Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Todella kestävän maalipinnan maalaus pyörään

colormix

Taas tein sen virheen, että tuhlasin aikaani käyttäen jotain Mastonin Colormix spraymaaleja. En usko, että vika olisi niinkään merkissä, vaan spraymaalit vain ovat perseestä.

Tein pohjat huolella hiomalla vanhat maalit ja ruosteet pois hiomapaperilla. Pinnat tein mataksi ennen maalausta ja puhdistin rasvanpoistajalla. Laitoin myös samaisen merkin pohjamaalit ja lakat. Maalauksen tein märkää märälle -menetelmällä.

Pinnasta tuli erittäin kaunis. Annoin kuivua rauhassa viikon. Nyt aloin asentamaan osia paikalleen, ja vittu, maalia lähti heti irti pikku kolhuista! Kynnelläkin saa raavittua maalia pois.

Voisinko vielä pelastaa maalipinnan sipaisemalla päälle 2k-lakkaa? Hieman pelkään, että joudun saman tien tekemään pinnan uusiksi.

Miten tehdään erittäin kestävä maalipinta?

Nyt harkitsen, että laittaisin pohjamaaliksi jotain 2K-epoksipohjamaalia, kuten inerta primer 5. Onnistuuko pensselillä sutiminen? Väriksi joku spraymaali. Päälle 2K-lakka.

18

19082

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuupyörä

      No mie maalasin pyörän kans nyt keväällä, lähes samoilla menetelmillä. Pinta oli upea, mutta maali irtoili samalla tavalla kuten sinullakin oli käynyt. Spraymaali on huono vaihtoehto, ainakin pyörän runkoon.

    • juuupyörä

      Mutta suosittelisin viemään pyörän vaikka automaalaamoon ni saat kestävän ja upean maalipinnan vielä ihan kohtuuhintaan.

    • double acting

      Paras ja kestävin maalipinta fillariin syntyy pulverimaalilla...

    • colormix

      Juu, onhan se selvää, että ammattilaisen tekemänä saa parhaan tuloksen, kun heillä on käytössä oikeat aineet ja välineet. Hinta kuitenkin on aina varmasti vähintään luokkaa 100 €, ja onhan siitäkin vaivaa selvittää noita hintatietoja eri maalaamoista. Lisäksi pulverimaalausta ei varmasti tarjota joka paikassa. Jos joku Oulusta tietää, niin kerro ihmeessä.

      Mutta täytyyhän nyt olla olemassa sellaiset aineet, että maalit pysyvät. Esimerkiksi jäänmurtajia tuskin pulverimaalataan, kun se täytyisi sitten laittaa uuniin paistumaan. Entä millä maaleilla maalataan työkoneita? Nämä ovat käsittääkseni jotain kaksikomponenttisia maaleja, kuten Inerta primer 5, joka on 2-K epoksipohjamaali. Pienelle alalle sen saisi varmasti siveltimellä. Ulkonäkö ei ole niin nuuka, kunhan pysyy.

      Ajattelin, että jos edes pohjamaalin saisi kestäväksi, voisi sitä hiomapaperilla tasotella ja siihen päälle ruiskuttaa paukkupulloista noita suttuvärejä, kun pohja pysyy ja estää ruostumisen.

      Kukaan kokeillut?

    • pyörän maalailija

      Jos maalaa spraymaalilla niin kokoaminen on tehtävä erittäin varovasti ja kolhut fiksattava sitten pikkupensselillä kun pyörä on koottu. Suihkaus samaa maalia johonkin purkkiin ja siitä siveltimellä vaurioihin.

      Kun itse maalasin halpis sprayllä niin ei tarvinnut fiksailla jälkikäteen. Ja onhan tuo kestänyt jo vuoden verran, eikä vaurioita juurikaan näy. Lakkoja en laittanut.

      Yksi asia kuitenkin pitää tietää. Halpis sprayt ovat alkydimaaleja jotka kuivuvat erittäin hitaasti. Voi mennä jopa kuukausia ennen kuin pinta on lopullisesti kuivunut, aivan samalla tavalla kuin siveltävä Miranol. Alkydimaalihan kuivuu hitaasti reagoidessaan ilman kanssa.

      Monet ovat sitä mieltä, että polkupyörän maalauksessa kannattaa käyttää arkryyli spraymaaleja. Ovat kuulemma lujempia ja kuivuvat nopeammin mutta ovat myös hieman kalliimpia.

      • pyörän maalailija

        Pitää myös muistaa se, että jos maalaa asetoniohenteisella maalilla vanhan maalin, vaikkapa halpis spraymaalin päälle niin maalipinta alkaa usein kiehumaan. Ja erityisesti silloin jos vanha maali ei ole kunnolla kuivunut. Ja silloin siitä tulee sellainen sotku ettei paremmasta väliä. Kaikki maalit eivät vaan sovi toistensa päälle.


    • pyörän maalailija

      Vielä tuli yksi asia mieleen. Jotkut ovat saaneet hyvän lopputuloksen vasaralakalla. Sillä tulee tietysti vasaralakkapinta josta kaikki eivät pidä, mutta kuulemma kestää ihan ok. Esim. marketeissakin myytävällä Hammerite vasaralakalla pyörän maalaus onnistuu. Pohja hiottava ja puhdistettava rasvasta ja Hammeriten vasaralakkaa pintaan eikä mitään muuta. Aloittajan tapauksessa on vaan se ongelma, että runko on maalattu alkydispraylla ja vasaralakka saa todennäköisesti maalipinnan kiehumaan, eli Mastonin maali olisi poistettava. Asetonipohjaiset maalit kuten em. vasaralakka on siveltävä nopeammin kuin esimerkiksi alkydipohjainen Miranol.

    • Filo1

      Vanha keskustelu jo, mutta tiedä vaikka joku vielä lukee, kuten esim. minä...

      Ammattilaisen maalaustyön hintaa tuossa ihmeteltiin. Kannattaa myös kysyä mahd. paikalliselta ammattioppilaitokselta tekevätkö pulverimaalauksia oppilastyönä. Näin tein oman pyöräni kohdalla ja tuli tosi hyvä. Runko oli koululla 6 viikkoa, eli ei sovi kiireisiin projekteihin, mutta eipä maksanutkaan kuin 15 eur.

      Tässä tapauksessa vein siis teräsrungon koululle paljaana, eli olin jo itse raaputellut maalit pois mekaanisesti ilman mitään ympäristömyrkkyjä ;)

      • edut ?

        Harrastukset ovat harrastuksia, mutta luulisi että jos hakee rautakaupasta halvinta rautamaalia, pyyhkäisee ensin tenulla pyörän ja sitten lämpimissä tiloissa pensselöi, niin eikö tässä oman työn edut täytykin, edullista ja nopeasti ?


    • exmaalari

      kannattaisi vittu maalata se 15 asteessa niinkuin purnukassa lukee. nimimerkillä ex maalari

    • Caliber

      Ite maalasin spräyllä alurunkoisen maastopyörän sillain että hioin vanhan maalin mataksi. ei kannata alumiinille asti hioa ellei maalaa heti, alkaa nimittäin oksitoidua hapenkanssa ja ei maalipysy, joten jätä tehdas maalialle se pysyy.
      - sitten mastonin acryyli pohjamaali harmaa
      - 2vrkn päästä päälle valkoinen mastonin acryyli maali (ei saa kiiltävänä, vain puolihimmeä tai matta)
      - 2vrk päästä merkkitarrat (ebaysta) runkoon.
      - 2 vrk päästä tarrat "kuivuneet" liima höyryistä. Joten kirkaslakka (biltema) päälle, eka kerta semmonen ohut kerros ja 10 min päästä sen verran runsaita kerroksia eettä ei valu mutta pinta lakkatasoittuu. Antaa sitten kuivata kunnolla! Parin päivän päästäkin on pinta pehmeä mutta kovettuu vielä paljon. Muutaman päivän päästä pintakova ja pysyy. Tehtaalta tulleen näköinen kun tarrat lakan alla ja runko kiiltää. Oisin jättänyt puolihimmeäksi (tosin tarrat ois jääny pintaan) mut jäi tuo valkoinen sen verran mataksi että ois hankala ollu pitää puhtaana siksi lakka.Oulussa pulverimaalaa Oumet, noin 50e oli rungon maalaus, pitää olla runko puhtaana vanhoista maaleista.

    • 23-23

      Halvat sprymaalit ovat alkydimaaleja ja kuivuvat hitaasti ajan ja ilman kanssa, tarkoittaa useita kuukausia, että on lopullisesti kuiva. Ei sillä yhtä kestävää saa kuin teollisesti maalatuista mutta pinnan saa noillakin. Miksi sen maalin pitäisi niin jumalattomasti kestää? Pikkukolhut voi fiksata aina jälkikäteen, suihkaus sprytä purkkiin ja siitä pikkusiveltimellä tai vaikkapa jollain tikulla kolhuihin.

    • näin tein

      Kikka kakkonen: Ota yhteys johonkin automaalaamoon ja maalauta runko jollakin sopivalla maalamossa meneillään olevan projektin maalilla.

    • Smetsh

      Ois varmaan kannattanu venaa et kuivuu? Tehä monta kerrosta. Osta bommauskaupasta kunnon sprayta ja oota kuivumista ihan rauhassa yön yli sit aamul uusi ohut kerros kuivuu illal uus jne.. Eikä välttis kannata ees lakata mut ainakin oota KUIVAA maalipintaa ennenku teet lisää maaalausta

      • Maalaripooka

        Just noin EI kuulu tehdä, vaan uudet kerrokset kuuluu nimenomaan tehdä märkää märälle


    • lkmlm

      Jos ei ulkonäkö ole ihan niin justiinsa, auton pohjamaali /-massa on paras vaihtoehto. Joustava pinta, joka ei kiveniskemistä ja nirhaumista välitä ja estää ruostumisen. Perusvärinä kunnioitettava mattamusta, mutta onhan sitä kai harmaanakin.

    • Satasaletti

      Automaalaamo voi olla vaihtoehdoista se kallein. On taidettu ostaa jotain halpaa paskamaalia, kun ne eivät pysy pinnoissa kiinni. Kyllä kunnon maalit pysyy ja kestää.

    • Maalauspate22

      Vanha aihe mutta jos joku lukee niin lukekoot. Ite hioin rungon ja sitten pohjamaalia 2kerrosta ja sen jälkeen maaliruiskulla siniseksi. Upea pinta ja lakkaa päälle niin hyvä on

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      2025
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1763
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1634
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1440
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      63
      1365
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      18
      1298
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1282
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      73
      1260
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1231
    Aihe