En pysty juttelemaan ihmisten kanssa normaalisti. Se ei johdu ujoudesta, vaan siitä, etten keksi sanottavaa tarpeeksi nopeasti. En pysty reaaliaikaiseen keskusteluun, mikäli aihe ei ole minulle hyvin läheinen, tai jos ei keskustella esimerkiksi jostain asiasta, jonka juuri näimme tapahtuvan. Lukiossa myös huomasin, miten muilla oli äidinkielen aineet usein jo kaksoistunnin päätteeksi valmiita, minä olin saanut hädintuskin yhden kappaleen kirjoitettua. Sain kuitenkin yleensä kiitettävän, kun lopulta olin kotona tehnyt aineen valmiiksi.
Minulla ei ole siis mitään tarjottavaa normaaleihin ihmisten välisiin keskusteluihin. Jos ihminen kertoo itsestään jotain, aivoni raksuttavat tyhjää, enkä esimerkiksi osaa tehdä mitään jatkokysymyksiä kuulemani perusteella tai alkaa kertoa omasta samankaltaisesta kokemuksesta. Tämän asian takia pelkään sosiaalisia tilanteita, koska minusta varmaan näkee suoraan, että kamppailen itseni kanssa, kun yritän jutella.
Minulla ei ole siis mitään tarjottavaa normaaleihin ihmisten välisiin keskusteluihin. Jos ihminen kertoo itsestään jotain, aivoni raksuttavat tyhjää, enkä esimerkiksi osaa tehdä mitään jatkokysymyksiä kuulemani perusteella tai alkaa kertoa omasta samankaltaisesta kokemuksesta. Tämän asian takia pelkään sosiaalisia tilanteita, koska minusta varmaan näkee suoraan, että kamppailen itseni kanssa, kun yritän jutella.
Vastaukset 13
Vanhimmat
ehkä podet aspergerin syndroomaaaaaaaaaa
Onkohan kyse hitaudesta vai liiasta harkitsevaisuudesta?
Heippa! Tekstisi oli kuin minun kynästäni! Olen 25-vuotias nainen, enkä ole koskaan seurustellut vaikka jotkut ovat nätiksi kehuneet jne. Kavereitakin on vaan muutama hassu. Olen vain niin saamarin hidas sosiaalisessa kanssakäymisessä.
Huomaan helposti että ajatukseni jäävät lausumatta, etenkin suuremmassa porukassa. Jännitän myös keskustelmista, etenkin kasvot vastakkain vaikkapa kahvikupin äärellä. Siksi yleensä vain myötäilen, kyselen ja nyökyttelen. Minusta saa siis varmasti joko tyhmän tai epäkiinnostununeen kuvan.
Voikun tähän olisi joku parannus jotta voisin joskus löytää miehen ja hyviä ystäviä! Olen kuitenkin sosiaalinen luonteeltani, masennun jos olen vain yksin.
Luin joskus jostain lehtijutun että jos jännittää, siihen kuluu aivokapasiteettia, ja ei pystykään olemaan keskustelussa ihan täysillä mukana.. Minulla on myös paha taipumus vajota ajatuksiini ryhmäkeskusteluissa. Ehkä tässä jotain syitä itselläni..
Eli rentoutta ja itseluottamusta uupuu.
Nainen hiljaa...
Minulle oli yksi lääkäri merkinnyt paperiin "hidas puhe". Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta.
Itse en ymmärrä yhtään mitään mitä työpaikan kahvitauoilla keskustellaan, johtunee siitä että heillä on elettyä elämää takana ja minulla ei vaikka olenkin jo keski-ikäinen.
Täällä on kanssa samanlainen ongelma kuin nimimerkillä "hiljaa hautaan"
Arkipäivän kahvipöytäkeskustelu minulta sujuu, mutta kaikessa romatiikkaan ja/tai seksiin viittaavassa olen äärettömän hidasälyinen. Lämpenen erittäin hitaasti, ja siloin nainen on jo kääntynyt jonkun nopeammin hoksaavan kainaloon.
Minusta ainakin tuntuu samalta. Pääsen silloin tällöin juttelemaan ihmisten kanssa, siis jopa sellaisten, joiden kanssa on yhteisiä puheenaiheita (työpaikalla myös puheenaiheet ovat vähissä, koska minulla ei ole perhettä eikä puoliammattilaisurheilutaustaa), ja usein en tunnu keksivän sanottavaa - paitsi jälkeenpäin tulee mieleen vaikka mitä.
En oikein tiedä, onko se hidasälyisyyttä, koska en muuten koe olevani erityisen hidasälyinen. En pitäisi välttämättä ainekirjoitustakaan minään mittatikkuna - jollakin saattaa olla aiheet ja sanottava mietittynä valmiiksi, minä taas itsekin jouduin usein miettimään pitkään mitä ihmettä kirjoittaisin. Englannissa se oli vielä helppoa, koska aihe usein antoi riittävästi vapauksia tai toisaalta sopivia rajoitteita. Äidinkielessä sen sijaan joutui lurittelemaan niitä ja näitä jostain saakutin suomenhevosesta, josta minulle ei tule paljon mieleen muuta kuin meetwursti ja liimatehdas, eivätkä ne uskoakseni olisi kelvanneet aineen ytimeksi.
Pikemminkin yhdistäisin "sosiaalisen hidasälyisyyden" sekä harjoituksen puutteeksi, että suorituspaineiksi. Ja ehkä vielä siihen, että on tottunut pitämään itseään huonona juttelijana, mikä saattaa vaikuttaa jutustelutilanteeseenkin. Niille ei oikein voi mitään kuin yrittää harjoitella ja oppia virheistään. En tiedä, onko minusta tullut vuosien saatossa parempaa jutustelijaa, mutta ainakin olen parempiani kuuntelemalla oppinut hieman pitämään keskustelua yllä kysymällä tarpeen vaatiessa vaikka vähän tyhmältä tuntuvia juttuja. Usein ihmiset (naisetkaan) eivät tunnu vaativan mitään hirveän syvällistä tai häikäisevän oivaltavaa puhetta (mihin varsinkin nuorempana, ja joskus vielä nykyäänkin pyrin, aina yhtä heikoin lopputuloksin), ja usein kiusallinen hiljaisuus lykkääntyykin vähän. Joskus käy kyllä niinkin, että toinen pitää minua tyhmänä ja alkaa vääntää rautalangasta vältellen sarkastista äänensävyä vain siteeksi.
Sinäkin.. Vielä täällä? Ajattelin että olit suhteessa kun susta ei hetkeen mitään kuulunut.
En minä täältä kai ole lähtenytkään. Toinen juttu vaan on se, ettei täällä viitsi päivittäinkään päivystää antamassa lausuntoja, kun valtaosa "keskustelusta" kuitenkin on toisten palstalaisten ruotimista tai multinikin yrityksiä suututtaa naiset ja muut.
Taitaa olla kyse liiallisesta itsetietoisuudesta. Koita keskittyä enemmän toisiin kuin itseesi, en nyt muuta keksi sanoa.
Hyvin monille käy niin, että sitten jälkeenpäin keksii jonkun jutun tai lausahduksen joka olisi pitänyt juuri silloin ja silloin sanoa. Mutta eihän me eletä missään tv-sarjassa, olisikin helppoa kun kaikki olisi valmiiksi kirjoitettu jonnekin teleprompteriin.