http://apologetiikkawiki.fi/Etusivu

http://apologetiikkawiki.fi/Etusivu

Suosittelen kaikille. Kun lukee muutaman artikkelin tuolta, ei voi enää uskoa sattuma-hokkuspokkus-evoluutio-räjähdys "teoriaan".
17198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ei tuollaiseen kreationistien irvikuvateoriaan kukaan uskokaan.

Äänestä

Luin juuri tutkimuksista joissa tieteellisesti todistettu että potilaat joiden puolesta rukoiltiin paranivat selvästi tehokkaammin, monelle tämä kävisi jo todisteesta Jumalasta mutta ei Dawkins-harhaisille evoille.

Äänestä
  • Kerrohan meillekin missä tuo tutkimus on luettavissa.

    Äänestä

  • UPDATE_9495169 kirjoitti:

    Kerrohan meillekin missä tuo tutkimus on luettavissa.

    Täälläkin kaivataan linkkiä kyseiseen tutkimukseen. Veikkaan, että jos tuollainen on joskus tehty ja tulos on nimimerkki "........" väittämän mukainen, kyseinen tutkimus ei ole tieteellistä nähnytkään.

    Mutta odotamme tietysti mielenkiinnolla linkkiä, jotta voimme todeta ovatko tutkijat tehneet tiedettä.

    Äänestä

  • Minuakin kiinnostaisi lukea nimenomaan tieteellisestä tutkimuksesta, jossa moista on todettu.

    Tähän asti laajimmassa (kristillisen Templeton-säätiön rahoittamassa) rukouksen parantavaa voimaa selvittävässä tutkimuksessa rukouksilla ei havaittu minkäänlaista paranemistä edistävää vaikutusta. Mutta niiden potilaiden, jotka tiesivät heidän puolestaan rukoiltavan, paranemistulokset olivat kyllä keskimäärin hieman verrokkiryhmiä heikompia.

    Äänestä

  • * * * * * kirjoitti:

    Täälläkin kaivataan linkkiä kyseiseen tutkimukseen. Veikkaan, että jos tuollainen on joskus tehty ja tulos on nimimerkki "........" väittämän mukainen, kyseinen tutkimus ei ole tieteellistä nähnytkään.

    Mutta odotamme tietysti mielenkiinnolla linkkiä, jotta voimme todeta ovatko tutkijat tehneet tiedettä.

    Pistejono taisi juuri lähteä pitkälle lomalle mutta muistakaamme, että Jeesuksen oma ei valehtele, joten kyllä tuollainen tutkimus on varmasti olemassa.

    Äänestä

Esirukousta selvittävät tutkimukset

Esirukouksen vaikutusta sairauksien parantumiseen on tutkittu tieteellisesti. Amerikkalainen lääkäri Randolph Byrd järjesti laajahkon tutkimuksen San Francisco General Hospital -nimisessä sairaalassa. Koehenkilöt olivat sydäntautipotilaita, jotka diagnosoinnin jälkeen jaettiin kahteen ryhmään. A-ryhmän jäseniltä kerättiin nimet rukousryhmille, joiden tehtävänä oli rukoilla näiden koehenkilöiden puolesta. Kokeen lopussa sekä A-ryhmän että B-ryhmän jäsenet tutkittiin ja esirukousta saaneiden todettiin olevan merkittävästi terveempiä.21 Vastaavanlaisia tuloksia saatiin toisessa vastaavankaltaisessa tutkimuksessa, joka suoritettiin Kansas Cityssä.22

Empiiristä metodia soveltava mielenkiintoinen koe oli teologi Francis MacNuttin, lääketieteen tohtori Dale Matthewsin ja reumakuntoutuskeskuksen johtajan Sally Marlowen tekemä tutkimus rukouksen parantavasta vaikutuksesta. Koehenkilöiksi otettiin 40 parantumatonta reumatismia sairastavaa henkilöä, joista kunkin puolesta rukoiltiin kolmen päivän jakso ja vaikutuksia seurattiin vuoden ajan. Seurantajakson aikana useimpien koehenkilöiden terveydentila parani. Monet paranivat täydellisesti tai lähes täydellisesti.23


21.^ Byrd, R.C. 1988. Positive Therapeutic Effects of Intercessory Prayer in a Coronary Care Unit Population. Southern Medical Journal 81: 826-829
22.^ Harris, W.S., Gowda, M., Kolb, J.W., Strychacz, C.P., Vacek, J.L., Jones, P.G., Forker, A., OíKeefe, J.H., and McCallister, B.D. 1999. A Randomized, Controlled Trial of the Effects of Remote, Intercessory Prayer on Outcomes in Patients Admitted to the Coronary Care Unit. Arch Intern Med. 159:2273-2278.
23.^ MacNutt Francis (1999) Healing, revised and expanded, Ave Maria Press, Notre Dame ss. 208-209,

Äänestä
  • Tässähän nyt pölähti evokeilla jauhot suuhun pusseineen päivineen. Illulla etunenässä.

    Äänestä

  • Kritiikkiä:

    Lähdeartikkelisi ovat osittain hitusen epäilyttäviä: Ave Maria Press ei varmasti ole tiedejournal ja keskimmäisen lähteesi julkaisijaa et kertonut lainkaan.

    Nuo ovat myös paljon vanhempia ja pienempiä tutkimuksia kuin yllä viittaamani Templeton-tutkimus - ja täysin sen kanssa ristiriidassa.

    Lisäksi noissa tutkimuksissa(?) vertailuryhmiä oli vain 2 (ne joiden puolesta rukoiltiin ja ne joiden ei). Placebo-efektien poistamiseksi pitäisi olla 4:

    - Ne joiden puolesta rukoillaan ja jotka tietävät että niin tehdään
    - Ne joiden puolesta rukoillaan ja jotka eivät tiedä tästä
    - Ne joiden puolesta ei rukoilla ja jotka tietävät ettei niin tehdä
    - Ne joiden puolesta ei rukoilla ja jotka eivät tiedä tästä

    Äänestä

  • Tuossa toisessa tutkimuksessa ei siis ollut minkäänalisia verrokkiryhmiä?

    Nollan arvoista.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Kritiikkiä:

    Lähdeartikkelisi ovat osittain hitusen epäilyttäviä: Ave Maria Press ei varmasti ole tiedejournal ja keskimmäisen lähteesi julkaisijaa et kertonut lainkaan.

    Nuo ovat myös paljon vanhempia ja pienempiä tutkimuksia kuin yllä viittaamani Templeton-tutkimus - ja täysin sen kanssa ristiriidassa.

    Lisäksi noissa tutkimuksissa(?) vertailuryhmiä oli vain 2 (ne joiden puolesta rukoiltiin ja ne joiden ei). Placebo-efektien poistamiseksi pitäisi olla 4:

    - Ne joiden puolesta rukoillaan ja jotka tietävät että niin tehdään
    - Ne joiden puolesta rukoillaan ja jotka eivät tiedä tästä
    - Ne joiden puolesta ei rukoilla ja jotka tietävät ettei niin tehdä
    - Ne joiden puolesta ei rukoilla ja jotka eivät tiedä tästä

    Entäs semmonen ryhmä jolle valehdellaan, että niiden puolesta rukoillaan, mutta eipäs rukoillaakaan, hähhähhää.

    Äänestä

Niin, ja Apologetiikkawiki on täytä sontaa.

Äänestä
  • Niin täyttä, että tuli kiireessä typokin.

    Äänestä

Mene aloittaja jonnekin muualle höpöttämään evoluutiosta. Täällä on tarkoitus puhua kreationismista.

Äänestä

Rupeaako sitten uskomaan simsalabim-teoriaan?

Äänestä

Kävi valitettavasti päinvastoin:

"Kun lukee muutaman artikkelin tuolta, ei voi enää uskoa sattuma-hokkuspokkus-evoluutio-räjähdys "teoriaan"."

Luin kokeeksi uskon ja tiedon perusteluista sekä Hartnettin "kosmologiasta". Meni usko koko verkkopaikan rehellisyyteen ja asiallisuuteen.

Äänestä
  • Kun meillä luettiin, päätettiin mieluummin uskoa sattuma-hokkuspokkus-evoluutio-räjähdys "teoriaan".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lukekaa ihmeessä kirjoitti:

http://apologetiikkawiki.fi/Etusivu

Suosittelen kaikille. Kun lukee muutaman artikkelin tuolta, ei voi enää uskoa sattuma-hokkuspokkus-evoluutio-räjähdys "teoriaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu