Tilanteeni on se, että mieheni mielestä yritän liikaa. Minun kuulemma kannattaisi vain antaa olla. Jos huomaan suhteessamme jonkun pienen asian, jonka haluan selvitettävän (ettei se pääse kasvamaan suuremmaksi), ja otan asian esille fiksusti ja RAKENTAVASTI keskustellen (en todellakaan riitaa haastaen), on se hänelle liian raskasta eikä hän tykkää selvitellä mitään asioita.
Onko totuus vain se ettei häntä enää kiinnosta missä jamassa suhteemme on? Saati sitten, että haluaisi sitä kehittää ja korjata.
Seksielämämme on kuihtunut. Sanoin tästä hänen ystävällisesti, enkä missään nimessä syyttänyt häntä mistään. Yritin kysyä mikä sitä piristäisi ja mitä voisimme keksiä, että saisimme sen ennalleen.
Tähän mies totesi, että ei ole kiva, jos asetetaan paineita.
Taidan vain lyödä päätäni seinään edes yrittäessäni parantaa meidän suhdettamme.
Olemme jo kerran ajautuneet eron partaalle sen takia, kun etäännyimme toisistamme eikä meillä ollut enää muuta yhteistä kuin sama asunto. Olen tiedostanut sen mikä sillon meni pieleen ja olen päättänyt elää hoitaen parisuhdetta. Sitä emme aiemmin tehneet ja meistä tuli niin välinpitämättömiä toisiamme kohtaan.
Haluaako mieheni todellakin takaisin niihin aikoihin ja siihen välinpitämättömyyteen?
Nyt vain haluaisin neuvoja, kuinka jaksaa elää miehen kanssa, jota ei kiinnosta parisuhteemme. Olen kyllästynyt ja väsynyt yksin yrittämiseen. Nyt siihen saa tulla stoppi!!!
Mitä ihmettä keksin elämääni etten enää ajatuksia parisuhteellemme tai tuolle miehelle soisi??
Kertokaa kohtalotoverit miten olette ratkaisseet elämän miehen kanssa, joka ei välitä!! Kuinka jaksatte elää saman katon alla??
Ero ei ole vaihtoehto tässä kohtaa (vielä ainakaan).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Miksi haluat jatkaa parisuhdetta miehen kanssa, jota ei kiinnosta parisuhteenne? Voit tehdä oman osuutesi siitä, että suhde toimii, mutta et voi tehdä sitä miehen puolesta.
Kysypä ihan suoraan mieheltäsi, että haluaako hän erota. Joskus mies käyttäytyy ikävästi vain siksi, että hän ei uskalla itse erota, joten hän kuitenkin passiivisella käytöksellään aiheuttaa epäsuorasti sen, että ero tulee.
Jos mies ei halua keskustella, voit kysyä, että voisiko hän edes kuunnella ja nyökkäillä kyllä tai ei vastaukseksi. Tai sitten kirjoita kirje ja kerro, että et halua erota, mutta että ero tulee, jollei jotain muutosta tapahdu.
On paljon varsinkin vanhempia pariskuntia, jotka ovat yhdessä vain tottumuksesta ja ehkä rahan sekä yhteisten ystävien takia. Tällaisissa parisuhteissa haetaan esim. ystävyyssuhteita paikkaamaan sitä, että puoliso ei ole uskottu, luotettava eikä ystävä. Varsin yleistä on myös se, että ei ole yhteisiä harrastuksia, vaan kumpikin harrastaa itse mitä haluaa.
Omalla kohdallani tilanne kääntyi sellaiseksi, että en jaksanut enää itse yrittää, vaan hain eroa. Siinä vaiheessa mies sitten hätkähti, että tarkoitanko tosiaan kaikkien näiden vuosien "nalkutuksella" sitä, että ihan oikeasti haluan erota...