Seurustelin 11-vuotta avopuolisoni kanssa, erosimme viime jouluna. Suhteessamme oli alusta asti henkistä väkivaltaa ja riitamme sai aina varsin uskomattomat mittasuhteet. Nyt olen 35-vuotias ja hieman tietty huolettaa ehdinkö saada vielä hyvän miehen ja perustaa perheen. Exän kanssa meni viimeiset 2 vuotta huonosti, joten olisi kai sitä aiemminkin voinut tuon eropäätöksen tehdä, koska aikaa meni hukkaan turhaan huonossa suhteessa. Viimeiseen kahteen vuoteen mieheni ei tehnyt juuri mitään kanssani ja oli jatkuvasti ilkeä ja kohteli huonosti. Muutenkin aina riidan tultua, hän haukkui minut alimpaan maan rakoon ja lyttäsi itsetuntoani.
Aluksi erottuamme minulla oli vielä jotain itsetuntoa jäljellä, mutta hyvä, etten romahtanut täysin, kun hän erään kerran haukkui minut täysin vielä eronkin jälkeen, kun kävin hänen luonaan. Menin oikein iloisena ja hyvillä mielin käymään hänen luonaan, olin tullut mukavalta kurssilta muutama mieskin oli osoittanut kiinnostustaan ja olin intoa ja elämäniloa täynnä. Tämäkös oli liikaa miehelleni ja hän mainitsi leikillään mahastani, että olenko raskaana. No, en pitänyt kommentista ja letkautin jotain takaisin.. No, siitäkö hän sai kimmokkeen ja alkoi jälleen kerran kova haukkuminen, hän mm. sanoi, että minun pitäisi olla kotonani äitini passattavana, ettei minua ja ystävääni huoli kukaan, sanoi polttavansa muutaman tavaroistani, jotka olivat hänen luonaan ym. Tuon jälkeen itkin melkein kaksi päivää ja olin alamaissa. Nyt minua vaivaa kova itsekritiikki ja tuomitsevat ajatukset, meni myös usko siihen, ettei kukaan mies enää välittäisi minusta. Minulla on myös lieviä pakkotoimintoja, joita oli jo suhteemme aikana.
Tuollaista sain kuulla vähän väliä myös suhteemme aikana, aina riidan tultua. Silloin minä menin aina sovittelemaan välimme kuten nytkin soitin miehelle n. viikon kuluttua ja itse kyselin miksi hän käyttytyi minua kohtaan noin. Ei edes muistanut huutaneensa!!!
Nyt olen myös huomnannut erossa ollessamme, että olen tosi itsekriittinen ja vaativa itseäni kohtaan, olen kuin varjo siitä mitä olin ennen suhdettamme. Ennen suhdettamme oli hyvällä tavalla itsevarma ja uskalsin aina sanoa mielipiteeni ja puolustaa itseäni, nyt vaan yritän olla mahdollisimman miellyttävä kaikille ja olla mahdollisimman vähän vaivaksi muille. Tämän alistuvan käytökseni vuoksi joudunkin helposti silmätikuksi ja minua saatetaan kohdella kovemmin ottein kuin ansaitsisin.
Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Kuinka olette selvinneet? Olenko ollut tekemisissä narsistin kanssa?
Aluksi erottuamme minulla oli vielä jotain itsetuntoa jäljellä, mutta hyvä, etten romahtanut täysin, kun hän erään kerran haukkui minut täysin vielä eronkin jälkeen, kun kävin hänen luonaan. Menin oikein iloisena ja hyvillä mielin käymään hänen luonaan, olin tullut mukavalta kurssilta muutama mieskin oli osoittanut kiinnostustaan ja olin intoa ja elämäniloa täynnä. Tämäkös oli liikaa miehelleni ja hän mainitsi leikillään mahastani, että olenko raskaana. No, en pitänyt kommentista ja letkautin jotain takaisin.. No, siitäkö hän sai kimmokkeen ja alkoi jälleen kerran kova haukkuminen, hän mm. sanoi, että minun pitäisi olla kotonani äitini passattavana, ettei minua ja ystävääni huoli kukaan, sanoi polttavansa muutaman tavaroistani, jotka olivat hänen luonaan ym. Tuon jälkeen itkin melkein kaksi päivää ja olin alamaissa. Nyt minua vaivaa kova itsekritiikki ja tuomitsevat ajatukset, meni myös usko siihen, ettei kukaan mies enää välittäisi minusta. Minulla on myös lieviä pakkotoimintoja, joita oli jo suhteemme aikana.
Tuollaista sain kuulla vähän väliä myös suhteemme aikana, aina riidan tultua. Silloin minä menin aina sovittelemaan välimme kuten nytkin soitin miehelle n. viikon kuluttua ja itse kyselin miksi hän käyttytyi minua kohtaan noin. Ei edes muistanut huutaneensa!!!
Nyt olen myös huomnannut erossa ollessamme, että olen tosi itsekriittinen ja vaativa itseäni kohtaan, olen kuin varjo siitä mitä olin ennen suhdettamme. Ennen suhdettamme oli hyvällä tavalla itsevarma ja uskalsin aina sanoa mielipiteeni ja puolustaa itseäni, nyt vaan yritän olla mahdollisimman miellyttävä kaikille ja olla mahdollisimman vähän vaivaksi muille. Tämän alistuvan käytökseni vuoksi joudunkin helposti silmätikuksi ja minua saatetaan kohdella kovemmin ottein kuin ansaitsisin.
Onko vastaavanlaisia kokemuksia? Kuinka olette selvinneet? Olenko ollut tekemisissä narsistin kanssa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla on sama vika yritän liikaa miellyttää muita.:'(
Sinä olet päässyt omillesi älä mene enää ex. miehesi kiusattavaksi.
ole varovainen seuraavan miehen kanssa helposti menee samaan "narsisti" huomaa mahdollisen uhrinsa.
Kerää rauhassa itsetuntosi takaisin älä hätiköi
Terapiassa pääset vuodattamaan noita traumoja. Eipä ne oikein muuten päästä pois mene, kun oma mieli uskoo niistä satuja mitä sun exäs on sulle kertoillut.
Totta! Olen tässä itsekin miettinyt, että jospa olisi terapian paikka... Tosin kävin terapiassa, jotta pääsin suhteesta irti... Mutta tosiaan sen verran on ahdistusta, pakkoajatuksia/toimintoja ilmassa, että ajattelin, että terapiaa täytyy varmasti jatkaa.... Pahinta on se, että ajattelen toisinaan edelleen, että asiat suhteessamme kuuluu normaaliin parisuhteeseen, että ehkä olen ylireagoinut tms. Ajattelen, että kyllä pienet haukkumiset kuuluu kestää puoli ja toisin... Ehkä ajatusmaaailma sumentunut kuin noin kauan olen kestänyt väärinkohtelua...
Omasta avoerostani on jo aikaa, mutta eivät ne haavat vieläkään ole kokonaan arpeutuneet. Aina joku asia muistuttaa ajasta, jonka tahtoisin unohtaa ja painaa taka - alalle lopullisesti. Suhteessamme alku oli, tottakai, niin ihanaa, mutta ennenpitkää alkoi kuitenkin se mollaaminen kotitöistä ( joita ei kuulemma oltu tehty ), ulkonäöstä ( jolle kuulemma tarttis tehdä jotain ), kaupassa käynnistä (kun jääkaapissa ei ollut mitään herran suun mukaista ), pihatöiden hoidosta, lemmikkieläimen hoidosta, roskien viennistä jne. jne.
Ja mikä hassuinta, kukahan nämä kaikki asiat siellä kotona hoiti ( oman kokopäivätyönsä ohella ) parhaan aikansa ja jaksamisensa mukaan? Avovaimohan se, kukapa muu, kun mies harrasti, juoksi kavereillaan, pelasi kaikki rahansa ja dokasi viikonloput. Toki teki satunnaisesti pimeitä töitäkin.
Kuvioihin alkoi ilmestyä salaisia puheluita, salaisia viestejä, vieraita naisia ( jotka olivat vanhoja koulukavereita yms. ), omia retkiä mökille ja sukulaisiin. En koskaan uskonut miestä väkivaltaiseksi, kunnes eron ollessa tosiasia hän kävi minuun käsiksi, ei pahasti, mutta kuitenkin. Jännä yhteensattuma oli myös se, että mies sai entiset vuosien velkansa kuitattua samoihin aikoihin kun erosimme. Tästäkin syystä tunsin itseni totaalisen hyväksikäytetyksi tässä suhteessa, minähän sen elon olin pääasiassa kustantanut koko suhteemme ajan, lukuunottamatta asumiskustannuksia, jotka maksoimme puoliksi.
Mutta elämä kulkee eteenpäin ja minä sen mukana. Luottamus ihmisiinkin varmaan palaa joskus pikkuhiljaa opetellen ja sisua, sitä olen saanut roppakaupalla lisää itselleni! Minähän en ole enää kenenkään kynnysmatto!
Sain myös kuulla jatkuvasti napinaa kotitöistä, vaikka mies ei ollut kertaakaan siivonnut kymmenen vuoden aikana koko huushollia itsestään! Lisäksi mies väittää edelleen passanneensa minua, vaikka kuljin töissä, hoidin kodin, kävin kaupassa hoidin oman talouteni jne. Mies vaihtoi autooni renkaat, mutta sekö on passaamista... Se on totta, että hän maksoi suurimman osan asumiskustannuksistamme, muttei sekään riitä syyksi haukkumiselle. Olen myös kuullut olevani läskikasa ym.
Pahinta on ehkä se, että olen nyt itselleni melko armoton asiassa kuin asiassa.. Aivain kuin mieheni olisi päässäni vaikkemme enää yhdessä olekaan! Hänen soimaukset soivat siis päässäni! Ikävää on myös se, että kun eräs mies osoittaa minulle kiinnostustaan, niin saatan käyttäytyä hosuvasti ja hieman alentuvasti, koska ajattelen etten riitä kenellekään kuten en riittänyt entisellekään....
Mutta hienoa, että olet löytänyt sisua ja päättänyt olla olematta kenenkään kynnysmatto!!! Minäkin opettelen sisua ja ainakin armollisuutta itseäni kohtaan!