Kertokaapa minkälainen olisi unelma aviomies ja hänen suhteensa omaan äitiin? Entä mitkä merkit MIEHEN OMASSA KÄYTÖKSESSÄ viittaavat siihen, että mies on liiaksi kiinni äidissään. Jos miehen äiti on äärimmäisen hankala, niin mitä mies voi tehdä äitisuhteensa eteen, jotta te vaimot olisitte siihen tyytyväisiä.
ehjä napanuora
napanuora,
19396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olisiko sellainen hyvä, että mies kärsivällisesti kuuntelee, eikä puolustele äitiään kun kerrotte hänelle anopista?Vaaditteko, että miehen pitää myös haukkua äitiään, vaan riittääkö pelkkä kuuntelu ja toteamus tyylin "juu ei ollut hyvä kun se sanoi noin". Vaan olisiko ihanteellista, että mies soittaisi äidilleen ja sanoo suorat sanat tyyliin "minun rakkaan vaimon mieltä et jatkossa pahoita, minä en sitä hyväksy".
Vaikein tilanne on varmaan se kun vaimo itse provosoi anopin sanomaan jotain, mikä jää vaivaamaan mieltä. Pitäisikö unelma miehen vasta äidin toteamukseen "kuulithan sinä mitä se sanoi minulle ensin" jotain seuraavan kaltaista "minun vaimoni on sanonut ilkeästi varmastikin hyvästä syystä ja sinun äiti olisi pitänyt ollaa hiljaa".
Liikaa on jokapäiväinen yhteydenpito vanhempiin ja vanhemman tai vanhempien puuttuminen pariskunnan päätösten tekoon, lasten kasvatukseen tai asuinpaikan valintaan. Hyvä vinkki on: anna vanhempien ohjailla elämääsi yhtä paljon kuin tuttavan antaisit ohjata. Oma puoliso tulisi ehdottomasti tulla arvojärjestyksessä ennen vanhempia ja päätökset pitäisi tehdä teidän yhdessä, kuuntelematta ollenkaan kummankaan vanhempien ohjeita.
Sellainen joka asettaa vaimonsa tarpeet äitinsä edelle, eikä usko kaikkia äitinsä puheita vaimoaan vastaan.. Eiköhän se ole sanomattakin selvää jos anoppi saa kaikkeen sekaantua on liitossa samantien särö. Sama pätee toisinpäin, mutta harva nainen antaa äitinsä määräillä tekemisiään saati selittää sanallakaan miksi perheessä toimitaan kuten toimitaan. Anopillehan ne asiat eivät kuulu..
On positiivista jos miehellä on hyvät ja lämpimät suhteet äitiinsä ja muihinkin sukulaisiin. Eihän rakkaus äitiin vähennä rakkautta vaimoon, vaan ihminen voi rakastaa useita läheisiään samanaikaisesti, kuten kaikkia lapsiaankin. On hyvä jos mies pystyy tämmöisiin läheisiin ja lämpimiin ihmissuhteisiin, ja esim. Eteleä-Euroopassa onkin itsestään selvää että perheenjäsenet pitävät tiiviisti yhtä.
Kyseessä ei tarvitse olla kilpailutilanne eikä vaimon tarvitse olla mustasukkainen siitä että miehellä on muitakin tärkeitä omaisia. Tasapainoisessa suhteessa ei edes tule tilanteita joissa pitäisi valita vaimon ja äidin välillä: äiti hoitaa ja päättää itse omat asiansa, nuori pari päättää omat asiansa, eikä toisten tekemisiin sekaannuta. Pitäisi olla samanlaista kuin ystävyyssuhteissa - eihän ystävienkään asioita ruveta määräilemään ja järjestelemään, vaan kunnioitetaan yksityisyyttä vaikka oltaisiinkin läheisiä.
Ajankäyttökin on mahdollista jakaa perheelle, sukulaisille, ystäville ja harrastuksille niin että kilpailutilannetta ei tule. Muukin ajankäyttö kuin vanhempien tapaamiset joudutaan sopimaan perheessä molempien toiveita huomioiden.
Mun mies rakastaa vain mua, ei hän ole koskaan sanonut, että ai, että mä rakastan mun äitiä, isää, siskoa tai veljeään. Jos kysyisin, että rakastatko sä sun äitiä, niin varmaan tukehtuisi kahviinsa.
Hän tykkää niistä ja välittää niistä, tutuista ja sukulaisista, mutta rakastaa, se on liian vahva tunne, sitä se tunne ei ole.
En mäkään "rakasta" mua äitiä, vaan tykkään ja välitän tästä.
Rakkaus on meillä vain romanttista rakkautta, ja se kuuluu vain avioliittoon.
Rakkaus - edes paljon lievempänä ilmiönä - ei kuulu suhteeseen äidin ja aikuisen pojan välille.
Meidän suhteessa ei ole lapsia eikä tule.
Höpön höpö.... rakkautta on monenlaista. Suurinta rakkaus on omaan lapseen, sen jälkeen tulee puoliso sitten omat vanhemmat ja sisarukset lemmikkieläimet jne.
Sinun tunne-elämäsi on jotenkin kieroutunutta ja vajaata mutta jos puolisollasi on normaali tunne-elämä niin älä sairastuta häntä omilla ongelmillasi.
Tuolla ajatusmaailmalla olet lopulta täysin yksin!
Vaikka typerä provohan tuo rustauksesi oikeasti oli!
Vaadit, että jaan saman mielipiteen rakkaudesta kuin sinä. Torppaat ideani välittämisestä, koska hyvät suhteet vanhempiimme eivät sinusta näköjään riitä, vaan omia vanhempia pitää rakastaa, rakastaa, ja keksiä vaikka uusi muoto rakkaudesta, pelkkä välittäminen ei riitä.
Olen elänyt avioliitossa aika pitkän aikaa mieheni kanssa, ja ihan normisuhteet ovat molempien vanhempiin.
En ole provo. Jospa oppisit, että kaikkien ei pidä ajatella kuten sinä.
Minulle riittäisi että mies ei vähättelisi tunteitani jos on paha mieli. En narise pienistä joten päätä ei tarvitse olla silittämässä jatkuvasti. Minkäänlaisiin toimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä enkä todellakaan sitä edes tahdo, hoidan kyllä itse omat ihmissuhteeni, niin myös appivanhempiini. Mutta jonkunlainen merkki myötätunnosta ja ymmärtämisestä olisi ihan kiva ettei tarvitsisi kaiken keskellä ihmetellä vielä sitäkin onko mielipahalleni edes oikeutusta vai olenko vain kohtuuton. Kumminkaan ei itsekään siedä vastaavanlaista sontaa, se on ihan käytännössä nähty.
Exäni äiti oli drama queen. Mies suunnitteli kaikki äitin mukaan, äitin piti päästä kauppaan niin äiti pääsi kauppaan vaikka minulla olisi ollut samaan aikaan lääkäri eri puolella Tamperetta kuin äitin kauppa-asia tai vaikka miehellä olis omakin aika ollut. En jaksanut, laitoin välit poikki. Vuosien kuluessa mies on seurustellut monta kertaa, syytä loppumiseen ei vaikea hakea ex-anoppilaa pidemmältä. Anoppi kohta 70v, hyväkuntoinen, elää varmaan pitkään kun omakin äitinsä kohta 100v. Pystyisi tilaamaan vaikka limusiinikuljetuksen kauppaan tai pyöräilemään sinne jos haluaisi antaa pojan elää omaa elämäänsä. Ei halua antaa. Onhan siinä hänellä hyvä palvelia.
Mikäkö on liikaa yhteydenpitoa? Se, että laittaa äidin menot etusijalle ja tekee saman joka kerta. Soittelee äidin kanssa päivittäin 2-8 kertaa, hyvää huomenta äiti, hyvää yötä äiti. eiiiiih
EX miehlläsi on murrosikä elämättä kun vielä taysi-ikäisenä vanehmpiaa tottelee ja miehen äiti kasvattanut lapsestaa nössön ja mies ei ymmärrä että se naisystvan pitäsii mennä kaiken edelle. Sitten kun aika äidistä jättää niin mies on ihan sekaisin kun huomaa että elämä meni jo.
Tuollaista elämää meilläkin on, grilli-iltaakaan ei extempore järjestetä, vaan siksi, että Äiti haluaa. Ja tietenkin silloin grillataan sitä, mitä äiti syö, eikä meidän lempiherkkuja.
Oltiin taannoin lounaalla, äiti soitti sen aikana 3 kertaa. Kun mainitsin soittelemisesta, että se ärsyttää, he vaihtoivat tekstareihin.
Äidin luo oli torstaina tullut pojalle ulosotosta kirje, se piti soittaa lauantaina iltapäivällä, että vaan menisi viikonloppu meiltä piloille.
Meillä oli remontti kesken, mutta äidin luo piti mennä maalaamaan välillä.
Esimerkkejä löytyy, ja mies ihmettelee, miksi olen niin vastahankainen.
Vaikea tuohon väliin on tunkea koska varmasti kummatkin ovat mukavia ihmisiä. Toimisiko tässä tapauksessa poika aviomiehen korvikkeena?
Gauheeta, miten jaksat tuommoista elämää? Minä en jaksaisi.
Sanoppa miehellesi että täytit 18v joskus kauan aikaa sitten ja siihen loppuu vanhempien määräysvalta ja mies ei ymmärrä että jättäisi äidin jutut omaan arvoonsa ja silloin vian kun ne oikeasti sopivat. Itse miehnä olin teininä niin täynnä sitä määräilya ja elämääni puuttumista ja kun täytin 18v niin nyt teen niinkuin lystään ja siihen loppui määräilyt. Mammanpojat tekevät aikusienakin niin että tottelevat vanhempiaan kun murrosikä on elämättä j a ei olla aikuistuttu kun vanhemmat vielä pompottelvat.
Jos joskus minusta tulee anoppi (minulla on kolme poikaa) niin aion sanoa kaikille heille, että minulle voi sanoa vastaan.
Mikä suhde se on jos ei uskalla sanoa omaa mielipidettään? Eli jos jotain asiaa heille ehdottaisin, niin toivoin että jakaisimme mielipiteitämme ja jokainen tekisi itse päätöksensä.
En kyllä tajua miksi yrittäisin tehdä poikieni puolesta päätöksiä tai vaatisin jotain ihmeelllistä - kai ihminen itse tuntee asiansa parhaiten??!! En tajua näitä määräileviä anoppiakkoja (monet ovat varmasti kateellisia kun miniät ovat nuoria ja kauniita ja viehättäviä).
Tällaiset määräilevät anopit elävät jonkinlaista omaa murroskauttaan eivätkä ole tasapainossa. Sama pätee myös lapsiaan tyrannisoiviin äiteihin. Vielä 50-vuotiaita lapsiaan pitää neuvoa ja opastaa:) - aika huvittavaa, mutta monesti totta:))
ei minkänlainnen
Unelma mies on mies joka on itsenäinen ja tekee omat päätökset kysymättä äidiltä tai kertomatta eli itsellinen ja oma-aloitteinen jonka ykkösnainen on oma vaimo. Tämä vaatii tasapainoisen suhteen äitiin jolle jutellaan kuin aikuiset, jolle sanotaan se "ei käy.." .. Miehen pitäisi tällaiseen pystyä siinä 25 vuoden iässä viimeistään..
Todellisuus on toinen.. Miehet taipuvat äitinsä tahtoon ja äidit eli anopit eivät enää osaa päästää irti pojistaan. Itselle anoppi on ilmoittanut että oma lapsi on oma lapsi eikä "äitiydessä ole parasta-ennen päiväystä, se on ikuinen äidin ja pojan välinen side joka hänellä on tärkeintä elämässä kun ei miestäkään ole.."
Minusta on.. Se on lassa määrätty 18 vuoden täysi-ikäisyys.
Ok, no miksei voisi asua osin vanhemmillaan jos esim opiskelee ja säästää mutta sanoisin joka vielä 22-24 vuoden iässä roikkuu kotona täysihoidossa ei hyvin mene. Tälläinen anoppi ei ole opettanut lasta itsenäiseksi eikä pärjäämään omillaan. Tälläinen on myös mieheni keissi eli vaikeaa on ollut välillä anopin takia joka huohottaa niskaan joka käänteessä kun omaa elämää ei olekaan. Mieskin lähenee 40 ikävuotta..
myös naisia joillakin naisilla tuntuu olevan se äiti äiti joka asiassa hyvikin tärkeä varmaa parhaat kysyvät ehtoolla äidiltä saako miehen kanssa kiksauttaa.
Itsellä varoituksen merkki oli se että kaluste kauppan kenttämme anoppi tuli omalla kutsullaan meidän kanssa. Minulle oli tarkoitus ostaa pöytä. Lopputulos: anoppi kulkee kaupassa poikansa kanssa katsomassa hänelle pöytää ja minä kuljen yksin perässä. Olen kun mentiin, anoppi pyydettiin mukaan kun anoppi vihjaisi että haluaa sinne. Silloin olisi jo pitänyt juosta ja lujaa