Koetteko ikävuosien rajoitteita itsessänne?

Ihan kuin se kremppojen vangiksi jääminen olisi oma päätös tai omaa lasikuutta, voi hyvä sylvi tuotakin tekopirteää jaaritusta jonka vähän väliä tänne luritat.
Ai sentään kun on kiva laiskottelua opetella kun siivooja käy ja taxi vie ostoksille. Siinä on niin ihanaa hellittää suoritusvaateita. Rahan puutekaan ei ole mikään kuviteltu rajoite, loukkaavaa tuollainen vouhkaus.
Hurjan kiva kun joku minukin ikkunat ja lattiat selkeyttäisi ja sisäistä virkeyttä antais. Tiskipöytä pysyy suht siistinä kun on sentään astianpesukone. Suoritusvaateesta käy jo sen täyttäminen.Liian hyväkuntoinen kuulemma olen palvelutaloon ja säästä myös minut ja kaltaiseni "ystävällisiltä" neuvoiltasi, miten saataisiin sitä sisäistä elinvoimaa. Mitä sillä nyt tarkoitatkin.

Turha tehdä sitä tänään minkä voi jättää huomennakin tekemättä,se on minun mottoni.
Olen huomannut polvikosintaan en enää pystyisi,en pääsis ylös ja sulho kaiketi luikkis karkuun.Ei silti,en koskaan niin miehisiin toimiin ole ryhtynyt,vaikka remonttireiskana nytkin häärin.
Pistokerasiat sais olla ylempänä ja purkinkannet aueta helpommin ja noi leikkelepakkaukset ovat kynsin hampain avattavia.Hanapakkauksenkin saa helpommin auki

Kyllähän noita rajoitteita tuleee iän myötä. Näön huononeminen on tyypillistä. Itse hankin silmälasit n. 40-vuotiaana. Kuulon huononeminen alkoi haitata n. 70-vuotiaana ja kuulolaitteen jouduin hankkimaan tämän sosiaalisen haitan takia..
Kaikkea vammaisuutta pilkataan aina.

Nyt on haittana kömpelyys ja huono kunto, joka lisääntyy jos jättää liikkumisen.

Syöksykierteessä.

Ponnisteluista huolimatta liikkuvuus heikkenee.
Vyötärö paisuu vaikka aina vaan olen tarkempi syömiseni suhteen.
Takavuosina tehdyt kaihileikkaukset vapauttivat minut -6 laseista mutta vanhan ukon lukulasit tulivat tilalle.

Missään asiassa ei tule valmista entiseen malliin.
Olen aiempaa laiskempi aloittamaan mitään tai lähtemään mihinkää.

Alkoholin käytössä kuivat jaksot ovat pidentyneet ja juomat vähentyneet ja miedontuneet!

Onneksi vielä ei ole kipuja eikä liikuntarajoitteita ja elintoimintojen tärkein alue toimii vielä siinä määrin tyydyttävästi, ettei tarvitse elää pelkkien muistojen varassa.

Hyvä myö!

Ihan minua hävettää, kun en voi valittaa mistään.
Tätä kirjottelen ilman laseja.
Mihinkään ei kolota, paitsi tietysti joskus kun on ottanut jonkin uuden voimisteluliikkee liian tosissaan.
Niin ja trialttonianikini harjotan kolmekertaa viikossa suunnilleen.

Niinpä, niinpä niin. Hyväst männöö, mut toisaalta rivakampaa höperöitymiskehitystä tältä puolt jokkee saa etsiä geigermittareita myöten.
Unohtelen tavaroiden ja työkalujen nimiä alvariinsa. Rautakaupassa kuljen hyllyjen välissä ja etsin tarvitsemani kaman.

Se että apuvehkeittä pääsee vielä raitille, korvaa paljon.

Tähän voikin vastata henkilökohtaisesti eikä yleisesti ottaen. Seitsemänkymmentäviisi vuotta yrittää kasata hankaluuksia marjassa ja sienessä käynteihini. Huomasin sen tänään konkreettisesti kun lähdin kanttarelleja jahtaamaan.
Vaikka olenkin kaupunkilainen niin minulla on lähettyvillä metsää. Saa sieltä joskus mustikoitakin ja sieniä, jos ehtii ennen muita.

Nyt tein sellaisen vajaan kahden tunnin kierroksen. Kävelysauvoista otin kumitulpat, jotta olivat metsässä varmemmat. Olkapussukkaan banaani, hyttyssuihke, kännykkä ja muovipusseja. Palasin hissin luota hakemaan vielä kelmusadetakin varmuuden vuoksi.
Alkaa marjareissut käydä hankalaksi kun pitää raahata marjakorin lisäksi niin paljon muuta rekvisiittaa mukaan, jotta pärjää. Oikeastaan pallikin siellä pitäisi olla ja tietysti marjanpoimija.

Hidasta ja kömpelöä kävely siellä oli, onneksi pieniä polkuja oli paljon, mutta monta kertaa olisin kompastunut nenälleni ilman keppejä.
Kalliotkin olivat liukkaita, mutta siellä ylhäällä jäkälien joukossa olikin kanttarelleja jo.

Niin kiipesin ylhäällä että olin korkeiden puiden puolivälissä asti. Tarkkana sain olla kuin porkkana että osasin alas jyrkkiä polkuja pitkin maan tasalle.

Vettäkin tuli pariin otteeseen kuin saavista kaataen, sadetakki oli tarpeen. Olin varmaan surkeen näköinen palatessani ihmisten ilmoille.
No oli tämmöinen homma nuorena leikintekoa nykykuntoon verraten. Ikä kai tähän on syynä.

Mutta katleija, olihan hyvä, ja järkevällä tavalla tehty suoritus! Ihailen sinnikkyytä lähteä sauvoilla metsälle!
Tuo on sitä mitä tarkoitin aloituksessani, esteet on voitettavissa ja mikä ihana tunne tulla kotiin, löytöjensä kanssa.
Minä menetin lähimetsän mökin myynnin yhteydessä, täälläkin on luonnosuojelualue metsikköä. mutta niiin paljon koiruleita siellä ja ihmisiä kulkee, etten voi poimia sieltä.. Kaipa se on tietoisuus riskeistä, sylkemiset ja koiran lirit
Liikennekin kehä 3 lähettyvillä ei kannusta poimimaan lähimetsästä.
Minähän en sure, saahan sitä toriltakin ostettua mitä nyt yks ihminen kuluttaa, vaan Mäntyharjun tatteja saatan joskus muistella ja Sipoon hyviä haapa ja ennenkaikkea leppärouskuja suolasieniksi. Onhan niitä tullut kerättyä, mutta ei intohimoksi asti sentään.

Vanhin tyttärenikin kerää sieniä innolla tattiaikaan, viime vuonna olikin ennätys paljon:D

Olen viikon verran käynyt metsässä joka päivä, kanttarelleja ja mustikoita on pakastimessa jo hyvä alku.
En ole kauan ja varauduin kuten Ketleija kertoi, on vichyä, suklaata ja suolasta, en viivy kuin tunnin kaksi, mutta kyllä ne ovat virkistäviä reissuja.
Ka kun vielä saa marjoja ja kanttarelleja nhiin että voi pakastaa talveksi kesän herkkuja eipä siinä muuta voi kuin onnitella itseään.
Tuo varpaiden nyrjähdys hidastaa entisestää liikkumista, mutta se on pieni vika.
Olen lytänyt oaikat johon pääseen autolla muutaman mtrin päähän marjamättäästä, voiko paremmin asit olla.

Tänään oli kaksi sähkömiestä vastakkaisella puolen tietä jotain ne sinne tolpan nokkaan asenteli. toista tuntia oli poutaa ja sinne ne miehet jäi sateeseen.
Kotimatkalla muistin ahomansikkarinteen viime kesältä ja kyllä siellä piti vielä kerätä yksi rasia niitäkin, nyt ne on syöty jäätelön kanssa ja voiko olla parempaa jälkiruokaa, no ei tietenkään.

Yhteen veto iästä ja esteisyydestä on että hidasteita on vasta ei niinkään esteitä.

Nurmijärvi onkin laaja ja metsäinen alue, ja tarpeeksi kaukana vilkkaimmista liikenteistä.
Ilo se on kerätä ja mikä kunnon nousu!

Rituliini! Sinulla onkin käytännöllisempi tiskausversio kuin minulla.
Minä en yleensäkään sille päälle sattuessani tee tänään mitään, minkä voi huomenna toisella teettää. Niitä tekijöitä vain käy entistä harvemmin, joten sopiiko, että otan käytäntöön Sinun metodisi?

Varsinaiseen aiheeseen sen verran, että paikkansa pitää se sanonta, että jos ei ihminen vanhetessaan muuta opi, niin ainakin hiljaa kävelemään.

Tähän aikaan yöstä on hyvä edes jotain järellistä saada ajatuksiinsa, joten yritän jotain minäkin sanoa, mahottomaks ovat nää nukkumis-valvomisajat itelläni menneet. Sinänsä kyllä helpotusta tuoneet, kun ei enää yleensä ahdistu tai voivottele sekalaista heräämistään, nousen jos ei nukuta, valvon aikani.

Ei kyllä ole päässäin yhtään ns. syvällisempää ajatuksenpätkääkään, sekin on ihan hyvä, kehittyneeköhän vielä minustakin normaalina pidetty ihminen.
Mitä nyt sanoisin. Niin tuulen tuomia ja viemiä ovat päivittäiset käyttäytymiseni. Eilen kyllä vilahti mielessä, että nauramiset sais nyt vähäksi aikaa jäädä. Vaikka on sekin ollut erinomainen keino selviytyä, onha sekin aivankuin luonnonlahja. Sellaiset asiat, joitten kanssa on ennen taistellut henkeen ja vereen eikä sittenkään mahtanut mitään, alkoivat vähitellen muuttua vitseiksi.

Vaikea on minusta otsikkosi, en osaa edes sitä sisäistää.
Onhan se selvä, että ainakin fyysisiä rajoitteita ilmestyy vähän kerrassaan, mut mistä lie livahtanut mieleeni....maa maahan jää, mut henki taivahalle...

Nytkään en välitä tipan tippaa, vaikka taas tää juttu venyy ja venyy, lukutaitoiset lukekoot, - taidottomat eivät. On ainakin onni ollut saada optimistinen ote elämään ja tällainen poukkoileva mieli.
Mutta nyt vähän tänka på. Omasta mielestäni tähänastiset vaivani, sairauksiksiko nimitetään, ovat olleet vähäisiä verratuina monen muun todella koviin. Liekö niin arvokastakaan sanoa olevansa sinnikäs.
Yön hellyttämänä kerron, myös itselleni kait terapiaksi, että tää yltiöpäinen elämänhalu vähn takapotkua antoi.
Tuli ensin turvotusta jalkateriin ja nilkkoihin, sain tutustua eka kerran nesteenpoistoon. Sitten jatkuva väsymys, pari viikkoa hyppelehtivää kuumetta, sitä kun ei ole ollut vuosikymmeniin. Vihdoin pääsin sitten tutkmuksiin, keuhkokuume, lääktyksen aloitin eilen. Huomenna kuulemaan lopullisia labratuloksia, eivät olleet entisenlaisia, kummastelen hiukan Hb:n muutosta, ennen aina reilusti yli 140, nyt 127.
Kolmen oikein mukavan, innokkaan nuoren lääkärin luona käynyt, on se toista kuin monet burn-out vanhat lääkärit. Ja täällähän monet terveysasemat kiinni puolisentoista kuukautta, samoin labrat. Voihan noista nuorista innokkaista joku olla taas vaikka lääkärinammattia kokeileva, ehkäpä juurri siksi olivatkin niin miellyttäviä !
Voi hitsi, aamuun on aikaa, mutta nukuta ei lainkaan, olen kai nukkunutkin viime ajat liikaa, se yllättävä ainainen väsymys.

Taas olis mentävä kahdella hevosella myllyyn,vaikkei kuormaa ole yhdellekään.
Talonmaalaus on ollut jumissa pari viikkoa ja mansikat mätänee pellolle,eikä kalaa tule edes kissoille.
Toi ainainen vesisade vie jo elämänhalunkin,en voi laulaa singing in the rain,en enää edes muista kuka sitä kappaletta lauloi ja tanssi sateessa.

Mustikoita olis pilvinpimein ihan tossa lähimaastossa ja vadelmiakin näkyy tulevan hyvin.
Tänään syntyy uusi kuu,ei hyvää tiedä kun näin sateella syntyy.
Pulssi ponkas ihan uusille lukemille,kun polvikosinta tuotti tulosta.Enää ei voi hitaasta pumpusta puhua.
Tänään saan vaunuremontin päätökseen ja viikoloppuna voin pitää tuparit.
Ei tässä pattipolvisen muuta,kuin töihin vaan ja haudassa sitten maataan ja huilataan.
Hyvä katsella sieltä pilvenreunalta,kun perilliset riitelee kuka tonkin as.vaunun saa, jonka mutsi niin nätiksi remppas.Se on moi ja hyvää sateista aamua ama

Kaikkihan ,niin Muutama vuosi ,kun äitini kuoli,kerkis vaan 1vrk sairaalassa,
pärjäsi siellä kotona eikä valitellut.Sitten kului vajaa vuosi ,isä pärjäs mökissä yksin,titenkin kävin silloin tällöin tilannetta katsomassa.Kun yrittäjä olin ei ollut olevinaan aikaa.Koitti aika lumitöitä oli tekemäässä ,siine lapion kanssa ,
kaatunut kuollut.Naapuri soitti ei ola miään toivoa Hän on kuollut.
Kuin kerroin tästä ajattelin samalla , eivät tattenut olla hoidettavsna,eikä hoitajien pyöriteltävänä.. Sellaista niinkuin äkki kuolemaa toivoisin minäkin... Niin paljon
meistä vanhuksista negatiivista ovat kirjoitelleet,että kyynelet on silmäkulmassa herkässä.

Niin siitähän on sanontakin, lähtee saappaat jalassa:) Älähän sinä iloinen ja impulsiivinen he nyt ala suremaan!
Tyhmiin ylilyöteihin kirjoitteluss, ei kannata kiinnittää huomiota, ei ne ole sen arvoisia

Miten sitten ikä vaikuttaa parisuhteeseen, joilla sellainen on?

Tuleeko eteen tilanteita, jolloin se ei enää tunnu toimivan? Yleisesti tunnettuahan on, että intiimipuolen harrastus vähenee aikaisempiin vuosikymmeniin verrattuna, voi joskus jopa loppua kokonaan.

Mietin ihan kirjaimellisesti, mitä rajoituksia ikä tuo. Yläikärajoja on asetettu lähinnä asioihin, jotka eivät enää kiinnostaisikaan, kuten adoptioon tai poliisikouluun. Joihinkin vakuutuksiin on ikärajoituksia, vaikka terveydentilahan siinäkin on ratkaisevampi. Sinänsähän ikä ei rajoita menoja ja harrastuksia, jos vain kunto ja into kestää. Oppiihan sitä kikkoja ja konstejakin käyttämään jos on tarpeeksi houkuttava päämäärä, kuten Katleijan marjastus osoittaa. Äitini näkö huonontui viimeisinä vuosina ja hän sai alituiseen haavoja sormiinsa leikkuuveitsellä. Hän alkoi käyttää saksia kaiken mahdollisen pilkkomiseen, osti viipaloitua leipää ja hyvin selviytyi taas huushollitöistään. Hänestä tuli myös äänikirjojen suurkuluttaja. Isä kuuli huonosti varsinkin puhelimessa, minkä hän yritti salata, osasi vastailla ympäripyöreitä ja vaihtaa puheenaihetta. Muutenkin isä tuntui enemmän kärsivän kaikista pikkukrempoistaankin, sai sitten kuolla saappaat jalassa ennen äitiä.

Ennen saattoi mies saada viisikymmenvuotislahjaksi hopeapäisen kävelykepin, nyt sellainen olisi naurettavaa, Ei myöskään ole rooleja iän mukaan, mummon ei tarvitse käyttää huivia, marttakenkiä eikä nutturaa. Minullakin iän mukana tukka on vain lyhentynyt ja annan leikata muodikkaasti. Oma persoonallisuus pääsee paremmin esiin, kun ei ole työroolia eikä vanhemman kasvatusvastuuta. Läheinen suhde lapsenlapsiin on parasta, mitä ikä on tuonut tullessaan, he varmaan oppivatkin tuntemaan minut eri tavoin kuin omat lapseni. Tarve olla tarpeellinen istuu syvässä, toisaalta olisi hyvä tehdä itsensä tarpeettomaksi, ettei kukaan olisi minusta riippuvainen. Paljonhan minä vielä höösään koska olen voimissani, mutta varmasti minutkin muistetaan kuoltuani siitä tunteesta, minkä herätin, ei niinkään tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Äitienpäiväkorteissa lämmittää kiitoksen sanat rakkaudesta ja huolenpidosta...huolenpito on varmasti rakkauden kaksospuoli.

Onkohan perää näissä laulun sanoissa ?

Muuttuvat laulut vuosien mennen
aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
voi viedä huomispäivän tie
Jos luottaa uskaltaa, niin myöskin voittaa
ja löytää uuden ihmisen ...

Niin, Ramoona, ....tärkeä ajatus myös tuo ´toisaalta olisi hyvä tehdä itsensä tarpeettomaksi, ettei kukaan olisi minusta riippuvainen.´ Se sisältää paljon.

Ei kai sitä nyt sanottavia,

Onnellinen se, jolla ei rajoitteita vielä seitsemänkympin ylityksen jälkeen vieläkään ole. Useimmilla taitaa jo jotain olla.

Itselläni polvi odottelisi tekoniveltä, mutta fysioterapeutille vain lähetellään, kun vielä sentään kävelen, toista ovat portaat. Päivittäiset lääkkeet lisääntyvät, mutta päivästä toiseen mennään eikä meinata. Luovuttamista en aio harkita. Nuoreksi ei tosin pääse itseään enää erehdyksissäkään luulemaan. :)

Henkistä vireyttä pidän tärkeimpänä ja sen hyväksi teen parhaani harrastamalla, lukemalla, sanaristikoilla, reissaamalla ...

Liikkua pitää. Pitää olla henkisiäkin harrastuksia, vaikkapa kehittää vieraiden kielten taitoa.

Ei saa myöskään rupsahtaa. Siitä on varoittava esimerkki parisuhteen toimivuuden heikkeneminen.

Vierivä kivi ei sammaloidu.

Kun sinisirkku nosti eilen ketjuja minä tänään. Eikös tämä texanell ole yksi hänen nikkinsä ? Outo, onko koku naispuolinen Tex Willer ? Tosi hyvä ketju , paljon pohdittua asiaa.

Järkyttävää oli lukea sitä kahden suustaan kovan naisen taistelua, miksi ette sähköpostissa selvittäneet välejänne ? nyt saa pilvitexsinisirkku ollapalstan kuningatar, kukaan ei kilpaile enää.

Eiköhän jokaiselta ikäluokkamme ihmiseltä löytyisi pitkä luettelo rajoitteista.
Kyse on vain siitä miten ne kokee.

Muutamia esimerkkejä omistani.
-Lähimuisti temppuilee
-Stressinsieto on vähentynyt
-Fyysisestä puolesta voisi mainita kaihileikkaukset kuten myös olkapään operoinnin. Lihasta ja sen myötä voimaa katoaa, kimmoisuus on kaukainen muisto jne.
Parempi kun ei mieti!