Olen 24 vuotias ja avopuolisoni 28 vuotias. Oleme seurustelleet n. 1v ja 2kk. Olen muuttanut mieheniluokse asumaan n. 3kk sitten (mieheni ehdotti muuttoa suoraan hänen luokseen) Olimme n. 9kk kaukosuhteessa eli muutin pois omalta paikkakunnaltani työn saanniin ja miehen vuoksi.
Kaikki meni alussa hyvin. Puihimme miehen aloiittesta mahdollisen isomman asunnon hankinnasta (mies aloitti itse asunto keskustelun) kummalakin on vakituiset ja ihan hyväpalkkaiset työt, meillä on ollut ihanaa ja mukavaa ja hauskaa, mutt nyt kuitekin on tapahtunut JOTAIN...????
Mies on viimeisen kk aikana muuttunut. On levotton ja tuntuu kuin jokin asia painaisi sydäntä suuresti, mutta ei voi/pysty asiaa kanssani jakamaan.. saa kiukun puuskia baari-illan jälkeen että olenko kiinnostunut hänen ystävästään jne.. ja tasainen "omituisuus" jatkuu.. tässä viimeisen kk sisällä mies myös keksi haluavansa opskella itselleen täysin uuden ammatin!
Olen niin pyörällä päästäni, ettei ole tosikaan. Kysyin mieheltäni, että miten käy yhteisin asunnon oston/ isomman asunnon vuokrauksen jos hän lähtee nyt opiskelemaan itselleen uutta ammatia. (itse olin ymmärtänyt, että hän on hyvinkin tyytyväinen nykyiseen työhönsä, palkkaan ja vakkarisoppariin) mies sanoi minulle että voimmehan ostaa asunnon, vaikka hän opiskelisi, hän sanoi pyrkivänsä pitämään saman elintason opiskeluden aikana ja että tekisi töitä koulunsa oheella.
Olen NIIN häämääntynyt ihmeissäni ja tiedoton, että miten minun tulisisi jatkaa eteenpäin tässä suhteessa vai lopentako sen suosiolla tähän? Rakastan miestäni ja hän sanoo rakastavansa myös minua. Olen onnelinen hänen kanssaan, mutta jos jatkan tässä suhteessa on minulla ajatuksena, että meillä voisi olla yhteinen perhe vaikka 3 vuoden kuluttua tms ihan normaalia elämää, AUTTAKAA EN TIEDÄ JATKANKO VAI LOPETANKO SUHTEEN haluaako mies minua enää?? onko hän mahdollisesti pettänyt minua ja se vaivaa häntä eikä saa sitä minulle sanotuksi, kun kysyn näitä asioita häneltä hän sanoo vain, että ei tiedä mikä on.. ei kuulemma johdu minusta mutta ei osaa määrittää mikä häntä painaa!!!!????
Kaikki meni alussa hyvin. Puihimme miehen aloiittesta mahdollisen isomman asunnon hankinnasta (mies aloitti itse asunto keskustelun) kummalakin on vakituiset ja ihan hyväpalkkaiset työt, meillä on ollut ihanaa ja mukavaa ja hauskaa, mutt nyt kuitekin on tapahtunut JOTAIN...????
Mies on viimeisen kk aikana muuttunut. On levotton ja tuntuu kuin jokin asia painaisi sydäntä suuresti, mutta ei voi/pysty asiaa kanssani jakamaan.. saa kiukun puuskia baari-illan jälkeen että olenko kiinnostunut hänen ystävästään jne.. ja tasainen "omituisuus" jatkuu.. tässä viimeisen kk sisällä mies myös keksi haluavansa opskella itselleen täysin uuden ammatin!
Olen niin pyörällä päästäni, ettei ole tosikaan. Kysyin mieheltäni, että miten käy yhteisin asunnon oston/ isomman asunnon vuokrauksen jos hän lähtee nyt opiskelemaan itselleen uutta ammatia. (itse olin ymmärtänyt, että hän on hyvinkin tyytyväinen nykyiseen työhönsä, palkkaan ja vakkarisoppariin) mies sanoi minulle että voimmehan ostaa asunnon, vaikka hän opiskelisi, hän sanoi pyrkivänsä pitämään saman elintason opiskeluden aikana ja että tekisi töitä koulunsa oheella.
Olen NIIN häämääntynyt ihmeissäni ja tiedoton, että miten minun tulisisi jatkaa eteenpäin tässä suhteessa vai lopentako sen suosiolla tähän? Rakastan miestäni ja hän sanoo rakastavansa myös minua. Olen onnelinen hänen kanssaan, mutta jos jatkan tässä suhteessa on minulla ajatuksena, että meillä voisi olla yhteinen perhe vaikka 3 vuoden kuluttua tms ihan normaalia elämää, AUTTAKAA EN TIEDÄ JATKANKO VAI LOPETANKO SUHTEEN haluaako mies minua enää?? onko hän mahdollisesti pettänyt minua ja se vaivaa häntä eikä saa sitä minulle sanotuksi, kun kysyn näitä asioita häneltä hän sanoo vain, että ei tiedä mikä on.. ei kuulemma johdu minusta mutta ei osaa määrittää mikä häntä painaa!!!!????
Vastaukset 14
Vanhimmat
Siis luinko oikein? Mietit suhteen lopettamista koska mies haluaisi opiskella itselleen uuden ammatin?
Kannattaisiko sitten olla ihan yksin jos toinen ei saa parisuhteessa toteuttaa itseään ja unelmiaan?
Luulen että miestäsi vaivaa se ettei asioista voi keskutella kanssani,ilman kilareita. Sen käsityksen tekstistäsi saa. On vain minäminäminäminä kun minä haluan. Täytyy osata katsella asioita myös toisen ihmisen näkökulmasta. Ei vain oman itsensä kun parisuhteessa ollaan.
kyllä sä varmaan ihan oikein luit, että miten yhteistä tulevaisuuttamme mieheni opiskeluiden suhteen. Hän oli itse hyvin innoissaan ostamassa kanssani asuntoa jouduin jopa hieman toppuuttelemaan, että säästellään kaluste- ja käsirahaa vaikka vielä vuosi (meillä on tällä hetkellä niin halpa vuokra, sillä asumme yksiössä) ja näin ollen reipaskin rahan säästö on hyvin mahdollista.
Mieheni on ollut hieman ehkä "vetäytynyt/tylsistynyt" ja hyvin mietteliään oloinen. Yhdyn kanssasi täysin siihen että toisen täytyy saada toteuttaa itseään aivan vapaasti, mutta kokonaan uudenalan opiskelu, opiskeluaika, työssäkäynti ja asunnonhankinta päällekkäin on aika paljon.
Haluan tukea miestäni, mitä hän ikinä haluaakin tehdä, mutta jos suunnitteilla on on nuo edellä mainitsemani asiat samanaikaisesti, niin vaikuttaahan se minuunkin hyvin paljon, vai olenko väärässä?
Mietin eniten sitä, että jos häntä lähden tukemaan itsensä toteuttamisessa niin luovunko silloin jostain omasta haavestani. Mahdollisen perheenperustamisen suhteen ennen kuin täytän 30v. Jännitän tilannetta että jaksaako mieheni ja haluaako hän tosissaan kouluttautua ja saako hän esim. kolunsa suoritettua loppuun 4 vuodessa jonka jälkeen työllistyy jne. Ja ennen kuin tilanne on vakaa esim perheen perustamisen suhteen niin aikaa on varmasti mennyt aika paljon.
Ehkä miehelläsi heräilee kolmenkympin kriisi. Tuskin liittyy teidän suhteeseen nuo hänen ärähtelyt ym. vaan ehkä juuri siihen, että hän miettii mitä haluaa elämältään. Minusta hänellä on tosiaankin oikeus lähteä opiskelemaan, ja sinun pitäisi siinä tukea. Itse olet kovin nuori vielä, ja ehditte hyvin perustaa perheen vähän myöhemminkin. Eikä se tarkoita että menisi se kuusi vuotta.. Katsotte esim parin vuoden päästä mikä sitten on tilanne. Riippuu opinnoista ym. ja pystyykö miehesi tosiaan tekemään töitä koulun ohella, niin miksi ei lasta voisi tehdä siinäkin, jos taloudellisesti pärjää..?
Välillä tosiaan tulee olo, että mikä kriisi hänellä on menossa. Aion tukea häntä omantoteuttamisen kannalla, mutta lähinnä toivon että hän oikeasti olisi koulusta kiinnostunut ja motivoitunut hoitamaan sen loppuun, niin ettei asiat jää roikkumaan.
Pelkään ehkä, että kuinka paljon hänelle mahtaa näitä extempore pistoja vielä tulla. Hänellä suunnitteilla yhtäkkiä niin plajon. Olen itse vasta päässyt taloudellisesti kunnolla jaloilleni edellisestä vanhan suhteen tuomista raha- ja asuntosotkuista. n. 3v. sitten päätin, etten koskaan osta kenenkään kanssa enää mitään yhteistä asuntoa ellei kummatkin ole vakinaisissa työpaikoissa, suuremmat biletyskohteet on tsekattu ja juhlittu niin että ei ole jäänyt mitään kavereiden kanssa kokematta näkemättä. Ja että molemmat ovat tyytyväisiä työ- ja parisuhde tilnteeseen ja ne molemmat ovat vakaalla pohjalla.
Poikaystävä tosiaan puhuu, että olisi mahtavaa että tekisimme ulkomaan matkan talvilomalla ja kesällä voitaisiin lähteä myös johonkin reissuun..
En tiedä mihin luotettavan tuntuinen vakaa ja täsmällinen mieheni katosi. Loistavia ideoita, mutta liika on likaa ja varsinkin jos haluaa saada asiat tärkeys järjestykseen. Pelottaa ihan hirveästi että minkä päähän piston hän vielä keksii...?
JA ENNENKAIKKEA MISSÄ MINUN KULUU TUKEA JA MISSÄ OIKEASTI LYÖDÄ JARRUA? Mieheni haluaisi seuraavan vuoden aikana aloittaa opiskelut, tehdä siinä oheella töitä, ostaa asunnon, matkustaa, harrastaa, nähdä kaverita ja seurustella.
Olenko ilkea ja estän häntä toteuttamasta itseään, jos sanon häelle realisesti ettei tuo kaikki voi onnistua ainakaan samanaikaisesti.
Joo-o.
Sori nyt vaan, mutta jos sä parisuhteessa mietit sitä, että se on maailmanloppu jos toinen lähtee opiskelemaan, niin voit sanoa bye-bye sille suhteelle samantien.
Sä selität, että tahdot tukea kumppaniasi kyllä kaikessa - mutta et kuitenkaan tee niin!! Toi ei ole oikeaa parisuhdetta.
Parisuhde on kompromisseja, tukemista, ymmärtämistä, toiselle parhaan toivomista.. Ja sä ET tee niin. Sä mietit omaa napaasi, omaa tulevaisuuttasi, omaa lapsenhankintaa, omaa rahaa, omaa omaa omaa.. Mites on TEIDÄN tulevaisuudensuunnitelmat? Eli myös miehesi, ei vain sun?
".... mutta kokonaan uudenalan opiskelu, opiskeluaika, työssäkäynti ja asunnonhankinta päällekkäin on aika paljon."
^ Toi ylläoleva sun suustasi kuulostaa vain tekosyiltä, sori vaan. Tosi moni pariskunta hankkii asunnon, vaikka toinen opiskelee (jos siis raha-asiat antavat sen verran myöden) tai ainakin muuttavat vuokralle vähän isompaan kämppään. Tosi moni hankkii myös lapsia, vaikka toinen vielä opiskelisi. Tosi moni uudelleenkouluttautuu myös! Eli se on ihan parista itsestään kiinni, sekä asenteesta! Lisäksi sä selkeesti vähättelet sun kumppaniasi, kun kyselet: valmisttuko se nyt nopeasti?? Jaksaako se opiskella? Löytääkö se edes töitä sitten?? OSAAKO SE EDES? .. Huh.
Sä tahdot pitää teidän elämäntilanteen sellaisena kuin se on - uutta asuntoa hankkimassa, kummallakin hyvät työt ja rahaa on, jne. Mutta tahdotko sä rakkautta? Jos vastaus on kyllä, unohda raha-asiat ja TUE KUMPPANIASI! Jos taas et tahdo rakkautta, niin lähde, ja etsi joku muu mies joka pystyy sitten sulle tarjoamaan sen uuden hienon asunnon ja isot kuukausitulot.
Mikään ei estä teitä hankkimasta lasta. Okei, ehkä tulee olemaan vähän tiukkaa rahallisesti vajaan vuoden, mutta sellaista se monilla ON! Joko teet sen uhrauksen parisuhtees eteen, tai sitten et.
Sulla saa olla oma mielipide kaikkeen, voit haluta uutta asuntoa ja hyvää palkkaa ja vauvan - ei siinä mitään. Mutta et voi pakottaa kumppaniasi elämään sitä elämää, jota sä niin kipeästi tahdot elää. Parisuhde kun on kompromisseja, ja sitä, että yhdessä tehdään päätökset elämässä.
Sä oot niin "minäminäminäminä"... Ei tuu toimimaan nainen.
Sä tahdot että miehes on töissä, sä tahdot että miehes tienaa, sä tahdot lapsia, sä tahdot elää "normaalia arkea (hei mitä on "normaali arki???), sä tahdot uuden asunnon... Sä sä sä! Sä tahdot että kaikki pysyy samana ja mikään ei muutu.
Mites olisi, jos joskus kysyisit mieheltäs, että mitä hän tarvitsee ja tahtoo? Ja mitä, jos yrittäisit olla hänen tukena ja auttaa häntä unelmiensa saavuttamisessa??
Hän vois sen jälkeen uskaltaa puhua sulle vähän enemmän tulevaisuudessakin...
Jos et ole valmis tekemään myönnytyksiä, voit lähteä siitä parisuhteesta. Älä siinä tapauksessa enää kiusaa nykyistä kumppaniasi!!
Kiitos kaikille vastanneille!
Olentosiaan itseni kanssa hukassa, mutta rakastan häntä ja haluan olla hänen kanssaan, joten keskityn olelliiseen; eli meihin ja tähän hetkeen ja niin, että molemmilla on hyvä olo ja ovat tyytyväisiä!
Olen varmasti todella pikkumainen, mutta annoin joskus itsestäni niin paljon ja sitä käytettiin törkeästi hyväksi, joten nykyään olen tarkempi ja mietin, kuinka paljon itsestään oln valmis antamaan ja laittamaan likoon toisen puolesta ja onko se toinen valmis antamaan ja luopumaan samalla tavalla ja tekemään kompromisseja.
Suhde ei tule onnistumaan jos ei pysty puhumaan toiselle kaikista asioista. Miestäsi vaivaa jokin mut sanoo ettei tiedä. Kyllä se tietää.! Ehkä sitä on alkanut ahdistamaan se et joutuu sitoutumaan teidän suhteeseen eikä sillä ole sit vapaa-aikaa tai luulee olevansa jotenkin liikaa kiinni sinussa. Siis puhuminen on minusta suhteen perusta et pystyy puhumaan jos vaivaa jokin. Jos ei puhu niin toinen alkaa heti epäilemään kaikkee, kuten sinä nyt epäilet. Tulet varmaan hulluksi kohta jos se ei ala puhumaan mikä sitä vaivaa, joten sun pitää vaan rauhallisesti selittää et sua vaivaa se et mies ei puhu mikä sitä vaivaa.
NIINPA!!
Tulkaa molemmat puolitiehen vastaan: mies haluaa isomman asunnon= ette hommaa sitä ennen kuin työ ym. asiat kunnossa. Sinä haluat lapsia vasta kun molemmat ansiotyössä=ette yritä niitä ennen kuin työ ym. asiat kunnossa. Siinä jo molemmille iso asia, missä lähestyä toista ja tehdä kompromisseja.
Anna miehesi opiskella, asukaa yksiössä vielä hetki tai etsikää edullinen kaksio tms. Elämä ei lopu siihen, kun täyttää 30v. Toki kokemuksesta voin sanoa, että aina hienompi, jos ennen sitä pääsee lapset maailmaan tekemään, koska niiden kanssa jaksaa huomattavasti paremmin, kuin sitten kun on neljällä kymmenellä pitkällä. Mutta aina on syitä myös siirtää lapsentekoa, rahallinen tilanne, asuntotilanne, biletyskausi, opiskelutilanne, aika ei riitä just nyt, rakastan liian vähän tällä hetkellä, haluan olla kaksin tuon kanssa vielä hetken...lista on loputon jos sitä haluaa jatkaa... Kunnioitettavaa, että haluat mahdolliselle tulevalle lapsellesi/lapsillenne taata sen, että molemmat vanhemmat ansiotyössä jne, mutta mitä sitten teet, jos käykin niin, että miehesi opiskelee uuden ammatin, saa hyvän työpaikan ja alatte yrittämään lasta ja jompikumpi saakin lopputilin työstään syystä tai toisesta, eikä löydä alansa töitä ja se 30v ikä kolkuttelee jo uhkaavammin vielä kulman takana tai mennytkin jo??
Elä tässä ja nyt, äläkä ripustaudu siihen menneeseen ja kosta miehellesi sitä mitä olet aikanaan jonkun toisen miehen(?) takia joutunut kokemaan ja mitä sinulle on aiemmin tehty. Luota elämään, itseesi ja siihen, että sinä ja te pärjäätte joka tapauksessa, kyllä ne siivet kantaa, kun niille antaa siihen mahdollisuuden, välillä niitä täytyy vain vähän korjata uuteen asentoon, jotta ne taas jaksaa, mutta aina ne ylös nostaa uudelleen :)
ihan oikeessa olet Nainen, ihan ensin pitaakin miettia itseaan. jos itseasi rakastat?
mika se sellainen suhde on jossa toteutetaan toisen asiat ja itse joutuu ns Tyytymaan siihen mita on. itse lahdin suhteesta juurikin tuon takia. halusin tukea,,
TEE niinkuin oikeasti tuntuu. voihan se olla rankkaa..
mutta loppujen lopuksi tajuat olleesi oikeassa :)
Voimia
En tiedä miten jatkat mutta kaverilla on pää pilvissä ja mielestäni on haukkaamassa aivan liian suurta kakkua. Opiskelu, mikäli sen aikoo tehdä tehokkaasti, vie kyllä kaiken vapaan ajan ja matkat saa unohtaa, samoin työn.
Pyydä nyt häntä ainakin miettimään sitä seikkaa, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia.
jossain määrin uskon, että miehelläni on 30 kriisi tulossa. Omituisiuus, mietteliäisyys ja pieni masentuneisuus tuntuvat siihen viittaavaan.
Aloitin eilen kotiin päästyäni ihan uudella ajatusmaailmalla keskusstelun hänen kanssaan tästä aiheesta ja minusta tuntui, että kaikki solmut avautuivat ja ymmärsin häntä.
On tosiaankin kovin vaikeaa koittaa ymmärtää toista osapuolta, jos toinen ei "osaa/tiedä" mikä vaivaa, siinä alkaa itsellään herkästi ajatukset vilistä.
Saimme keskusteltua asiasta hyvinkin rakentavasti ja palkitsevasti :) koska yritin ennen keskusteluamme pähkäillä, mikä asia häntä tosiaan voisi painaa. Hän sanoi minulle muutama päivä sitten, että hänen kummalisuus ei johdu minusta/meistä vaan on niin monta asiaa yhdessä mitä hän tällä hetkellä päässään pyörittää, liittyen tulevaisuuteen, häneneen itseensä ja meidän yhteiseen elämään ja tulevaisuuteen.
sä muutit miehesi asuntoon. mun mielestä se on jo virhe. jos häntä on se alkanut ahdistaan että sä menit hänen arkeensa ja teidän kaukosuhde muutui arkiseksi. minulla kanssa kaukosuhde niin olin poikani kanssa muutaman päivän mieheni luona niin johan alkoi ahdistaan ja oli juuri samanlainen kuin miehesi mitä kerroit. sitten hän puhui kun olin lähtenyt kotiin että alkoi ahdistamaan koko elämä ja kaikki asiat pyörimään päässä että mitä haluaa elämältään. ( tunteet ei kuitenkaan minua kohtaan ole muttuneet)
jos meidän juttu tässä tulisi toimimaan niin sitten etsimme yhteisen oman asunnon koska se toisen asunto on aina se toisen koti niin siitä ei yhteistä saisi.
etsikää uusi asunto mikä oisi TEIDÄN KOTI. jos ei sittenkään asiat muutu niin muuttakaa vielä erillenne.
voimia sinne