Elämä sirpaleina

Taas yksi klassinen tarina miehen ns. vapauden kaipuusta. Hirveät selittelyt, kuinka kaipaa omaa aikaa ja vapautta. Samaan aikaan on toinen nainen jo odottamassa tätä edellisen suhteen ikeestä vapautuvaa miespoloa.

Tulet kyllä näkemään, että samantien kun laitatte hynttyyt erilleen, niin mies siirtää kamppeensa tämän kakkosen luo.

Tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Itse olen ajatellut aina kaikissa elämän vaikeissa paikoissa, että asioilla on tapana järjestyä. Ja vaikka se nyt kuulostaa mielestäsi typerältä sanonnalta, niin kummasti se vaan pitää paikkansa.

Voimia! Minunkin mies päätti melkein 7 vuoden avoliiton parissa päivässä, kun huomasi olevansa ihastunut työkaveriinsa. Hän ei antanut meille mitään mahdollisuuksia, vaan heti huomattuaan tunteensa hän alkoi puhua eroavaan sävyyn (ei siis tuonut esiin lainkaan, että haluaisi yrittää minun kanssa). Emme kerenneet edes riidellä, koska hän lähti pois niin pian. Jättäessään minut hän sanoi, että "ehkä hän vain antoi periksi", mutta ei koskaan tuota tuonut esiin. Tällä naiselle hän oli kyllä kertonut meidän ongelmista :

Olen kokenut saman: mies jätti pitkän avoliiton jälkeen yllättäen. Meilläkin oli projektit kesken. Ja kertoessaan lähtevänsä (meni hetki odotellessa, että löytää uuden asunnon), ei voinut katsoa minua viikkokausiin silmiin eikä halunnut olla samassa huoneessakaa. En silloin vielä tiennyt, että on rakastunut toiseen. Vasta pois muuttonsa jälkeen kaikki paljastui.
Tällaiset erot ovat aika yleisiä, näköjään. Tunne on haalistunut ja sitten löytyy uusi rakkaus. Uuden rakkauden myötä rakastunut saa voimakkaammat silmälasit päähänsä ja jälkiviisaana toteaa, ettei ole avopuolisoaan rakastanut vuosiin, jos koskaan.
Nähtäväksi jää, kuinka pitkään rakastuminen kestää sen uuden ihanaisen kanssa.
Meille yllättäen jätetyille eroaminen on maailmanloppu. Matto vedetään alta ja elämä tuntuu romahtavan. vertaistuki on oikeastaan ainoa, mikä auttaa. Ja aika, jos jaksaa odottaa. Mutta se odottavan aika on kauhea kokemus.

Hei kanssaihmiset
Vóimia teille kaikille, tiedän että tunteet helpottuvat mutta se vie aikaa. Itselläni on myös ero meneillä mieheni jätti minut ja lapsemme vain lähtemällä sanoen että on pettänyt minua ja haluaa olla tämän työkaverinsa kanssa. Hän tahtoo vapauden ja elää onnellisena ilman kodin paineita. Myös minulle tieto tuli kuin puskasta olin niin onnellinen hänen kanssaan ja iloitsin uudesta vauvastamme joka silloin 4 kk vanha ja sain tuntea kuinka mieheni rakasti minua. Pari kk lähdön jälkeen minulle ilmoitettiin tekstiviestillä halusta erota, mies ei ole katsonut minua silmiin kertaakaan lähtönsä jälkeen lapsistakin vain yhtä on tavannut joka on ns helppo lapsi ja isän tyttö vanhin tytär ei halua tavata ja poika on niin pieni ettei tunne isäänsä. Tämä uusi nainen tarjoaa vapauden ilman sitoutumista ja ilman vastuuta, minä en sitä pysty enää tarjoamaan lasten ja velkojen kanssa.
Minulla meni lähdön jälkeen noin 4 kk jonka jälkeen tunsin saavani voimia alkaa elämään itselleni ja lapsilleni. Siinä välissä luin hyvin paljon kirjallisuutta ja puhuin terapeutin kanssa, nyt olen ilmoittautunut vielä eroryhmään. Ero astuu virallisesti voimaan lokakuun alussa, silloin on varmasti vaikea ja heikko hetki ja koko 20 vuotinen yhteinen taival särkyy pirstaleiksi mutta uskon että tällä kasvulla jonka olen käynyt läpi selviän. Mieheni taas, luulen että hajoaa vieleä lisää kun toteaa menettäneensä oikeasti kaiken sen mitä olen hänelle tarjonnut ja antanut näiden vuosien varrella ja mitä taatusti tämä toinen nainen ei kykene koskaan tarjoamaan.

Luottakaa ystävät hyvät siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi ja muistakaa ettette te ole tehneet mitään väärää vaan mies ei vaan ole ollut kykenevä käsittelemään tunteitaan ja puhumaan niistä avoimesti ja kokee nyt, että elämä korjaantuu kun laittaa pään piiloon ja pintaliitää uuteen suhteeseen käsittelemättä edellistä suhdetta millääntavalla. Todellisuudessa miehen kohdalla mikään ei muutu tai korjaudu ennen kuin hän näkee syyn itsessään ja huomaa katsoa peiliin ja käsittää avoimuuden ja puhumisen tärkeyden parisuhteessa, koska kukaan meistä ei ole toisensa ajatuksenlukija.

Aurinkoa loppukesään ja voimia tulevaan syksyyn. Meidät on jätetty mutta me nousemme sen yläpuolelle vahvempina ja viisaampina itsestämme paljon oppineina.

Selvänäkijä A.Kassinen kertoo sinulle onnettomalle, että miehesi ja tämä työpaikan nainen ovat olleet "sillai" vähän ennen miehen ilmoitusta. Tämä fyysinen tapahtuma muutti miehen nupin asetukset aivan kaakkoon, hän nyt "ymmärtää" rakastavansa tätä työkaveria ihan mielettömästi, josta johtuen hän luulee ettei enää rakasta sinua. Ehkä lisäksi rakennusprosessin raskaus on yllättänyt hänet ja sinuun projisoituvat monenlaiset stressit ja jännitykset. Onneksi ette ehtineet perustaa yhteistä kotia upouuteen omakotitaloon, ettekä perhettä perustaa. Tämä mies ei ollut sinun arvoisesi.
Hän tulee katumaan ja pyytelemään takaisin vuoden sisällä. On sinun asiasi mitä vastaat.

Kiitos vastauksistanne. Tiedän, etten todellakaan ole ainoa ihminen joka joutuu kokemaan tällaisen kauhean tilanteen. Nyt kun erosta on melkein viikkoo sujuu jo hieman paremmin. Tunteet menee edelleen vuoristorataa, mutta en enää itke niin paljon. Puhuminen on todella auttanut, kun saa purettua tunteitaan ja itkettyä itkunsa, tulee sen jälkeen aina jotenkin helpottuneempi olo. Muutan itse pois tämänhetkisestä asunnostamme ensi viikolla ja toivon senkin auttavan tämän asian käsittelyssä.

Itse erosin neljän vuoden suhteesta (kaksi ja puoli vuotta asuimme yhdessä) viime kuussa. Molempien osalta stressaava kevät ja rankat työkuviot ajoivat meitä erilleen, joten lopulta minun oli pakko nostaa kissa pöydälle ja selvittää ilmaa. Erohan siitä tuli. Samassa yhteydessä sain kuulla, että ex on ihastunut toiseen ja ilmeisesti toinenkin piti hänestä. Se sattui.

Eron jälkeen sain yhteisten tuttavien kautta kuulla, että eroa edeltävänä yönä ex oli ehtinyt suorittaa "koepolkaisun" uuden kanssa, ja käsittääkseni tämä nainen vierailee nykyään yökylien merkeissä kodissa, johon muutimme vain pari kuukautta ennen eroa. Asioiden piti olla hyvin, tai ainakin parantua, mutta kävi näin. Ehdin jo uskoa, että saisimme erimielisyydet sovituksi, haaveilin kuitenkin yhteisestä elämästä.

Epäilen, että ex ei olisi ikinä kertonut hairahduksestaan, ellen olisi muualta kuullut, olisi tietysti yrittänyt jatkaa matalalla profiililla ja unohtaa minut kokonaan uuden "onnensa" tieltä. Eniten ottaa päähän, että hän ei voinut edes eron jälkeen olla rehellinen. Eroajatuksia aloin siis hautoa, kun keväällä erinäisten valheiden takia luottamukselta katosi pohja. Ex kertoi eron jälkeen, että hän ei vain osannut sanoa ääneen että halusi erota. Hän siis omalla toiminnallaan sysäsi minut syrjään ja jätti raukkamaisesti ratkaisun teon minun vastuulleni.

Minun osaltani ero ei johtunut toisesta naisesta, vaan siitä että kevään aikana ex muuttui. Se mies, johon alun perin rakastuin, ei ollut se mies joka kampeutui vieraan naisen viereen. Syytä en tiedä, tunnen oloni petetyksi erityisesti sen vuoksi etten olisi ikinä uskonut exän tekevän niin minulle - pettäminen oli viimeinen asia, mitä hänestä olisi uskonut. Enkä ole ainoa, joka ihmettelee muutosta, ainakin osa exän ystävistä on hämmästellyt miten kiltistä ja rehellisestä miehestä on kuoriutunut tuollainen mulkku.

Toki tunnustan oman osani eroon: minäkin muutuin, olin väsynyt, mikään muu työn ja nukkumisen ohella ei kiinnostanut. Mieheni ehdotti, että jättäisin työni vähäksi aikaa, että saisin levätä, mutta pidin pääni ja väitin jaksavani. Ja en minäkään ole helpoin ihminen, vaadin paljon itseltäni ja läheisiltäni.

Kuukausi on kohta kulunut erosta ja mieltäni kalvaa edelleen mitä exän ja uuden naisen välillä on, välittikö ex minusta ikinä vähääkään kun pystyi ottamaan toisen heti vierelleen. Ex sanoi tunteidensa kuolleen, miksei hän koskaan sanonut mitään suoraan? Miksei hän jaksanut nähdä enemmän vaivaa, miksen minä jaksanut? Olen itkenyt, raivonnut, välillä säälinyt miestä ja välillä vihannut häntä (ja uutta hoitoa, joka tiesi exän olevan varattu avatessaan haaransa hänelle). Eihän se auta mennä kuin eteenpäin, entiseen ei ole paluuta, mutta olen edelleen katkera elämästä ja kodista, mitkä tunnen menettäneeni... Mutta vähitellen helpottaa.

Ja miksi avauduin tähän, tiedän tunteen kun työnnetään paitsioon toisen tähden... Reiluutta minäkin olisin kaivannut, edes yhteisten vuosien nimeen, jos rakkautta ei enää hänen puoleltaan ollut.

Toinen antaa sitä mite itse et pysty.