Äitini kärsii harvinaisesta syövästä.

Saimme viikko sitten kuulla että äitini kärsii harvinaisesta syövästä. Syövän nimeä en muista, mutta on kuulemma sellainen hyytelömäinen limakasvain. Noin yksi miljoonasta sairastuu tähän syöpään ja suomessa tapauksia on ollut vasta muutamia. Äiti joutuu helsinkiin leikattavaksi 12 tunnin leikkaukseen. Jos syöpää ei saada poistettua leikkauksella, äiti ei voi parantua ja kuolema tulee melko nopeasti. Tuntuu että tajusin asian vasta tänään kunnolla ja minua pelottaa ihan älyttömästi. Olen vasta 18 vuotias ja en ole valmis menettämään äitiä. Haluan että äitini on mukana minulle tärkeissä elämän tapahtumissa, esim. kun menen naimisiin tai saan lapsia. Äitini on aina ollut elämäni tukipilari ja hänelle olen voinut puhua kaikesta ja kun jotain tällaista tapahtuu niin se kyllä masentaa ja pahasti koko perhettä. On ollut kamalaa nähdä kun kaikki perheen jäsenet itkevät. Toivoisin vain että kaikki menisi hyvin.
84328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

:( koita pärjäillä ei ole helppoa!

Äänestä

Päivä kerrallaan. Toivon onnea leikkaukseen!

Äänestä

Äiti on aina ollut sinulle elämäsi tukipilari ja turvallinen, kantava voima. Nyt on sinun vuorosi rohkaista ja tukea äitiäsi. Älä menetä toivoasi äidin paranemisesta. Onnellista sentään on, että äidilläsi on vielä MAHDOLLISUUS selviytyä.

Voimia ja jaksamista sekä äidillesi että sinulle. Onnea leikkaukseen ja enkeleitä tueksenne.

Äänestä

No leikkaus on vielä edessä ja on ihan mahdollista että syöpä saadaan pois. Tämä on teille koko perheelle järkytys ja kyllä tuollaisessa tilanteessa itketään.Aika kulkee kuin matelemalla leikkaushetkeen, mutta yrittäkää pysyä yhdeää toisianne tukien ja keksikää jotain tekemistä.

Äänestä

Voimia!


"Kenraali Hägglundin poika menehtyi syöpään
21.09.2010 10:48

Kenraali Gustav Hägglundin poika, 49-vuotias upseeri Sami Hägglund hävisi pitkän taistelun syöpää vastaan lauantaiaamuna kello 6.45.

Kenraalin poika nukkui pois Mikkelin keskussairaalassa.

- Syöpä havaittiin noin viisi vuotta sitten, kun Sami valitteli vatsakipujaan. Umpisuolen sijaan vastasta löytyi hyvin harvinainen limasyöpä, Hägglund kertaa.

Hägglundin mukaan limasyöpään sairastuu joka vuosi yksi miljoonasta ja se aiheuttaa liman lisääntymistä vatsassa. Hägglundin pojan syöpä oli levinnyt jo pitkälle.

- Suomessa olisivat voineet tehdä leikkauksen, mutta kasvain olisi todennäköisesti uusiutunut. Löysin lääkäriystäväni avustuksella amerikkalaisen lääkärin kehittämän uuden hoitomuodon. Suomessa hoitomuotoon suhtauduttiin vielä ennakkoluuloisesti.

Hägglundin poika lähti leikkaukseen Uppsalaan Ruotsiin helmikuussa vuonna 2006. Vuonna 2007 Sami Hägglung uskoi selättäneensä taudin. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista.

- Syöpä oli agressiivisempi kuin kuvittelimme ja se levisi keuhkoihin.

Sami Hägglundin oikea keuhko poistettiin viime huhtikuussa, mutta syöpäpesäkkeet jatkoivat leviämistään.

- Sami oli kuitenkin töissä viimeiseen asti. Hän hoiti työnsä kunnialla loppuun.

Hägglundin mielestä on hyvä, että nyt kiisteltyä hoitoa saa myös Suomesta.

- Ilman sitä tähän syöpään kuolee varmasti.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
Maiju Majamaa "
(kyse lienee samanlaisesta cancerimuodosta)

Toivon mukaan hoito auttaa, voimia teille kaikille!!

Äänestä

Joo tuttuu juttuu,itse menetin äitini 2005.Lääkärit kun totes syövän ,elinaikaa oli vaan 6viikkoo.Suruhan on suuri vieläkin,mutta oma elämä jatkuu............

Äänestä

www.pmppals.com. sivuilta englanniksi.

Äänestä

Toivotaan parasta, että äitisi leikkaus menee hyvin ja hän selviää syövästä. Olen itsekin ollut vastaavanlaisessa tilanteessa hiljattain, kun isäni sairastui vakavasti. Olen myös nuori ja järkytyin isäni sairastumisesta suuresti - ajattelin myös noin, etten todellakaan ollut vielä valmis luopumaan hänestä. Vaan mikään ei lopulta enää auttanut ja isäni vietiin pois luotani kaikista toiveista huolimatta. Näin sitä huomaa ja ennen kaikkea tajuaa, miten rajallinen elämä onkaan. Joku sanoi joskus minulle, että "pitää osata luopua" ja niin se totisesti on, ei auta itku eikä mikään. Toivossa on kuitenkin hyvä elää niin kauan kuin sitä on, joten luota nyt ihmeessä siihen ja ole äitisi tukena. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


lady,. kirjoitti:

Saimme viikko sitten kuulla että äitini kärsii harvinaisesta syövästä. Syövän nimeä en muista, mutta on kuulemma sellainen hyytelömäinen limakasvain. Noin yksi miljoonasta sairastuu tähän syöpään ja suomessa tapauksia on ollut vasta muutamia. Äiti joutuu helsinkiin leikattavaksi 12 tunnin leikkaukseen. Jos syöpää ei saada poistettua leikkauksella, äiti ei voi parantua ja kuolema tulee melko nopeasti. Tuntuu että tajusin asian vasta tänään kunnolla ja minua pelottaa ihan älyttömästi. Olen vasta 18 vuotias ja en ole valmis menettämään äitiä. Haluan että äitini on mukana minulle tärkeissä elämän tapahtumissa, esim. kun menen naimisiin tai saan lapsia. Äitini on aina ollut elämäni tukipilari ja hänelle olen voinut puhua kaikesta ja kun jotain tällaista tapahtuu niin se kyllä masentaa ja pahasti koko perhettä. On ollut kamalaa nähdä kun kaikki perheen jäsenet itkevät. Toivoisin vain että kaikki menisi hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu