Olen ollut on-off -nettideittailija jo muutaman vuoden. Mulla on aika asiallinen, kuitenkin hauska, mutta kuvaton profiili. Ikää 40 . Aika harva ikäiseni mies kiinnostuu profiilistani (he etsivät nuoria naisia mahdollisille uusille lapsilleen). Otan siis itse yhteyttä kiinnostaviin profiileihin. Muutama vastaa, useampi ei.
Jossain vaiheessa kirjeenvaihtoa lähetän kuvani, josta saan yleensä kiitosta ja kehuja. Kirjoittelusta edetään muutaman viestin jälkeen treffeille, jotka sujuvat yleensä ihan mukavasti. Sen jälkeen miehistä ei kuulu mitään. He eivät kerro, ettei kiinnostusta enää ole. Jos lähetän uuden viestin, ei siihenkään vastata.
Ongelmani on siis varmasti se, etten osaa olla kiinnostava treffeillä. Olen puhelias, kuuntelen, hymyilen, nauran, olen sopivasti huumorintajuinen ja sopivasti asiallinen, mutta en flirttaile enkä lepertele. Olen korkeasti koulutettu, hoikka, mukavan näköinen, pukeudun siististi, minulla on hyvä työpaikka, harrastan liikuntaa ja kulttuuria...
Ne, jotka olisivat halunneet treffien jälkeen tavata uudelleen, ovat olleet aivan hmm järkyttäviä (anteeksi, mutta muutamalla on oikeasti ollut selkeä mielenterveys- tai päihdeongelma): yksi kävi käsiksi 10 min jälkeen ja sanoi patronoivaan sävyyn, että voin poistaa profiilin, koska olin nyt hänen tyttöysstävänsä, toinen tuli trreffeille umpipäissään, kolmas yritti epätoivoisena saada ketä tahansa hoitamaan kotiaan...
Olisi kiva kuulla, onko muilla vastaavia kokemuksia ja mikä saa miehet treffien jälkeen kaikkoamaan eli millainen ei deiteillä kannata olla.
Ystävät ja työkaverit (myös miehet) ovat todenneet, että minulla on varmasti vientiä miesten keskuudessa, mutta toisin on. JOs ei muuta, niin itsetuntoa nettideittailu on omalta osaltani nakertanut.
Jossain vaiheessa kirjeenvaihtoa lähetän kuvani, josta saan yleensä kiitosta ja kehuja. Kirjoittelusta edetään muutaman viestin jälkeen treffeille, jotka sujuvat yleensä ihan mukavasti. Sen jälkeen miehistä ei kuulu mitään. He eivät kerro, ettei kiinnostusta enää ole. Jos lähetän uuden viestin, ei siihenkään vastata.
Ongelmani on siis varmasti se, etten osaa olla kiinnostava treffeillä. Olen puhelias, kuuntelen, hymyilen, nauran, olen sopivasti huumorintajuinen ja sopivasti asiallinen, mutta en flirttaile enkä lepertele. Olen korkeasti koulutettu, hoikka, mukavan näköinen, pukeudun siististi, minulla on hyvä työpaikka, harrastan liikuntaa ja kulttuuria...
Ne, jotka olisivat halunneet treffien jälkeen tavata uudelleen, ovat olleet aivan hmm järkyttäviä (anteeksi, mutta muutamalla on oikeasti ollut selkeä mielenterveys- tai päihdeongelma): yksi kävi käsiksi 10 min jälkeen ja sanoi patronoivaan sävyyn, että voin poistaa profiilin, koska olin nyt hänen tyttöysstävänsä, toinen tuli trreffeille umpipäissään, kolmas yritti epätoivoisena saada ketä tahansa hoitamaan kotiaan...
Olisi kiva kuulla, onko muilla vastaavia kokemuksia ja mikä saa miehet treffien jälkeen kaikkoamaan eli millainen ei deiteillä kannata olla.
Ystävät ja työkaverit (myös miehet) ovat todenneet, että minulla on varmasti vientiä miesten keskuudessa, mutta toisin on. JOs ei muuta, niin itsetuntoa nettideittailu on omalta osaltani nakertanut.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olet ollut liian hyvä tai liian kunnollinen noille miehille, jotka vain häipyvät. Ohje: älä etsi ikäistäsi seuraa, vaan ota vastaan reilusti nuorempien kiinnostus. Sinulle on tarkoitettu noin 30-vuotias kumppani.
Siihen retkuun on helppo langeta että omassa itsessä täytyy olla jotain hirvittävää vikaa kun kukaan ei kiinnostu. Mutta ei se ongelma voi olla 100 % verran ettei ole "kiinnostava", vaan se on myös siinä että harva mies (kaiketi kai nainenkaan) ikäryhmässä 40+ on KIINNOSTUVA.
Monella on takana pitkiä suhteita ja aina kun harkitsee suhteen mahdollisuutta jonkun kanssa, tulee mieleen kaikki se ikävä mikä voi tulla vastaan. Ei osata pyyhkiä mieltä tyhjäksi ja lähteä tyhjältä pöydältä, halutaan varoa ja katsoa eteensä. Ja onhan se ihan hyväkin ettei reuhdo kuin teini sinne ja tänne.
Ollaan jo myös sen verran elähtäneitä että pelkällä fyysisellä vetovoimalla ei saa ketään kiinnostumaan. Pitäisi mennä pitkän kaavan kautta ja tutustua toisen luonteeseen, kokonaiseen ihmiseen jotta rakastuisi. Moni ei vaan jaksa. Apatia ja pessimisti valtaa alaa.
Ja on aivan totta että varsinkin miesten taholla vapaana ovat enää ne joita kukaan ei enää tai koskaan halunnut. Jos mies tulee jätetyksi koska on retku ja nainen jättää koska ei halua olla retkun kanssa ja sitten se nainenkin on yksin, niin pitäisikö häntä nimitellä epäkiinnostavaksi, nirsoksi tai itsestään liikoja luulevaksi koska ei enää halua samantasoista miestä?
Mielestäni pitää vaan olla oma itsensä. Liikaa jos yrittää riistää itseään, jos taas on täysin hälläväliä niin eihän siitäkään apua ole. Mutta jos ei omana itsenään riitä, kelpaa eikä kiinnosta, niin on siinä toisessakin osapuolessa jotain vialla kun hän ei ihan ok ihmisen kanssa jaksa tutustua pidempään. Että voitaisiin vaikka sopia että ongelma on ihan 50/50. Meidän kaikkien yhteinen.
Kiitos vastauksista. Tuntuu tosiaan, että miehet on aika pian eronsa jälkeen liikkeellä. Kovasti haluavat purkaa paha oloaan vasta äskettäin tapahtuneesta erostaan tai siitä, miten kamala se ex-puoliso olikaan ja sitten paljastuu, että exän kanssa asutaankin vielä saman katon alla.
Oon D69:n kanssa samaa mieltä siitä, ettei jakseta tutustua pitkän kaavan kautta toisen luonteeseen jne. Nettideittailu on liian läpinäkyvästi kumppanin etsintää, jossa sellaiselle hiljalleen tapahtuvalle tutustumiselle ja niistä näistä juttelulle ei anneta tilaa.
Mutta vastaukset piristivät mieltä. Tosin poistin profiilini deittisivuilta ja päätin, että katselen miehiä livenä. Ja onhan se totta, että pitkään itsekseen rauhallista ja kiinnostavaa elämää eläneenä en itsekään halua sellaista seurustelusuhdetta, joka toisi elämääni mustasukkaisuutta, riitoja tms. Eli aika tarkkaan harkitsen mahdollista suhteen aloitusta.
Onhan miehiä moneen lähtöön kuten naisiakin. Itsellä on ongelmana, että erosta on vasta vähän aikaa ja että on kouluikäisiä lapsia joiden yhteishuoltaja olen. Lähde sitten näistä lähtökohdista aloittelemaan uutta elämää. Kuinka kauan pitää olla yksin, että naiset uskovat, että on suhde on ohi? Jos mies on ollut yhden naisen kanssa 15 vuotta ja hoitaa lapsia tasapuolisesti ex-vaimonsa kanssa, eikö se kerro että kyseessä ei ole mikään juoppo, mielipuoli tms. Olen päässyt kahdesti treffeille ja vastapuoli on ollut tyytyväinen. Itseä ei miellyttänyt toinen ja toinen halusi jatkaa "jallittamista" kissa hiiri leikkiä, jota leikkii edelleen mun kaa.
Samoilla linjoilla..
10 vuotta yhteiseloa takana, omakotitalo, 3 muksua, jne
Yhteishoitajuudesta on sovittu, mutta tulevalla ex-vaimolla ei ole varaa vielä muuttaa omaan kotiin. Niinpä istun täällä ruudun ääressä, hämmästellen maailmaa, kun mamma laukkaa baarissa. Kuitenkin jo eroon johtanut tilanne on jatkunut jo pitkän aikaa (kaikki kun eivät eroa heti ensimmäisen rypyn tultua rakkauteen, vaan asian eteen on oikeasti yritetty tehdä jotain). Avoimesta suhteestakin on suvittu jo jonkin aikaa sitten. Pitäisikö siis kärvistellä vielä kotona, vaikka kuvittelisin, että minullakin olisi vielä jotain annettavaa uuteen suhteeseen ja oikeus pitää hauskaa myös vastakkaisen sukupuolen kanssa?
Ja alkuperäiselle kirjoittajalle voisin todeta, että eihän sinussa tarvitse olla mitään vikaa. Olen huomannut, että livenäkin aikaisemmin tuntemani henkilö osoittautuu treffitilanteessa jotenkin tuntuu, että juttu ei oikein toimi, vaikka henkilö on ihan tasan tarkkaan sama ja yhtä ihastuttava, kuin aiemminkin. Miten sitten junkun nettiprofiilin ja muutaman (enpä nyt oikeastaan tiedä kauanko viestittelet ennen treffejä) viestin perusteella voisi luoda sellaisen kuvan ihmisestä, että tämä jannu kyhjöttää mun kainalossa lopun ikäänsä ja kantaako se sen pienen epämiellyttävän hetken yli, että ehtii löytämään toisesta jotain uutta mielenkiintoista..
Tokkopa aloittajassa mitään varsinaista vikaa on, jollei jotain tärkeää jäänyt kertomatta. Lapset ja yksinhuoltajuus voisivat olla sellainen.
Jätän toistamatta muiden vastaajien jo esittämät hyvät huomiot ja haluan ottaa esiin yhden pienen asian, sillä aloitusviestiä lukiessani kolahti mieleeni pieni "ei-kai-vain" treffien kulkuun liittyen.
Asialinjalla käydyt treffit vievät kohti kaverisuhdetta parisuhteen sijaan. Aloittaja voisi lisätä seksiä treffeihinsä, sillä flirtin puuttuminen voi sammuttaa alkaneen mielenkiinnon enkä usko että hän pilasi mahdollisuutensa liiallisella seksuaalisuudella.
Kokeilkaapa treffeillä halauksia. Halatkaa, kun olette tunnistaneet toisenne. Sitten käsi kädessä kahvilan pöytään ja rentoa jutustelua. Kun on lähdön aika, ensin suoraa puhetta jatkosta ja sitten halaus ja pusu, jos jatkosta on sovittu.
Viestinnässä puhelut ja etenkin videopuhelut sopivat tilanteeseen sähköposteja ja tekstiviestejä paremmin vaikka tietenkin toisen saaminen langan päähän on vaikeampaa.