En tiedä onko tämä palsta osio tälle viestilleni paras mutta kirjoitan sen nyt tänne. Ongelmani on se, että eräs mies puolinen kaverini on muuttunut minua kohtaan erittäin piikitteleväksi. Olemme tunteneet jo vajaan kolme vuotta ja aikaisemmin ei ollut tällaista. Hän tietää kyllä, että olen sanavalmis nainen, että ärsyttääkö häntä se? Itsehän aina määrää kaapin paikan omassa parisuhteessaan, että yritän sanoa tässä sitä, että ärsyttääkö häntä se, että minä uskallan sanoa hänelle takaisin toisin kuin hänen naisensa? Hän piikittelee mitä naurettavimmilla asioille ja silloin saan purra haamastani tosissani yhteen, etten hermostu hänelle koska sitten hän vasta nauttisikin. Kerrankin hän piikitteli niin naurettavasta asiasta kuin minä sanoin, että ihmisillä saa olla haaveita mutta sellaisia tietenkin, että ne on itse saavutettavissa niin siihen hän tokaisi, että hän elää ainakin todellisuutta siis mitä halvattua? Jo tätyy olla katkera jostain tai kateellinen tai en tiedä kun hän vielä sanoi, että hän on hyvässä työ elämässä ja huippu hyvä palkka mutta sitten kauttarantaan kuulin hänen todellisen palkan niin keskiverto suomalaisen palkka tai ehkä jopa pienempi hiukan. Onko tuo sitten mitä? Kateutta? Katkeruutta? Sen ainakin tiedän, että hänen perusluonteensa on piikittelevä mutta ei se ennen nyt nuin naurettavaksi ole mennyt ja sen tiedän myös, että hänen parisuhteensa tuntuu olevan väljähtänyt, että onko se vaan jotain oman elämänsä pönkittämistä koska ei oikeasti elämäänsä tyytyväinen ihminen nuin leuhki asioilla? Ärsyttääkö häntä sitten se, että kun minä sanon aina takasin asioista?
Piikkilankaako?
Mikä on?
4207
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Miksi nimität häntä ystäväksi?
Kyllä mielestäni olet pohdinnoissasi ihan oikeilla jäljillä. Leuhkija ja muiden mollaaja on kateellinen, ei hän muuten tarvitsisi pönkitystä. Jos tuollaista pitää jostain syystä sietää niin minä sanoisin vaikkapa, että selvä, mielipide tuli selväksi, en lähtisi kiistelemään. Sitten sanoisin vain että en jaksa kuunnella piikittelyä, mitä tuo ihminen ei varmaan ole ikinä kuullut, koska useimmat piikittelijät herättävät pelkoa ja inhoa eikä heille sanota vastaan. Saattaa vihastua ikihyviksi tai siistiä suunsa. Molemmilla olisi hyvät puolensa, vai mitä :)
Minulla on miespuolinen ystävä (olen siis nainen), jolla on tapana piikitellä muita. Se kuuluu hänen luonteeseensa. Ne, jotka eivät piikittelyä kestä, eivät ole hänen seurassaan. Hänen piikittelee kuitenkin "hyvällä maulla" asioista, joille piikittelyn kohteetkin voisivat nauraa. Yleensä ne ovat henkilökohtaisuuksia, ja joistakin voisi oikeasti loukkaantua. Hänen silmissään on kuitenkin aina pilkettä, ja hän myös odottaa, että niihin vastataan piikittelyllä. Hyvin harva piikittelee takaisin, koska osa ehkä vähän aristeleekin sanoa takaisin sen "pelossa", että mitä seuraavaksi tulee.
Minulle osuvat pahimmat piikittelyt sen takia, että itsevarmuuteni ja -luottamukseni ovat kohdallaan. Olen hyvin päämäärätietoinen ja henkisesti vahva ihminen. Vaikken olekaan kovin vanha, olen nähnyt paljon elämää ja työni puolesta olen myös kasvattanut sekä empaattisuutta, ymmärtäväisyyttä, itseluottamusta ja selkänahkaa. Tämä osaltaan on kasvattanut minua paljon ihmisenä ja auttaa minua kestämään aika paljon kaikennäköistä. Esimerkiksi stressinsietokykyni ja epävarmuuden sietokykyni ovat kohtuullisen korkeita, omaan hyvät hermot.
Olen hyvin sanavalmis, pystyn piikittelemään tarvittaessa hyvinkin tiukasti takaisin - tietenkin myös hyvällä huumorintajulla. Joskus olen jopa pystynyt niinkin tehokkaan piikin heittämään takaisin, että olen oikeasti joutunut pohtimaan, loukkaantuiko tämä kaverini vai ei - olen saanut hänet täysin sanattomaksi ajoittain.
Hän ei ole katkera eikä kateellinen, hän ei ole hyväpalkkaisessa työssä eikä kadehdi menestyviä ihmisiä. Hän ei ole yksinäinen, hänellä on paljon kavereita, tosin hän ei näe heitä kuin ehkä kerran viikossa tai kahdessa eli kohtuullisen harvakseltaan.
Itse pidän tästä kaverista, viihdyn hänen seurassaan paljon. Hän on myös sanonut, että hän pystyy olemaan seurassani erilainen kuin muiden seurassa ja myös osittain tästä syystä saan paljon piikittelyä osakseni. Toisaalta minua ei haittaa piikittely, koska suhtaudun siihen huumorilla. Ja silloin kun se menee liian pitkälle, pyydän häntä lopettamaan. Ja hän lopettaa.
Ihmisenä ja ystävänä hän on ihan mahtava tyyppi, vallan ihastuttava, loistava persoona!!
Sehän onkin onnellista, jos tasavahvat piikittelijät ovat löytäneet toisensa ja kokevat sanailunsa hauskana. Minulla oli naisystävä, joka nuorempana piikitteli rankalla kädellä, otin sen monet vuodet huumorilla. Mutta jossain vaiheessa se alkoi rasittaa ja tuntua oman egon pönkitykseltä. Yhteydenpito muuttui puoleltani väkinäiseksi. Tällä hetkellä olemme aika vähän tekemisissä, hän on kutsunut mua juhliin tms mutta en tunne halua mennä. Ehkä takaraivossa on ajatus siitä, että joutuisi nolatuksi piikittelyllä.
Jos olisin ollut suoraluonteisempi ja reilumpi, olisin sanonut hänelle suoraan, että piikittely ei tunnu kivalta, en kuitenkaan uskaltanut. Hän ei ehkä tarkoittanut sitä niin "pahalla" mutta silti hänen kaverinsa ovat lähes kaikki kadonneet. Miehen kavereita tapailevat. Varmaan siihen on muitakin syitä, mutta helposti tulee mieleen, että varsinkin herkistä asioista sanonut piikit ovat kuitenkin loukkauksia eikä sellaista ihmistä viitsi ystävänä pitää. Useimmat ihmiset luullakseni toivovat ystävältä kannustusta, ei piikittelyä. Ulkonäköön puuttuva piikittely esimerkiksi on mielestäni aivan asiatonta. En tiedä ketään, joka pitäisi hauskana vitsinä vaikkapa ylipainonsa, finniensä tai ison takapuolensa koon aiheita.
Jos ulkonäköön tai johonkin muuhun henkilökohtaiseen asiaan liittyvä piikittely on niin hauskaa, niin miksi piikittelijät eivät tee pilaa itsestään?
"Mutta jossain vaiheessa se alkoi rasittaa ja tuntua oman egon pönkitykseltä." Sitähän piikittely on. Oman egon nostatusta muiden kustannuksella eli ilkeilyä ja kilpailua. Miesten kesken piikittelyssä on hyvin näkyvissä tuo kilpailu. Piikittely ei välttämättä kerro kateudesta, mutta omasta, ehkä itseltäkin piilotetusta huonouden tunteesta. Nuorena sellaista jaksaa paremmin, mutta kun tulee vanhemmaksi niin ei jaksa enää toimia kenenkään pönkitysalustana, vaikka kuinka ymmärtäisi piikittelyn ja itsekehun sekä muiden mollaamisen taustat.