Tulkaa pois olympialaisista. Ei siellä harastelijoita tarvita.
Havettää suomen uinnin taso
2
209
Vastaukset
Ennakkoaikojen perusteella kohtuullista jatkoon pääsyä voitaneen ehkä odottaa Kosken Matiakselta tonnivitosella. Muiden osalta kisat menevät kohdalleen, jos uidaan kauden paras aika. Mitä häpeämiseen tulee, niin minusta on hieno asia, että rankingin perusteella on näinkin monta uimaria päässyt mukaan. Jos ja kun kerran kansainväliseltä lajiliitolta tulee kutsu lähteä mukaan, niin totta kai lähdetään edustamaan omaa maata.
Jos tavoitteena olisi pelkästään mitalisijat, niin ihan turhaan kisoissa olisi yhdessäkään lajissa yli kuuttatoista uimaria vaan voitaisiin ilmoitettujen aikojen perusteella aloittaa suoraan välieristä. Tietysti kisa lyhenisi ihan kivasti, mutta ei silloin mistään olympialaisista olisi enää kyse. Samalla periaatteella esimerkiksi jalkapallon harrastaminen voitaisiin Suomessa lopettaa kokonaan, eihän meillä maajoukkue ole pärjännyt edes Euroopan tasolla.- uimari2016
Surkeata. Uimarit pilaa täysin suomen maineen. Naurettavia selityksiä koko porukalta. Aamulla en ole parhaimmillani !!!!!!!!!!!!! yms.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637