Ei varmaan suoranaisesti kuulu tälle palstalle, mutten tiedä mihin tämän laittaisin.
Eli ollaan miehen kanssa oltu n.9 vuotta yhdessä(olemme nuoria n. 25vuotiaita, mutta 9vuoteen mahtuu myös n. 1vuoden ero, jolloin molemmat on tehnyt mitä halunnut), suhteeseen on mahtunut kriisejä ja pettämistäkin muinoin. Niistä on puhuttu ja päästy ylite, tiedän 100prosentin varmasti ettei enää sellaisia ole. Olemme käynyt myös parisuhdeterapiassa aikoinaan. Elämäni pitäs olla nyt juuri sellaista mitä olen toivonutkin ja kaiken pitäisi olla hyvin. Meillä on kaksi lasta, nuorimmainen 9kk ikäinen.
Nyt ihan yhtäkkiä, ihan kuin joku olisi jostain napista painanut, minulla on ruvennut pyörimään mielessä, että rakastanko miestäni. Aina olen rakastanut ja paljon, enkä ole koskaan edes miettinyt ettenkö rakastaisi. Nyt mietin, että tätäkö tämä on, haluanko elää näin. Etsin miehestä vain huonoja puolia, enkä tosiaan tiedä enää mitä tunnen häntä kohtaan.
Tiedän, ettei parisuhde pysy yllä ilman työtä ja mietinkin johtuisiko siitä, etten edes muista milloin oltaisin tehty kahdestaan jotain? Illalla lasten mentyä nukkumaan, yleensä toinen istuu tietokoneella, eli ei edes silloin olla "keskenämme". Tuntuu, että päivät on aina samanlaisia päivästä toiseen, minä olen lasten kanssa päivät, mies tulee kotiin ja loppuilta onkin vain olemista ja olemista. Samoin hellyyttä ei miehen puolelta oikein tule, tai tulee mutta oletan hänen ajattelevan, että sen on pakko johtaa heti seksiin.
Jos lapset olemme saaneet hoitoon (niinä harvoina kertoina), olemme lähteneet viihteelle kavereiden kanssa. Usein olen sanonutkin miehelle, ettei me enää edes naureta yhdessä, harvoin edes paljoa keskustellaan muusta kun niistä näistä ja säästä. Mies on mahtava isä ja ollut ihana mies (jos ei nyt oteta huomioon kriisejä tai sitä ettei helyyttä juurikaan minua kohtaan osoita).
En oikein enää tiedä mitä tekisin? Olen miehelle puhunut myös näistä tuntemuksista ja hän vain sanoo että mene jonnekkin, ota irtiotto vaikka viikonlopuksi. Mutta eihän se mitään korjaa. Voiko tämä siis johtua vain siitä, ettei olla pidetty tarpeeksi yllä parisuhdetta ja onko mahdollista, että jotain on vielä tehtävissä? Sisimmässäni ajattelen, etten todellakaan kykenisi elämään ilman miestäni, mutta joskus olen kyllä miettinyt miltä tuntuisi olla ihan yksin. Haluan rakastaa miestäni, mutten vain tiedä rakastanko ja tämä on hyvin ahdistavaa. Eikai se rakkaus tosiaan voi noin vain yhtäkkiä loppua?
Eli ollaan miehen kanssa oltu n.9 vuotta yhdessä(olemme nuoria n. 25vuotiaita, mutta 9vuoteen mahtuu myös n. 1vuoden ero, jolloin molemmat on tehnyt mitä halunnut), suhteeseen on mahtunut kriisejä ja pettämistäkin muinoin. Niistä on puhuttu ja päästy ylite, tiedän 100prosentin varmasti ettei enää sellaisia ole. Olemme käynyt myös parisuhdeterapiassa aikoinaan. Elämäni pitäs olla nyt juuri sellaista mitä olen toivonutkin ja kaiken pitäisi olla hyvin. Meillä on kaksi lasta, nuorimmainen 9kk ikäinen.
Nyt ihan yhtäkkiä, ihan kuin joku olisi jostain napista painanut, minulla on ruvennut pyörimään mielessä, että rakastanko miestäni. Aina olen rakastanut ja paljon, enkä ole koskaan edes miettinyt ettenkö rakastaisi. Nyt mietin, että tätäkö tämä on, haluanko elää näin. Etsin miehestä vain huonoja puolia, enkä tosiaan tiedä enää mitä tunnen häntä kohtaan.
Tiedän, ettei parisuhde pysy yllä ilman työtä ja mietinkin johtuisiko siitä, etten edes muista milloin oltaisin tehty kahdestaan jotain? Illalla lasten mentyä nukkumaan, yleensä toinen istuu tietokoneella, eli ei edes silloin olla "keskenämme". Tuntuu, että päivät on aina samanlaisia päivästä toiseen, minä olen lasten kanssa päivät, mies tulee kotiin ja loppuilta onkin vain olemista ja olemista. Samoin hellyyttä ei miehen puolelta oikein tule, tai tulee mutta oletan hänen ajattelevan, että sen on pakko johtaa heti seksiin.
Jos lapset olemme saaneet hoitoon (niinä harvoina kertoina), olemme lähteneet viihteelle kavereiden kanssa. Usein olen sanonutkin miehelle, ettei me enää edes naureta yhdessä, harvoin edes paljoa keskustellaan muusta kun niistä näistä ja säästä. Mies on mahtava isä ja ollut ihana mies (jos ei nyt oteta huomioon kriisejä tai sitä ettei helyyttä juurikaan minua kohtaan osoita).
En oikein enää tiedä mitä tekisin? Olen miehelle puhunut myös näistä tuntemuksista ja hän vain sanoo että mene jonnekkin, ota irtiotto vaikka viikonlopuksi. Mutta eihän se mitään korjaa. Voiko tämä siis johtua vain siitä, ettei olla pidetty tarpeeksi yllä parisuhdetta ja onko mahdollista, että jotain on vielä tehtävissä? Sisimmässäni ajattelen, etten todellakaan kykenisi elämään ilman miestäni, mutta joskus olen kyllä miettinyt miltä tuntuisi olla ihan yksin. Haluan rakastaa miestäni, mutten vain tiedä rakastanko ja tämä on hyvin ahdistavaa. Eikai se rakkaus tosiaan voi noin vain yhtäkkiä loppua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tee juuri noin kuin oletkin miettinyt. Varaa teille aikaa! Kaiva se kehvelin romantiikka vaikka kivenkolosta. Me naiset _tarvitaan_ sitä tai muuten tunneakut tyhjenee just noin. Ei sussa oo vikaa. Oot vaan muiden kiireiden keskellä unohtanut pitää teidän rakkaudesta huolta. Hali sinne ja rakkautta rintaan!
1. Lähtekää yhdessä johonkin matkalle ja lapset vaikka mummolaan hoitoon.
2. Pidä huolta ulkonäöstäsi, myös arkena. Näin sinulla on itsevarmempi olo mikä vaikuttaa olemukseesikn ja varmasti mieskin olisi tyytyväinen.
3. Katsokaa yhdessä elokuva kun lapset ovat jo nukkumassa. Vähennä tietokoneen käyttöä silloin kun voisitte olla kaksistaan. Mikäli hän on tietokoneella, mene viereen katselemaan.
4. Mitä tahdot muiden tekevän sinulle, tee se heille. Ole romanttinen miestäsi kohtaan. Halaa ja suutele. Kyllä sekin jossakin vaiheessa varmasti mukaan tulee. :)
5. Tee lista asioista, joista pidät hänestä ja kerro ne hänelle.