Jos mieli tekee pettää niin vaihtakaa kumppania.
Siihen miksi pettää syitä voi olla monia mutta mikään niistä ei ole hyvä, pohjalla pettämiseen on käsittääkseni se että sen hetkisessä parisuhteessa on jotain vialla.
edes menneessä suhteessani petin kihlattuani, aluksi vain ajatus tasolla, mutta yli vuoden "miettimisen" jälkeen myös käytännössä.
Ikinä en siitä jäänyt kiinni, mutta paska fiilis seurasi mukana koko suhteemme loppuun asti.
Pahinta mitä pettäjä voi tehdä on kertoa siitä toiselle, suurin syy kertomiseen on se että pettäjä haluaa helpottaa vain omaa pahaa oloaan. Se joka virheen on tehnyt kantakoon itse tekojensa seurauksen, turha sen toisen "syyttömän" mieltä on masentaa.
Virheestä oppineena voin sanoa, että pettäminen ei tule enää toistumaan minun elämässäni. Pettäminen ei ole sen arvoista!!!!
Tuottaa jopa suurta mielihyvää kun joku nainen on minusta radalla ollessani kiinnostunut ja voin sanoa, että kiitos mielenkiinnosta mutta ei kiitos. Minulla on kotona oma kulta ja hän "riittää" minulle oikein mainiosti.
Parisuhdehan perustuu luottamukseen ja luottamus on kuin neitsyys se on vain kerran ja sitä ei saa enää takaisin. Pettäminen vie luottamuksen sen siliän tien, vaikka pettämisestä ei jäisikään kiinni.
Itse jätän naisen heti jos pettämisestä jäisi kiinni. vaikka takana olisi 30 vuotinen suhde.
Pettäminen jättää aina arpensa.
USKOKAA, pettäminen ei ole sen arvoista.
Siihen miksi pettää syitä voi olla monia mutta mikään niistä ei ole hyvä, pohjalla pettämiseen on käsittääkseni se että sen hetkisessä parisuhteessa on jotain vialla.
edes menneessä suhteessani petin kihlattuani, aluksi vain ajatus tasolla, mutta yli vuoden "miettimisen" jälkeen myös käytännössä.
Ikinä en siitä jäänyt kiinni, mutta paska fiilis seurasi mukana koko suhteemme loppuun asti.
Pahinta mitä pettäjä voi tehdä on kertoa siitä toiselle, suurin syy kertomiseen on se että pettäjä haluaa helpottaa vain omaa pahaa oloaan. Se joka virheen on tehnyt kantakoon itse tekojensa seurauksen, turha sen toisen "syyttömän" mieltä on masentaa.
Virheestä oppineena voin sanoa, että pettäminen ei tule enää toistumaan minun elämässäni. Pettäminen ei ole sen arvoista!!!!
Tuottaa jopa suurta mielihyvää kun joku nainen on minusta radalla ollessani kiinnostunut ja voin sanoa, että kiitos mielenkiinnosta mutta ei kiitos. Minulla on kotona oma kulta ja hän "riittää" minulle oikein mainiosti.
Parisuhdehan perustuu luottamukseen ja luottamus on kuin neitsyys se on vain kerran ja sitä ei saa enää takaisin. Pettäminen vie luottamuksen sen siliän tien, vaikka pettämisestä ei jäisikään kiinni.
Itse jätän naisen heti jos pettämisestä jäisi kiinni. vaikka takana olisi 30 vuotinen suhde.
Pettäminen jättää aina arpensa.
USKOKAA, pettäminen ei ole sen arvoista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen nelikymppinen, korkeakoulutettu, 18 vuotta naimisissa ollut mies ja kolmen lapsen isä. Avioliittomme on ollut mielestäni ihan normaali: rakastamme toisiamme ja minulle vaimoni on ollut ja on edelleen se ainoa oikea sekä maailman ihanin nainen. Muutamia satunaisia seikkailuja meillä molemmilla on ollut silloin tällöin. Morkkiset ainakin itselläni omista syrjähypyistäni, mutta ei mitään pateettista dramatiikkaa tapahtuneesta.
Kuitenkin vajaa pari vuotta sitten itse menin siten lukkoon (osaksi ainakin hallitsematonta työstressiä) ettei seksi vaimoni - eikä kenenkään muunkaan kanssa - kiinnostanut. Samaan aikaan vaimoni eli kenties kukkeinta seksuaalisuutensa aikaa, oikein uutta heräämistä. Vaimoni yritti kaikkensa saadakseen minut innostumaan seksistä kanssaan, mutta turhaan. Hänellä oli tarve seksiin ja minä työnsin hänet pois luotani, jopa niin että päivittäinen hellyys loppui lähes kokonaan. Pyöritimme arkirutiineja elämässämme.
Minulla oli viime keväänä ollut aavistus jo pitempään vaimoni mahdollisista seikkailuista. Koska oma seksielämämme oli vasta palaamassa edes jotenkin raiteilleen en todellakaan kyräillyt vaimoani hänen tekemistään. Enhän minä häntä omista.
Mutta sitten minulle eri vaiheiden kautta selvisi, että vaimoni oli harrastanut mm. seksi-ilmoituksia jättämällä ja niihin vastaamalla melkoisen railakasta ja hurjaa seksielämää, niin järkytys ja tunteiden sekamelska oli sanoinkuvaamaton (en tässä jauha siitä enempää). Kun olin saanut itseni edes jotenkin kokoon päätin puhua asiasta vaimoni kanssa. Aluksi hän kielsi mitään olleen mutta todisteeni olivat sellaiset, että hän myönsi seikkailunsa.
Ja varsinaiseen asiaan: kirjoitit että vaikka olisi 30 vuotta kestänyt suhde niin nainen saisi kerran petettyään mennä sen sileän tien. Minä väitän ettei asia ole lainkaan näin yksioikoinen. Omassa tapauksessani kyse ei siis ollut rakkauden puutteesta suhteessamme eikä toivottavasti koskaan tulekaan olemaan. Syyllisen etsiminen tai syyllisyystaakan jakaminen jotenkin meille molemmille olisi ollut vähämielistä. Kaikkein hölmöintä olisi ollut jos olisin primitiivisesti ja uhmakkaasti leimannut vaimoni huoraksi ja käskenyt häipyä elämästäni saman tien.
Päädyin arviossani tilanneselvitykseen:
- rakastamme edelleen toisiamme
- itse en voisi elää ilman vaimoani
- itse en ole kyennyt täyttämään vaimoni tarpeita
- lapsemme ovat täyspäisiä ja tietty rakastamme heitä ja he ovat meille tärkeintä elämässä
- tapahtunut ei ole tehnyt vaimostani huoraa (vaikka koville kyllä minulle asia ottikin)
- olin pettynyt pahasti vaimoni tekemisiin
- kuitenkaan en omista vaimoani
- suhteemme on ollut menossa koko ajan parempaan suuntaan em. lamasta jne.
Näillä perusteilla en voinut kuvitellakaan heittäväni vaimoani ja suhdettamme pois kuin tiskirättiä. Nyt oli vain saatava asiat rehellisesti selväksi sekä sovittava yhdessä miten tästä mennään eteenpäin.
Olemme kyenneet keskustelemaan asiasta järkevästi, mikä on helpottanut tilannetta meidän molempien kannalta. Tietenkin asia on ollut minulle tuskallinen ja erittäin vaikeasti käsiteltävissä - tunteet kun eivät ole yhtälöitä tai kaavoja.
Olen varma, että nyt reilun kuukauden jälkeen rakastamme toisiamme kenties enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Oma suhtautumiseni parisuhteeseemme ja koko avioliittoomme on kokenut melkoisen muutoksen. Enää en pidä vaimoani ja perhettäni itsestäänselvyytenä, jota voin käsitellä ikään kuin esineenä. Uskon myös että ratkaisumme eheyttää suhteemme on lapsillemme paras vaihtoehto. Itse en halua enää mihinkään syrjähyppyihin. Luonnollisesti haluan ja toivon, että vaimoni on myös jättänyt seikkailunsa ja uskonkin niin.
Tällä kirjoituksellani haluan kertoa sen, ettei parisuhteessa tai pettämisessä ole mitään ehdottomia totuuksia. Monesti täällä on kirjoitettu tyyliin "petti kerran perkele, nyt saa ukko/akka lähteä leppäkeihäänä". Väitän että tällainen asenne on täysin väärä varsinkin jo pitkään jatkuneissa ja muuten hyvin toimineissa suhteissa. Jos pettäminen tai pikemminkin syrjähypyt tai seikkailut ovat syy hyvän avioliiton tuhoamiseen, niin heikolla pohjalla ollaan. Jos parisuhde on jo muuten kuralla eikä enää korjattavissa, niin pettäminen saattaa olla hyvä syy suhteen lopettamiselle. Välttäkää silloinkin kuitenkin primitiivireaktioita.
Toivon kaikkien petetyksi tulleiden harkitsevan reaktioitaan tarkoin ennen niiden toimeenpanoa. Älkää automaattisesti syyllistäkö sitä pettäjää. Älkää koskaan antako vihalle valtaa ratkaisuissanne. Älkää petettynä ja loukattunakaan itse syyllistykö sellaisiin päätöksiin ja tekoihin, jotka vain vahingoittavat lisää. Jos parisuhteessanne on lapsia niin suunnitelkaa ratkaisunne kaikkein tarkimmin.
Toivotan kaikille hyvää kesän jatkoa. Minun ja perheeni loppukesä tulee olemaan nyt hyvä.
Tiedetään, että ihminen käsittelee traumaattisen kokemuksen osissa: kiletäminen, viha ja suru. Päätöksiä, jotka vaikuttavat kenties koko loppuelämän ajan, ei pitiäsi tehdä ennen kuin kaikki vaiheet on "turvallisesti" läpikäyty ja ihminen kykenee erottelemaan ne tunteet, jotka oikeasti puoltavat tai kielltävät jotain ratkaisua.
Teillä näyttää käynnistyneen tuo vaihe, jossa uskaltaa katsoa sitä, mistä on luopumassa ja miksi.
Toivisin, ettei koskaan omille väärille teoille etsittäisi syytä ulkopuolelta; tyyliin parisuhde huono, olin humalassa jne. Tilanteet, kuten teillä, voi myös - ihan tulevaisuutta ajatellen - käsitellä toisin. On osattava olla niin rohkea, että puhuu asiasta ja samalla yrittää ymmärtää toisen tilanne.
Parisuhde on aina haaste; ihmisten kasvu ja sattuma tuovat elementtejä yhteiseloon, joista ei alkuaikoina ehkä osannut kuvitellakkaan. Samaa mieltä olen siitä, että asioita täytyy osata suhteuttaa; voiko koskaan syrjähyppy olla niin merkittävä, että parisuhde hylätään?
Kaikkea hyvää teille jatkossa. Ja uskon, että vaimosi on onnellinen saaessaan puolisonsa takaisin - kokonaan.
Kiitos sinulle Limppu (ja myös nimim. Yllättynyt). Tällaiset palautteet tukevat sitä että olen - ja olemme - tehneet oikean ratkaisun hätiköinnin tai vihan ohjaamien tunnekuohujen asemesta. Keskustelimme kahdestaan juuri jälleen suhtestamme ja tilanteestamme. Tuntuu edelleen vain paremmalta ja paremmalta.
Myös lapsemme ovat huomanneet, että muutamien viikkojen takaisen isän huokailun ja poissaolevuuden jälkeen ilmapiiri perheessä on aivan uudella tavalla positiivinen. Parasta on tyttäreni (8 vuotta) iloisen spontaani reaktio isän ja äidin halatesa toisiaan taas aidosti: hän juoksee meihin kiinni ja kietoo hymyillen kätensä meidän molempien ympärille sanoen "entäs minä, minäkin tahdon halin".
Elämä ja pitkä onnistunut parisuhde on tarkoitettu elettäväksi täysillä nauttien jokaisesta onnen hetkestä joka kohdalle osuu tai jonka parisuhteen osapuolet voivat luoda yhdessä toisilleen. Tällaista ei saa hukata yltiöpäisillä ja kenties vihan ja turhaumien siivittämillä ratkaisuilla. Vielä kerran toivon jokaisen puolisonsa tai kumppaninsa syrjähyppyjen ja seksiseikkailujen järkyttämien harkitsevan - vaikka kuinka koville ottaisi - päätöksiään ja suhtautumistaan tilanteeseen. Mielestäni järjen ja tunteet voi saada tasapainoon. Kiitos.
kerrankin joku kirjoittaa asiaa ja näkee vielä
paljon vaivaa. veikkaampa ettei ole alle tunnissa
kirjoitettu...
...alle tunnissa kirjoitettu, mutta oli tarve nähdä edes vähän vaivaa kun asia oli omalta kohdaltani se paljon puhuttu vedenjakaja. Ja viimeisin tiedote (23.7.klo 23.20): aina vain paranee! Olemme vaimoni kanssa yhtä ihanan romanttisia taas kuin parikymmentä vuotta sitten. Elämä on todellakin ihanaa niin kuin siinä iänikuisen kuluneessa elokuvassa väitetään.
Rakkauden ja välittämisen kyllästämää kesää kaikille lukijoille!
Hienoa että joku on jotain ottanut opikseen virheistään.Näin sen pitää ollakin.Yllätyin iloisesti että tälläistäkin vielä tapahtuu tässä paatuneessa maailmassa.Ottakaa toiset mallia niin voitte nauttia elämästä puhtain purjein myötäisissä tuulissa,parisuhteessa meinaan.
pahinta mitä voin ajatella suhteessa on että on tullut petetyksi mutta ei saa sitä ikinä tietää, se on hyvin surullista, jos jotain on tapahtunut siitä pitäisi kertoa mahdollisimman pian puolisolle rehellisesti ja sitä kautta asia saadaan käytyä läpi ja selvitettyä tai sitten ei ja on erottava.
Tavallaan samaa mieltä. Ja koska useimmat perustelevat, että pettäminen on seurausta suhteessa olevista pulmista, niin eikö olisi sen toisenkin osapuolen syytä tietää niistä pulmista?!
Kaksinaamaista on juuri se, että uskottomat puolisot rinnakkaissuhdetta hakiessaan ruikuttavat suhteen huonoutta, mutta ihan väärille korville..
Vai onko sittenkin niin, että uskottomuus on olemassa olevasta parisuhteesta irallaan oleva itsekäs teko..?
Olen smaa mieltä EHDOTTOMASTI! Pettämisestä tulee kertoa petetylle osapuolelle, ei pettäjän vaan petetyn takia, sillä muutenhan tämä jatkaa elämäänsä ja suhdettansa kuvitellen että kaikki on ok. Miten suhde joka perustuu näin valtavalle valheelle voi jatkua entisellään (tai siis tietysti voi jos toinen ei tiedä.. *huh huh*)
parisuhteessa ei tulisi pettää. Koskaan. Ikinä. Lainkaan.
Jos niin kuitenkin tapahtuu on raukkamaista olla kertomatta. Oman valehtelevan persoonansa säälittävä pelastusyritys.
Jos mua petetään parisuhteessa haluan tietää sen! Se vasta paska ja vastuuntunnoton on joka moisen asian salaa!!
Mikäli parisuhteessa on pettämiseen antavaa aihetta, se pitää selvittää ja keskustella. Auta armias, kun asian saa selville kuitenkin joskus myöhemmin ja silloin se vasta pahalta tuntuukin, minusta ainakin!!