jälkeen tämä uusi tuttavuus tarjosikin jo upeaa kihlasormusta minulle ja minä tietenkin otin sen hämmästyneen-ja ilonsekaisen tunteen siivittämänä vastaan. Jopa yleensä koko miessukupuoleen vihaisesti suhtautuva äitini tuntui pitävän paljon tästä hiljaisesta ja kohteliaasta herrasmiehestä.
Sovimme samalla, että avioliitto tulee eteen vasta, kun olemme molemmat saaneet opiskelumme päätökseen ja taloudellinen tilanne antaa myöten.
Asuttuamme jonkin aikaa yhdessä, meille(hänelle) tuli kotiin kirje, jossa ilmoitettiin että mies on nyt valittu johonkin NATO-juttuun Afganistaniin. Mies selitti allekirjoittaneelle itkuiselle hysteerikolle ettei siinä mitään hätää ollut. Hän oli jo kuulemma ollut heti armeijan jälkeen samanlaisessa vuoden operaatiossa( muistaakseni oli YK-juttu silloin) jossakin Afrikan maassa, olisiko ollut Liberia tms.).
Noh, mies sitten lähti ja pidettiin yhteyttä tyyliin joka viikko. Hän kävi myös palveluksensa ensimmäisen puolen vuoden aikana pari kertaa lomalla täällä kotisuomessa. Kuitenkin yhteydenpito pikkuhiljaa väheni, kun minun täytyi keskittyä enemmän opiskeluun ja hänelläkin oli kuulemma aika vähän vapaa-aikaa siellä alhaalla. Tässä vaiheessa olisi jo hälytyskellojen pitänyt soida.
Noh. Lopulta vuosi tuli täyteen ja mies pääsi kotiin.
Nyt kuitenkin muutaman kuukauden kotona olon jälkeen tästä miehestä on tullut jotenkin omituinen. Normaali keskustelu tuntuu hänestä jotenkin ylivertaiselta tehtävältä, hän vain tiuskii (silloin kun yleensä vaivautuu vastaamaan), hän oli hiljainen jo aikaisemmin mutta nyt hän on jo todella etäinen, tätäkin kirjoittaessani hän on maannut sohvalla samassa huoneessa jo pari tuntia, eikä ole sanaakaan minulle sanonut, pämppää vain olutta ja tuijottaa apaattisena yleisurheilua.
Olen alkanut epäilemään että hän on saattanut pettää minua. Jostakin luin että nämä YK-miehet kuulemma lähtevät sinne etelään pelkästään huorien ja halvan viinan vuoksi.
Mies on myös eristäytynyt näiden viime kuukausien aikana kaikista kavereistaan, hän ei myöskään ole hakenut töitä, eikä me käydä enää ollenkaan ulkona. Myös hänen alkoholinkäyttönsä on lisääntynyt(se oli käytännössä olematon suhteemme alussa).
Epäilin aluksi josko miehellä olisi vaan vähän kankeaa sopeutua tänne kylmään pohjolaan siviiliin, sen kuuman aavikkoympäristön jälkeen, mutta eipä se ole lähtenyt ajankaan kanssa pois.
Eli kertokaas mikä tässä nyt auttaisi? Onko mahdollista että mieheni on pettänyt minua siellä etelässä? Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, sillä olen alkanut jo todella harkitsemaan eroa. Ainoastaan pelko siitä, etten tiedä miten tämä vihainen juoppo suhtautuisi siihen, on estänyt minua vielä ottamasta asiaa puheeksi.
Eli nyt tahtoisin todella tietää mikä kihlattuuni on mennyt?
Kun tapasimme pari vuotta sitten, hämmästyin todella miten hänen kaltaisensa; kohtelias, rehdin oloinen ja kaikin puolinen kunnollinen(ja ikäisekseen harvinaisen kypsä!) mies oli. Juttumme eteni aika nopeasti ja muutaman kk seurustelun jälkeen tämä uusi tuttavuus tarjosikin jo upeaa kihlasormusta minulle ja minä tietenkin otin sen hämmästyneen-ja ilonsekaisen tunteen siivittämänä vastaan. Jopa yleensä koko miessukupuoleen vihaisesti suhtautuva äitini tuntui pitävän paljon tästä hiljaisesta ja kohteliaasta herrasmiehestä.
Sovimme samalla, että avioliitto tulee eteen vasta, kun olemme molemmat saaneet opiskelumme päätökseen ja taloudellinen tilanne antaa myöten.
Asuttuamme jonkin aikaa yhdessä, meille(hänelle) tuli kotiin kirje, jossa ilmoitettiin että mies on nyt valittu johonkin NATO-juttuun Afganistaniin. Mies selitti allekirjoittaneelle itkuiselle hysteerikolle ettei siinä mitään hätää ollut. Hän oli jo kuulemma ollut heti armeijan jälkeen samanlaisessa vuoden operaatiossa( muistaakseni oli YK-juttu silloin) jossakin Afrikan maassa, olisiko ollut Liberia tms.).
Noh, mies sitten lähti ja pidettiin yhteyttä tyyliin joka viikko. Hän kävi myös palveluksensa ensimmäisen puolen vuoden aikana pari kertaa lomalla täällä kotisuomessa. Kuitenkin yhteydenpito pikkuhiljaa väheni, kun minun täytyi keskittyä enemmän opiskeluun ja hänelläkin oli kuulemma aika vähän vapaa-aikaa siellä alhaalla. Tässä vaiheessa olisi jo hälytyskellojen pitänyt soida.
Noh. Lopulta vuosi tuli täyteen ja mies pääsi kotiin.
Nyt kuitenkin muutaman kuukauden kotona olon jälkeen tästä miehestä on tullut jotenkin omituinen. Normaali keskustelu tuntuu hänestä jotenkin ylivertaiselta tehtävältä, hän vain tiuskii (silloin kun yleensä vaivautuu vastaamaan), hän oli hiljainen jo aikaisemmin mutta nyt hän on jo todella etäinen, tätäkin kirjoittaessani hän on maannut sohvalla samassa huoneessa jo pari tuntia, eikä ole sanaakaan minulle sanonut, pämppää vain olutta ja tuijottaa apaattisena yleisurheilua.
Olen alkanut epäilemään että hän on saattanut pettää minua. Jostakin luin että nämä YK-miehet kuulemma lähtevät sinne etelään pelkästään huorien ja halvan viinan vuoksi.
Mies on myös eristäytynyt näiden viime kuukausien aikana kaikista kavereistaan, hän ei myöskään ole hakenut töitä, eikä me käydä enää ollenkaan ulkona. Myös hänen alkoholinkäyttönsä on lisääntynyt(se oli käytännössä olematon suhteemme alussa).
Epäilin aluksi josko miehellä olisi vaan vähän kankeaa sopeutua tänne kylmään pohjolaan siviiliin, sen kuuman aavikkoympäristön jälkeen, mutta eipä se ole lähtenyt ajankaan kanssa pois.
Eli kertokaas mikä tässä nyt auttaisi? Onko mahdollista että mieheni on pettänyt minua siellä etelässä? Nyt olisi hyvät neuvot kalliit, sillä olen alkanut jo todella harkitsemaan eroa. Ainoastaan pelko siitä, etten tiedä miten tämä vihainen juoppo suhtautuisi siihen, on estänyt minua vielä ottamasta asiaa puheeksi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Tarpeeksi näkee ja kokee väkivaltaa niin ei siinä enää yksi suomiblondi enää paljoa hetkauta suuntaa ei toiseen. Sotatantereen huorat taitaa olla vielä sitä luokkaa ettei sen jälkeen enää norminainen innosta tipan tippaa.. (jos käyny huorissa).
Pointti oli, että elämänkatsomus muuttuu ja takasin tulee ihan eri ihminen.
Kyllä itse epäilisin jotain aivan muuta... Luepa tuo tekstisi läpi: mies on vieraantunut kavereistaan, makaa vain apaattisena sohvalla... Miten "linkität" tuon käytöksen pettämiseen?
Ennemmin ajattelisin, että vuosi "siellä jossain" oli miehellesi todella rankka kokemus ja hän potee nyt jonkin asteista masennusta. Siitähän tuo apatia ja haluttomuus sosiaaliseen kanssakäymiseen kaikkien kanssa kertoo? Viinalla turrutetaan pahaa oloa ym.
Kyllä ne suomalaiset rauhanturvaajat siellä ihan sodan keskellä joutuvat työskentelemään. Siellä räjähtäneiden, palaneiden, mädäntyneiden ym. ruumiiden keskeellä helteessä oleminen, epävarmuus siitä joutuuko kohta tulituksen kohteeksi vai tienvarsipommin uhriksi varmasti jättää arpensa kaikista kovimpaankin mieheen. Oikea termi voisi olla "sotapsykoosi", tai "post-traumaattinen stressi" tjs.
Sanoisin että kirjoittamasi perusteella mies ei todellakaan ole pettänyt sinua ja sinun pitäisi hävetä sitä että edes epäilet moista. Nyt ryhdistäydyt, mies tarvitsee sinua, sinun apuasi, kärsivällisyyttäsi ja ymmärtäväisyyttäsi. Yritä saada mies avautumaan, puhumaan asioista. Ehkä voisit ehdottaa keskustelua psykologin kanssa. Nyt on sinulla myös loistava tilaisuus saada esimakua avioliitosta, kokeilla miltä tuntuu tukea miestä myös vastoinkäymisissä.
Ei hän ole sinua pettänyt, siellä varmasti kokenut ja nähnyt kaiken laista kurjuutta väkivaltaa, turhan miettimisen ja syyllistämisen sijaan kannattaisi kysellä ettei siellä ole sattunut jotain mikä on noin kovasti koskettanut miestäsi. Stemppiä
Jos miehesi juo ja on eristäytynyt muista, mielestäni häntä vaivaa
masennus tms.. Hän tarvitsee ammattiauttajaa. Yritä saada miehesi
lääkärin puheille. Pelkät pillerit eivät auta, hänen on saatava puhua
kokemuksistaan.
Etsi myös netistä, mistä saisi apua YK-joukoissa palvelleille.
YK-joukoissa palvelleet eivät saa apua ainakaan puolustusvoimilta, elleivät he ole ns. ammattisotilaita. Reserissä oleva ex-rauhanturvaaja joutuu tyytymään kunnallisiin palveluihin.
Nimimerkillä KOKEMUSTA ON
Pahimmassa tapauksessa tuolla joutuu lappamaan lapiolla ihmisen jäännöksiä ja ruuminkappaleita jätesäkkeihin tai jotain muuta vastaavaa!
Postraumaattinen stressireaktio vai mikä se nyt olikaan, koskee myös suomalaisia.
Tässä yksi tositarina:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/suomi-ei-huolehdi-rauhanturvaajistaan
Suomi on jättänyt maailmalta palanneet rauhanturvaajat kamppailemaan yksin ahdistuksen kanssa.
Rauhanturvaajan työ voi vaurioittaa sotilaan mieltä. Tämän tosiasian ovat tutkimukset yhä uudelleen vahvistaneet.
Kansallisuudella ja kulttuuritaustalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Kuka tahansa voi mennä rikki.
Libanonissa 1990-luvun alussa palvelleista norjalaisista 15 prosenttia kärsi kotiuduttuaan traumaperäisestä stressihäiriöstä, joka on voimakkaan järkytyksen aiheuttama psyykkinen oireyhtymä.
Somaliassa samaan aikaan olleista amerikkalaisista sotilaista noin kahdeksan prosenttia sairastui stressihäiriöön viiden kuukauden kuluessa kotiinpaluusta.
Kongossa 1960-luvun alussa palvelleista ruotsalaisista rauhanturvaajista 3,5 prosenttia ei kyennyt taistelustressin takia jatkamaan palvelusta operaation jälkeen.
Myös suomalaiset ovat kokeneet yhtä ja toista.
Jom Kippur -sodan jälkeen 1973 he hautasivat Siinailla auringossa turvonneita ruumiita. Seuraavana kesänä he katselivat Kyproksella, kuinka turkkilaisten napalm-pommit kärvensivät siviilejä.
Vuonna 1997 Makedoniassa koko suomalaisjoukko järkyttyi, kun kolme rauhanturvaajaa kuoli helikopterin pudottua Mavrovojärveen.
Afganistanissa on tähän mennessä kaatunut yksi ja haavoittunut toinen suomalainen.
Eivätkä yhtäkkiset sokit ole ainoa uhka rauhanturvaajan mielenterveydelle.
Vielä kuluttavampaa on arkisten paineiden, turhautumisen ja kuolemanpelon aiheuttama ”kasautuva stressi”, jonka sekä YK että kansainväliset tutkimukset tunnistavat vakavaksi uhaksi mielenterveydelle.
Norjan armeijan psykiatri Lars Weisæth on ehdottanut tällaisille psyyken ongelmille omaa nimeä: rauhanturvaajan stressihäiriö.
Eräs Mika Vuolteen palvelustoveri kuvaa tilannetta:
”Jos vuodenkin olet monikansallisessa yhteisössä, et voi olla törmäämättä jonkin näköiseen väkivallantekoon, joka koskettaa jollain tavalla jokaista yksilöä.”
Onko sinulla tai oletko kokenut post-traumaattisen stressireaktion
palveltuasi kriisinhallintaoperaatiossa? Tai onko läheiselläsi sellainen?
Teemme Ylen MOT:ssa ohjelmaa suomalaisten rauhanturvaajien kokemasta
post-traumaattisista stressireaktioista. Haluatko kertoa tarinasi?
Etsimme haastateltaviksi sotilaita/heidän omaisiaan kertomaan siitä millaista
operaatioissa palveleminen on ollut, millaisia oireita he ovat saaneet ja
miten se on vaikuttanut heidän sekä omaisten elämään.
Jos olet halukas antamaan haastattelun tai tiedät henkilön, jota voisi haastatella pyydämme ottamaan yhteyttä toimittaja Kai Bymaniin puh. 0400 653 091 tai kai.byman (a)yle.fi. Haastattelut voidaan toteuttaa niin, ettei sinua tunnisteta
(kasvot peitetty, ääni muutettu). Haastattelut toteutetaan 24.1.-1.2.2013
joten pyydämme ottamaan yhteyttä mahdollisimman pian.