Jonotatteko nordeassa

Kävin tässä yhtenä päivänä pankissa siellä oli monta jonossa. ennen minua oli 30 ja vain kaksi virjalijaa töissä. Meni siinä aikaa
7176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Laskuthan maksetaan omalla koneella eli miksi jonottaa.

Äänestä

Hei jonottaja! Vaatiko asiasi todella Nordean konttorissa käyntiä? On tietenkin asioita, joiden takia on mentävä pankkikonttoriin. Useimmat asiat pystyy kuitenkin hoitamaan Nordean verkkopankin kautta tai sitten Nordean maksu-automaateilla, joita on kauppojen eteisissä. Rahaa voi nostaa pankkiautomaatiista. Voisitko kertoa kemiläisille, miksi sinun oli mentävä konttoriin. Minä en ainakaan kerro eteenpäin.

Äänestä
  • En ole alkuperäinen kirjoittaja mutta kamala ja nöyryyttävä kokemus oli. Ensin jonotin että pääsin kassalle, siinä ei ollut tuolia ja itkien seisoin koko palvelun ajan, kun kuolleen omaisen tililtä ei voi muuten maksaa kuin siellä kassalla!

    Äänestä

  • valuutan vaihto on usein yksi syy.mutta paljon on vielä vanhuksia jotka ei osää käyttää nettiä eikä maksuautomaatteja esimerkiksi.

    Äänestä

Maksuautomaatit poistuvat varmaan kun suurin osa maksaa laskut kotona koneella.

Äänestä

eläkeläisten jaarittelujen vuoksi ne tuolit on otettu pois. kaupoissa voisi eläkeläisille olla oma kassa jossa voi maksella kolikoilla ja kertoa samalla omista ja naapurin sairauksista.

Äänestä

tuolit on pilkottu polttopuiksi nuotioon jolla nuhaiset virkailijat takapihalla lämmittelevät sormiaan ja eväitään kun sähköt on katkaistu. 30 donaa ovat pystyssä energiayhtiölle vihreästä lapsityövoimalla tuotetusta sähköstä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jonottaja kirjoitti:

Kävin tässä yhtenä päivänä pankissa siellä oli monta jonossa. ennen minua oli 30 ja vain kaksi virjalijaa töissä. Meni siinä aikaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu