Olen suunnilleen kolmekymppinen yhden lapsen isä ja treffaillut netin kautta naisia. Olen mielestäni sopivasti vaativainen siinä ketä kelpuutan ja löydän sopivan oloisia naisia netin isosta joukosta. Pääsen mielenkiintoisten naisten kanssa usein myös treffeille ja ekoilta treffeiltä toisille jne. Sitten se homma yleensä kaatuu siinä 3-10 tapaamiskerran jälkeen aina siihen samaan että nainen toteaa ettei kipinää. Ja onhan se masentavaa. Nämä samat naiset kyllä löytyy noilta sivuilta uudestaan aina. Siksi väitän että jutut kipinästä tulee vain siitä ettei oikein tiedetä mitä halutaan ja halutaan suuria tunteita mutta oikeastaan ei tiedetä millaiset asiat saa nämä tunteet syttymään. Suuret tunteet on minun mielestä paljon muustakin kiinni kuin siitä toisesta ihmisestä. Myös oma elämäntilanne vaikuttaa. Tunnettu tosiasia on että jos on tyytymätön omaan elämäänsä niin helpommin rakastuu. Lisäksi vanhemmiten kun on jo koettu aikaisemmin jotain niin tämänkaltaisten tunteiden uudelleen kokeminen on vaikeampaa.
Minulle riittää että toisella on vähän samoja arvoja ja kiinnostuksen kohteita eli on edes vähän koti-ihminen, viihtyy luonnossa ja sietää ahkeran ja toimeliaan miehen. Lisäksi ulkoisesti pitää olla puoleensa vetävä ja tämä tarkoittaa käytännössä vain sitä ettei ole lihava. Sitten jos näiden jälkeen on ihan kivaa seuraa niin se riittää minulle. Silloin ne tunteet ja kiintymys kyllä tulevat ajan kanssa vaikka helposti ihastunkin jos molemminpuoleista kiinnostusta on. En aio enää treffata naista ketä hakee kipinää ja ihan kiva ei riitä. Tämän vaatimuksen jälkeen kaikki treffaamani naiset olisivat karsiutuneet, mutta hyvä niin koska ei niistä kuitenkaan mitään tullut.
Minulle riittää että toisella on vähän samoja arvoja ja kiinnostuksen kohteita eli on edes vähän koti-ihminen, viihtyy luonnossa ja sietää ahkeran ja toimeliaan miehen. Lisäksi ulkoisesti pitää olla puoleensa vetävä ja tämä tarkoittaa käytännössä vain sitä ettei ole lihava. Sitten jos näiden jälkeen on ihan kivaa seuraa niin se riittää minulle. Silloin ne tunteet ja kiintymys kyllä tulevat ajan kanssa vaikka helposti ihastunkin jos molemminpuoleista kiinnostusta on. En aio enää treffata naista ketä hakee kipinää ja ihan kiva ei riitä. Tämän vaatimuksen jälkeen kaikki treffaamani naiset olisivat karsiutuneet, mutta hyvä niin koska ei niistä kuitenkaan mitään tullut.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kyllä siinä PITÄÄ olla kipinää, muuten ollaan kuin sisko ja sen veli.
Minullekaan ei todellakaan riitä vähempi kuin todelliset tunteet ja rakastuminen. Jos tyyppi on sellainen, jonka kanssa tulee tavattua useamminkin, niin usein parin kuukauden kuluessa huomaa tuleeko niitä oikeita tunteita vai ei. Ja jos ei tule, niin "ihan kiva" ja mukava ei tosiaan riitä. Mieluummin yksin kuin suhteessa ilman todellista rakkautta. Sellainenhan loppuu heti siihen paikkaan, kun vastaan sattuu kävelemään se todellinen rakkaus.
Ja kun on kerran ennen rakastanut oikeasti, tietää mitä se on. Ja niitä ihmisiä, joiden kanssa rakkaus syttyy molemmin puolin, ei kasva joka oksalla.
Itselläni kävi onni, löysin nettitreffeiltä mukavan naisen, käytiin ensimäisillä treffeillä. Molemmilla oli mukavaa, en itse tuntenut sitä polttavaa rakastumisen tunnetta, myöhemmin kun ollaan juteltu tästä, sanoi hänkin, ettei tullut sellaista "jalat alta" fiilisä. Molemmilla oli kuitenkin mukavaa, nautittiin toistemme seurasta ja haluttiin tutustua paremmin. Käytiin muutamilla treffeillä, pikkuhiljaa huomasi pitävänsä toisesta enemmän ja enemmän. Alettiin seurustelemaan, tunteet vaan syveni, ja nyt 9kk yhdessäolon jälkeen molemmilla on erittäin vahva "tämä on se oikea" tunne, ja olemme mielestämme kutakuinkin täydellinen pari. Mistään ei tule riitaa, jompikumpi on aina valmis tekemään kompromissin, tai suostumaan johonkin toisen vuoksi. Pettämistä ei tarvi pelätä, olemme avoimia ja luotamme toisiimme täysin, eikä kummallakaan ole tarve pettää. Molemmat olemme myös sitä mieltä, että pettäminen on paskin asia jonka toiselle voi tehdä, joten jos joku mukavampi löytyy, saan varmasti kuulla, että nyt on asiat näin ennenkuin nainen etenee sille suunnalle.
Eli jos nainen ilmoittaa 1-2 treffien jälkeen, unohda hänet suosiolla. Ne ovat näitä 30v myöhäisteinä, jotka etsivät sitä "suurta rakkautta", ja ovat sitten 50vuotaina täälä suomi24 palstalla ulisemassa yksinäisyyttään.
Joillekkin ihmisille "ihan kiva" ei riitä suhteeseen. Jos on itsenäinen luonteeltaan eikä pelkää olla yksin, niin silloin sen toisen on oltava parempi vaihtoehto kuin miltä yksinolo tuntuu. Ihan kiva ei ainakaan minulle ole tarpeeksi hyvä vaihtoehto.
Kyllä,ehdottomasti toisessa pitää olla jotain muutakin kuin "ihan kiva".
"Ihan kiva" voi olla joku kaveri mutta ei mahdollisesti tuleva puoliso.
Itse odotan toiselta ensinnäkin samankaltaisia elämän arvoja ja samanlaisuutta luonteessa.Nämä kun natsaa vielä sen paljon puhutun kemian kanssa niin sitten voidaan miettiä seurustelua.Turha minun on esimerkiksi tuhlata aikaa tatuoituun,harrikatyyppejä dikkaavaan pubi mimiin joka ei halua ikinä perhettä vaikka muuten tulisinkin hyvin juttuun ja kokisin "ihan kivaksi".
Itse en pelkää elää yksin vaikka huonoja puolia on roppakaupalla ja sielua välistä riistää niin että.Mutta,senkin myös tiedän että jos otan vain jonkun "ihan kivan" niin lopulta voi löytää itseni sellaisesta suhteesta mihin en halua joutua,missä koen enemmän ahdistusta kuin onnea.
Joten,sitä oikeaa etsitään tiiviisti ja siivilästä ei mene läpi kuka tahansa.
Se, että mistään ei tule riitaa ja jompikumpi on valmis aina tekemään kompromissin eikä pettämistä tarvi pelätä... hei ihan tosi, nämäkö on parisuhteen perusta? Vanha setäni joskus totesi, että huonosti on rakkausasiat, jos rakkaus roikkuu kuin hantuuki naulassa. Se on juuri se kipinän puute. Ehkä suhde on järkevä mutta siitä puuttuu se jokin.
Itselläni suhteessa pitää olla hauskaa, joka päivä pitää viihtyä toisen seurasssa ihan täysillä, aamusta alkaen. Pitää olla sellainen ihana tunne (se voi todellakin kestää vuosia, ei mitään ihastumisen huumaa) ja halu viettää kaikki mahdollinen aika sen toisen kanssa, tuntuu että koko maailma hymyilee ja vain meille kahdelle. Koettu on parikin kertaa jo (avioliitto ja kihlaus). Ja kun ap sanoo, että se tunne vanhemmiten hiipuu - höpöjä kertoo - ei se muutu. Ihminen on ihan yhtä pöljä kun se tunne iskee vaikka ikää on 50 . Eikä tämä sulje pois ettei voi olla vakava ja elämässä surua ja murhetta, nekin murheet vaan pienenee vähintään puoleen kun ne voi jakaa.
Ei se tule välttämättä ekoilla treffeillä kun tilanne on jännittävä ja epäaito mutta se tulee aika pian jos on tullakseen.
Mä olen parissa kuukaudessa yleensä huomannut, että syttyykö sitä tunnetta vai ei. Ja pisimmässä, 8 vuotta kestäneessä suhteessani se rakkaus syveni vuosia, eikä ollut vain mitään parin vuoden huumaa.
Yksi mies elämässäni on ollut sellainen, että se kipinä oli meidän välillä havaittavissa heti ensi kohtaamisesta. Toisaalta meidän suhde alkoi siitä vasta vuoden päästä. Erinäisistä realiteeteista johtuen sillä suhteella ei ollut tulevaisuutta, mutta oli jännä huomata, kun kohtasin kyseisen miehen hiljattain melkein 3 vuoden tauon jälkeen, että se kipinä on edelleen olemassa.
Sanoisin omasta kokemuksesta, että jos on joskus elämässään oikeasti rakastunut/rakastunut, niin ei pysty jatkossakaan tyytymään vähempään. Ja niitä ihmisiä, jotka herättää sellaisia tunteita, ei kävele vastaan joka kulman takaa. Ei, vaikka olisi jonkun ominaisuuslistan mukaan kuinka täydellinen tahansa.
Olen siis tuo, joka jo vastasi tuossa aiemmin samalla nimimerkillä (muistaakseni samalla, kun en kännykällä kirjoittaessa näe tässä kirjoitussivulla ollessa koko ketjua).
No parilla kirjaimella heitti nimimerkki, ja vähän samaa tuli näköjään toistettua kuin aiemmassa vastauksessanikin.
Ei kelpaa äijä jolla on kakara. Mitä teen äijällä jonka rahat menee eksälle. En mitään. Aika vastuutonkin olet kun olet eronnut. Perhe tehdään ja sitten hylätään. Ei kiitos. Ja olet liian vanha. Että heippa!
Mistä p*rusta sinä tiedät kenenkään eron syitä. Miksi se aina on mies, joka
hylkää perheensä. Tuttavissani on naisia, jotka käyneet vieraissa ja jopa jättänyt
pienet lapsensa isän kontolle, hurahtaessaan vieraan makuun.
Tasa-arvon aikana naiset tekee ihan samaa ja siitä ei pääse mihinkään
väkättämällä.
Platoniseen kaveruussuhteeseen voi toki ryhtyä kenen "ihan kivan" kanssa tahansa, mutta jos suhteessa halutaan olevan myös eroottinen ulottuvuus niin ei sitä voi väkisin toisen kanssa ryhtyä parisuhteeseen vain sen takia että jonkun ranskalaisin viivoin vedetyn listan useimmat kohdat täyttyvät.
Parin tapaamisen tai päivän sisällä näen kyllä itse haluanko miehen kanssa seksiä. Joistakin sen näkee heti ensi sekunnilla suuntaan tai toiseen. Eikä se siitä enää muuksi muutu kun tulee varmuus siitä haluaako olla intiimisti tuon ihmisen kanssa vai ei.
Ehkä ne jotka tapailevat monia kertoja ja sitten töksäyttävät että "olet ihan kiva mutta..." eivät vaan kehtaa sanoa sitä heti ääneen että suhteesta ei tule mitään. Tai sitten he ovat jotenkin pihalla omien tunteidensa kanssa eivätkä osaa niitä tunnistaa. Tai he kokevat hyötyvänsä suhteesta niin paljon että haluaisivat olla siinä vaikka väkisin, mutta teennäisyyden tunne lopulta voittaa ja tulee paha olla ja on pakko lopettaa.
Fuck buddy -suhteessa itsellenikin tuli tuo teennäisyyden tunne liian vahvaksi parin kk tapaamisten jälkeen. Toisessa ei ollut mitään sellaista että häntä olisi voinut sanoa inhottavaksi ihmiseksi, mutta lopulta en voinut enää sietää häntä silmissäni (enkä nenässäni, eli ominaistuoksukin tms. alkoi tympiä). Oikeassa parisuhteessa en olisi edes yrittänyt olla yhdessä tajuttuani jo toisen tapaamisen aikana että ei kyllä oikeasti kiinnosta.
Ihan kiva ei todellakaan riitä.
Turhauduin etsiessäni pari vuotta sitä oikeaa ja lopulta " myönnyin" tällaisen ihan kivan matkaan. Mies oli erittäin varakas ja hyvä sängyssä, aluksi elämä tuntui varsin mukavalta, kulkiessamme reissusta reissuun ja juhlasta juhlaan. 8 kk katselin, arki ei sujunut ei sujunut ei sitten millään. Lopulta tämä ihan kiva muuttui mustasukkaisuuksineen ja itsekkyyksineen painajaiseksi.
Jälleen nettiin ja pian sattuikin niin että tapasin aivan jotain muuta kuin ihan kivan. Ensimmäisillä treffeillä tämäkin kyllä oli ihan kiva ja pientä kipinää oli havaittavissa, kolmansilla (kolmannet treffit olivat yhteinen mökkireissu keskelle ei mitään, viikon mittainen) treffeillä ihan kiva muuttui todella kivaksi ja nyt, vajaan parin kuukauden kuluessa unelmaksi joka on toteutumassa... Mies ei ole erityisen varakas, ei koulutettu mutta hän tekee minut onnelliseksi ja saa oloni hyvin seesteiseksi. Olen rakastunut.
Ihan kiva ei pitkän päälle ole yhtään mitään.
Itse eronneena en enää jotenkin uskaltaisi lähteä parisuhteeseen minkään jalat alta vievän tunteen vuoksi. Toisaalta, kyllähän sitä jotakin pitää välillä olla, jotta asiat kehittyvät, enhän esimerkiksi mene sänkyyn ystävieni kanssakaan.. Toisaalta uskon, että kipinää voi myös löytyä, jos uskaltautuu tutustumaan toiseen. Vaikea tilanne sinulla ap, en osaa sanoa enempää, koska en ole itse kokeillut ainakaan vielä nettideittailun ihmeellistä maailmaa.
Kipinä tarkoittaa seksuaalista vetovoimaa. Jos sitä ei oo, niin eipä se tuukaan. Seksuaalinen vetovoima voimistuu, kun on itsevarma ihminen. Seksuaalista vetovoimaa lisää naisellisuus/miehekkyys, ja vetovoima koostuu näiden kahden tekemästä balanssista kahden yksilön väillä. Että näin.
Nainen, naisellinen 60%, miehekäs 40% Mies, miehekäs 60%, naisellinen 40%
OSV.
Näkivätkö naiset munasi kokoa ennekuin sanoivat etteivät ole kiinnostuneita?
Sä alat olla todella rasittava. Lopeta jo tuo munasta jauhaminen.
näkivät.
Nielisitkö?
Kuolisitko?
Tähänastisen elämäni Elämäni mies kuoli parisen vuotta sitten, ja nyt kun olen hetken ollut valmis miettimään tulevaisuuttani jonkun toisen kanssa, en saa sitä tunnetta kenenkään kanssa aikaiseksi.
Olen käynyt s24:n kautta muutamilla treffeillä.
Haluan lapsia, perheen. Rakkaudellisen liiton ja sitä kuuluisaa kemiaa makkarin puolella vielä vuosienkin yhteiselon jälkeen.
Jälkimmäisestä saatan joutua tinkimään, koska minusta tuntuu, että minä joudun tyytymään siihen "ihan kivaan" mieheen..
Eli jos on joskus kokenut elämää suurempaa rakkautta ja intohimoa, joutunut luopumaan siitä hyvinkin lopullisella tavalla, ei todennäköisesti koskaan löydä toista yhtä huumaavaa ihmistä.
Toki elän vielä hetkittäin menetystäni, joten sekin varmasti vaikuttaa osin tähän pessimistiseen mielentilaani :(:
Jos tilanteeni olisi toisin, lähtökohdat erilaiset, en edes ajattelisi tyytyväni "ihan kivaan mieheen".
Nyt on pakko kyllä puuttua tähän keskusteluun. Ihan kiva - vai ei?
Miettikää mitä haette, haetteko seuraa, kumppania, itsenne täyttäjää? Minusta tuntuu että ihmiset ovat usein hukassa itsensä kanssa, ja kumppanista etsitään ikäänkuin virikettä, mikä täyttää ja innostaa siinä mihin itse ei pysty. Ihan kiva on varmasti hyvä kumppani jos on sinut ITSENSÄ kanssa.