Haluaisin jonkun vinksahtaneen naisen, jolla on ollut vähän hankala menneisyys. En tarkoita kuitenkaan mitään itsetuntopanoja harrastavaa tatuoitua bändärinaista, vaan esim. jotain kirjastossa roikkuvaa masentelijaa, joka ajattelee, ettei hänestä välitetä. Sellainen rehellinen ja luotettava tyyppi, jonka kanssa voisi keskustella esim. menneisyydessä tapahtuneista ikävistä asioista, ilman että tulee "ota itseäsi niskasta kiinni, minäkin otin ja nyt äänestän Kokoomusta" -tuomio.
Voisimme olla toistemme tukena ja tuntea samalla, että joku välittää. Ehkäpä siltä pohjalta pääsisi myös vähän eteenpäin elämässä. Minusta tällainen yhteisterapia kuulostaisi paljon kivemmalta, kuin ammattiauttajalle meno. Kumppanin pitäisi siis kuitenkin olla avoin ja ymmärtäväinen, joka ei suutu helposti, jos mielipiteitä vaihdellaan suorasanaisesti. Luulen, että tällainen menneisyyden ikävien kokemuksien availu loisi hyvin vahvan siteen kahden ihmisen välille.
Voisimme olla toistemme tukena ja tuntea samalla, että joku välittää. Ehkäpä siltä pohjalta pääsisi myös vähän eteenpäin elämässä. Minusta tällainen yhteisterapia kuulostaisi paljon kivemmalta, kuin ammattiauttajalle meno. Kumppanin pitäisi siis kuitenkin olla avoin ja ymmärtäväinen, joka ei suutu helposti, jos mielipiteitä vaihdellaan suorasanaisesti. Luulen, että tällainen menneisyyden ikävien kokemuksien availu loisi hyvin vahvan siteen kahden ihmisen välille.
Vastaukset 21
Vanhimmat
epänormaali nainen vastaa silti, että ei se suhde voi perustua sille, että ollaan yhdessä surkeita. Ei se siitä sikseen etene, ja ei sitä elämäniloa välttämättä sillä löydy, tai jos se yhdessäolo perustuu siihen, että tajuaa toisen vain sen vaikeuksien kautta, ei ehkä ole hyvä tulevaisuus. Ne vaikeuksien jakamiset ja ymmärtäminen voi viedä paljon siitä, että voisi olla mitään kovin ruusuista tulevaisuutta. En mä näe kovin hohdokkaana sitäkään, että vellotaan vuorotellen kummankin vaikeissa asioissa ja pelkäisin, että siinä eristäydyttäisiin paremmista ihmisistä ja jättäydyttäisiin vähän kuin ulkpuolelle, ja tulisi mielikuva ettei kukaan nyt meitä ymmärrä. Tai sitten voisi myöhemmin tulla sellainen olo, et eihän meillä oikeasti ole mitään yhteistä, muuta kuin tää elämän anstailu ja kurjat jutut ja sekin olis aika ankee pohja suhteelle.
Kyllä mä menen sinne ammattiauttajalle heti kun se on mahdollista. Onhan tuolla pitkin katuja ja baareja niitä pareja, jotka "tukee" yhteisellä pullolla toisiaan. Ei vain jotenkin kiinnosta sekään, että suhteen alku perustuisi yhteiselle surkeilulle. Sltikin sitä haluaisi edes toivoa tai haaveille jotensakin vähänkään normaalimmasta suhteesta ja elämästä, kuin mitä tää elämä nyt on ollut. Ja voi olla niinkin, että kun niitä omia ongelmia on ihan riittävästi, niin voi olla viimeinen vaihtoehto enää kiinnostua kenestäkään, joka toisi elämään niitä vain lisää. Eihän sitä jaksaisi välttämättä alkuunkaan.
Toi aloittaja tarkoitti varmaankin sellaista pikkumasistelijaa eikä mielisairasta joka tarvitsee terapiaa.
Mäkin haluaisin ennemin sellaisen yksinäisen omantienkulkijan joka pohtisi asioita ja olisi hieman masentunut.
ensinnäkään mielisairauksia ei terapiat paranna useimmiten koskaan. Niiden kanssa elävät ne, joilla niitä on ja kalliiita terapioita ei useinkaan järjestetä silloin kun niiden hyötysuhde on sairaan ihmisen kannalta suhteellisen pieni ja ei sinänsä ketään paranna. Terapiat voi antaa oikeita työkaluja pikkumasistelijoille tai kelle hyvänsä tavallisellekin ihmiselle käsitellä vaikeita asioita.
Saahan sitä kaikenlaista haluta, mutta kukaan ei halua olla sinulle mikään "pikkumasistelija" hankala tapaus, tai hypätä siihen ressukan vähän säälittävän surkimuksen rooliin, mitä sinä tarjoat. Olis varmaan sulla hyvä olo, kun voisit kokea sitten jotain ylemmyyttä, mikä kuitenkin myöhemmin vaihtuisi sääliksi tai inhoksi. Tasaveroisuutta sellasesta tuskin löytys koskaan. Ja koska sulla ei kiinnosta ihminen ihan vain ihmisenä tutustumisen kautta vaan siksi, että pitäis ensisijaisesti olla joku reppana, niin ei taida suhteella olla kovin hyvää menestystä.
"ensinnäkään mielisairauksia ei terapiat paranna useimmiten koskaan."
On huomattu, kun palstaa lukee.
Eikä mun tarvitse sinulle perustella, miksi haluan tuollaisen naisen.
Hienoa, tuo kuulostaa juuri niiden narsistinaisten ajattelulta; ei siedetä, että mies on oma lapsiminä, joka peilaa omia huonoja piirteitä. Tahdotaan "normaali" mies, eli mies joka joko ryyppää, tai sitten mies, jolla on asiat ulkokultaisesti hyvin.
Juuri siis sellainen fiksu, mutta melankolinen henkilö. Ei kuitenkaan valittaja. Enkä jaksa katsella mitään tavaroiden paiskomista. En tiedä olisiko jokin persoonallisuushäiriö paha juttu, jos se olisi hyvin hallinnassa.
No vois kertoa mitä "epänormaali mies" tarkoittaa.
Eiköhän kaikilla ole enemmän tai vähemmän hankala menneisyys.
sepä se, enemmän onkin aika eri asia kuin vähemmän.
Koska naiset yrittävät tiukemmin sopeutua sosiaalisiin normeihin jotta saavuttaisivat jonkin näköistä sosiaalista valtaa.
Samoin myös normaalisti sosiaaliset ja sosiaalista valtaa omaavat miehet kiinnostavat myös niitä "epänormaalimpia" naisia.
He haluavat että se prinssi saapuu valkoisella ratsulla pelastamaan sitä kyökkipiikaa.
Tallirenki kyökkipiialle on oksettava vaihtoehto ja suostuu vain siihen väkipakolla jos prinssejä ei ole näköpiirissä.
Nuo masentelijat naisista tai vastaavasti ujot ja hiljaiset unelmoivat siitä normaalin tai menestyneen naisen elämästä sen menestyneen ja normaalin miehen rinnalla.
Sinä olet heille se viimeinen luuseri jota he elämäänsä kaipaavat.
Viimeinen lause unohtu.
Koska sinä muistutat heitä siitä mitä he olivat ja ovat oikeasti.
Prinssi taas on se unelma joka tarjoaa heille naisille itselleen sen unelman itsestä.
Kuinka monen miehen nusssima olet?
Valitettavasti melkein kaikki ne huonoja kokemuksia omanneet naiset ovat olleet persoonallisuushäiriöisiä. Tämän takia suhtaudun todella nihkeästi naiseen, jolla on ikävä menneisyys.
Minkälaista hankalaa menneisyyttä toivot naiselta? Koulukiusaamista, perheväkivaltaa, insestiä, alkoholismia, huumeita?
Ja muuten, otsikkosi kysymykseen: eivät valitettavasti ole. Tunnen kuvaamasi kaltaisia angstaajia ihan liikaa.
Taidan ehkä olla aloittajan kuvailema tyttö/nainen. Ainakin olen vähän vinksahtanut. En usko että aloittaja minua kumminkaan kelpuuttaisi :)
Miksi en? No ainakin näin lähtötilanteessa meillä on 10 vuoden ikäero.
Olen aloittajan kuvailema masentuvainen naistyyppi ja käyn kirjastossa. En oikein jaksa uskoa että kukaan minusta kiinnostuisi ja ihastuisi aidosti.
Ville Valokin sanoi jossain haastattelussa käyvänsä nimenomaan kirjastoissa hakemassa naisia, joten siitä vaan. :D
et varmaan huomaa niitä erikoisempia. hassua mutta voi olla totta.
"ota itseäsi niskasta kiinni, minäkin otin ja nyt äänestän Kokoomusta" -tuomio.
tälle taas ei voinut olla nauramatta ääneen!! :D