Täällä Suomi 24ssä ja muilla ihmissuhde-foorumeilla sekä ihan live-elämässäkin olen huomannut tämän: suurin osa parisuhteiden ongelmista johtuu lopulta liian vähäisestä tai ristiin menevästä kommunikoinnista. Ihmiset eivät osaa, tai halua puhua avoimesti kumppaniensa kanssa. Osa jopa tuntuu pelkäävän puhumista parisuhteen ongelmakohdista. Naiset hyvin usein tuntuvat kuvittelevan, että miehet osaavat lukea heidän ajatuksiaan, ja miehet taas liian usein sulkeutuvat itseensä ja murehtivat ongelmia itsekseen avaamatta suutaan.
Tiedän, että en itsekään ole asian suhteen viaton, mutta kokemus on opettanut, että puhumalla saa parhaat ratkaisut aikaan, oli parisuhteen ongelma mikä hyvänsä. Ja vähintään se kumppanin kanssa puhuminen helpottaa omaa oloa, kun saa purkaa sen ongelman toiselle osapuolelle "näkyviin".
Miksi siis se puhuminen on niin vaikeaa? Onko vika suomalaisessa kasvatuksessa? Vai kuvittelevatko ihmiset, että jos ongelmasta ei puhu niin sitä ei myöskään ole olemassa? Tietysti itsensä avaaminen ja haavoittuvaksi heittäytyminen vaatii uskallusta, mutta kehen sitten voi luottaa, jos omalle (elämän)kumppanille ei voi avoimesti puhua?
Tiedän, että en itsekään ole asian suhteen viaton, mutta kokemus on opettanut, että puhumalla saa parhaat ratkaisut aikaan, oli parisuhteen ongelma mikä hyvänsä. Ja vähintään se kumppanin kanssa puhuminen helpottaa omaa oloa, kun saa purkaa sen ongelman toiselle osapuolelle "näkyviin".
Miksi siis se puhuminen on niin vaikeaa? Onko vika suomalaisessa kasvatuksessa? Vai kuvittelevatko ihmiset, että jos ongelmasta ei puhu niin sitä ei myöskään ole olemassa? Tietysti itsensä avaaminen ja haavoittuvaksi heittäytyminen vaatii uskallusta, mutta kehen sitten voi luottaa, jos omalle (elämän)kumppanille ei voi avoimesti puhua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Miten puhua, jos toinen ei kuuntele?
Kun kerron kumppanilleni, mikä minua suhteessamme vaivaa tai mietityttää, saan vastaukseksi syytöksiä ja puolustautumista. En kiinnostusta ja halua keskustella ja ratkoa ongelmia.
Avautuminen jää kun tarpeeksi monta kertaa tulee kylmää vettä niskaan.
En tiiä... ihan samaa tässä mietin, kun se on niin hankalaa... en vain osaa keskustella asiallisesti ja olen sitten mieluummin hiljaa kuin nalkutan ja valitan. Ymmärrän, että mies on stressaantunut ja olen sitä itsekin... nähdään vain iltaisin töiden jälkeen eikä sitä jaksaisi kuluttaa riitelyyn... toisaalta jos en asioista mainitse, mitään ei myöskään tunnu tapahtuvan. Ehkä täytyy vaan purra hampaita yhteen ja yrittää jaksaa...Avautuminen ja syytöksien latelu ei ainakaan tässä tilanteessa auta.