En tiedä, kannattaako minun pysyä parisuhteessani, kun meillä on miehen kanssa erilaiset tarpeet esim läheisyyden suhteen. Hän on tyytyväinen tullessaan luokseni parina päivänä viikossa. Minä taas kärsin ainaisesta ikävästä. Se, että hän ei tule koskaan työpäivinä luokseni, muuttaa muuten hyvän työni mielessäni lähes rangaistuksenomaiseksi tai ainakin välttämättömäksi pahaksi, koska työpäivinä joudun aina kärsimään ikävästä ja yksinäisyydestä, koska saan tavata miestä vain vapaapäivinä. Hän ei koskaan edes viestittele tai soittele. Koen olevani liian vanha tällaiseen. Kaipaan ihan tavallista perhearkea, jossa mies tulee kotiin joka ilta.
erilaiset tarpeet
miten yhdessä
6261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletteko puhuneet asiasta? Oletko kertonut hänelle, että haluat enemmän?
Miksi ihmeessä hän ei pidä muuten yhteyttä?
Itse olen kaukosuhteessa (ollaan 40 ikäisiä molemmat) ja lähinnä tapaamme vain viikonloppuisin. Joka päivä kuitenkin ollaan yhteydessä ainakin tekstareilla ja soitellaankin.
Se kärsiminen ei sitten johdu miehen valinnoista, vaan sun omasta kykenemättömyydestäsi sietää erossa olemista. Omakohtainen kokemukseni hiukan samanlaisessa tilanteessa oli hankkia itselleni harrastuksia ja kavereita jolloin sitä yhtä ihmistä ei kaivannut koko ajan surkeena, vaan nautti elämästä ja oli iloinen sitten kun hänet taas kohtasi.
Mutta kukin tyylillään.
Tiedän, että kyse on omista tunteistani ja ikävästä. Siksihän aloituksessa mainitsinkin, että meillä on niin erilaiset tarpeet läheisyyden suhteen miehen kanssa. Minä niin kaipaisin sitä, että hän olisi tässä joka ilta, niin kuin tavallisessa elämässä ollaan ja mihin totuin pitkässä avioliitossani. Siksi sanoin, että olen liian vanha tällaiseen. Minut on pitkä avioliitto totuttanut tietynlaiseen elämään, ja siihen kuuluu se, että kumppani on läsnä iltaisin ja saan nukkua hänen vieressään. Uneni on levollisempaa kun on kumppani vieressä kuin jos nukun yksin. Sellainen vain olen. Mies taas tykkää nukkua yksinkin. Siedän erossa olemista, mutta en näe sellaiseen tarvetta. En tiedä, sopeudunko tähän koskaan ja erityisesti siinä tapauksessa, jos se on pysyvä tilanne eli jos mies ei koskaan halua sen enempää vaan että tässä pitäisi sitten "seurustella" loppuelämä. Ei siihen vaikuta se, onko minulla harrastuksia vai ei. Kyllä minä avioliittonikin aikana harrastin, välillä tuli keskityttyä liikaakin harrastuksiin, mutta silti se mies oli läsnä ja se on se ihanin asia se läsnäolo. Se juuri se ihana asia onkin, että se toinen on läsnä elämässä eikä vaan kahtena päivänä viikossa...että hän tietää, mitä tein tänään ja mitä teen huomenna. Se on niin irrallista tämä seurustelu..hän on kuin palanen elämästäni, mutta sellainen palanen joka on irrallaan muusta kakusta, ei ole osa muuta kakkua.
Mä haluaisin tollasen naisen joka haluaa ja tykkää läheisyydestä. Tulisin mielelläni luoksesi aina kun haluat. Saahan sitä haaveilla...
Minä taas haluaisin sellaisen miehen kuin sinulla on. En voi sietää jatkuvaa yhdessäoloa ja liiallista, tukahduttavaa läheisyyttä. Jo päivittäinen tekstari tuntuu joskus liialliselta.
Minä en ymmärrä miksi? Eihän siten voi perhettä rakentaa...