Miittiavaukseni poistettiin, en tiedä miksi

Hämärän rajoilta

Olin juuri kirjoittanut kommentin tuohon ketjuun, kun se katosi - onneksi sain tekstin talteen, niin säästyy vähän vaivaa.

Jammailen siis tinapillini kanssa tänään 20.30 Helsingin Käpylän Taivaskalliolla, saa tulla tervehtimään (eikä tarvitse esitellä itseään tai edes sanoa olevansa palstalta - voi vain olla olevinaan satunnainen ohikulkija, enkä arvaa mitään). Ainakin lord.boredom vihjasi piipahtavansa paikalla.

Oikeastaan ei edes jännitä, ehkä siksi että arvioimani todennäköisyys Tylsyyden Lordin saapumiselle kommenttiensa jälkeen on vahvaa >0,9:n luokkaa, mutta mahdollisuus kenenkään muun ilmaantumiselle hänen lisäkseen putoaakin arviossani melko radikaalisti.

31

232

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ihmettelen kovasti kyllä ketjun poistoa - ikään kuin moderaattorit eivät haluaisi minkään asteen yhteisöllisyyttä, vaan pelkästään palstan rajoissa kinastelevia nimimerkkejä, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa muualla.

      Kuten tuossa miittiketjusi häviämistä ihmettelevässä ketjussa sanottiinkin, myös minä olin havaitsevinani että samaan aikaan hävisi joukko muita ketjuja. Ne Hahmotelman haukkumiseen keskittyneet joutivatkin mennä, mutta ihan kuin olisi mennyt pari asiallistakin ketjua. Ihmeellistä touhua.

      • Eikun mitä, jäihän sinne yksi anti-Hahmotelma -ketjukin. Hyvää työtä modet.

      • ?????
        lord.boredom kirjoitti:

        Eikun mitä, jäihän sinne yksi anti-Hahmotelma -ketjukin. Hyvää työtä modet.

        Niin mikä?

      • sinäkö ne poistatit?
        ????? kirjoitti:

        Niin mikä?

        Pedofiili-ketju tietenkin.

    • että näin...

      Viestin poistamisen syyksi riittää se, että se on ilmoitettu asiattomaksi.
      Eivät moderaattorit katsele, että onko viestissä oikeasti jotain asiatonta, laiskoja paskoja kun ovat.

    • jotain hämärää

      Taas miittiketju poistettiin.. Miksi? Ehdin kommentoida jotain puolikasta raporttiinne, kun koko ketju oli jo poistettu. Ei helvetti ..sitä jotain sekopäätä, joka poisti äskeisen.

      Mutta raportoikaa tänne uudestaan, jos viestit sattuvat olemaan tallessa.. Tuskin. Mutta kuitenkin.

      • jotain hämärää

        Niin ja eniten mielenkiintoa herätti se paikalle saapunut poliisiauto (?).

      • jotain hämärää
        jotain hämärää kirjoitti:

        Niin ja eniten mielenkiintoa herätti se paikalle saapunut poliisiauto (?).

        Ja naurua siis myös..

        Mutta siis mitä vittua. Joku poliisi stalkkaamassa teitä? :----D Alan kyllä epäilemään jo saduksi.

      • ......

        En edes ehtinyt lukemaan sitä kokonaan, kun koko ketju poistettiin.

      • ...... kirjoitti:

        En edes ehtinyt lukemaan sitä kokonaan, kun koko ketju poistettiin.

        En valitettavasti jaksa kirjailla selostusta enää uudestaan, ja siitä tulisi joka tapauksessa vielä vähemmän spontaani kuin alkuperäisestä. Paremman kirjoittajan esiinastumista odotellessa keskityn repimään irti iloa epämääräisistä vihjauksista poliisiautoihin, jotka hämmentänevät hävitettyä miittiketjua lukemattomia palstalaisia.

      • .....

        No nyt ainakin hämmennyin. Oliko se poliisiauto jotain sarkasmiasi, kun en ehtinyt lukemaan loppuun?

      • Joku vajukki oli
        ..... kirjoitti:

        No nyt ainakin hämmennyin. Oliko se poliisiauto jotain sarkasmiasi, kun en ehtinyt lukemaan loppuun?

        ilmiantanut alkuperäisen viestiketjun poliisille ja poliisi tulkitsi hieman väärin sen pillijutun?

      • ....
        Joku vajukki oli kirjoitti:

        ilmiantanut alkuperäisen viestiketjun poliisille ja poliisi tulkitsi hieman väärin sen pillijutun?

        Ei kai sentään?

      • Hämärän rajoilta
        jotain hämärää kirjoitti:

        Ja naurua siis myös..

        Mutta siis mitä vittua. Joku poliisi stalkkaamassa teitä? :----D Alan kyllä epäilemään jo saduksi.

        Poliisiautolle on kolme todistajaa - ja varmaan virkavalta voisi vahvistaa auton käyneen siellä, jos sitä osaisi kysyä oikealla tavalla oikeasta paikasta.

        Ihan mukavasti siis meni aika tarinoidessa, välillä puhaltelin pilliin. Kumpikin tapaamistani henkilöistä oli aika pitkälti sellainen kuin odotinkin, eikä tämä ollut ympäripyöreä kohteliaisuuslausuma. (Toivon etteivät hekään harrasta sellaisia, jos minua kuvaavat tänne.)

        Tosiaan taivas meni pilveen ja alue tyhjeni ihmisistä välittömästi aloitettuamme, mikä on vääjäämätön seuraus, kun niin paljon charmia valtaa yhden kallion - muiden on väistyttävä säilyttääkseen edes itsetuntonsa rippeet. (Pilveä tarvittiin, jotta me emme olisi häikäisseet aurinkoa.)

        Keskustelut liikkuivat laajalla skaalalla, mitä helpotti se, että yksi asia meitä yhdistää, joka on meille hyvin tärkeää: kellään ei ollut inttijuttuja kerrottavaksi, vaikka yksi oli kyseisen laitoshoidon läpi käynytkin! Ai niin, ja tarjosihan palstakin yhteisiä puheenaiheita.

        Naiset eivät näyttäytyneet; luultavasti poloisten jalat pettivät alta ja sydämiä heikotti jo sen verran kaukana, etteivät he ehtineet edes likinäkökenttääni asti.

      • ..... kirjoitti:

        No nyt ainakin hämmennyin. Oliko se poliisiauto jotain sarkasmiasi, kun en ehtinyt lukemaan loppuun?

        Ylempänä onkin jo toinen näkökulma miittiin, mutta tarkennan silti: poliisiauto ei ollut sarkasmiani, vaan ihan oikeasti sellainen paukahti sinne melkein heti miitin alettua.

      • Voi kun sinäkin
        Hämärän rajoilta kirjoitti:

        Poliisiautolle on kolme todistajaa - ja varmaan virkavalta voisi vahvistaa auton käyneen siellä, jos sitä osaisi kysyä oikealla tavalla oikeasta paikasta.

        Ihan mukavasti siis meni aika tarinoidessa, välillä puhaltelin pilliin. Kumpikin tapaamistani henkilöistä oli aika pitkälti sellainen kuin odotinkin, eikä tämä ollut ympäripyöreä kohteliaisuuslausuma. (Toivon etteivät hekään harrasta sellaisia, jos minua kuvaavat tänne.)

        Tosiaan taivas meni pilveen ja alue tyhjeni ihmisistä välittömästi aloitettuamme, mikä on vääjäämätön seuraus, kun niin paljon charmia valtaa yhden kallion - muiden on väistyttävä säilyttääkseen edes itsetuntonsa rippeet. (Pilveä tarvittiin, jotta me emme olisi häikäisseet aurinkoa.)

        Keskustelut liikkuivat laajalla skaalalla, mitä helpotti se, että yksi asia meitä yhdistää, joka on meille hyvin tärkeää: kellään ei ollut inttijuttuja kerrottavaksi, vaikka yksi oli kyseisen laitoshoidon läpi käynytkin! Ai niin, ja tarjosihan palstakin yhteisiä puheenaiheita.

        Naiset eivät näyttäytyneet; luultavasti poloisten jalat pettivät alta ja sydämiä heikotti jo sen verran kaukana, etteivät he ehtineet edes likinäkökenttääni asti.

        olet sympaattinen. Mistä saataisiin sinulle(kin) nainen? Olet nimittäin LordBoredomin ohella se toinen tämän palstan vakikirjoitta, jolle todella toivoisin onnea ja rakkautta elämään. Okei, toki kaikille muille myös, mutta HR:lle erityisesti.

      • ....
        Joku vajukki oli kirjoitti:

        ilmiantanut alkuperäisen viestiketjun poliisille ja poliisi tulkitsi hieman väärin sen pillijutun?

        No joo, en jaksa uskoa, että joku sekopää ehdottaisi täällä miittiä, esiintyisi kahtena persoonana (en ole ollut täällä kovin kauaa, ja epäilin vähän aikaa LB:n ja HR:n olevan sama henkilö) ja sitten sepittäisi jotain poliisiautosta - kai se sitten on uskottava. Jotenkin vaan tosi omituista ja sairasta, että joku on poliisille ilmoitellut. Mutta myös hupaisaa.

      • ....
        Voi kun sinäkin kirjoitti:

        olet sympaattinen. Mistä saataisiin sinulle(kin) nainen? Olet nimittäin LordBoredomin ohella se toinen tämän palstan vakikirjoitta, jolle todella toivoisin onnea ja rakkautta elämään. Okei, toki kaikille muille myös, mutta HR:lle erityisesti.

        No mikset sinä vaikka sitä antaisi? Rakkautta siis?

      • ..
        lord.boredom kirjoitti:

        Ylempänä onkin jo toinen näkökulma miittiin, mutta tarkennan silti: poliisiauto ei ollut sarkasmiani, vaan ihan oikeasti sellainen paukahti sinne melkein heti miitin alettua.

        Tuliko poliisi nettivinkin perusteella tsekkaamaan että minkälaisia pedofiilinamusetäkouluampujia siellä on?

      • asdasdsadasdasdasdas
        lord.boredom kirjoitti:

        Ylempänä onkin jo toinen näkökulma miittiin, mutta tarkennan silti: poliisiauto ei ollut sarkasmiani, vaan ihan oikeasti sellainen paukahti sinne melkein heti miitin alettua.

        Jollain palstalaisista hakupäällä ja pakoilee virkavaltaa. Poliisit kävivät sitten varmuuden vuoksi tarkastamassa onko kyseinen henkilö paikalla.

      • Miten käyttäydytte??
        asdasdsadasdasdasdas kirjoitti:

        Jollain palstalaisista hakupäällä ja pakoilee virkavaltaa. Poliisit kävivät sitten varmuuden vuoksi tarkastamassa onko kyseinen henkilö paikalla.

        Minkä näköisiä te olette jos poliisit tulee piknikille kiertelemään?

      • .....
        Joku vajukki oli kirjoitti:

        ilmiantanut alkuperäisen viestiketjun poliisille ja poliisi tulkitsi hieman väärin sen pillijutun?

        Niin tai siis se vajukki tulkitsi hieman väärin sen pillijutun? Sitä kai tarkoitat?

        Todennäköisin syy on, että joku halusi sabotoida iltaanne.. En tiedä kuka.

      • Vissiin
        Miten käyttäydytte?? kirjoitti:

        Minkä näköisiä te olette jos poliisit tulee piknikille kiertelemään?

        aika hämärän näköisiä.

      • Ymmärtääkseni
        Vissiin kirjoitti:

        aika hämärän näköisiä.

        Hämärä on komea viikinki ja Lordi moottoripyöräjengiläisen näköinen miehekäs äijä.

      • XD

      • ...
        XD kirjoitti:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/201207230100308_uu.shtml

        Katsos heti nettimiitingin jälkeen jäi kiinni.

        Et tainnut lukea kuin otsikon: "epäillään ahdistelleen 10-vuotiasta tyttöä Lappeenrannasta Helsinkiin matkalla olleessa linja-autossa kesäkuussa."

      • varma tiato
        Ymmärtääkseni kirjoitti:

        Hämärä on komea viikinki ja Lordi moottoripyöräjengiläisen näköinen miehekäs äijä.

        Hämärä on John Lennon tyyppinen hintelä boheemi.

      • ....
        Ymmärtääkseni kirjoitti:

        Hämärä on komea viikinki ja Lordi moottoripyöräjengiläisen näköinen miehekäs äijä.

        Kuvittelin Lordin nörtimmäksi.

      • ...............
        Hämärän rajoilta kirjoitti:

        Poliisiautolle on kolme todistajaa - ja varmaan virkavalta voisi vahvistaa auton käyneen siellä, jos sitä osaisi kysyä oikealla tavalla oikeasta paikasta.

        Ihan mukavasti siis meni aika tarinoidessa, välillä puhaltelin pilliin. Kumpikin tapaamistani henkilöistä oli aika pitkälti sellainen kuin odotinkin, eikä tämä ollut ympäripyöreä kohteliaisuuslausuma. (Toivon etteivät hekään harrasta sellaisia, jos minua kuvaavat tänne.)

        Tosiaan taivas meni pilveen ja alue tyhjeni ihmisistä välittömästi aloitettuamme, mikä on vääjäämätön seuraus, kun niin paljon charmia valtaa yhden kallion - muiden on väistyttävä säilyttääkseen edes itsetuntonsa rippeet. (Pilveä tarvittiin, jotta me emme olisi häikäisseet aurinkoa.)

        Keskustelut liikkuivat laajalla skaalalla, mitä helpotti se, että yksi asia meitä yhdistää, joka on meille hyvin tärkeää: kellään ei ollut inttijuttuja kerrottavaksi, vaikka yksi oli kyseisen laitoshoidon läpi käynytkin! Ai niin, ja tarjosihan palstakin yhteisiä puheenaiheita.

        Naiset eivät näyttäytyneet; luultavasti poloisten jalat pettivät alta ja sydämiä heikotti jo sen verran kaukana, etteivät he ehtineet edes likinäkökenttääni asti.

        Mitäs vttua? Joku paranoidista skitsofreniaa sairastava feministisumo pistänyt nettivinkkiä? :----------DDDDDDDDDDD HR:n ja LB:n lastenraiskauskulkue ei siis koskaan saanut tuulta alleen, koska poliisi tuli heti paikalle. Aina kaikki pilataan.

    • .....

      En minäkään.

    • kiva että jotkut edes miittasivat ja heillä oli mukavaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      157
      763
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      667
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      34
      516
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe