Tämän miehen, kihlattuni, kanssa minun piti elää loppuelämäni. Luulin huumaavan rakkauden kestävän ikuisesti, olin varma, ettei suhteen arkipäiväistymistä ja lopahtamista voi tapahtua meille. Olimmehan mielettömän rakastuneita. Mihin se tunne muka voisi hävitä.
Sitten se hävisi. En tiedä hävisikö rakkaus itse, vai ainoastaan se huuma. En tunnista omia tunteitani, eikä mies omiaan. Kiintymystä meillä on, mutta jokin syvä henkinen yhteys on kadonnut aivan huomaamatta. Yhtäkkiä huomaan katsovani miestä pettyneenä ja pelon tuntein, kun ennen tunsin päätähuimaavaa rakkautta.
En uskalla erota. Entä jos tämä on vain väliaikaista, ja opin uudestaan tuntemaan tämän miehen ja rakastamaan syvästi? Ja mitä muutkin sanovat, jos puran jo muutaman vuoden kestäneen kihlauksen. Tosin se nyt ei ole tärkeintä. Se on, että meillä ei ole enää yhteisiä kiinnostuksen kohteita, ja puheenaiheet hupenevat koko ajan. On hiljaista, pysyttelemme poissa toistemme tieltä ettei tulisi riitoja.
Pohdin ja mietin, voisinko saada paremman suhteen. Onko miehiä, jotka ovat samanmielisiä kuin minä? Ettei aina tarvitsisi tehdä kompromisseja, vaan joku asia kiinnostaisi aidosti molempia? Tosin jonkin asian voimalla nykyinen suhteeni on pysynyt vuosia kasassa, miten se voi vaan yhtäkkiä romahtaa?
Maailmani on sekaisin, niin sekaisin...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Sinunlaisesi sitoutumiskyvytön lutka ei kelpaa kenelläkään kuin panoseuraksi.
Jottet loukkaa muita miehiä suosittelen että pidättäydyt vain seksisuhteissa.
Tuo ensihuuma poistuu ihan kaikissa suhteissa ja jotain jää jäljelle. Yks vaihtoehto on se että huuman vaiheessa olette ripustautuneet toisiinne ja muut elämälle tärkeät asiat ovat unohtuneet.
Viettäkää aikaa ystävienne kanssa erikseen ja harrastakaa ja tehkää kivoja asioita. Mene yksin konsertteihin ja juttele vieraille ihmisille. Sisältö elämälle tulee muualtakin kuin ensihuuman tunteesta. Sitten on taas mukavaa palata kotiin kun on kokenut mukavia asioita muittenkin ihmisten kanssa. Enkä nyt sitten tarkoita mitään seksijuttuja muiden kanssa.
Parisuhteessa ihminen helposti jämähtää kotiin ja alkaa ammentaa kaiken sisällön elämälleen kumppanista. Sitten kun se ei enää riitäkkään niin aletaan miettiä onko tämä nyt hyvä suhde ollenkaan kun tylsistyttää. Sitten erotaan ja sama sykli alkaa alusta. Mene ja hae elämääsi siis sisältöä kodin ulkopuolelta enemmän koska ei mikään suhde korvaa ihmisen tarvetta sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Sen takana, ettet koe rakkautta, on jotain, joka estää sinua tuntemasta sitä. Oletko vihainen, pettynyt, ahdistunut ja onko jotain asioita selvittämättä? Oletko sivuuttanut omat tarpeesi? Onko sinulla ollut liian vähän omia juttuja, vai oletteko tehneet kaikesta kompromissin?
Ei pidä mitään. Eikä tarvi tietää mitään. Maailma on aina sekaisin, mutta erota voi silti. Mitä oikein pelkäät?