Miksi ihmeessä Suomen tv:ssä näytetään uinnin palkintojenjakoja, jotka kestää melkein puoli tuntia. Muualla tapahtuu koko ajan kisoissa paljon. Uintia muutenkin tulee aivan liikaa.
Uintia liikaa
Masa999
5105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No älä katso Suomen TV:stä, vaan netistä. Illalla ei kylläkään tule niin paljon lajeja kuin päivällä, joten ei ole paljon vaihtoehtojakaan.
Luulen että uinti kiinnostaa aika monia, joten varmaan siitä johtuu. Itseäni uinti ei kyllä kiinnosta ollenkaan joten olen kyllä kanssasi samaa mieltä mutta kun muiden kanssa puhuu niin monet sanovat lempiolympialajinsa olevan juuri uinti. Joten tuntuu kyllä siltä että se on yksi suosituimmista olympialajeista.
Joo aivan järjetöntä tämä ylen televisiointi. tosiaan. Näytetään kaikki uinnin palkintojen jaot vaikka ne ei koske suomalaisia mitenkään. En käsitä miksi näin tuhlataan aikaa muilta lajeilta joita tulee tuutin täydeltä. Niidenkin aikana voisi yleHD kanava näyttää vaikkapa suomalaisten purjehdus suorituksia, mutta ei. Esimerkiksi eurosport näyttää uinninkin palkintojen jakojen aikana muita lajeja. Muutenkin esimerkiksi uintia selostaa eurosportilla pätevämpi parivaljakko. mm sievinen kommentaattorina.
Hei eihän suomalaisia koske muutkaan palkintojen jaot,joten ne pois suomihan
ei saa kuitenkaan yhtään mitalia.
Voi, kun ei suomalainen juntti taas ymmärrä.
1) JOS ei kiinnosta Ylen lähetykset, niin katsokaa Euroopan yleisradioliiton sivuilta muiden maiden lähetyksiä tai suoraan EBU:n lähetyksiä.
2) Uinnin palkintojenjaot tulevat tietääkseni kaikki illalla, jolloin ei tule enää purjehdusta tai juuri muitakaan lajeja.
3) Kaikista purjehduksista EI OLE tarjolla suoraa kuvaa. Siellä vaihtuu purjehduslaji joka päivä, joissa kyllä on suomalaisiakin kuvattu. Purjehdukset tulevat YLE Fem kanavalta.
Kuten jo sanottu, jos ei kiinnosta, niin katsokaa muita kanavia.
Yle voittaa aina maikkarin paskarahastuksen.