Suomalaiset Pohjolan mongooleja. Missä todisteet?

VR-demari

Alkaa uskoa ruotsinsuomalaisen rotusyrjijän Freudenthalin sanoihin että 'suomalaisilla ei ole minkäänlaista itsenäisyyspyrkimystä, vaan ovat kansana mielellään muiden hallittavina'. Olemme aina olleet Venäjän,tai Ruotsin alaisia, ja nyt EU:n? Johtuneeko tämä uutisisakin olleesta mongolisista sukujuuristamme, joita mm. Freudenthal sanoi suomalaisilla olevan?
Eikä näy sellaista oman maan ja kansan puolesta olevaa asennetta kuten esim muilla pohjoismailla. Ruotsi on kyllä nykyaikana omaksunut täysin oman maansa alistamisen maahnmuutolle, jossa jo puolet kansasta on muualtamuuttaneita tai heidän jälkeläisiään, että ei päde enää Ruotsissakaan isänmaallisuus.
Mutta yleinen , monikansallinen kaikkien kansojen yhteispiirre on että omaa maata ja kansaa puolustetaan.
Kun katsoo näitä karttoja hopmaa että mongooli-teoria ei ehkä pidä paikkaansa. Oletus on että suomalaiset saattavat olla oma suurvaltakuntansa, joka eleli pohjoisilla mailla, mm. Pohjois.Euroopassa, ja Pohjois-Venäjälä, ja eleli metsä- ja maanviljelykulttuurissa, ankarissa olosuhteissa, joissa elämänpiirissä rankka talvi ja kylmä, sekä lyhyt kesä, kiinnittivät kaiken huomion elossapysymiseen ja talveen varautumiseen, ja harvaan asutussa maassa ei myöskään tarvinnut uhrata aikaa taisteluihin muiden kanssa esim tilasta, jne- lisäksi pitkä hämärä talvi-kaamos loi elämiseen ja olemiseen kärsivällisen elämänviisaudellisesti suhtautuvaa kalevalaista kansaa, joka täten ei ole omaksunut valloittaja-maiden sotaisia aatteita ja ajatusmailmaa. Kuten eism tiheästi asutussa Euroopassa ja etelä-Euroopassa. Myöskään emme olleet kenenkään kuninkaan tai diktaattoreiden alamaisia, eli suursuomalaiset olivat vapaita toimimaan ja elämään- eivät pakotettuja veronmaksuihin ja sotaväeksi, kuten jo vuosituhansia etelänmaissa on oltu. Mongolivaltakunta ulottui laajimmillaan vain Eestin ja Suomen rajalle, josta länsimaisen tuonajan tutkijoiden käsitys pohjoisesta kansasta mongoolisina on saattanut syntyä. Roomalaisten käsitys perustui huhuihin metsäläiskansasta, historiankirjoittajien milloinkaan olleen käymättä Suome tai edes Eestin kamaralla.
Tässä viimeisiä tiedostoja uutisen ympäriltä. Kun lukee tuon mongoliarmeija toiminnan, se tuntuu nykymenoa ajatellen mahdottomalta järjestelmällisyydessään ja tehokkuudessaan olla samaa perua kuin tämä eurohallitusten oman maamme tuhopolitiikka:
http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Mongol_Empire_map.gif
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mongolivaltakunta#Armeija
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/7e/LocationMongolia.png
http://en.wikipedia.org/wiki/Mongols
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Secret_History_of_the_Mongols
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:British_Empire_evolution3.gif
http://fi.wikipedia.org/wiki/Akhaimenidien_hallitsijasuku
Loppukaneetiksi jää siis että nykyajan uutisointi ja tutkijayhteisö ei edes tunne oikeaa suomalaisten alkuperää, vaan koko tiede nojautuu länsimaisiin ja ruotsalaismielisten ylivaltapyrkimysten sävyttämiin historiankirjoituksiin, joissa suomalainen- suomalaisperäinen rotu on aina ollut halveksittu ja halvennettu uhkana muille valloittajamielisille valloille. lisikin aika vatia todellista tutkimusta siitä miten laja suursuomalainen, suomalaisperäinen kansa on ollut, ja millä kulttuurin ja sivistyksen tasolla täällä on oltu jo kauan ennekuin länsimainen ja venäläinen valloittajien mahdollinen historianvääristely on leimannut suomalaiset likehittyneiksi kansoiksi.

25

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olemme valkoista

      rotua. Suomalaiset on valkoista rotua, ja on vain ruotsinsuomalaista raakaa rasismia väittää suomalaisia mongolirotuisiksi. Emme ole vinosilmä-mongooleja ulkonäöltämme, joten on hyyvin kaukaa haettua tuo mongoli-teoria. Tämä muuten ei tarkoitettu halventavana mongooleille, jotka on arvostettava viisas rotu.
      Mutta tuo teoria, kuten turkkilaisin tai persialaisiin sukujuuriin vittaaminen suomalaisten kohdalla tuntuu kaukaa haetulta.
      Siksi tuntuukin siltä että suomalaiset on pohjolan alkuperäiskansaa, kuten viikinkirotukin skandinaaviassa. Myös saamelaiset on alkuperäiskansaa ollen myös Norjassa ja Ruotsissa.. Voi myös olla että suomalaiset on näiden kahden sekä itäisten mm. karjalan kansojen 'risteytys'?
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9181898
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/colbeck/europe_814.jpg
      http://hyl.edu.hel.fi/sivut/oppilaidentuotokset/saami/saamelaisetpohjolan.html
      ristoi.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/91653-salaliittoteoria-suomalaiset-pimitetty-eurooppalainen-alkuperaiskansa

      • Freudentalilais

        freudenthalilainen leima suomalaisille- kansallisen itsetunnon puute - saattaa olla keltaisen rodun- tässä tapauksssa mongoolienkin- ominainen piirre?
        Keltainen rotu on rauhallista ja työteliästä luonteeltaan, sekä hallitsijoita tottelevaa kansaa? Sopisi liiankin hyvin nyky-Suomeenkin, mutta toisaalta kysymyksenasettelu saattaa olla kultuurillinen , ei rodullinen, eli maaseutu- ja metsäläis-kultuurissa ei ole totuttu sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kaupunkikulttuuriin kuuluvaan teolliseen yhteiskuntaan kuuluvaan asianhoidolliseen 'peliin', vaan ongelmat ovat olleet lähinnä luonto, työ ja elossapysyminen - ei ihmistenväliset tai yhteisölliset ongelmanasettelut.


      • valkonaamat
        Freudentalilais kirjoitti:

        freudenthalilainen leima suomalaisille- kansallisen itsetunnon puute - saattaa olla keltaisen rodun- tässä tapauksssa mongoolienkin- ominainen piirre?
        Keltainen rotu on rauhallista ja työteliästä luonteeltaan, sekä hallitsijoita tottelevaa kansaa? Sopisi liiankin hyvin nyky-Suomeenkin, mutta toisaalta kysymyksenasettelu saattaa olla kultuurillinen , ei rodullinen, eli maaseutu- ja metsäläis-kultuurissa ei ole totuttu sosiaaliseen kanssakäymiseen ja kaupunkikulttuuriin kuuluvaan teolliseen yhteiskuntaan kuuluvaan asianhoidolliseen 'peliin', vaan ongelmat ovat olleet lähinnä luonto, työ ja elossapysyminen - ei ihmistenväliset tai yhteisölliset ongelmanasettelut.

        onko tämä aihe liian kiusallinen totuudellisuudessaan. Häpeääkö suomalaiset oman kansansa historiaa?
        Kun kommentteja ei tule- vaikka luulisi olevan kiinnostavaa tietoa.


      • Late Lapista.
        valkonaamat kirjoitti:

        onko tämä aihe liian kiusallinen totuudellisuudessaan. Häpeääkö suomalaiset oman kansansa historiaa?
        Kun kommentteja ei tule- vaikka luulisi olevan kiinnostavaa tietoa.

        Minä olisin taipuvainen olemaan aloittajan kanssa samaa mieltä, Suomalaisilla ei ole haluja itsenäisyyteen eikä itsemääräämis oikeuteen, Suomalaiset varsinkin Suomen päättäjät ovat tyhmää kansaa, kun katselee tätäkin nykymaailman menoa, Suomen päättäjiä mm, tenavatähti katalaista, tutti jurppilaista ja näiden kahden kokoon koppuloimaan sixpässi hallitusta kusettavat, kreikalaiset, portugalilaiset, espanjalaiset ja jopa koulukäymättömät somaalit! Ja eiköhän pian italiakin liity noiden kusettajien joukkoon !
        VALITETTAVASTI !


        Late Lapista. SSSS Ry!


      • Anonyymi
        Late Lapista. kirjoitti:

        Minä olisin taipuvainen olemaan aloittajan kanssa samaa mieltä, Suomalaisilla ei ole haluja itsenäisyyteen eikä itsemääräämis oikeuteen, Suomalaiset varsinkin Suomen päättäjät ovat tyhmää kansaa, kun katselee tätäkin nykymaailman menoa, Suomen päättäjiä mm, tenavatähti katalaista, tutti jurppilaista ja näiden kahden kokoon koppuloimaan sixpässi hallitusta kusettavat, kreikalaiset, portugalilaiset, espanjalaiset ja jopa koulukäymättömät somaalit! Ja eiköhän pian italiakin liity noiden kusettajien joukkoon !
        VALITETTAVASTI !


        Late Lapista. SSSS Ry!

        tairamme olla poihjolan uiguureja tällä erää- on muuten suomensukunen kansa sekin.

        - koskapa meitä niin syrjitään "omassa" valtiossamme...?


        https://keskustelu.suomi24.fi/t/10057542/kieliemrasismiema-helsingissa!


    • GoodNightWhitePride

      Ketäkiinnostaa?

    • white power

      Länsi-Suomalaisten geeniperimä on lännestä. Itä-Suomalaiset ovat idästä. Näin kertoo geenitutkimus. Länsi- ja itä-suomalaiset eroavat toisistaan enemmän kuin englantilaiset ja saksalaiset toisistaan.

      Tietysti nykyisin esim. pääkaupunkiseudulla on myös alkuperältään itä-suomalaisia ja mausteena vielä joitakin ulkomaanpellejä.

    • Folkhälsan Suomi

      Folkhälsania Suomessa hävettää edelleen
      niin paljon sen tuomat rotuopit Suomeen, että väitöskirjatutkijaa ei päästetty Folkhälsanin arkistoon - olivat kuulemma järjestämättä tältä osin!
      Isä Retzius - poika Retzius - pojanpoika Retzius ja Herman Lundborg - siinä neljä kovaa ruotsalaisen rotuopin kehittäjää. Tulos näkyy paitsi Folkhälsanin arkistojen sulkemisena myös Ruotsin 2000-luvun oppikirjojen kuvana suomalaisista.
      Folkhälsan perustettiin 1921. Kyllä Ruotsilla on tosi pimeä historia josta on vaiettu
      kouluissa. Oppilaat ovat eläneet täydessä tietämättömyydessä Ruotsin harjoittamasta orjakaupasta.
      http://www.tv4.se/1.1287777/2009/10/23/sveriges_morka_historia_avslojas_i_ny_dokumentar
      Ruotsin historiankirjoja on tähän saakka kaunisteltu, mutta dokumentisarjan "Meidän synkkä historiamme" avulla voidaan uusia kappaleita kirjoittaa, se todellinen totuus voidaan nostaa esiin.
      - Me ruotsalaiset olemme olleet onnellisen tietämättömiä historiastamme. Aina tähän päivään asti, lopettaa Gustav Fridolin.
      "Sveriges historieböcker har hittills skönmålats, men med hjälp av dokumentärserien Vår mörka historia kan nya kapitel skrivas, och den verkliga sanningen lyftas fram.
      - Vi svenskar har varit lyckligt ovetande om vår historia. Fram tills nu, avslutar Gustav Fridolin."

      Gustav Fridolin, tidigare riksdagsledamot (MP) och reporter i "Vår mörka historia". Erik Sandberg, journalist och manusförfattare till "Vår mörka historia".

      Efter SD-ledaren Jimmie Åkessons artikel på Aftonbladet Debatt i måndags har rasismdebatten gått het. I kväll sänds första avsnittet ur dokumentärserien "Vår mörka historia", TV4 klockan 18.00, om den blågula rasismen som städats bort ur svenska historieböcker.

      DEBATT ”Negern är knappt till hälften människa”, skrev kyrkoherden på den svenska ön i Västindien år 1833. Han argumenterade för att Sverige skulle stå emot internationella påtryckningar och inte avskaffa slaveriet. Men om sådant får vi inte lära oss något i skolan. I skolans historieböcker är slavhandel, kolonialism och rasism något som tas upp när det handlar om andra länders historia. Något som inte gäller oss.

      I svensk historieskrivning ges stort utrymme åt det Svenska ostindiska kompaniet, men det Västindiska kompaniet och det Afrikanska kompaniet nämns inte med en rad. De handelskompanier som bedrev slavhandel är bortsorterade. När Carl von Linnés 300-årsjubileum firades häromåret var det under stort pompa och ståt. Att Linné var den vetenskapsman som kanske hade störst betydelse för uppkomsten av den moderna rasismen på 1700-talet fick inget utrymme i högtidstalen och utställningarna.

      I internationella sammanhang talar svenska politiker gärna om hur en allsidig bild av historien är nyckeln till försoning. Det borde gälla även här. Självfallet hade det varit välgörande för de pågående markkonflikterna mellan renskötare och skogsägare ifall svenska skolbarn fick läsa att bakgrunden till motsättningarna är att staten, utifrån idéer om rasernas kamp, fråntog samerna äganderätten till sin mark.

      Att förtiga de delar av historien som kan förklara uppkomsten och utvecklingen av svensk rasism är farligt. Eleverna, som serveras en skev bild av vårt förflutna, får svårt att orientera sig i vår nutid. Tio miljoner människor har sett en film som cirkulerar på internet och med påhittad statistik ger bilden av att muslimer i Europa föder så många barn att de snart kommer vara i majoritet. Självklart hade svenska elever varit bättre vaccinerade mot den typen av islamofoba föreställningar om de visste att samma myt spreds av UD-tjänstemän och svenska dagstidningar om judarna på 30-talet, och att samma hotbild är bakgrunden till att så många "tattare" fick sina äggledare avskurna på 40- och 50-talen.
      http://keskustelu.suomi24.fi/node/8592345

      • Folkhälsani Suom

        Allt sedan slutet på andra världskriget har svenska politiker slagit fast att det inte finns någon rasism i vårt land. Enligt den officiella synen är det okej att peka ut enskilda individer och udda grupper som "rasister", men att medge att rasistiska föreställningar varit en del av det som präglat det svenska samhället - och den svenska staten - har hittills varit oacceptabelt. När diskussionen inte handlar om högerextremister byts ordet "rasism" ut mot "främlingsfientlighet" och förklaringarna handlar genast om individuella tillkortakommanden, om okunnighet och rädsla.

        Men rasismens historia i Sverige handlar inte om fördomar i folkdjupet. Folket har snarare varit motståndare till det rasistiska tänkandet. Förhållandet mellan nybyggare och renskötare var i allmänhet gott innan staten lade sig i äganderätten med sitt resonemang om överlägsna och underlägsna raser. Och medan frivilliga skeppare lät judar räddas över Östersjön, sorterade UD de asylansökande utifrån om de var arier eller ickearier. Rasismens historia är i allt väsentligt elitens historia. Den handlar om kungar, riksdagsmän och handelsmän. Och om vetenskapsmän, lärare och redaktörer.

        Nu har politikerna och ledarredaktionerna bestämt sig för att ta fajten med Sverigedemokraterna (SD). Man använder den gamla vanliga strategin. SD:s sympatisörer stämplas som okunniga, rädda och misslyckade. Så försökte man möta Ny demokrati och Sjöbopartiet. Det var en strategi som misslyckades fatalt, men ändå återanvänds den. Kanske är det för att alla som får plats i debatten vinner på den. Eliten får möjlighet att framställa sig själv som alltigenom humanistisk, kan avsvära sig ansvaret och placera rasismen långt ifrån sig själv, hos sådana som Jimmy Åkesson, Bert Karlsson och Sven-Olle Olsson. De utpekade grupperna utnyttjar tacksamt angreppet och kan framhålla sig själva som alternativet mot etablissemanget.
        Det är hög tid att byta strategi. Rasismen kan inte bekämpas med okunnighet. Först när vi får kännedom om hur de rasistiska föreställningarna konstruerats kan vi övertyga någon om att dessa föreställningar är falska.
        Gustav Fridolin, Erik Sandberg

        Tämä samainen kirkkoherra joka on nimeltä mainittu argumentoi, ETTÄ RUOTSI SEISOISI KANSAINVÄLISIÄ PAINOSTUKSIA VASTAAN EIKÄ POISTAISI ORJUUTTA. Huomaa vuosiluku joka on myöhäisempää vuosimallia kuin 1300-luku.
        Ruotsilla oli siis kauppa-asema, Cabo Corso, tai "Ruotsalainen kultarannikko" nykyisen Ghanan alueella vuosina 1650-1663. Siirtomaita Ruotsilla oli Uusi Ruotsi nykyisen Delawaren alueella Amerikassa vuosina 1638–1655 ja vuosina 1785–1878 Ruotsi piti hallussaan nykyään Ranskan Antilleihin kuuluvaa St. Barthélemyn saarta Karibialla ja saaren pääkaupungin nimi on edelleen Gustavia. Lisäksi Napoleonin sotien aikana Ruotsi piti jostain syystä hallussaan Guadeloupen saarta Karibialla, runsaan vuoden ajan. Näistä siirtomaista ja kauppa-asemista Cabo Corson ja St. Barthélemyn omistaminen merkitsivät suoraa osallistumista orjakauppaan, joskaan näitä ruotsalaisia orjakauppiaita ei järin monta ollut, kauppa oli muiden hallussa. Orjakaupan Ruotsi kielsi myös oman siirtomaissaan 1813. St. Barthélemyn saarella orjuus kuitenkin jostain syystä sai jatkua vuoteen 1847, jolloin Ruotsin valtio osti vapaaksi 523 orjaa omistajiltaan. Tämä siis 14 vuotta myöhemmin kuin Englannissa tai Yhdysvaltojen pohjoisvaltioissa, mutta toisaalta 16 vuotta aiemmin kuin Yhdysvaltojen etelävaltioissa.
        1600-1800 -luvuilta tunnetaan 50 ruotsalaista orjalaivakuljetusta.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8592345


      • Hälsän=terveys

        Folkhälsan on ruotsia-

        tarkoittaa kansanterveys.

        Lyhenne kansanterveyslaitoksesta.

        Kansa= folk
        Terveys= hälsa, hälsan


    • tän mukaan
    • Suoperialainen

      Meillä suomalaisilla ei ole mitään erityistä yhteyttä tähän mahtavaan mongolialaiseen herrakansaan koska meidän siperialaiset esi-isämme tulivat Eurooppaan tuhansia vuosia ennen mongooleja ja sekoittuivat eurooppalaisiin naisiin, joita kai eksoottiset siperialaismiehet kiihottivat kovastikin koska aasialaista perimää on isälinjoissa yli puolet mutta äitilinjoissa prosentti tai pari.

      • ersuo

        Jotkutarvoastetut tutkijat ovat laatineet hypotenssin siitä että Suomalais peräiset kauppias soturit veivät geeninsä siperiaan


      • Suoperialainen
        ersuo kirjoitti:

        Jotkutarvoastetut tutkijat ovat laatineet hypotenssin siitä että Suomalais peräiset kauppias soturit veivät geeninsä siperiaan

        Ei kukaan tutkija ole sellaista ikinä väittänyt. Genetiikka maalaa selvän kuvan tapahtumista. Tyypillisen suomalaisen Y-kromosomin N1c1:n edeltäjämuotoja löytyy vain Aasiasta. On siis täysin mahdotonta että se olisi mennyt Euroopasta Aasiaan, koska Euroopasta löytyy vain yhtä nuorta haaraa. Tietenkin myöhemmin on voinut tapahtua jotain liikettä lännestä itään mutta sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisugrilaisuuden alkuperän kanssa.


      • Anonyymi
        Suoperialainen kirjoitti:

        Ei kukaan tutkija ole sellaista ikinä väittänyt. Genetiikka maalaa selvän kuvan tapahtumista. Tyypillisen suomalaisen Y-kromosomin N1c1:n edeltäjämuotoja löytyy vain Aasiasta. On siis täysin mahdotonta että se olisi mennyt Euroopasta Aasiaan, koska Euroopasta löytyy vain yhtä nuorta haaraa. Tietenkin myöhemmin on voinut tapahtua jotain liikettä lännestä itään mutta sillä ei ole mitään tekemistä suomalaisugrilaisuuden alkuperän kanssa.

        Itä-Kiinasta ja Keski-Aasiasta on löytynyt puna- ja vaaleahiuksisia muumioita paljon, mitä Kiina ei mielellään levittele. Joten ihan mahdollista, että suomalaiset ovat olleet paljon idempänä laajemmin kuin tiedetään, ilman että olisivat varsinaisesti perimältään nykyisten aasialaisten sukulaisia. Toki sekoittumista on tapahtunut sittemmin.


    • hallava_hevonen

      Tämä varsin tunnettu ruotsinsuomalainen Freudenthal, on ollut varsin erikoinen henkilö Juutalaisperheestä http://en.wikipedia.org/wiki/File:Hansfreudenthal.jpg
      Ja hän on todellakin aikoinaan esittänyt tuon teorian että Suomen kanta Arjalainen heimo olisikin joku mongooli sukujuurista oleva kansakunta. Niin väitän että kyseessä on ruotsalaisten panettelu yritys suomalaisuutta kohtaan aivan törkeimässä muodossa, joka on vihdoinkin osoitettavissa nykyisen DNA tutkimuksen kautta ainoastaan ruotsalaisten ylimielisyyden ilmaisuna suomalaisuutta kohtaan. Ja mitä tulee Freudenthalin esitykseen että suomalaisilla ei ole ollut lainkaan itsenäisyys pyrkimystä, niin eiköhän tuo ole osoitettavissa varsin hyvin meidä lähihistoriastamme, kun kykenimme voitamaan kansakuntamme sisäisen ristiriidan itsenäisyyden ylläpidon suhteen kansalaissodan merkeissä, ja sen jälkeen kykenimme vielä asettumaan puolustussodan merkeissä suurta neuvostoliiton armaijakuntaa vastaan, ja saavutimme Talvisodan ja jatkosodan kautta vihdoin tunnustettavan puolustusvoiton kansakunnallemme.

      Ja kun huomioidaan että Freudenthal oli hallitseva ruotsalaisen intellektuaalien edustaja vielä 1990 asti, niin mielestäni asia on todellakin keskustelun kautta selvitettävä lopullisesti, että mikä ihme on antanut syytä moiseen Freudenthalin esityksen julkistamiseen ihan virallisena loukkauksena suomalaisia kohtaan.

      • Suoperialainen

        Geenitutkimus on nimenomaan todistanut että Suomessa on siperialisperimää enemmän kuin muualla Euroopassa. Turha muuten höpistä mistään arjalaisista koska arjalaiset olivat ruskeita ukkoja lähi-idästä jotka sattuivat levittämään siementään Euroopassa mutta ei Suomessa.


      • huom Hurriganes...

        sama kaiku on askelten?, homma jatkuu tänäkin päivänä?:

        Ei tietoa missään onko tuo totta vai vääriä tietoja, mutta siellä väitetään että venäjältä olisi tullut Suomeen vielä 1900-kieppeillä kiinalaista ja mongolista työvoimaa, joiden määristä ei tarkkaa tietoa? Tuo voisi ainakin muinaisempana aikana olla totta- ja siitä syystä, tai jopa tarkoituksellisesti- suomalaisia sanottaisiin mongoleiksi? Siltähän se olisi vaikuttanut, jos näitä mongoleja olisi silloin ollut väestössä? Kyse olisi siis ollut valtapolitiikasta, jossa alkuperäiskansa suomalaiset olisi olleet aina valloittajien valtapolitiikan alistamia?:

        http://forssaoperation.suntuubi.com
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/8451369
        opsti.japo.fi/johdattaa.htm

        http://m.suomi24.fi/node/10827972
        http://m.suomi24.fi/node/10825730


      • vielä samasta

      • www.helsinki

        @ Ja mitä tulee Freudenthalin esitykseen että suomalaisilla ei ole ollut lainkaan itsenäisyys pyrkimystä, niin eiköhän tuo ole osoitettavissa varsin hyvin meidä lähihistoriastamme, kun kykenimme voitamaan kansakuntamme sisäisen ristiriidan itsenäisyyden ylläpidon suhteen kansalaissodan merkeissä, ja sen jälkeen kykenimme vielä asettumaan puolustussodan merkeissä suurta neuvostoliiton armaijakuntaa vastaan, ja saavutimme Talvisodan ja jatkosodan kautta vihdoin tunnustettavan puolustusvoiton kansakunnallemme.@
        - Sodat on valtaapitävien aikaansaamia ja määräämiä, ja kansalaissota oli sisällissota. Puolustustahtoa oli koko kansalla 1939-45, mutta sotatilanne puolustussodassa on eri asia, kuin asiainhoidollinen kansallinen itsetunto ja kansallinen valtapyrkimys yleisenä kansallisena piirteenä. Eli aloituksen mainitsema itsenäisyyspyrkimys-piirre tulisi nimenomaan olla toiminnassa myös rauhan aikana, kuten monissa maissa nähdään olevan.
        Toki maailmanlaajuinen juutalaisomisteinen viihdemedia luo monikultuurisen yleismaailmallisen rotujensekoitus-yhteiskunnan ihannetta kaikkialle maailmaan, ja ajaa myös poliittiisesti kansainvaelluksia ja lakeja , joilla kansalliset piirteet ja kansallisajattelu pyritään vähentämään äärimmäisesti, mutta se on asia erikseen.

        Koko rotukysymys on muuten joutunut uuteen valoon kun uusimmat tieteelliset havainnot ovat todistaneet että ns. luonnollinen kehitys, darwinismi, ei voi pitää paikkaansa, ja tutkijat ovat löytäneet nk. 'älyllisen kehityksen' slityksesksi ihmiskunnan kehitykselle, tarkoittaen että ihmiskunnan perimää on täytynyt olla muokattu, jollain tavalla jossain vaiheessa. Selitys tuolle muokkaamiselle on jäänyt selittämättömäksi, ja kaikki selitykset on tällä hetkellä leimatu lähinnä tieteiskirjallisuudeksi.

        http://www.helsinki.fi/~pjojala/Taloussanomat.htm


    • whiteyellowbrown..

      Kyllä suomalaiset ovat mongoloideja, mutta ei sillä ole väliä, koska mitään rotuja ei ole olemassakaan. Rasistit, SHUT THE FUCK UP...

    • ettäs näin

      Emme ole vinosilmäisiä, vaan useammin ihan eurooppalaiset silmät omaavia suomalaisia. Sinistä silmäparia on paljon toisin kuin mongooleilla.

      Ja mongoleilla ei ole vaaleita hiuksia. Kyllä suomalaisille on yritetty kaikenlaisia valheita saaha päähän. Suomalaisia yritetään alistaa joidenkin afrikan ja lähi-idän heimojen alle jopa nykyäään, mikä on järjetöntä politiikkaa.

      Niin että vaaleahiuksisia, sinisilmäisiä mongoleja :) Kylläpä joillakin on melkoisia luuloja.

      • 30

        Vaaleahiuksisuus tai sinisilmäisyys ei todistaa mitään hölmö. Alunperin kaikki ihmiset olivat mustahiuksisia, tummaihoisia ja ruskeasilmäisiä.


      • Urantia tietää
        30 kirjoitti:

        Vaaleahiuksisuus tai sinisilmäisyys ei todistaa mitään hölmö. Alunperin kaikki ihmiset olivat mustahiuksisia, tummaihoisia ja ruskeasilmäisiä.

        Äläpä höpötä taas niitä tieteen "totuuksia". Ihminen ei tiedä rotujen alkuperää ja se on fakta.


    • Anonyymi

      Suomilaiset, tyhmin kansa ikinä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1935
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1868
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1568
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      137
      1393
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1174
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1152
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1133
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe