Kovin myyntivoitto autosta koskaan?

Näin se tehtiin:

Aika 80- luku

Myyty auto oli MB- 500 SEC. Rekisteriotteen mukaan auto oli uusi, mutta todellisuudessa auto osista koottu, jossa vain kori oli tehdasuusi. Muut osat olivat käytettyjä useista eri autoista. Rek. otteessa oli merkintä "rakennettu auto".
Auton rakensi lahtelainen yritys ja sen osti 350 000 markalla autokauppiaskaverini, joka oli erikoisen taitava myymään kalliita ja erikoisia autojaan.

Auto myytiin eteenpäin tohtori Toloselle, se TV:stä tuttu (hivenainemiljonääri) joka pulitti autosta 130 000 rahana, antoi vaihdossa oman 120 000 markan autonsa, sekä noteerattuja pörssiosakkeita jotka olivat päivänhintaan yli 300 000 markan arvoiset. Kun osakkeet muutettiin rahaksi, niin niistä kaverini sai myydessä myöhemmin hieman yli miljoona markkaa.

Ostaja yritti perua juristinsa avustuksella kauppaa, mutta kuin kuitissa ja otteessa oli selvät merkinnät, että auto oli rakennettu, eikä sitä yritetty millään salata, niin asia ei edennyt ja näin tohtori joutui tyytymään kauppaan.

Lakia muutettiin myöhemmijn, eikä koottujen, eli palapelien rakentaminen ollut sen jälkeen taloudellisesti järkevää. Köyhää ei tässä kaupassa kuitenkaan kuritettu, mutta ehkä hieman varomatonta ja kokematonta autokaupantekijää.

Kun uusi 500 SEC maksoi Vehossa yli miljoonan, niin ei mikään ihme, että Tolonen luuli tehneensä todella hyvän kaupan, mutta hävisi todellisuudessa yli miljoonan, kun lasketaan, mitä hän olisi saanut osakkeistaan myöhemmin.

Näitä vastaavia autoja myytiin myöhemmin lähes yhtä suolaisiin hintoihin, kunnes se tuli käytännössä mahdottomaksi. Tamperelainen iso rakennusfirma antoi palapeliin vaidossa 3 h k Tesomalta yksiön Tammelan torilta 300 000 markan veneen ja rahaa yli 100 000. Tämä ostajataho ei jälkikäteen rutissut, mutta jälkikäteen kaupan tehnyt johtaja kuulema sanoi, että kerran häntäkin vietiin kuin pässiä narussa. Myöhemmin ko. firma (Hartiatalo Oy) meni konkkaan ja omistajaa jahdattiin yötä päivää ulosotton ja velkojen toimesta.
121611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ostettiin Vito Suomesta 5.000 eurolla ja myytiin pois 16.000 punalla eli noin 19000 eurolla.

Lisäksi säästettiin hinnassa pakun vuokra, sekä törkeän kallis yhden suuntainen "jättömaksu"

Äänestä

Hyvin meni sekin diili.

Äänestä

Ostin VW Campinwagenin, kone rikki ja katsastamatta 150 markalla. Laitoin virranjakajan kannen ja katsastin auton. Kolmen päivän kuluttua laitoin Hesariin ilmoituksen myydään auto 7500mk. Heti aamulla tuli joku, maksoi auton ja kertoi lähtevänsä Kreikkaan.

Äänestä
  • Et korjannut edes konetta, eli olet huijari.

    Äänestä

BMW:n myin 500% voitolla,ei tosin ole mitään verrattuna edelliseen :D

Äänestä

Hienoa toimintaa! Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se joka maksaa.

Tyhmiltä joutaakin rahat pois.

Äänestä

Enää ei onnistu.

Netti tuli ja hintoja pystyy nyt helposti vertailemaan.

Äänestä

Tuttu juttu! Itselläni oli myös autoliike ja meilläkin "rakennettiin" autoja. Nuo autot kuitenkaan eivät olleet meillä tehtyjä, tunnen kyllä tekijän ja varmaan olen nähnyt autotkin. Autothan olivat hyvin tehtyjä. Auton maahantuoja ilmeisesti painosti asiassa niin paljon, että homma vaikeutui ja lakimuutos teki lopullisen niitin hommalle. Olihan se semmoista kikkailua.

Äänestä

Ostin 3 vuotta sitten ihan tuliterän passatin 17000 eurolla, eilen myin sen klo 17,15 45000 euron hintaan takaisin autoliikkeelle.

Äänestä

Näitä kalliita autojahan tehtiin useammassa paikassa Suomessa, mm. Keuruulla ja Lahden seudulla, myös Tampereen pohjoispuolella useammassakin paikassa. Hupaisiakin juttuja sattui, kun näitä autoja alkoi tietysti joutua liikenneonnettomuuksiinkin ihan tilastollisen tosiasian vuoksi ja vakuutusyhtiöille tuli mielenkiintoisia tilanteita, että miten korvataan ja periaatteeeksi monissa tapauksissa muodostui, että "palapelejä ei lunasteta" ja niitä sitten korjattiin aika isollakin rahalla uudelleen liikeenekuntoon. Yksikin juuri Tampereen pohjoispuollella liikkunut iso Mersu tuli korjattuna maksamaan melkoisen summan vakuutusyhtiölle tällä periaatteella.
Lainmuutokseen saattoi vaikuttaa meidän tekemä Audi, josta väännettiin rankasti muutamien virkamiesten kanssa heidän kärsiessään arvovaltatappion. Muutamia autoja tehtiin vielä tämänkin jälkeen kokoamalla lunastettujen ja purkuun tuomittujen autojen osista, niistä kun oli jo kertaalleen autovero maksettu, viimeinen meiltä tälläinen auto oli BMW, joka rakennettiin.
Tuota rakennettua autoa rekisteriotteesta monet koettivät häivyttää ottamalla ruotsinkielisen rekisteriotteen ja kun autoon oli asennettu huomiovalot ja vetokoukku, saattoi jollekkin ostajalle tulla lukivirhe, jos myyjä ei niin aktiivisesti selvittänyt auton alkuperää. Meiltä kuitenkin autot myytiin siten, että ostaja oli tietoinen, että auto on rakennettu ja kuitissa oli maininta. Aina ei kuitenkaan ostaja ilmeisesti sisäistänyt itselleen tuota, että mitä rakennettu oikein lopulta tarkoitti... kuten luimme tohtorin autokaupoista.

Äänestä

Ostin Mazda 626 6000mk,möin viikon päästä 22500mk joskus muinoin.

Äänestä

ostin corollan vm 90 550e ja myin 700e eteenpäin.hyvät kaupat eikä ostajasta ole kuulunut.tapahtui 2009.nyt olen rikas mies.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veikko vaari-65 V. kirjoitti:

Näin se tehtiin:

Aika 80- luku

Myyty auto oli MB- 500 SEC. Rekisteriotteen mukaan auto oli uusi, mutta todellisuudessa auto osista koottu, jossa vain kori oli tehdasuusi. Muut osat olivat käytettyjä useista eri autoista. Rek. otteessa oli merkintä "rakennettu auto".
Auton rakensi lahtelainen yritys ja sen osti 350 000 markalla autokauppiaskaverini, joka oli erikoisen taitava myymään kalliita ja erikoisia autojaan.

Auto myytiin eteenpäin tohtori Toloselle, se TV:stä tuttu (hivenainemiljonääri) joka pulitti autosta 130 000 rahana, antoi vaihdossa oman 120 000 markan autonsa, sekä noteerattuja pörssiosakkeita jotka olivat päivänhintaan yli 300 000 markan arvoiset. Kun osakkeet muutettiin rahaksi, niin niistä kaverini sai myydessä myöhemmin hieman yli miljoona markkaa.

Ostaja yritti perua juristinsa avustuksella kauppaa, mutta kuin kuitissa ja otteessa oli selvät merkinnät, että auto oli rakennettu, eikä sitä yritetty millään salata, niin asia ei edennyt ja näin tohtori joutui tyytymään kauppaan.

Lakia muutettiin myöhemmijn, eikä koottujen, eli palapelien rakentaminen ollut sen jälkeen taloudellisesti järkevää. Köyhää ei tässä kaupassa kuitenkaan kuritettu, mutta ehkä hieman varomatonta ja kokematonta autokaupantekijää.

Kun uusi 500 SEC maksoi Vehossa yli miljoonan, niin ei mikään ihme, että Tolonen luuli tehneensä todella hyvän kaupan, mutta hävisi todellisuudessa yli miljoonan, kun lasketaan, mitä hän olisi saanut osakkeistaan myöhemmin.

Näitä vastaavia autoja myytiin myöhemmin lähes yhtä suolaisiin hintoihin, kunnes se tuli käytännössä mahdottomaksi. Tamperelainen iso rakennusfirma antoi palapeliin vaidossa 3 h k Tesomalta yksiön Tammelan torilta 300 000 markan veneen ja rahaa yli 100 000. Tämä ostajataho ei jälkikäteen rutissut, mutta jälkikäteen kaupan tehnyt johtaja kuulema sanoi, että kerran häntäkin vietiin kuin pässiä narussa. Myöhemmin ko. firma (Hartiatalo Oy) meni konkkaan ja omistajaa jahdattiin yötä päivää ulosotton ja velkojen toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu