En tiedä mikä minun on, en tunne enään mitään en ole tuntenut aikoihin ja nyt puhutaan peräti jo vuodesta. Kaikki muuttui, minä muutuin vuosi sitten, mieheni jäi kiinni henkisestä pettämistä mitä hän ei tosin myönnä tai ei tajua tehneensä niin. Olemme puhuneet ja puhuneet. Kaikki puhe menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, en välitä enään. Minua ajoittain pelottaa se, etten tunne mitään, en itke, en iloitse, en sure, en innostu, en mitään kuin kuollut sisältä mikä minun on? Väillä olen ajatellut, että kun ei ihmissuhteet ole koskaan onnistuneet niin mitä sitä enään yrittämään. Kuin kävelisin jossain usvassa, en näe eteeni en tiedä mitä haluan kunhan vain menen virran mukana. Vaikka olen pysähtynyt välillä miettimään, että mitä minä haluan en pysty tekemään päätöksiä. En luota ihmisiin, pidän kaikkia vihollisina. Olen pettynyt. En luota rakkauteen, uskon siihen, ettei minua voi kukaan rakastaa, en mahdu kenenkään elämään. Olen jopa välillä ajatellut, että kun elämä potkii suunnasta jos toisestakin niin antaa sitten mennä, en laita vastaan päinvastoin edesautan sitä. ihan sama, en jaksa yrittää.
Tunteet tapettu
Ihminen vain
5303
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lopeta e-pillerit.
kävin lääkärissä pari päivää sitten, ja lääkäri nauroi, kun sanoin, että e-pillerit ovat vaikuttaneet mielialaani. Sanoi, että useimmiten ihmisillä on sellainen elämäntilanne, joka vaikuttaa niihin mielialoihin, ei ne e-pillerit ;) Kyse on kuulemma niin pienistä hormonipitoisuuksista ihmisten elimistöissä, etteivät heilauta suuntaan eikä toiseen.
Ja näinhän se minulla sitten olikin. Mies ulos elämästäni, ja heti olo parani.
Jotain samansuuntaista tunnen minäkin. "En mahdu kenenkään elämään." Aivan. Olen tavannut miehiä, joilla on aina useita säätöjä yhtäaikaa. Itse olen suorastaan liian sitoutunut heti, kun alan tapailla jotakuta. Kuljen laput silmillä ja omistaudun tutustumiseen. Miehet sitten vaan liehuvat siellä sun täällä. Sellainen muuttaa kyyniseksi vaikkei haluaisi. En tajua, miten jotkut naiset saavat miehet pitäytymään vain heissä. Minullakin on tuollainen antaa mennä mentaliteetti jo vallalla. Aina välillä kuitenkin toivo herää ja jaksaa elää jonkin aikaa. En tosin enää edes treffaile ketään, kun se on niin toivotonta. Siis en osaa neuvoa, mutta tässä toinen samanlainen.
Olen ollut miehelleni erittäin kyyninen, katkera ja vihainen tapahtuneesta. Saan välillä raivareita miehelleni asiasta, joilloin yhteen aikaan aina läpsin miestäni, potkin ja tönin nyt olen sen lopettanut nyt vain olen kuin jääkalikka. En tunne enään itseäni. Välillä sitä miettii, että mihin elämänmuottiin sitä kuuluu, että vaikka kuinka yrittää olla asiallinen ja kuulua johonkin hyvään, lakia kunnioittavaan piiriin, niin kannattaako se loppujen lopuksi jos kaikki asiat, elämä vain potkii? Luovuttaakko? Olen entinen lääkeriippuvainen, avohoitopotilas, yli annostuksen saattelemana jouduin avohoitoon ikää oli vasta tuolloin 19 nyt 23. Elämä tuolloin kusi joten turvauduin lääkkeisiin, rauhottaviin, masennus sekä unilääkkeisiin nyt olen miettinyt paluuta siihen elämään koska miksi yrittää elää oikein koska ei se onnistu? Ehkä siihen elämäntyylliin mahdun, ehkä siellä on paikkani? Tiedän, että tämä kuullostaa karmivalta mutta elämä ei mene aina suunnitelmien mukaan, moni minuun pettyy jos tämän elämän valitsen, ainakin vanhempani, anteeksi sitä jo nyt pyydän mutta ehkä heidän takiaan en sitä kuitenkaan valitse, ehkä sen verran vielä välitän.
Vähän samansuuntaiset fiilikset täälläkin.
Epäilen, että kaksi edellistä naistani olivat jonkinnäköisiä narsisteja ja pelkään, että musta on tullut samanlainen. Erostamme on noin puol vuotta ja oikeastaan kukaan ei ole tuntunut yhtään miltään. En kyllä kaipaa entistänikään.
Mutta en ketään halua vierelleni, jos en mitään tunne.
Niin kauan olen yksin, että joku joltakin tuntuu.
Sitä en tiedä kuinka kauan tähän menee...
I feel numb..