Olen 18vuotias tyttö, joka tuli jakamaan omaa elämäntarinaansa ja nykyisiä ongelmia teidän toisten kanssa..
Mun isä oli lapsena ollessani etäinen ja työnarkomaani. Ei kestänyt yhtään meidän lasten mekastusta, usein isän ollessa kotona äiti neuvoi olemaan hiljaa, ettei isä hermostu. Sain mitä pienimmästäkin asiasta tukkapöllyä tai kunnon selkäsaunan, hän jopa istutti minua jääkylmässä suihkussa, jos en ollut hiljaa kun uutisia piti katsella..
Olin melkolailla alistettu lapsi, nykyään se tuntuu olevan osa luonnettani, hiljainen, muiden miellyttäjä, alistettu, en uskalla sanoa mielipidettäni vaan pakenen paikalta mahdollisuuden mukaan. Haluaisin tästä tavasta eroon..
Muutin kotoa viikkoa ennen 16 ikävuotta, sitä ennen koin paljon pahaa.. olen joutunut raiskatuksi, kärsinyt vaikeasta masennuksesta ja anoreksiasta bulimiasta sekä nykyään määrittelemättömästä syömishäiriöstä.. Syön melkeinpä vain ja ainoastaan roskaruokaa nykypäivinä. Tavallinen päiväni on kolme pulloa-tai kaksi pepsiä ja esim. yksi rullakebab, iso pussi sipsejä- tai yksi jäätelöpaketti..
(ei siis kaikkia noita, vain yksi.) ei mitenkään huippu terveellistä, mittani ovat 176cm/63kg ja paino on laskemaisillaan.. Eilen söin kinuskikakun jossa 1550kcal 2pulloa pepsimax ja silloin oli erittäin paha olo loppupäivän ajan. Olen hukassa täysin tämänkin asian suhteen, syön joko liikaa liian vähän tai epäterveellisesti, en tiedä mikä on normaalia ja missä määrissä..
Ongelmani on tämä.. En osaa päästä irti menneisyyden tuskasta, niistä ajoista kun olin koulukiusattu koko ikäni, tai siitä ajasta kun asuin kotona, sisarukseni käyttivät minua syyllisenä joka asiaan, sen ansiosta sain remmistä..
Seurustelen ja mies jonka kanssa olen tuntui suhteen alussa liian hyvältä jopa
mutta kun yritin jättää hänet, sanoin etten rakasta, hän kävi minuun käsiksi, ei päästänyt irti kuristi ja tönäisi minut sängylle, tuli makaamaan päälleni ja piti ranteistani sillä yritin päästä pois. Hän sanoi että haluaa vain tietää että en ole jättämässä, annoin uuden mahdollisuuden.. Eikä tilanteesta jäännyt kuin mustelmia, se ei tuntunut niin ahdistavalta koska olen kotona joutunut usein paljon pahemmin kohdelluksi..
Myöhemmin poika kertoi isänsä hakanneen äitiänsä kunnolla monesti hänen oltua nuorempi, tilanne alkoi ahdistaa, koska mietin aiemmin tapahtunutta, mutta hän sanoi ettei koskaan satuttaisi minua.
Seuraava riita tapahtui muutamaa viikkoa myöhemmin, lähdin tapaamaan täysin vierasta miestä, nettituttua ihan kahvin merkeissä, kotiin palattuani poikaystävä sanoi nähneensä kuinka mies oli halannut minua, ja se on pettämistä.. Sanoin uudemman kerran että tämä suhde ei toimi, ole hyvä ja häivy sen jälkeen kun olin muutaman tunnin selittänyt tapahtunutta me vain halasimme koska hän lähti.. Mielestäni halaaminen ei ole pettämistä mutta hän on asiasta erimieltä.. Lopulta tilanne päätyi siihen että olin lähdössä kesken riitaa, mutta hän meni oven eteen sanoi että sä et mua jätä. Sitten menin sängylle makaamaan, olin menossa nukkumaan hän tuli viereeni ja kun en hänen käskystään kääntänyt kasvojani siihen suuntaan niin hän painoi polvella kylkeeni niin etten voinnut kuin kääntyä, löi kasvoihin ja sanoi että huorat ei ansaitse elää.. Kyljessä suuri mustelma tämän illan jälkeen.
Seuraavana päivänä riitely loppui, ja elämä jatkui "mallillaan" Kunnes tuli ilta, silloin heräsin kesken unien siihen että hän oli työntymässä sisääni, yritin päästä pois ja pistin vastaan mutta hän löi niin kovaa että taju taisi lähteä.. Koska heräsin siihen, että hän raiskasi minut takaapäin.. Vaikka olimme puhuneet siitä, että peppuseksiä ei edes kokeilla.. Aktin loputtua hän jäi päälleni makaamaan, kun itkin ja tärisin. Hän tukisti hiuksistani ja sanoi että lähtee pois päältäni vasta kun olen sanonut että nautin siitä.. Pääsin pois, hän suuteli ja sanoi rakastavansa mutta ei ymmärrä miksi itken..
Otin asian muutaman viikon jälkeen puheeksi kotibileissä, jossa oli vain hänen kavereitaan.. Olin pihalla mieheni kanssa ja hän vei minut pyöräkellariin juttelemaan.
Pyysi anteeksi, ja sanoi että rakastaa mua tosi paljon, alkoi jopa itkemään ja oli tosi pahoillaan..
Kuitenkin heti kun hänen kaverinsa olivat lähteneet, oli tilanne taas täysin toisenlainen.. Hän huoritteli, sanoi että ilman halaamista olisin säästynyt siltä illalta ja että se oli vain omaa syytäni.. Olin iltaan mennessä pakannut tavarani ja sanoin lähteväni jos hän ei sitä tee mutta poikaystäväni sai minut puhuttua ympäri..
Meillä on kuitenkin suhteen aikana ollut niitä ns. hyviä hetkiä enemmän, mutta en tiedä taidan olla ihan idiootti koska olen jäännyt tähän, johtuuko se että annan hänen kohdella itseäni näin huonosta "isä-tytär suhteesta", vai mistä? Tuntuu, että ansaitsisin paremman elämän mutta en ole varma..? Rakastan poikaystävääni, mutta mietin jatkuvasti onko tämä ns. "normaali suhde?" Mitä mieltä muut ovat?
Eli mikä on normaalia/-Mikä ei(suhteessa)??
Mun isä oli lapsena ollessani etäinen ja työnarkomaani. Ei kestänyt yhtään meidän lasten mekastusta, usein isän ollessa kotona äiti neuvoi olemaan hiljaa, ettei isä hermostu. Sain mitä pienimmästäkin asiasta tukkapöllyä tai kunnon selkäsaunan, hän jopa istutti minua jääkylmässä suihkussa, jos en ollut hiljaa kun uutisia piti katsella..
Olin melkolailla alistettu lapsi, nykyään se tuntuu olevan osa luonnettani, hiljainen, muiden miellyttäjä, alistettu, en uskalla sanoa mielipidettäni vaan pakenen paikalta mahdollisuuden mukaan. Haluaisin tästä tavasta eroon..
Muutin kotoa viikkoa ennen 16 ikävuotta, sitä ennen koin paljon pahaa.. olen joutunut raiskatuksi, kärsinyt vaikeasta masennuksesta ja anoreksiasta bulimiasta sekä nykyään määrittelemättömästä syömishäiriöstä.. Syön melkeinpä vain ja ainoastaan roskaruokaa nykypäivinä. Tavallinen päiväni on kolme pulloa-tai kaksi pepsiä ja esim. yksi rullakebab, iso pussi sipsejä- tai yksi jäätelöpaketti..
(ei siis kaikkia noita, vain yksi.) ei mitenkään huippu terveellistä, mittani ovat 176cm/63kg ja paino on laskemaisillaan.. Eilen söin kinuskikakun jossa 1550kcal 2pulloa pepsimax ja silloin oli erittäin paha olo loppupäivän ajan. Olen hukassa täysin tämänkin asian suhteen, syön joko liikaa liian vähän tai epäterveellisesti, en tiedä mikä on normaalia ja missä määrissä..
Ongelmani on tämä.. En osaa päästä irti menneisyyden tuskasta, niistä ajoista kun olin koulukiusattu koko ikäni, tai siitä ajasta kun asuin kotona, sisarukseni käyttivät minua syyllisenä joka asiaan, sen ansiosta sain remmistä..
Seurustelen ja mies jonka kanssa olen tuntui suhteen alussa liian hyvältä jopa
mutta kun yritin jättää hänet, sanoin etten rakasta, hän kävi minuun käsiksi, ei päästänyt irti kuristi ja tönäisi minut sängylle, tuli makaamaan päälleni ja piti ranteistani sillä yritin päästä pois. Hän sanoi että haluaa vain tietää että en ole jättämässä, annoin uuden mahdollisuuden.. Eikä tilanteesta jäännyt kuin mustelmia, se ei tuntunut niin ahdistavalta koska olen kotona joutunut usein paljon pahemmin kohdelluksi..
Myöhemmin poika kertoi isänsä hakanneen äitiänsä kunnolla monesti hänen oltua nuorempi, tilanne alkoi ahdistaa, koska mietin aiemmin tapahtunutta, mutta hän sanoi ettei koskaan satuttaisi minua.
Seuraava riita tapahtui muutamaa viikkoa myöhemmin, lähdin tapaamaan täysin vierasta miestä, nettituttua ihan kahvin merkeissä, kotiin palattuani poikaystävä sanoi nähneensä kuinka mies oli halannut minua, ja se on pettämistä.. Sanoin uudemman kerran että tämä suhde ei toimi, ole hyvä ja häivy sen jälkeen kun olin muutaman tunnin selittänyt tapahtunutta me vain halasimme koska hän lähti.. Mielestäni halaaminen ei ole pettämistä mutta hän on asiasta erimieltä.. Lopulta tilanne päätyi siihen että olin lähdössä kesken riitaa, mutta hän meni oven eteen sanoi että sä et mua jätä. Sitten menin sängylle makaamaan, olin menossa nukkumaan hän tuli viereeni ja kun en hänen käskystään kääntänyt kasvojani siihen suuntaan niin hän painoi polvella kylkeeni niin etten voinnut kuin kääntyä, löi kasvoihin ja sanoi että huorat ei ansaitse elää.. Kyljessä suuri mustelma tämän illan jälkeen.
Seuraavana päivänä riitely loppui, ja elämä jatkui "mallillaan" Kunnes tuli ilta, silloin heräsin kesken unien siihen että hän oli työntymässä sisääni, yritin päästä pois ja pistin vastaan mutta hän löi niin kovaa että taju taisi lähteä.. Koska heräsin siihen, että hän raiskasi minut takaapäin.. Vaikka olimme puhuneet siitä, että peppuseksiä ei edes kokeilla.. Aktin loputtua hän jäi päälleni makaamaan, kun itkin ja tärisin. Hän tukisti hiuksistani ja sanoi että lähtee pois päältäni vasta kun olen sanonut että nautin siitä.. Pääsin pois, hän suuteli ja sanoi rakastavansa mutta ei ymmärrä miksi itken..
Otin asian muutaman viikon jälkeen puheeksi kotibileissä, jossa oli vain hänen kavereitaan.. Olin pihalla mieheni kanssa ja hän vei minut pyöräkellariin juttelemaan.
Pyysi anteeksi, ja sanoi että rakastaa mua tosi paljon, alkoi jopa itkemään ja oli tosi pahoillaan..
Kuitenkin heti kun hänen kaverinsa olivat lähteneet, oli tilanne taas täysin toisenlainen.. Hän huoritteli, sanoi että ilman halaamista olisin säästynyt siltä illalta ja että se oli vain omaa syytäni.. Olin iltaan mennessä pakannut tavarani ja sanoin lähteväni jos hän ei sitä tee mutta poikaystäväni sai minut puhuttua ympäri..
Meillä on kuitenkin suhteen aikana ollut niitä ns. hyviä hetkiä enemmän, mutta en tiedä taidan olla ihan idiootti koska olen jäännyt tähän, johtuuko se että annan hänen kohdella itseäni näin huonosta "isä-tytär suhteesta", vai mistä? Tuntuu, että ansaitsisin paremman elämän mutta en ole varma..? Rakastan poikaystävääni, mutta mietin jatkuvasti onko tämä ns. "normaali suhde?" Mitä mieltä muut ovat?
Eli mikä on normaalia/-Mikä ei(suhteessa)??
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toi ei voi olla totta..
Et sä sitä luuseria rakasta, tietenkään. Poliisille kips kops, ja tarkistakin ilmoitus huolella että siihen tulee kaikki faktat.
Kirjoittaisitko paremman provon ensikerralla?
Jos tämä tarina on tosi niin ihmettelen sitä miksi väkivaltaiselle ihmiselle ilmoitat erosta ja lähtemisestä hänen läsnäollessaan?
Jos siitä kerta riita syntyy ja käydään kiinni.
Mars omaan kotiin ja sieltä ilmoitus että juttu on loppu.
Teet itse elämästäsi kyllä liian dramaattista.
Ei ole normaalia missään mielessä. Hyvä että mietit mitkä tekijät vaikuttavat valintoihisi, mutta lapsuuden asiat eivät ole niille mikään pakotie. Ei siis kannata lähteä oikeuttamaan toimintamallejasi lapsuuden kokemuksilla. Jos sulla ei vielä ole hoitokontaktia, niin järjestä sellainen.