Kuinka paljon pitää (voi) kestää?

Vedän varmaan puoleeni kaikki tämän planeetan kusipäisimmät miehet. Se on ihan uskomatonta. Kerta toisensa jälkeen tulen kusetetuksi enkä koskaan opi. Ja nämä miehet ovat niin kusipäitä, että sitä on vaikea edes kenenkään normaalin ihmisen käsittää.

Ääriesimerkkeinä kaksi miestä, joiden kanssa olen viimeisen puolen vuoden aikana särkenyt sydämeni molempien kanssa -kahdesti. Kyllä, olen hyvin tyhmä mitä miehiin tulee. Toinen oli persoonallisuushäiriöinen hullu, ja toinen joku nistimäinen "viihdekäyttäjä", vähintäänkin. Molemmat tekivät olon ensin todella hyväksi, mutta sitten vetivät maton alta. Toinen lupaili etelän matkaa ja toinen halusi yrittää tosissaan. No, yllätys yllätys kumpikaan näistä lupauksista ei toteutunut. Toinen katosi ja lopetti yhteyden pidon ja toinen vetosi siihen, että oli niin kännissä ettei muista mitään mitä on selittänyt. Ja minä tyhmämä uskon kaiken, siis niin naurettavaa.

Ja syy miksi kerron siitä täällä on se, että olen tehnyt itseni niin naurun alaiseksi, etten kohta pysty kertomaan näistä asioista edes ystävilleni. Häpeän itseäni, että olen niin helvetin tyhmä, että kerta toisensa jälkeen uskon kaiken. Nämäki kaksi miestä varmaan nauravat tällä hetkellä tyhmyyttäni jossain missä nyt ikinä ovatkaan. Miksi en koskaan opi?

Olen hyvässä työssä, hyvä kämppä ja kaikkea. Mutta ei miestä. Eikä varmasti koskaan enää tule olemaankaan. Kukaan tuttavani ei voisi ikinä uskoa kuinka fucked up olen. Vedän lääkkeitä ja alkoholia silloin kun kukaan ei nää, jotta voisin edes heteksi unohtaa tämän särkyneen sydämen aiheuttamat tuskat. Kuulostaa kornilta, mutta aivan sama.

Kaiken huippu tässä loputtomassa miessekoilussa oli se, kun mies jota olin pitänyt erittäin kunnollisena ja hyvänä miehenä, olikin pettänyt. No se siitä sitten, ja luottamus miehiin sen kun kasvaa. Ja tämä ei ole mikään "kaikki miehet on kusipäitä" -avautuminen, ihan sama onko mies vai nainen, molemmat voi olla kusipäitä. Usein päädyn tapailemaan miehiä akselilla rokkarista---tatskattuihin epämääräisiin tyyppeihin. Mutta tämä kunnollinen ja hyvä mies oli kaikkea muuta, mutta teki silti temput. Joten se vei sitten oikeastaan viimeisenkin uskon siihen, että voisin joskus tavata normaalin miehen, jonka kanssa voisi edetä ehkä jopa ihan seurusteluasteelle.

Ja tässä tosiaan vain muutamia esimerkkejä... Siitä tulisi parisataasivuinen kirja, jos kaikista kertoisin. Toisaalta mietin, että olisi hyvä, jos nämä miehetkin löytäisivät tämän suoraan sydämestä itketyn avautumisen... Mutta toisaalta, eihän heillä ole mitään omaatuntoa.
14806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

No, kunahan tulet tähän ikään niin oletkin kirjoittanut kokonaisen kirjasarjan ;D

Äänestä

Lohdutan sua. Täällä nainen joka uskonut miesten valheisiin. Luottanut pelkkiin hyviin puheisiin. Kaksi kertaa luotin samaan mieheen joka petti, eli valheilla ja melkeinpä vei kaikki rahani. Tunnen olevani typerä kun rakastun aina vääriin miehiin. Ja pelkkiin puheisiin jotka eivät ikinä pitänetkään paikkansa. Yksi kusetti niin täysin ja vaikka tiesin sen niin en osannut irrottautua. Mies vei kaikkea mitä vain pystyi minulta ja asui toisen naisen kanssa. Hän vei jopa vaatteitani ja tavaroitani tuolle toiselle naiselle. Valehteli olevansa sinkku ja vapaa kuin taivaan lintu. Vaikka tajusin ettei ole sinkku niin mä typerä olin sen kanssa ja se nauroi ihan varmasti typeryyttäni. Mä en tajua miksi luotan ja miksi menen lankaan. Mikä mussa on vikana kun en opi. Sydän särkyneenä ja onnettomana sitten taas kokeilen joskos nyt löytäisin paremman mutta silloin olenkin vain alttiimpi rakastumaan väärään mieheen.

Äänestä

Heippa. Kuulostaa aika pahalta. Tykkäilen tehdä samaa, mutta naisten kanssa :D

Mut miks valitat? :o Ihanko jaksaisit tapailla/seurustella mukavan jätkän kanssa, joka ajattelis sun parastas? Sanoit itse, että tykkäät kusipäistä. Aika moni nainen tykkää kusipäistä (ne on jännittäviä :) )

Äänestä

Ilmoittaudun kanssa kusipäämiesmagneetiksi. Kauan sitten tapasin niin mukavan miehen, vaikutti tosi älykkäältä, hirveän symppikseltä, ystävälliseltä, ymmärtäväiseltä jne. Kului muutama kuukausi ja valehteleminen alkoi. Mutta minä en voinut jättää häntä. Mies huijasi minua mennen tullen. Lupaili kaikenlaista, mutta mikään ei pitänyt paikkaansa. Välillä tapailussa oli taukoa. Sitten mies otti yhteyttä ja älytön tapailu alkoi uudelleen. Tässä meni kaiken kaikkiaan pari vuotta. Sitten jotenkin toivuin ja muutama vuosi meni yksikseni. Sitten tapasi taas tosi mukavan, luotettavan oloisen, rauhallisen miehen. Kerroin hänelle heti kättelyssä, kuinka karmean huonoja miessuhteita elämääni oli kertynyt. Mies kuunteli ja oli pahoillaan. No mitä sitten paljastuikaan jonkun ajan kuluttua. Mies olikin varattu. Hänellä oli kuitenkin ihan poikamiesasunto kotikaupungissani työnsä takia. Loistava kulissi. Vaikka sain tietää että vapaata näytellyt mies olikin varattu, en pystynyt jättämään tätäkään miestä. Ja taas kului muutama vuosi. Sitten suhde hiipui. Nyt en enää uskalla varmaan edes tutustua kehenkään. Samanlaista idioottia sieltä kuitenkin pukkaa.

Äänestä

Mitäs täällä itket mene kotiisi siitä hus. Etkös tiedä että vakka kantensa valitsee, niin sinulle on käynyt. Hei haoo luuletko että kukaan kunnon jätkä tosissaan edes vilkaisee sinuun. Ei vilkaise ja miksi, olet ollut kaikkien kulkujätkien patjana ja sitte tulet itkemään ettei kukaan huoli. Voi että ottaa.....

Äänestä
  • Olipa tyhmä kirjoitus.

    Äänestä

Vähän samanlainen tilanne tunnettu 6v. viimeks kuukausi sitten oltiin sängyssä ja se vannoi mulle rakkautta ja haluavansa lapsen mun kans ja sano et kaikki on hyvin mä luotin ja uskoin ja kuiteski sillä oli toinen samaan aikaan. Kun kuulin siitä se satutti ja loukkas tosi paljon koska mies oli kehunut miten ainutlaatuinen nainen olen ja hän haluaa olla mun kans ym. kauniita sanoja jotka ei loppupeleissä merkinny mitään. Miten joku pystyy valehtelemaan niin aidosti. Mä olin sille pelkkää seksiä. Tunnen kans olevani niin tyhmä kun uskoin sinisilmäisesti kaikki. Se mies on pelkkä p....ka tekis mieli kertoa sille toiselle naiselle että on varovainen.

Äänestä

Ikävä kuulla minkälaisia kaksilahkeisia on liikenteessä. Itsellä on takana pari pidempää suhdetta ja itse en ole kyllä niiden aikana mitään perseillyt - rakkaus on vaan lopahtanut ajan myötä. Toki elämä on ollut hetkittäin erittäin raskasta, kun perheessä on ollut paljon vakavia sairauksia, mutta moisillehan ei mitään voi ja kahdestaan niiden aiheuttamat koettelemukset on paljon helpompi kestää.

Surullista. Onkohan nykyään edes mahdollista löytää suhdetta joka kestää lopun elämää? Sellaiselle olisi ainakin itselläni tilausta ja en olisi aikaisempienkaan suhteiden kohdalla antanut mistään hinnasta periksi - kaiken voi korjata, jos vaan tarpeeksi haluaa. Näin ainakin uskon.

Sydän on vähän reilun vuoden sinkkuilunkin jälkeen kohtuu pirstaleina. Millähän konstilla tän palapelin saisi kasattua?

Äänestä

aivan kuin minun kirjoittamani viesti.ainakin melkein. itse en käytä huumeita enkä sinällään pahemmin alkoholiakaan, joskus toki. olen fiksu, hyvännäköinen, on työ ja koti ja koira.. muttei miestä. omia kokemuksia en edes kaikkia uskaltaisi tähän laittaa mutta pari nyt ainakin.

yksi mies oli täysnarsisti ja alistava ääliö,toinen pornoaddikti pahimmasta päästä, kolmas työnarkomaani ja sovinisti, neljäs halusikin vaan seksiä, ja viides oli skitsofreenikko, joka käytti liikaa alkoholia. kuvitelkaa.

yhteistä näillä 5 miehellä on, että heidän kaikkien kanssa olen seurustellut,ja he kaikki pettivät minua vähintään kerran.

lyhyempiä tarinoita en edes jaksa alkaa miettimään. usko miehiin on mennyt, jos tapaisin mukavan miehen,en pystyisi itse enää yrittämään, kun jatkuvasti riipivä ajatus että kohta tulee se pommi.

Äänestä

Puolen vuoden? Sinäkö aikana sä ehdit ihan totaalisesti rakastumaan niihin? Etkö sä muka nähnyt mitään merkkejä herrojen "persoonallisuushäiriöistä" ja "viihdekäyttämisistä"? Varmaankin baarista löydettyjä vai? Puolivuotta on suhteellisen lyhyt aika ja sä tuskin edes näit niitä joka päivä sinä aikana. Ei kannata kehitellä mitään älyttömän suuria tunteita, ennen kuin tunnette ne miehenne paremmin.

Heti kun vähänkin paremman näköinen jätkä esittää olevansa kiinnostunut teistä, niin olette jo ihan rakastuneita. Mitä tapahtui sille kuuluisalle naisen vaistolle? vai oletteko vaan liian helposti ympäripuhuttavissa?

Äänestä

Täytyy sanoa, että normaaleja perhearvoja ja arkea on todella vaikea saada. Nykymuoti ihmissuhteissa näyttää olevan toisia särkevä ja empatian/sympatian puutos. Uskollisuus liittynyt mukaan itsekkyyteen ja itsekeskeisyyteen. Karujen kokemuksien jälkeen olisi siltikin pystyttävä luomaan tilanne, jossa olisi usko toiseen ihmiseen ja luottamus.

Äänestä

Täällä kans yks kusipäämagneetti. Ikää on vasta 16 vuotta mutta uhrina olen ollut jo neljä kertaa. Viimeisin suhde loppui tossa vähän alle kuukaus sitten. Ja kyllä, olen rakastanut näitä kaikkia poikia. On ollut pettämistä, kusettamista, valehtelemista, jopa varastamista jne.. Täyttä paskaa kaikki, ja ikinä en ole kellekään niistä mitään pahaa tehnyt. Aina yrittänyt olla mahdollisimman hyvä :(

Äänestä
  • Ja noi neljä oli siis vaan seurustelut. On ollu muutama ei niin vakavakin juttu.

    Äänestä

Täällä kans yks kuspoihin sotkeutuva. Mussa on jotain pahasti vialla. Kaikki maallinen ok, olen kaunis, fiksu (muilla osa-alueilla), miehiä pyörii ympärillä jne mutta mä aina rakastun miehiin joista normijärjellä varustetut älyää pysyä kaukana. Jäätävää p*skaa. Jotenkin pohjattoman lohdutonta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fucekd up kirjoitti:

Vedän varmaan puoleeni kaikki tämän planeetan kusipäisimmät miehet. Se on ihan uskomatonta. Kerta toisensa jälkeen tulen kusetetuksi enkä koskaan opi. Ja nämä miehet ovat niin kusipäitä, että sitä on vaikea edes kenenkään normaalin ihmisen käsittää.

Ääriesimerkkeinä kaksi miestä, joiden kanssa olen viimeisen puolen vuoden aikana särkenyt sydämeni molempien kanssa -kahdesti. Kyllä, olen hyvin tyhmä mitä miehiin tulee. Toinen oli persoonallisuushäiriöinen hullu, ja toinen joku nistimäinen "viihdekäyttäjä", vähintäänkin. Molemmat tekivät olon ensin todella hyväksi, mutta sitten vetivät maton alta. Toinen lupaili etelän matkaa ja toinen halusi yrittää tosissaan. No, yllätys yllätys kumpikaan näistä lupauksista ei toteutunut. Toinen katosi ja lopetti yhteyden pidon ja toinen vetosi siihen, että oli niin kännissä ettei muista mitään mitä on selittänyt. Ja minä tyhmämä uskon kaiken, siis niin naurettavaa.

Ja syy miksi kerron siitä täällä on se, että olen tehnyt itseni niin naurun alaiseksi, etten kohta pysty kertomaan näistä asioista edes ystävilleni. Häpeän itseäni, että olen niin helvetin tyhmä, että kerta toisensa jälkeen uskon kaiken. Nämäki kaksi miestä varmaan nauravat tällä hetkellä tyhmyyttäni jossain missä nyt ikinä ovatkaan. Miksi en koskaan opi?

Olen hyvässä työssä, hyvä kämppä ja kaikkea. Mutta ei miestä. Eikä varmasti koskaan enää tule olemaankaan. Kukaan tuttavani ei voisi ikinä uskoa kuinka fucked up olen. Vedän lääkkeitä ja alkoholia silloin kun kukaan ei nää, jotta voisin edes heteksi unohtaa tämän särkyneen sydämen aiheuttamat tuskat. Kuulostaa kornilta, mutta aivan sama.

Kaiken huippu tässä loputtomassa miessekoilussa oli se, kun mies jota olin pitänyt erittäin kunnollisena ja hyvänä miehenä, olikin pettänyt. No se siitä sitten, ja luottamus miehiin sen kun kasvaa. Ja tämä ei ole mikään "kaikki miehet on kusipäitä" -avautuminen, ihan sama onko mies vai nainen, molemmat voi olla kusipäitä. Usein päädyn tapailemaan miehiä akselilla rokkarista---tatskattuihin epämääräisiin tyyppeihin. Mutta tämä kunnollinen ja hyvä mies oli kaikkea muuta, mutta teki silti temput. Joten se vei sitten oikeastaan viimeisenkin uskon siihen, että voisin joskus tavata normaalin miehen, jonka kanssa voisi edetä ehkä jopa ihan seurusteluasteelle.

Ja tässä tosiaan vain muutamia esimerkkejä... Siitä tulisi parisataasivuinen kirja, jos kaikista kertoisin. Toisaalta mietin, että olisi hyvä, jos nämä miehetkin löytäisivät tämän suoraan sydämestä itketyn avautumisen... Mutta toisaalta, eihän heillä ole mitään omaatuntoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu