Harrastelen omaksi ilokseni maastopyöräilyä, mutta ongelmaksi on alkanut muodostua toi alamäkipelko, kun on tullut kaaduttua pariinkin otteeseen alamäessä pyörällä. Nykyään mäet menee lähinnä alas jarru pohjassa hissukseen, että pyörän hallitsee, mutta oon myös joutunut - kurjaa myöntää - taluttamaan fillarin alas kun ei ole uskaltanut ajaa. Huomasin myös että kivaksi toteamani lenkkipolku oli paskottu vetämällä päälle kunnon sorakerros, jossa renkaat eivät millään meinaa pitää ja pyörä lähtee hallinnasta tasaisellakin vauhdissa.
Voisi ehkä paremminkin puhua kaatumispelosta kuin alamäkipelosta. Mutta onko tähän mitään vinkkiä muilla mtb-harrastajilla? Muutakin kuin vaan kerätä rohkeutta ja ajella niitä alamäkiä silläkin uhalla että kaadutaan vauhdikkaasti.
Voisi ehkä paremminkin puhua kaatumispelosta kuin alamäkipelosta. Mutta onko tähän mitään vinkkiä muilla mtb-harrastajilla? Muutakin kuin vaan kerätä rohkeutta ja ajella niitä alamäkiä silläkin uhalla että kaadutaan vauhdikkaasti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itellä oli alussa kans ropleemia pystyssä pysymisen kanssa. Onneks siihen löyty apu, nimittäin vauhti. Tarpeeksi kun on vauhtia se antaa virheitä anteeksi, kaikki kivikot, juurikot, mäet yms. menee paljon mukavammin vauhdilla. Toinen vika, mikä yleensä aloittelijoilla on fillarissa, rengaspaineet. Yli 2bar ei tarttee missään metsässä (jos ei paina yli 100kg). Minulla yleensä edessä 1.4bar ja takana 1.8-2bar.