En tiedä mille palstalle tämä olisi pitänyt postata, ei varsinaisesti liity ujouteen, ennemminkin introverttiyteen/jonkilaiseen sosiaalisen ongelmaan.
Eli olen introvertti, ihan lapsesta saakka puuhaillut paljon itsekseni, mutta muutamia ystäviä minulla on lähes aina ollut. Yläasteella sattui huononpi vaihe, jolloin ystävät etääntyivät ja jäljelle jäivät vain koulukaverit. Olin siis hyvin paljon yksin parin vuoden ajan, en ollut mukana missään nuorten jutuissa vaan jäin kaiken ulkopuolelle ja olin melko masentunut, tuntuu että sosiaaliset taidot vähän rapistuivat siinä ajassa.
Aloitin lukion ja päätin tutustua uusiin ihmisiin. 4 ihmisen kanssa tulin melko läheiseksi, ongelma on vain se, että 2 näistä, joita itse pidän tärkeimpinä ja joiden kanssa viettäisin mielelläni aikaa eivät tunnu pitävän minua niin tärkeänä heille. He ovat hyvin puheliaita, eikä minun juuri tarvitse tehdä muuta keskustelun eteen kuin kysellä tarkennusta ja kommentoida väliin. 2 muuta taas tuntuvat pitävän minua hyvinkin tiiviinä osana porukkaa, mutta olemme tosi erilasisia ihmisiä, eikä meitä oikein yhdistä mikään muu kuin huumorintaju. Hekin ovat melko hiljaisia, ja välillä tulee tukalia hetkiä. Puhumme usein pinnallisista asioista jotka eivät minua kiinnosta suoraan sanottuna lainkaan, vedän jotain roolia koko ajan, ja he yllättyisivät todella jos tietäisivät millainen oikesti olen, tai millaisia viimeisimmät vuoteni ovat olleet.
Juuri nämä 2 ensin mainittua ihmistä ovat sellaisia joiden kanssa pystyn olemaan oma itseni, lähes kaikkien muiden ihmisten kanssa (sukulaiset mukaanlukien) odotan vain milloin pääsen omaan rauhaan. Se johtuu lähinnä vaivaantuneesta tunnelmasta, hiljaisuudesta. Inhoan itsestäni puhumista, pari ihmistä tietää edes musiikkimakuni. Olen kyllä kohtelias, mutta en tarkoituksella yritä pitää keskustelua yllä. Olen hyvä kuuntelemaan, siksi puheliaat ihmiset yleensä viihtyvät seurassani, mutta hiljaisemmat yleensä vaivaantuvat, elleivät ole itseni kaltaisia. Ihanne ihminen ystäväkseni/seurustelukumppaniksi olisi toinen introvertti, jota hiljaisuus/"tylsyys" ei haitaisi, mutta tuskin tulen tämmöiseen ihmiseen koskaan tutustumaan. Tuntuu muutenkin epätodennäköiseltä että koskaan alan seurustella, syynä se etten tee aloitteita(olen ujo miesten seurassa), joten jos joku minua lähestyisi, hän olisi todennäköisesti estoton/sosiaalinen/ juopunut, tai muuten hyvin erilainen kuin minä, eikä hän siis viihtyisi seurassani, tai minä hänen.
Asiat joiden parissa viihdyn tuntuvat muiden mielestä aina kummallisilta tai tylsiltä(harva ylipäätään tietää mitä teen), koska en biletä tai muuten notku kaupungilla. Yleensä piirrän, maalaan, luen, soitan pianoa tai kitaraa, neulon, istun koneella tai kuuntelen musiikkia(heviä).
Yläasteella opin melkolailla erakoksi, luulen että vaikka nyt "ystäväni" katoaisivat en siitä kärsisi. Elämä etenisi rauhallisesti ja ilman yllätyksiä, lähinnä häpeäisin muiden mielipiteitä itsestäni, siitä etten tee mitään. En haluaisi välittää muiden mielipiteistä, mutten kuitenkaan ole tarpeeksi itsevarma.
Huolettaa myös tulevaisuuteni, mihin tämmöinen otetaan töihin? Mikään ala ei erityisemmin kiinnosta, varsinkaan mikään sosiaalinen, mutta yliopistoon aion hakea. Välillä turhauttaa kun elämällä ei ole suuntaa, mutta jospa sitä vielä jokusen vuoden jaksaisi.
Tässä viestissähän ei nyt ollut muuta ideaa kun vuodattaa vähän paskaa, pahoittelen että vein aikaanne!
en nauti muiden seurasta
11
1046
Vastaukset
- *
F60.1 skitosidi mielialahäiriö, tutustupa siihen.
F60.1 Eristäytyvä (skitsoidi) persoonallisuus
Persoonallisuushöiriölle on ominaista vetäytyminen pois tunnepitoisista, sosiaalisista tai muista suhteista mielikuvitukseen, yksinäisiin harrastuksiin ja itsetutkiskeluun. Kyky ilmaista tunteita ja kokea mielihyvää on rajoittunut.
Ei sisällä:
- Skitsofreniaa (F20)
- Skitsotyyppistä häiriötä (F21)
- Aspergerin oireyhtymää (F84.5)
- Lapsuuden skitsoidista häiriötä (F84.5)
- Harhaluuloisuushäiriötä (F22.0)- 18vaillasuuntaa
Perehdyin vähän asiaan, ja sanottava on että pätee minuun melkolailla täysin, viihdyn hyvin yksin enkä oikeastaan kaipaa seuraa, mikään ei oikeastaan "hetkauta" minua, esim onnistumiset, enkä jaa ajatuksiani/tunteitani muiden kanssa. Ainoa mikä ei osunut kohdalleen oli maininta etteivät skitsoidit jännitä ihmisten seurassa. En tarkkaan ymmärtänyt mitä sillä tarkoitettiin, mutta itse en ainakaan pysty rentoitumaan täysin kaikkien ihmisten kanssa, en siksi että pyrkisin miellyttämään, vaan siksi että koen tilanteen niin epämieluisaksi(seura ei kiinnosta).
Tästä saattaa hyvinkin todennäköisesti olla kysymys, pitänee etsiä aiheesta jonkinlasta kirjallisuutta.
Onkohan tämä nyt semmoinen asia jolle olisi jotakin tehtävä, vai onko vain hyvä tiedostaa "ongelmansa"?
- Sanoppa muuta
Täytyy kyllä sanoa, että puhut melkein kuin minun suullani. Olen mies ja olen niin pienestä pitäen kuin vain jaksan muistaa, viihtynyt enimmäkseen yksikseni. Koko elämäni aikana minulla on ollut tasan 2 ystävää, siis sellaista ystävää, joiden kanssa olen viettänyt aikaa koulun ja työpaikan ulkopuolella. Molemmat tapasin ollessani ala-asteella ja he kävivät saman yläasteen ja lukion kuin minä. Mutta lukion jälkeen kun kävin ensin armeijan ja muutin sen jälkeen omilleni, minulla ei ole ollut ketään ystävää, jonka kanssa olisin viettänyt vapaa-aikaa yhdessä. En ole kuullut kahdesta ystävästäni mitään nyt jo vuosiin, tosin sähköpostia ehkä kerran ollaan kirjoitettu toisillemme koko tämän lukion jälkeisen ajan aikanan.
Ja niin tosiaan, tyttöystävää minulla ei ole ollut koskaan. Ei minunkaan ongelma ole niinkään ujous, olen varmasti yksinäinen mutta se ei ole minulle "yksinäisyyttä" koska en ole koskaan ottanut siitä mitään huolia eikä se ole koskaan minua vaivannut.
Töissä olen tehnyt 80-, 90-, ja jopa 100-tuntisia viikkoja tauotta silloin vuosina 06-07 kun ylitöitä oli enemmän tarjolla kuin vain viitsi tehdä. Ammattia minulla ei siis ole varsinaisesti mutta rahaa on kertynyt näiden vuosien aikana, minulla on rahaa vuosiksi eteenpäin nykyisellä kulutuksellani. En ole koskaan oikeastaan käynnyt missään paitsi kotipuolessa.
Harrastuksina minulla on pääasiassa lenkkeily 1-2 kertaa viikossa ja sekin vain siksi, että joskus kävisi edes kunnolla ulkona, sekä pyöräily, joka sekin on vain syynä kun poljen kauppaan hakemaan ruokaa.
Olen nyt 20 puolivälissä, joten olen tullut kuitenkin ajattelemaan, pitäisikö tehdä jotain elämälle. Pitäisikö alkaa seurustelemaan tai ehkä jopa perhettä ajatella? Minulla ei ole koskaan tullut edes mieleen perheenperustaminen, hädin tuskin edes seurustelun aloittaminen mutta nyt on alkanut tässä miettimään. Ja minkälainen ns. "toisen puoliskoni" pitäisi olla? Tulin tänne sivuille alunperin vähän etsimään tietoa asiasta mutta täältä löytyikin paljon erilaisia mielipiteitä asiasta ja asiaan suhtautumisesta. Yritän nyt kartoittaa mikä olisi minulle sopiva ns. "toinen puolisko" ja katsoa onnistuisiko edes tapaaminen. Se tässä varmasti on monen mielestä ihmeellistä koska minulla ei ole koskaan ollut seurustelusuhdetta tai mitään muuta kyseenlaista eikä se nimeenomaan johdu ehkä kokonaan ujoudesta vaan erakkoluonteestani. Katson nyt kuitenkin mitä tästä saattaisi tulla, katsotaan nyt.- 18vaillasuuntaa
Minulla on vahvasti sellainen tunne, että mikäli jatkan elämääni tähän maliin, siinä ei koskaan tule tapahtumaan mitään. En tiedä onko se huono asia, koska minuakaan yksinäisyys ei haittaa.
Asia mikä minua vaivaa on se, että vedän roolia jatkuvasti. Vaikutan paljon sosiaalisemmalta ja "menevämmältä" ihmiseltä kuin oikesti olen. Yritän vain järjestää menoa menemisen vuoksi, mutta yleensä vain koko reissun ajan odotan että pääsen kotiin. Lukion jälkeen tämä asia varmasti helpottuu, kun ei ole sosiaalista painetta asian suhteen, saa jatkaa omia polkujaan eikä tarvitse olla muiden silmissä kiinnostava.
Jos nyt alkaisin olla oma itseni "ystävieni" seurassa, tiedän että välit viilenisivät lähes kaikkien kanssa. Ei se oikestaan haittaisi, mutta inhoan olla huomion keskipisteenä ja tuossa tilanteessa jonkinlaista juorua alkaisi varmasti kiertää.
Olen vielä nuori, mutta perheen perustaminen ei ole koskaan käynyt mielessäni. Koen olevani huono roolimalli lapsille, en halua kasvattaa ketään tällaiseksi. Vaikkei se ole minulle ongelma, se on ilmeisesti muille ongelma kun en ole sosiaalinen.
Kumppanin löytäminen tulee olemaan vaikeaa, enkä edes tiedä osaisinko ketään oikeasti rakastaa, kun harvoista ihmisistä varsinaisesti välitän edes vähää. Voisi olla jollain lailla ahdistavaa jakaa asunto toisen kanssa, kun täytyy kuitenkin saada niin paljon omaa tilaa.
Saanko vielä kysyä mitä perheesi on sinusta mieltä? Omani ei tunne minua, hekin kuvittelevat minut sosiaalisemmaksi kuin olen, enkä koe heitä läheisiksi, vaikka olenkin elänyt ehjässä perheessä. En ole puhunut heille asiostani sitten alakoulun, vaikka varmasti he huomasivat etten aina voinut hyvin.
- Sanoppa muuta
Perheeni on kaksipuolinen nykyisestä tilanteestani. Äitini kyselee nykyään aionko jäädä loppuelämäkseni tällaiseksi kummajaiseksi, ei ehkä ihan vakavissaan tarkoita mutta tiedustelee asiaa kuitenkin siltä kannalta. Mummini taas on enemmän huolissaan minusta koska asun yksikseni kauempana kotoa ja kyselee nykyään muuttaisinko takaisin tai ainakin lähemmäksi. Muut perheenjäsenet eivät minun nykytilannettani juuri tunne, heille moikkailen ihan vain ohi mennen kun joskus 2-3 kertaa ehkä vuodessa tavataan. En siis ole tällä asialla aiemmin itseäni edes vaivannut mutta nyt on viimeinkin alkanut asia mietityttämään.
Perheen perustaminen on minulle myös aivan täysin outo ajatus. Kyllä minä lapsista toki pidän ja heidän kanssa on aina hauska leikkiä tai auttaa jopa läksyissä, en vain koskaan ole ajatellut, että minulla itselläni voisi olla sellainen. Todennäköisesti juuri siksi koska olen omillani olleissani mieluiten yksin. Jos nyt vaikka aloittaisin suhteen naisen kanssa ja tulisi arjen jakaminen ja lasten tekeminen puheeksi, en tiedä yhtään miten asiaan suhtautuisin.
Sen tiedän, että en ole petäjä-, valehtelija- tai muunlainen vastaava eikä minusta sellaista tule, mutta ongelma on enemmänkin ihmisten kanssa käytävä sosiaalinen tapahtuma, missä minä en ole kovin kokenut. Tuntuu, että itsestään on saatava toinen ihminen, mitä ei ole koskaan ennen ollut.
Jos jotain muuta kysyttävää muuten on, voit kyllä kysyä, on itselläkin vähän itsensä tutkiskelemisen aika meneillään. Hei!
Hyvin samanlaiselta kuulostaa minunkin tilanteeni. En ole mitenkään sosiaalinen, ei kiinnosta bilettämiset ja kylillä norkoilu... Viihdyn hyvin itsekseni, mutta tunnen kuitenkin välillä itseni yksinäiseksi.. Itsetuntoni on suoraan sanottuna erittäin huono ja olen aina hävennyt itseäni, mutta se johtunee juuri siitä huonosta itsetunnosta. Olen huono ihmisten kanssa tutustumisessa/ystävystymisessä. Minulla on ainoastaan yksi hyvä, läheinen ystävä, jonka kanssa viihdyn ja pystyn puhumaan vaikeistakin asioista. Minäkään en yhtään ole selvillä siitä, mikä ala minua kiinnostaisi, vaikka ikääkin on jo 19 vuotta. Toivoisin tietenkin, että löytäisin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa tutustua, mutta se tuntuu aika mahdottomalta. Voitaisiinko jutella vaikkapa s-postin välityksellä?- haahuilija
"Yläasteella sattui huononpi vaihe, jolloin ystävät etääntyivät ja jäljelle jäivät vain koulukaverit."
Mitä muita kavereita/ystäviä voi olla muuta kuin koulukaverit? Itselläni kaikki kaverit olleet aina koulusta, joita tullut nähtyä vain siellä. Miten hankkia kavereita koulun ulkopuolelta, jos on hiljaista tyyppiä?!? Nyt en ole koulussa, kun en ole päässyt lukion jälkeen opiskelemaan niin kavereita ei ole. Aina kun koulu vaihtuu, he hankkivat uusia ystäviä ja siihen jää yhteydenpito.
Minua kiinnostaisi kyllä uusien ihmisten seura, mutta en käytä alkoholia joten biletys/baareilu ei kiinnosta ja se vaikuttaa olevan muiden samanikäisten suurin elämänsisältö. Ts. liian erilaiset kiinnostuksenkohteet. Itse tykkään lukea paljon, kuunnella musiikkia, kirjoittaa, mietiskellä, kuntoilla jne. Kaikki pitkälti yksinäisiä harrastuksia. - jj
niinkö
- Klonks
Sinulla on kuitenkin ilmeisesti paljon hyviä kiinnostuksenkohteita. Voisiko niistä löytyä suunta elämälle, jos keskittyy johonkin niistä ja kehittää sitä pitemmälle? En sano nyt että välttämättä taidemaalariksi tai kirjailijaksi kannattaisi ryhtyä, mutta heillä nyt esimerkiksi on mahdollisuus aika yksinäiseen elämään ja kokevat elämänsä silti merkitykselliseksi. Tietysti on ihan tavallisempiakin ammatteja jotka ovat aika itsenäisiä, mutta en ole sitten varma riittävätkö ne koko elämän sisällöksi.
Oli muuten ilahduttava nähdä noin sivistyneitä ja fiksuja ihmisiä tällaisen aiheen parissa, (lähes) kaikki te siellä ylempänä! :-) - Big Duke
Tuntuu siltä että suuri osa tällä palstalla on enemmänkin sisäänpäin kääntyneitä introvertteja, sen sijaan että olisivat hirveän ujoja. Introverteille ominaista on se että he eivät pidä small talkista. He nauttivat puhumisesta silloin kun puhutaan jotain asiaa. En ole mikään psykologi joten "diagnoosiini" ei kannata liikaa luottaa, mutta kuulostaa vain siltä että suuin osa täällä tarvitsisi vain saman kaltaista seuraa, jotta voisivat jutella asioista mistä ovat kiinnostuneita.
Itse olen ajoittain jopa ihan sosiaalinenkin. Olen aika lämmin ja empaattinen ihminen. Mutta silti en hirveän usean ihmisen kanssa jaksa edes jutella. Viihdyn myös paljon yksin. Olen yli kolmikymppinen istse ja tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän olen kiinnostunut ihmisistä. Saattaa olla että minut on torjuttu niin useasti että alitajuisesti kuvittelen että kuka ei ole minusta aidosti edes kiinnostunut ja siksi en kaipaa kenenkään seuraa. Itselleni tosin kelpaisi seurustelukumppani, pidän siitä että voin jutella maailman asioita. Olisi mukavaa juoda aamulla teetä ja valitella esim. Syyrian tilannetta vaimolle, samalla kun lukee aamun lehteä. Tärkeimmät kriteerit taitavatkin kumpanin kohdalla olla, että en halua sellaista ihmistä joka koko ajan keskittyy "tähän hetkeen" eli valittaa säästä, työstä, kavereistaan jne. Itseäni kiinnosta laajemmat asiat, esim. politiikka, kirjallisuus, historia, maailman kaikkeus jne. Tapanani onkin nykyään jaka ihmiset näihin kahteen ryhmään, "tässä ja nyt" elävät ja ihmiset jotka katsovat kokonaisuuksia ja pitävät katseen enemmän jossain hamassa tulevaisuudessa.
Taisi vähän rönsyillä tekstini, mutta menköön. - GRAUH86
Hitto viäköön,, mä olin ujo pienestä saakka,, keräsin ala-asteella noin 7 parasta ystävää jotka ei ollut samalta vaan 3v vanhempia kavereita..
Koulun vaihdon ja opettajan paskapään seurauksena menetin matikanhaluni, ja ujous jatkui,, vaihdoin sit koulua kolmosen kohdalla toiseen kuntaan..
Siellä olin edelleen ujo, kavereita oli enemmän mutta mua kiusattiin jonkinverran kuin ala-asteellakin..
Pidin yhden välivuoden 2003, hain amikseen 2004 syksylle, sain paikan ja olin siellä kaikin vastoinkäymisien kanssa 2007 keväälle saakka kunnes en saanutkaan papereita käsiini, ja täytyi muuttaa amista muualle paikkakunnalle et sais paperit matikasta, et mä saisin ees jotkut paprut käsiini..
Amiksessa luulin et kiusaaminen loppu, kas kummaa mutta ei..
Kanssaluokkalaiset jätkät kiusas tällästä silloin täyttänyttä 18v nuortamiestä ja ne jätkät oli 16v.. Mikä siinä oikeen oli syynä? Miksi aina ujointa kiusataan..
Mutta muutamien siis 20 kiusaamiskertojen jälkeen annoin takaisin, hakkasin sateenvarjolla toisen tyypin ja sit yhen toisen jätkän polveen potkaisin maihareilla,, sen jälkeen oltiin kavereita, näet kosto se paras,,, tai siis en pitäisi kosto sanaa, vaan "ujouteni ansiosta harkintakykyäni tehdä jotain muuta mitä kiusaajat eivät tajua"....
Sit oikeestaan oon kadottanu ujouteni amiksen jälkeen totaallisesti normaalisti ollessani..
Eli muutamat treffit ja tutustumiset vastakkaiseen sukupuoleen on kartuttanut itseluottamusta sen verran et nykyään uskallan jopa mennä ihan rohkeena puhuun naisen kanssa josta tykkään..
Eikä mitään probleemaa...
Jos joku haluaa neuvoja kiusaamiseen tai naiseniskemiseen, pistä viestii: [email protected]
Tän kesän aikana oon enemmän ja vähemmän tutustunut 4-5 naiseen,, mä oon tällä hetkellä 26v, ja naiset joihin oon tutustunu on ollu noin 16, 17, 19 vuotiaita...
Sitä huomaa heti kun vanhenee että itseluottamusta on enemmän kuin ikinä,, en olis ikuna luullu meneväni jutteleen naiselle 18v bussiasemalla,, en ikinä, nyt ei oo mikään ongelma, vähän rohkaisua ja sit menoks..
Hyviä syksyjä teille....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124030MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822081Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5491647Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin941366Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671117Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331038Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216916Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60883- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3828