Urheilijasta pullukaksi

Hei kaikki urheilijat!

Minä olen entinen kilpapyöräilijä.

Olen 22 vuotias tyttö. Kilpailin viimeksi vuonna 2006 ja olin silloin kovassa kunnossa. Pidin sitten hetken taukoa kilpailemisesta, mutta yritin kuitenkin pitää peruskuntoa yllä. Myöhemmin huomasin, että aloin lihomaan ihan käsittämättömällä vauhdilla. Rasvaa alkoi kertymään joka puolelle tasaisesti ja vatsani alkoi kasvamaan. Vatsan seudulle kertyi eniten rasvaa. Yritin katsoa syömisieni perään. Ruokavalioni pääsi aina välillä repsahtamaan. Lenkkini eivät olleen enää yhtä tehokkaita kuin kilpailuaikana.

Nyt muutama vuosi myöhemmin olen lihonut 65 kiloisesta 95 kiloiseksi. Eli painoa on tullut pienessä ajassa lisää 30 kiloa. Pituutta minulla on 170 senttiä ja vyötäröni on turvonnut 120 senttiseksi.

Onko täällä muita urheilijoita joille on käynyt näin? Heti kun aloin keventämään kuntoilua, niin aloin lihomaan silmissä.

Olen nyt alottamassa laihdutuskuurin karppaamalla. Lenkkeilen ja käyn kuntosalilla. Tarkoitukseni on päästä takaisiin entisiin mittoihini.

Kiipesin pyöräni päälle muutama päivä sitten pitkästä aikaa ja huomasin että polkeminen matalassa asennossa on mahdotonta suuren vatsani takia.

Onko kohtalotovereita?

Voinko enää koskaan päästä kisakuntoon?

Tämä paisuminen saa nyt loppua. Minä en voi ilmeisesti yhtää olla kuntoilematta ja minun on jatkuvasti katsottava mitä suuhuni laitan tai muuten lentää farkuista välittömästi nappi ja paino nousee.
3250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta sinä olet nuori ja siksi pääset helposti kisakuntoon. On realistista, että laihdut kilon viikossa. Ensi keväänä olet jo täydessä terässä.

Minäkin olen kokenut nopean lihomisen. Urheilijan kroppa tuntuu olevan hyvin valmis ottamaan vastaan kaiken energian, mitä saa. Nyt kroppa on paremmissa muodoissa kuin pari vuotta sitten. Suuri muutos oli oikeastaan siinä, että opin, ettei joka hetkeä tarviste kuorruttaa sokerilla. Napostelu väheni.

Kestävyysurheilussa hiilihydraattitankkaus on isossa roolissa ja urheilusuorituksen aikana suorastaan eletään makealla. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta kaksi asiaa. Tankkauksessa tietoisesti ollaan kuuntelematta kroppaa, koska tarkoituksena on täyttää hiilihydraattivarastot äärimmilleen. Ja, jatkuva sokerin lipittäminen luo sokeririippuvuuden. Oman kropan tarpeiden kuuleminen olisi ensiaskel. Lihavuuden yksi syistä on, että keho ja mieli ajatellaan erillisinä. Kun tekee mieli syödä, pysähdy hetkeksi ja kuulostele: onko sinulla vain jano vai onko sinulla tylsää?

Useimmat meistä sorrumme makean houkutuksiin, kun olemme nukkuneet heikosti tai syöneet lilian kevyesti. Siksi painonpudottajan helpoimmat asiat ovat: Nuku 8 tunnin yöunia ja syö terveellinen aamiainen. Aamiainen on tärkeä siksi, että löydät suhteellisen helposti terveellisen aamiaisvaihtoehdon (ei sokeroituja muroja) ja se estää iltapäivän ja illan makeanhimoja. Minä syön joka aamu maustamatonta jugurttia joskus marjoilla ja usein sellaisenaan.

Kun lenkkeilet, keskity rasvanpolttoon. Liiku hitaammin, pitempään ja kevyemmin tankkauksin. Kannattaa etsiä rajoja. Kestät yllättävän hyvin pyöräilyä ilman urheilugeeliä tai patukkaa puolen tunnin välein.

Mitä. jos aloittaisit neljällä: Jätä (tai vähennä) sokeri, alkoholi, fruktoosi ja kofeiini. Minimoi sohvalla istumisesi ja suosi rasvatonta maitoa. Edes urheilija ei tarvite mega-luokan aterioita. Kokeile paksuja keittoruokia tai täytä yli puolet lautasta raaoilla vihanneksilla ja salaatilla. Ja huomaa: vaikka mehut ovat terveellisiä, juo kohtuudella. Ne ovat usein sokeripommeja.

Voit ihmetellä, miksi listasin kofeiinin, vaikka sitä yleensä pidetään stimulanttina. Syy on, että se nostaa insuliinitasoa ja aiheuttaa riippuvuuden. Riippuvuus on huono asia silloin, kun se vetää tunnin kahden välein kahvipöytään, vaikka sinulla ei olisi edes nälkä.

Karppaus ei ole huono idea (pienet annoskoot), mutta radikaalien muutosten sijaan miettisin joka päivä pienen muutoksen. Esimerkiksi, kun löydät keinomakujen sijaan vanhat aidot maut, olet jo saavuttanut jotain. Minä löysin eilen kaupasta irtokarkkihyllyltä kuivattuja vihanneksia ja maistuivat yllättävän hyviltä. Laihduttamisen vaikeus on kielloissa: Tuntuu, että elämästä tulee harmaata, kun kaikki kiva kielletään. Pienillä muutoksilla löydät sen ilon uudelleen, kevyemmin. Kalorittomia iloja on paljon, kuten auringonotto lämpimällä kalliolla.

Me suomalaiset hotkimme aterioita. Siksi salaattiateria on hyvä vaihtoehto. Salaattia syö kauemmin, joten se sopii paremmin seurusteluun. Kroppa kiittää.

Kannattaa myös muistaa isoäidinaikaiset ilot. Ei ennen tarvinnut ruoista tehdä kokoelmaa kaikesta makeasta ja rasvaisesta, mikä nyt sattuu mieleen. Yksinkertaisempikin asia riitti iloon. Kun herkuttelet yksi asia riittää. Minulle riittäävät pelkät mansikat. Jo niissä on kesän makua.

Vielä: Jos haluat laihtua, pidä ruokasi yksinkertaisena ja vältä seisovia pöytiä (jos menet seisovaan pöytään, tutustu ensin salaattivalikoimaan). Ihminen on perso syömään liikaa, kun tarjotaan joukkoa vaihtoehtoja. Siksi saavutat paljon, kun suunnitttelet etukäteen ruokasi ja, jos hemmottelet itseäsi, valitset yhden eikä isoa kasaa erilaisia sokeripommeja.

Äänestä

Olet ollut lopettaessasi vasta teini, 16 v. Kun kasvu ja liikunta ovat jääneet pois olet kerännyt huomattavan määrän ylipainoa. Normaalilla aineenvaihdunnalla liikkumattoman aikuisen ruokamäärät ovat maltillisia teini-ikäiseen urheilijaan verrattuna.

Jätä hötöt ja alkoholi pois, pienennä ruoka-annoksia ja jatka liikkumista niin kyllä se vyötärö sieltä löytyy. Älä tuudittaudu menneeseen vaan muista liikuntaa aloittaessasi että olet lihava aikuinen.

Äänestä

Treenaavan nuoren energiankulutus on ihan jotain muuta kuin sohvaperunan. Sen vuoksi aktiiviurheilun lopetaminen tarkoittaa lähes poikkeuksetta lihomista. Energian saantia on todella vaikea sopeuttaa uuteen tilanteeseen.

Tämä kannattaa muistaa myös toisin päin. Kun isäät liikuntaa, on sinun taattava treeniin riittävä energiansaanti. Muuten et laihdu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pullukka kirjoitti:

Hei kaikki urheilijat!

Minä olen entinen kilpapyöräilijä.

Olen 22 vuotias tyttö. Kilpailin viimeksi vuonna 2006 ja olin silloin kovassa kunnossa. Pidin sitten hetken taukoa kilpailemisesta, mutta yritin kuitenkin pitää peruskuntoa yllä. Myöhemmin huomasin, että aloin lihomaan ihan käsittämättömällä vauhdilla. Rasvaa alkoi kertymään joka puolelle tasaisesti ja vatsani alkoi kasvamaan. Vatsan seudulle kertyi eniten rasvaa. Yritin katsoa syömisieni perään. Ruokavalioni pääsi aina välillä repsahtamaan. Lenkkini eivät olleen enää yhtä tehokkaita kuin kilpailuaikana.

Nyt muutama vuosi myöhemmin olen lihonut 65 kiloisesta 95 kiloiseksi. Eli painoa on tullut pienessä ajassa lisää 30 kiloa. Pituutta minulla on 170 senttiä ja vyötäröni on turvonnut 120 senttiseksi.

Onko täällä muita urheilijoita joille on käynyt näin? Heti kun aloin keventämään kuntoilua, niin aloin lihomaan silmissä.

Olen nyt alottamassa laihdutuskuurin karppaamalla. Lenkkeilen ja käyn kuntosalilla. Tarkoitukseni on päästä takaisiin entisiin mittoihini.

Kiipesin pyöräni päälle muutama päivä sitten pitkästä aikaa ja huomasin että polkeminen matalassa asennossa on mahdotonta suuren vatsani takia.

Onko kohtalotovereita?

Voinko enää koskaan päästä kisakuntoon?

Tämä paisuminen saa nyt loppua. Minä en voi ilmeisesti yhtää olla kuntoilematta ja minun on jatkuvasti katsottava mitä suuhuni laitan tai muuten lentää farkuista välittömästi nappi ja paino nousee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu