Vaatteet ja homous

ei ennakkoluuloille!

Täällä palstalla on usein ollut keskustelua asiasta. Esim. siihen että mies pitää leggingsejä, sukkahousuja tai muita nykymuodissa enemmän naisille suunnattuja vaatteita on ajoittain kommentoitu erinäisillä "ootko joku homppeli"-kommenteilla.

Miksi niin sitten tapahtuu? Miksi ihmeessä vaatekappaleella olisi mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisella? Syynä lienevät stereotypiat. Valtavirtakulttuuri mieltää homot usein naisellisiksi miehiksi, jotka pukeutuvat naismaisiin ja feminiinisiin vaatteisiin. Myös meikkaaminen kuuluu näihin "homoihin" juttuihin. Tämän vuoksi useat vaatekauppojen naisten osastolta vaatteita ostavat miehet leimataan oikopäätä homoiksi.

Todellisuudessahan homot eivät pukeudu minkään tietyn muotin mukaan, vaan heidän tyylinsä vaihtelee siinä missä muidenkin. Jotkut homot ovat myös hyvin maskuliinisia ja eivät koskisikaan naisten vaatteisiin. On totta että homoissa on ehkä enemmän feminiinisiä miehiä kuin heteroissa, mutta tämä johtuu ehkä siitä että homokulttuuri on suvaitsevaisempi kuin heterokulttuuri, missä miehen oletetaan olevan tietynlainen. Moni heteromies ei kehtaa pukeutua naisellisiin vaatteisiin, koska ympäristön hänelle luoma miehen rooli on niin ahdas ja ylitiömaskuliininen; miehen tulisi olla iso, lihaksikas ja pitää yksinkertaisia vaatteita eikä meikata.

Loppujen lopuksi kaikki on vain sukupuolirooleja ja niiden ahtautta. Mielestäni ahtaat sukupuoliroolit vaikka pukeutumisessa eivät ole hyvä asia ja vievät ihmiseltä vapauden olla juuri sellainen kuin tämä haluaa. Dualistinen kulttuuri mikä jakaa ihmisille ankarat ja ahtaat sukupuoli- ja seksuaaliset roolit, on huono asia ja aiheuttaa väärinkäsityksiä ja ahdistuneisuutta.

Nyt 2010-luvulla olisi jo korkea aika luopua tiukoista sukupuolirooleista. Jokaisen tulisi voida näyttää siltä kuin haluaa ilman pelkoa leimautumisesta ja suvaitsemattomuudesta. Olisi hienoa jos heteromies voisi halutessaan pitää leggingsejä ja meikata ilman että häntä haukuttaisiin homoksi tai transuksi. Eiköhän lopeteta ihmisten leimaaminen ja anneta kaikkien olla sellaisia kuin ovat?

89

4905

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei Ei Ei !!!

      Ei !

    • Miehekäs -71

      Stringit ovat yksi sellainen vaatekappale. Niitä on miehille jo kauan. Monien mielestä mukavat sekä huomaamattomat, eivätkä monet miehet seksikkyyden takia niitä pidä. En tiedä yhtään homoa tai naisellista miestä ketä niitä käyttäisi, tiedän ja olen lukenut, että niitä käytttävät tavalliset ja tavallista rohkeammat miehet.

    • Kyllä Kyllä Kyllä !!

      Kyllä !

    • ehkis

      No ehkä sittenkin....

    • 1+10

      Kun tämänkin palstan miesten sukkisjuttuja lukee, tajuaa tyhmempikin, että kyseessä on vaatteiden seksuaalistaminen, tavallinen pera näkee tuon sivullisille käsittämättömän asian jonkinlaisena homoutena ja transsuiluna. Tavismies sitten leimautumisen pelossa yrittää epätoivoissaan olla niin massaa, ettei erotu siitä mitenkään. Ilman näitä kiihottuneita sukkis"homoja" miesten pukeutuminen voisi paljon vapaampaa.

      • yksi tyyppi vaan

        Mun mielestä homoja ei pidä syyttää asiasta. Homot on nyt vaan uskaliaampia pukeutumisensa suhteen kuin keskivertoheteromiehet. Heterokulttuuri pitää kiinni ahdasmielisyydestään ja leimaa kaikki vähän koreampiin vaatteisiin pukeutuvat miehet homoiksi. On oikeastaan heteromiehistä kiinni, että nähdäänkö joku pukeutuminen "homona". Jos heteromiehet alkaisivat pukeutua muodikkaampiin ja "homoihin" vaatteisiin, niin katoaisi joidenkin vaatteiden homoleimaisuus.

      • ....................
        yksi tyyppi vaan kirjoitti:

        Mun mielestä homoja ei pidä syyttää asiasta. Homot on nyt vaan uskaliaampia pukeutumisensa suhteen kuin keskivertoheteromiehet. Heterokulttuuri pitää kiinni ahdasmielisyydestään ja leimaa kaikki vähän koreampiin vaatteisiin pukeutuvat miehet homoiksi. On oikeastaan heteromiehistä kiinni, että nähdäänkö joku pukeutuminen "homona". Jos heteromiehet alkaisivat pukeutua muodikkaampiin ja "homoihin" vaatteisiin, niin katoaisi joidenkin vaatteiden homoleimaisuus.

        Sukkiksilla ei ole ainakaan mitään tekemistä homouden kanssa. Eikä naisten vaatteilla yleensäkään. Joillekin on käsittämätöntä, että transvestiiteista suurin osa on heteroita, joillekin on käsittämätöntä, että transu ylipäätään voisi olla hetero. Kuitenkin kyse on ihan eri jutusta kuin seksuaalisesta suuntautuneisuudesta.

        Homot - tai pikemminkin homojen "skenet", joiden kanssa homolla ei välttämättä ole mitään tekemistä - ovat aina olleet jonkinlaisia edelläkävijöitä muodin ja tyylien suhteen. Esim. diskokulttuuri alkoi ensin homojen alakulttuuriskenessä (kun sellainen USA:ssa vielä oli) ja sitten siitä tuli kaupallista valtavirtaa.

    • Håken naapurista

      Mitä vikaa homoudessa on? Vedät leggingsit jalkaan ja olet mitä olet. Jos joku sua haukkuu homoksi, niin ehkä siinä on vähän perääkin. Ethän sä nyt naista leggingsit jalassa saa, joten otat kiinni mistä saat.

      Olet vaan avoin ja suvaitsevainen, niin se ei satu niin paljoa.

      • pelkkä hetero

        Ei nyt homoudessa mitään vikaa ole, mutta jos on hetero, niin eivät ne miehet niin paljoa kiinnosta.

        Olen 100% hetero ja minua on joskus haukuttu homoksi, mutta voin kyllä kaikille vakuuttaa etten sitä ole. Homot olkoot homoja, eipä se juuri minua kiinnosta, mutta itse olen syntynyt heteroksi ja en taida muuksi muuttua.

    • nIILOAUS81

      Tuskin homoa, kuten minua heteroa kiinnostaa naisten mielipiteet stringien käyttämisestä. Ei naiset täällä Helsingissäkään tykkää stringeistä miehillä VAI MITÄ SANOVAT NAISET TÄÄLLÄ??

      • bitchesses

        naiset nyt ovat valikoivasti joko moderneja tai vanhanaikaisia, aina sen mukaan mikä on vahingollisinta miehille...

    • Ei mikää muotihomo

      Stereotypia elää aina. Kiitos luontaisten vaistojen jnejne. Homot meikkaa. Mut sitä en kiistä että naiset ei tykkäis homoista tai "homosti pukeutuvista". Naiset ralastaa homoja.

      • rtyer

        sukkahousissa on rulaa ja pervoo samanlaila ku pipos urpot.

    • Luvaton vai luvat on

      Miksi miesten pitää aina kysyä lupaa toisilta, mitä minä voin pukea päälleni. Eikö aikuinen ihminen osaa tehdä itse päätöstä. Toisten vaatteet ei kuulu kenellekkään tuon taivaallista. Aina on juntteja, jotka mollaa kaikkea erillaista, koska oma kantti on hyvin pieni, olematon. Puketukaa vapaasti, jos joku ei tykkää, se on hänen murhe. Vai onko munattomuus vallannut miehet?

      • hehehhe...

        Ei se ole noin yksinkertaista. Ei ole kiva saada paskaa niskaan kanssaihmisiltä vaikka he olisivatkin väärässä! Toiset ei välttämättä kestä ollenkaan toisten pahoja katseita ja asenteita ja joutuvat siksi pukeutumaan massan mukaan. Jos sinä olet niin kylmä sielu ettei muiden mielipiteet merkkaa sinulle mitään niin onneksi olkoon!

      • Vellipöksyt
        hehehhe... kirjoitti:

        Luuletko, että naisten oli helppo saada housut käyttöönsä. Siitä huolimatta he teki sen vaikka haukuttiin ja uhattiin. Aika vellipöksy meinikkii miehiltä.

      • nbnmnbnb
        Vellipöksyt kirjoitti:

        Luuletko, että naisten oli helppo saada housut käyttöönsä. Siitä huolimatta he teki sen vaikka haukuttiin ja uhattiin. Aika vellipöksy meinikkii miehiltä.

        Miehillä on tuo transsu- ja homorasite.

      • Luvaton vai luvat on
        hehehhe... kirjoitti:

        Ei se ole noin yksinkertaista. Ei ole kiva saada paskaa niskaan kanssaihmisiltä vaikka he olisivatkin väärässä! Toiset ei välttämättä kestä ollenkaan toisten pahoja katseita ja asenteita ja joutuvat siksi pukeutumaan massan mukaan. Jos sinä olet niin kylmä sielu ettei muiden mielipiteet merkkaa sinulle mitään niin onneksi olkoon!

        Erillaisten vaatteiden käyttö ei ole kylmä sieluisuutta, vaan itsevarmuutta ja itsetuntemusta.

    • Helppoa vai?

      Luuletteko, että meillä naisilla on helpompaa. Tulee kadulla ehdotuksia ja sen jälkeen huorittelua ja pahimassa tapauksessa raiskataan. Siitä huolimatta me käytetään vapautuneesti vaatteita. Kasvakaa aikuisiksi miehet. Ilman tuskaa ei tule menestystä.

      • säkki ja univormuko?

        Naiset noin yleisesti haluavat samankaltaistaa miesten puketumista, jos vähänkin poikkeaa linjasta, tulee arvostelua. Monien naisten mielestä pitäisi pukeutua pukuun, joka on yhtä samankaltainen, kuin univormu ja pysynyt muuttumattomana yli 100 vuotta. Sitten on tosiaan tuon homo juttu. Ei tosiaan kannusta erottautumaan, sinä taidat olla poikkeus, ehkä kuitenkin olet oikeasti transsu, tai homo!

      • Personaali
        säkki ja univormuko? kirjoitti:

        Pukeudun itse persoonallisesti, ja hyvin harvoin saan negatiivistä arvostelua naisilta. Päinvastoin positiivistä. En ole edes homo tai transsu.

      • xxyy
        säkki ja univormuko? kirjoitti:

        Naiset noin yleisesti haluavat samankaltaistaa miesten puketumista, jos vähänkin poikkeaa linjasta, tulee arvostelua. Monien naisten mielestä pitäisi pukeutua pukuun, joka on yhtä samankaltainen, kuin univormu ja pysynyt muuttumattomana yli 100 vuotta. Sitten on tosiaan tuon homo juttu. Ei tosiaan kannusta erottautumaan, sinä taidat olla poikkeus, ehkä kuitenkin olet oikeasti transsu, tai homo!

        Kyllä näitä pukupukeutumisen ylikehujia riittää, esimerkiksi iltalehden stailaaja on aina sitä mieltä että kaikki muut paitsi tummaan pukuun pukeutuneet miehet ovat huonoja pukeutujia. Konservativismi kukoistaa ainakin siellä, eli roikutaan kynsin hampain kiinni menneisyydessä.

        Omasta mielestäni miehetkin voivat pukeutua kuten haluavat, kunhan muistaa että vaatteet sopivat kantajalleen ja jokonaisuus on kohdallaan. Kropan muoto sanelee paljon mitä kannattaa pukea päälleen. Peilin edessä kannattaa siis seistä ainakin hetki ennen ulos menoa. Tämä on vapaan pukeutumisen nurja puoli ja saman asian kanssa naisetkin joutuvat päivittäin tekemisiin. Oman kokemuksen mukaan ei ole väliä mitä pukee kunhan em. asiat ovat kunnossa vaikka sitten olisi hame tai narusandaalit. Tällöin se vähäinen palaute mitä saa on positiivista.

      • Peili on ystävä
        xxyy kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, pukeutuminen lähtee kropan muodosta. Kannattaa sovittaa erillaisia asuja kaupoissa rohkeasti, voi löytää jotain uutta erillaista. Peili on pukeutujan ystävä ja sitä kannattaa käyttää kaupassa ja kotona.

      • Heterogeeni
        säkki ja univormuko? kirjoitti:

        Naiset noin yleisesti haluavat samankaltaistaa miesten puketumista, jos vähänkin poikkeaa linjasta, tulee arvostelua. Monien naisten mielestä pitäisi pukeutua pukuun, joka on yhtä samankaltainen, kuin univormu ja pysynyt muuttumattomana yli 100 vuotta. Sitten on tosiaan tuon homo juttu. Ei tosiaan kannusta erottautumaan, sinä taidat olla poikkeus, ehkä kuitenkin olet oikeasti transsu, tai homo!

        Naiset ei halua miehille tasapäistä pukutumista taitaa olla nämä homo(geeniset) miehet jotka sitä kaipaa.

    • suiside

      Jos legginsit sopivat miehille, naisille ja homoille, niin haluan nähdä sen ekan rohkean, miespuolisen heteron, tai homon, joka julkisesti keskellä päivää, kävelee shortsit ja legginsit jalassa tossa kävelykadulla, jaloissaan valkoiset tennarit, ilman sukkia. Tai narusandaalit. Taitaa jäädä kävelemättä, rohkeimmaltakin homppelilta. Ja meidän 100 karvapersemiesten työyhteisön kesäjuhliin voi tulla samassa asussa.
      Kyllä me suhtaudumme luontaisen myötämielisesti, noin luonnollisesti ja muodikkaasti pukeutuvaan henkilöön.

      • Lääkkeet

        Säälittää ja hävettää tuollainen testosteroiininen amisviiksi pullistelu.

      • 8+16
        Lääkkeet kirjoitti:

        Säälittää ja hävettää tuollainen testosteroiininen amisviiksi pullistelu.

        Testosteroni on sinusta paha asia? Oletko nainen?

      • Lääkkeet
        8+16 kirjoitti:

        Testosteroni on sinusta paha asia? Oletko nainen?

        On, jos sitä pitää käyttää turhaan pullisteluun.

    • suiside

      Pikkasen oli kärjistetty, mutta niin totta. En usko, että muuten kuin polttareissa mies voi pukeutua shortseihin ja leggingseihin julkisella paikalla. En ymmärrä miksi sen normaalin suomalaisen miehen pitäisi pukeutua leggingseihin, tai muihin naisten vaatteisiin. Meillä päin eräs tunnettu, ronskin äijän näköinen muusikko pukeutuu halunsa mukaan joskus naiseksi, se hänelle suotakoon, se onkin eri juttu. Eikä tässä ole mitään testosteroonin uhoa, vain toinen näkökanta.
      Minä en pidä sukkahousuja miesten asuna, sinä pidät.

      • Lääkkeet

        Se on vain totta minä pidän sukkahousuja ja leguja miesten vaatteena. Miksi en pitäsi niissä on kaksi lahjetta, vaikka onkin ihon myötäiset ja joustavat. Käytän leguja lähes päivittäin julkisilla paikoilla. En ole huomannut mitään ihmeellistä kanssa ihmisissä, jotkut katsoo perään hetken se siitä. Onneksi kaikkien ei tarvitse pitää, mutta suodaan se niille jotka pitää.

      • xxyy

        Tässäpä kärjistettynä koko miesten pukeutumisen ongelma. Miehet nähdään vain yhtenä ryhmänä jonka tulisi pukeutua homogeenisen tarkasti samalla tyylillä. Eihän kukaan sano naisista samaa. Naisilla on tyylejä pukupukeutumisesta kukkamekkoon, eikä kukaan sano että jokin vaate ei ole naisten vaate. Miehillä on perinteisesti ollut hyvin tarkkaa mikä on ns. miesten vaate ja tässä pienessä laatikossa tulisi KAIKKIEN miesten pysyä. Onneksi tämän laatikon seinät ovat jo aikaa murtuneet ja miehetkin ovat alkaneet kokeilla eri tyylejä. Käsitys miehistä homogeenisenä pukeutujaryhmänä silti elää valitettavan sitkeässä.

      • samaa pskaa päälle

        Laatikkoa pitäisi rikkoa heteromiesten, kun sen tekee homot ja transsut, niin heterot ei halua samaistua heihin ja menevät sinne laatikkoon samankaltaistumaan vielä tiukemmin. Lisäksi on pukukoodit ja pakkopuvut, joten ei ole helppoa olla itsensälainen.

      • Ei pakkopulla
        samaa pskaa päälle kirjoitti:

        Laatikkoa pitäisi rikkoa heteromiesten, kun sen tekee homot ja transsut, niin heterot ei halua samaistua heihin ja menevät sinne laatikkoon samankaltaistumaan vielä tiukemmin. Lisäksi on pukukoodit ja pakkopuvut, joten ei ole helppoa olla itsensälainen.

        Homot pukeutuvat pitkälti samalla tavalla kuin hetskut. Miten mielestäsi meidän hetskujen pitäis rikkoa laatikkoa. Mitä uutta sinun mielestä pitäsi tulla.

      • vaikka miten.
        Ei pakkopulla kirjoitti:

        Homot pukeutuvat pitkälti samalla tavalla kuin hetskut. Miten mielestäsi meidän hetskujen pitäis rikkoa laatikkoa. Mitä uutta sinun mielestä pitäsi tulla.

        Aloittaa voisi pukeutumiskoodeista ja pakkopuvuista. Ei tunnu vaan onnistuvan, joku velttovirtanenkin joutuu kovan hyökkäyksen kohteeksi, jos pukeutuu eduskunnassa hieman poikkeavasti, joku toinen mies yritti joskus puvuntakin riisua ja melkein lynkattiin. Japanissa oli vastaava tilanne, jossa poliitikon kimppuun kolleegat hyökkäsivät fyysisesti. Tavis vastaavasti kaivaa kaapista sen iänikuisen puvun jokaiseen tilaisuuteen häistä hautajaisiin.

        Aivan sama mitä kalsaria kukin käyttää, eikä mitään uutta tarvitse tuoda esiin. Kyse on isommista periaatteista, sieltä kaikki lähtee, valtakunnan huippu käy asennemittarista.

      • fgsdg fgh s8
        Lääkkeet kirjoitti:

        Se on vain totta minä pidän sukkahousuja ja leguja miesten vaatteena. Miksi en pitäsi niissä on kaksi lahjetta, vaikka onkin ihon myötäiset ja joustavat. Käytän leguja lähes päivittäin julkisilla paikoilla. En ole huomannut mitään ihmeellistä kanssa ihmisissä, jotkut katsoo perään hetken se siitä. Onneksi kaikkien ei tarvitse pitää, mutta suodaan se niille jotka pitää.

        Jaa että ihonmyötäiset. Mitä jos alkaa jöpöttää?

      • 1+15
        xxyy kirjoitti:

        Tässäpä kärjistettynä koko miesten pukeutumisen ongelma. Miehet nähdään vain yhtenä ryhmänä jonka tulisi pukeutua homogeenisen tarkasti samalla tyylillä. Eihän kukaan sano naisista samaa. Naisilla on tyylejä pukupukeutumisesta kukkamekkoon, eikä kukaan sano että jokin vaate ei ole naisten vaate. Miehillä on perinteisesti ollut hyvin tarkkaa mikä on ns. miesten vaate ja tässä pienessä laatikossa tulisi KAIKKIEN miesten pysyä. Onneksi tämän laatikon seinät ovat jo aikaa murtuneet ja miehetkin ovat alkaneet kokeilla eri tyylejä. Käsitys miehistä homogeenisenä pukeutujaryhmänä silti elää valitettavan sitkeässä.

        Olet oikeassa, nainen voi olla prinsessa, tai sitten ramboilija maastopuvussa halikon kanssa. Kaikki tältä väliltä on sallittu naisille. Naisissakin huomaa helpsti todeliiset prinsessa tyypit kukkamekoissaan, samoin äijämäiset naiset autoja korjaamassa. Miehissäkin on samalla tavalla erilaisia personia. Jos maailma olisi vapaampi, niin olisimme yhdessä paljon vahvempi voimavara.

    • suiside

      En tajua miksi miesten pitäisi käyttää naisten vaatteita. Miehillä on eri materiaalista valmistettuja pitkiä kalsareita, monesi sepaluksella varustettuja. Jos haluatte, voitte kutsua niitä leggingseiksi. Mutta pari kertaa olen nähnyt vastapäätä istuvan miehen ns. "leggingsit" housun lahkeen alta, ei häävin näköistä. Varmaankin olisi mielestänne rajoja rikkovaa, kun Niinistökin shotseissa ja leggingseissä osallistuisi vaikkapa kesäiseen Suomi- areenaan. Olisivatko "sukkahousut vaaleat ihonväriset, kukkaselliset, raitaiset, vaiko vähän kesäisen punertavat? Herkuttelua ehkä olisi, jos niissä olisi Suomen leijona tai kartta, tai ehkä vaimon kuva

      • Layerit peliin

        Syksyllä Black Horse tuo miehille 50 den pitkätalushousut eli meggingsit. Onko nämäkin naistenvaatteitta. Jos näin on eihän kohta uskalla edes miestenosastolta ostaa vaatteita, ettei ole homo tai transu. Ei ihme jos miestenmuoti polkee paikallaan. Joskus ajatukset ovat ihmisillä hyvin rajoituneita.

      • xxyy

        Siinäpä ongelma, pitäisi siis määritellä tarkasti mitkä ovat miesten ja mitkä naisten vaateita. Tähän ei kykene kukaan yleisellä tasolla, ei kukaan. Vaikka ehkä joku edelleen toivoisi niin miehet eivät enää kulje puku päällä arjet pyhät. Tällöin oli helppoa määritellä mitkä vaatteet olivat miesten vaatteita. Ja parasta on tehdä pukeutumisen suhteen kuten itse haluaa ja näin olla luomassa uutta miesten pukeutumiskulttuuria.Toiset voivat kiukutella jos haluvat. Kaikkia ei voi eikä pidä miellyttää.

        ps.
        Kuka nyt kalsareiden sepalusta enää mihinkään tarvitsee. Pissatessa vedetään housut alas. Käytännöllisempää ja helpoa.

      • 10+1
        Layerit peliin kirjoitti:

        Syksyllä Black Horse tuo miehille 50 den pitkätalushousut eli meggingsit. Onko nämäkin naistenvaatteitta. Jos näin on eihän kohta uskalla edes miestenosastolta ostaa vaatteita, ettei ole homo tai transu. Ei ihme jos miestenmuoti polkee paikallaan. Joskus ajatukset ovat ihmisillä hyvin rajoituneita.

        Legginsit määritellään naisten vaatteiksi, sillä muut eivät kulje ihmisten ilmoilla kalsarit vilkkuen. Hame niitten päällä tai ilman.

      • Dr. Pain
        10+1 kirjoitti:

        Legginsit määritellään naisten vaatteiksi, sillä muut eivät kulje ihmisten ilmoilla kalsarit vilkkuen. Hame niitten päällä tai ilman.

        Sinä ja sinun kaltaiset, haluaa legginsit luokitella naisten vaatteiksi. Me muut vaan käytetään niitä ihan vaatteina, ilman luokitusta. Hyvää ja jäykkää ajattelua sinulle.

    • kalsareilla pärjää

      Olin hommissa eräässä isossa muotiliikkeessä. Muutama vuosi sitten myynnissä oli miesten "sukkahousuja ", kahta eri merkkiä. Miehet niitä vähän naureskellen katsoivat, myyjän esitellessä, josko nämä olisivat mukavat näin talvella. Joku oli pyytänyt viemään takaisin naisten asusteisiin. Toinen käski lähettämään Ruotsiin takaisin. Yhtäkään ei myyty, ei edes joulun jälkeen alennuksella. Ehkäpä suomalainen mies on kuitenkin arvonsa tunteva, eikä osallistu aivan kaikkiin hömpötyksiin. Siihen ei tarvita mitään määritelmiä n / m vaatteista. Mies pukee sellaisen vaatteen mistä pitää, se suotakoon. Annetaan miesten pitää oma makunsa. Naiset voivat pukeutua miten haluavat, he pukeutuvat naisten tähden.

      • Muutosvoima

        Epäilen vahvasti, että puhut muuneltua totuutta eli valehtelet. Aika moni mies käyttää sukkahousuja ja haluaa myös niitä miestenosastolle. Ehkäpä osa suomalaismiehistä osaa arvostaa erillaisuutta ja uutta vaatteissa. Osa on taantunut vuosikymmenien taakse ja katkerana yrittää mustamaalata kaikkea uutta ja erillaista, koska muutos pelottaa. Se tulee, pelkää tai ei. Sinä voit käyttää kalsareita ja raappahousuja. Minä käytän sukkahousuja, leguja ja nautin niistä suunnattomasti . Onneksi myös Suomessa on muutoshaluisia miehiä.

      • Milla 23
        Muutosvoima kirjoitti:

        Millaisia alkkareita käytätte kun pidätte sukkiksia ? Eikö miesten alkkareissa saumat paina ?

      • 11+20
        Muutosvoima kirjoitti:

        Epäilen vahvasti, että puhut muuneltua totuutta eli valehtelet. Aika moni mies käyttää sukkahousuja ja haluaa myös niitä miestenosastolle. Ehkäpä osa suomalaismiehistä osaa arvostaa erillaisuutta ja uutta vaatteissa. Osa on taantunut vuosikymmenien taakse ja katkerana yrittää mustamaalata kaikkea uutta ja erillaista, koska muutos pelottaa. Se tulee, pelkää tai ei. Sinä voit käyttää kalsareita ja raappahousuja. Minä käytän sukkahousuja, leguja ja nautin niistä suunnattomasti . Onneksi myös Suomessa on muutoshaluisia miehiä.

        Itse en tunne ainakaan yhtäkään sukkahousujen käyttäjää omista miestutuistani. Ihme juttua.

        Pitäisikö taas alkaa aavistella... jos niin on, te olette infektoineet koko S24:n. Ei hemmetti.

    • 160 de

      Käytättekö saumallisia sukkiksia ? Entä isoilla miehillä, onko heidän sukkinsensa varustettu haarakiilalla. Ehkäpä nämä käyttäjät ovatkin niitä miehiä, jotka tarvitsevat muotoilevia pyllyn nostajia. Nämä miehet varmaankin pitävät sandaaleissaan kärkivahvikkeellisia. Rullataanko ne pois jaloista känsäisillä kourilla ? No, ei teidän miehenne käyvät manikyyrissä ja kädet ovat sileät, kuin lapsen poski, he rullaavat. Verkkomalliset olisivat kesällä vilpoisia. Yhdessä kun lähdette tanssipaikalta toisen kotiin ja täysikuun aikaan riisuudutte, niin "mies", " ( voi olla molemmat ), saattaa sanoa: Oi kauheeta, kato ny, mulla on silmäpako, pieni kylläkin, kun on kokoverkkoa, mut onko sulla yhtään väritöntä kynsilakkaa, mää pistän tohon reiän kohtaan pikkasen, menee nää sitten huomenna , en pistä shortseja, niin kukaan ei huomaa. Mukavasti nää peittää nilkkaa, ko mul on nuo verisuonet niin näkyvissä. Kiitti, mää vähä puhaltelen tohon, ni kuivuu nopeammin. Nää on sit kivat talvella, ko ylettyvät ihan alimpii kylkiluihi asti.

      • Leggis

        Sähän tiedät tosi paljon sukkiksista. Taidat käyttää itsekin niitä. Ei tarvitse hävetä sitä, moni muukin mies käyttää sukkiksia.

      • Ihanaa pitää

        Kyllähän kirjoittaja on alan miehiä.Taitaa mennä 15 sukkikset vuodessa.

      • 60 den Amar

        Ei mies joka ei käytä sukkiksia osaisi kertoa noin tarkasti asioista.Millaisia sukkiksia mahdat pitääkkään,pepunkohottajiako ?

      • w47k

        Kyllä, isoilla miehillä pitää olla erikoislujat haarakiilat. Etenkin etuosassa.

    • raappapökät

      35000 paria päivässä. Ei heteromalleja,

    • ajatuksia1
      • Ettei kylähullu

        Jos jollain kylänmies bloggarilla ei ole leguja käytössä, se ei todellakaan tarkoita, etteikö niitä muut voi käyttää.

    • Ei näy homoutta
    • Jammusetä.

      Lähinnä noissa linkin kuvissa näkyy että on alapäässä vikaa.
      Tuollaiselle miehelle joka tuollaisia sukkahousuja käyttää ei pidemmänpäälle maita kuin ruoka.

      • Lääkkeet

        ja hyvän näköinen nainen.

      • Namujammu

        Mitä Jammusetä.Vieläkö pienet lapset kiinnostaa vai ootko tullu seuraamaan vähän isompien alapäitä :))))

    • järkyttävää

      Hyi hemmetti mitä kuvia. Tänne vaan kylille käppäilemään . Saatta tulla silmäpako.
      Muualla ei voi tuolaisissa esiintyä kuin valokuvissa. Ja kuvatkin on shopattu, ettei missään maailmassa vain tunnettaisi. Ei ole mikään perusjätkä, vaan tollanen riisipuikko. Persujen puoluetoimistoon vaan tarjoutumaan hommiin. Olisi siellä pikkasen aikaa kova metakka ja huuto.

    • HZShki

      Hmm itse oon ihan tavallinen 22v heteromies. Tykkään koreilevista ja vähän övereistä vaatteista, sekä kasarityylistä. Sukkiksia en käytä, mutta sen takia että käytän vaan suoria housuja ja pillifarkkuja. Usein saatetaan lookin takia kysellä, että oonko homo. Välillä myös naisilta ja pari kertaa on tullut(diskossa) saatuakin, kun oon sanonut etten tietääkseni oo, mut mehän voitais tästä mennä kokeilemaan. :)

      Meikkiä en käytä päivittäin, mutta ihan tavallista jos menee viikonloppuna vaikka klubittamaan on pistää vähän meikkivoidetta, puuteria, kulmakynää, ripsiväriä(korostaa kivasti jo muutenkin pitkiä ja tummia ripsiä). Saahan ne naisetkin huijata vähän ulkonäköään meikeillä niin mun mielestä miehillä on ihan samanlainen oikeus tähän, eikä se liity yhtään mitenkään seksuaalisuuteen! ;)

    • Lääkkeet

      Homot voi tehdä vaatteita, mutta vaatteet ei tee homoja.

    • vvvvd

      Olen maskuliininen homo ja naisten vaatteet eivät kiinnosta millään lailla. Lähinnä ottaa päähän että muijille on kauppoja ja valikoimaa ainakin kaksinkertaisesti.

      • Värejä maailmaan

        Pääsit asian ytimeen, eli naisille on huikeasti suuremmat valikoimat kuin miehille. Samoin värejä on paljon vähemmän tarjolla.

      • ihme juttua..

        On aika outoa että monien on edelleen vaikea käsittää että homot voi olla maskuliinisiakin. Vieläkin on aika vahvana se naisellinen stereotypia "neitihomosta"...

    • ei tarvi kiusata

      Olen niin samaa mieltä pukeutumistyylillä ei ole mitään tekemistä homouden kanssa.

    • lol99

      joo ja meikkaamisesta sen verran esim hevari alexi laiho käyttää silmän rajaus meikkiä ja kynsilakkaa kuin myös jussi69 ja on hetero. sitten glam metal/rockarit vielä enemmän meikkaavat mm mötley cru poison yms muut glammarit. Ja hyvänä esimerkkinä michael monroe joka nuorempana myös näytti vähän naiselta. ja nää kaikki ja monet muut ovat heteroja. ainakin musiikki maailmassa meikkaavat miehet ovat heteroja.

      • kateus puhuu

        Ja ainakin sen perusteella mitä itse tiedän, niin kyllä nuo rokkarit saivat aika helvetin paljon pillua...

        Taitaa olla kateellisten puhetta se että "meikkaavat miehet on hinttejä"...

    • Rohkeasti vaan!

      Aloittaja, kirjoitit hyvin ja olen ihan samaa mieltä kanssasi. :)

      Oma mieheni on ottanut rohkeamman tyylin pukeutumisessaan: hänellä on nykyisin käytössään on mm. pillifarkkuja, hameita, leggareita, tennareita ja värejä laidasta laitaan. Mitään huuteluita ei ole kuulunut, joskus joku voi katsoa pidempään.

      Jos haluaa kokeilla hametta, niin kiltistä voi olla helpompi aloittaa ja ainakin Jenkeistä saa tilattua Utilikilttejä, jotka sopivat varmaan paremmin vapaa-aikaan kuin perinteinen kiltti. Naisten puolelta löytyy suoraan miehille sopivia malleja, esim. monet vaellus-, sportti- ja farkkuhameet käyvät hyvin. Jos ei halua näyttää jalkojaan, niin pitkä hame sopii miehellekin. Juuri viime viikolla näin kaupungilla yhden nuorehkon miehen pitkässä, ruskeassa pellavahameessa, tosi hieno oli sekin!

      Harmi, että suurin osa miehistä ei uskalla pukeutua monipuolisemmin ja rikkoa rajoja, jotka on vain meidän omiin ajatuksiimme rakennettu. Kaikki on kuitenkin kiinni vain miesten omasta rohkeudesta! Mitä miehekästä on siinä, ettei uskalla pukeutua värikkäisiin ja/tai "ei niin miesmäisiin" vaatteisiin vain siksi, kun pelkää muiden mielipiteitä? Miksi antaa muiden vaikuttaa niin paljon omaan elämäänsä? Ei miksikään. Sen takia rohkeutta vaan peliin, miehet!

      • Dr.Pain

        Tosi hieno kuulla, että joku uskaltaa olla oma itsensä. Kiltti on todella miehekäs vaate, ihan toista puku. Nyt saa Suomesta kilttejä, eeka kiltti.

    • Puku kuumako, ei ole

      Olen aina ollut sitä mieltä, että miehen kesävaatteet eivät ole sortsit, eikä mitkään vaajaa lahkeiset. Minun mieheni käyttää aina pukua, mieluiten mustaa ja valkoista paitaa kravaatilla. En koskaan kuuntele valituksia kuumasta olosta, kyllä mies kestää. Ja jos ei kestä ei ole minun murhe.

      • Olemmeerilaisia

        Täyttä pas... Minä olen mies ja hikoilen runsaasti. En todellakaan voisi käyttä pukua kesällä.
        Kun valitset miehen jolla on huono verenekierto, niin hän todennäköisesti voi pitää pukua ympäri vuoden.

      • Joopa joo

        Meidän toimistolta naurettaisiin pukupellet "ulos"

      • pellavableiseri
        Olemmeerilaisia kirjoitti:

        Täyttä pas... Minä olen mies ja hikoilen runsaasti. En todellakaan voisi käyttä pukua kesällä.
        Kun valitset miehen jolla on huono verenekierto, niin hän todennäköisesti voi pitää pukua ympäri vuoden.

        Kesäpuvut ovat pellavaa (tai silkkiä), eivät villaa, niin kuin yleensä. Eivät ollenkaan kuumia.

        Itse käytän joskus pellavaista puvuntakkia bleiserinä shortsienkin kanssa. Yhdistelen rentoa ja muodollisempaa. Shortsit ovat tietysti siistin malliset eivätkä mitään sport- tai camo-reisitaskuhirvityksiä. Jalassa yleensä tummansiniset purkkarit ilman sukkia (tai varrettoman sukan kanssa, mutta Suomesta on vaikea löytää tosi huomaamattomia varrettomia sukkia).

        Polyesteripuvussa varmaan hikoaa oli kesä tai talvi. Muovi on muovia.

    • Homoille kyllä

      Mun mielestä homot ovat parhaita

      • kimi931

        Tuota pukeutumista on itsekkin miettinyt. Mä vaan yritän pukeutua rennosti, mutta kuitenkin muodikkaasti ja parturissa käy joka kuukausi, mulla aika lyhyet hiukset .
        Ja jossain raflassa joku tulee avautuu, että oonko homo, kun pukeudun noin ja sun hiukset on noin. Mua se veikkaus ei harmita, vaikka kaverilla se pieleen menikin, siis en ole homo. Enemmänkin otan sen kohteliaisuutena. En tunne, mutta tiedän muutaman tyypin ketkä on homoja tai bi-jätkii. Ne pukeutuu kyllä jokseenkiin samalla tavalla.
        Mutta kukin pukeutukoon haluamalla tavallaan. Pukeutuminen ei välttämättä kerro seksuaalisuudestaan mitään vaikka välillä se saattaa siltä tuntuu.
        Kännissä sen mielipiteen usein kuulee. Mua vaan itseä on jäännyt mietityttämään se, että kuinka moni luulee oikeesti mun olevan homo, muttei kerro mielipidettään, selvinpäin.Oon urheilua kilpailumielessä tekevä tyyppi.

    • Truefinns

      Niitä maskuliinisia miehekkäitä homoja on koko homopopulaatiosta alle 10 % eli kyllä niitä muita, kuten neitihomoja, gender bendereitä, transuja, emopoikahomoja jne... on valtaosa. Valtaosa näistä tytöistä pukeutuu, kuten muutkin ne oikeat tytöt tai sukupuolirajoja hämärtäen. Aivan sama mulle, mitä enemmän neitihomoja sitä enemmän naisia meille heteromiehille. Eikä kiinnosta pätkääkään muoti, muotivaatteet tai huomiolutkaus uusimmissa ryysyissä.

      • oletko varma?

        Oletko varma heteroudestasi kun kerta kaikkiaan tunnet Suomen homot noin hyvin? Kuinka olet tutkinut asiaa ja miten sait juuri 10% tulokseksi?

      • Onhan väite taas

        Milloin transusta on homo tullut??

    • Tasa-arvoa

      Mies mekossa ois ihan söpö ;)

      Onhan suomi täynnä "rekkalesboja" lesbotukassa ja lököhousuissa :D

    • miesporukassa...

      Tässäpä vanha takkimainos, tahatonta komiikkaa vai tarkasti laskelmoitua kohdennettua markkinointia?
      "Members Only jacket, when you put it on, something happens"

      ...ilmeisesti jotain tapahtuu kun laittaa tuon takin päälle... alkaa homottaa? :D
      http://25.media.tumblr.com/tumblr_kx68o7iiPf1qzc0kho1_500.jpg

      • miesporukassa

        Jaahas, olisi pitänyt tehdä hieman googletusta ja wikipediailua ennen postausta, nuo onkin veljeksiä, Larry Gatlin & The Golden Brothers bändi.
        ... just my dirty imagination :P

      • tavan jätkä
        miesporukassa kirjoitti:

        Jaahas, olisi pitänyt tehdä hieman googletusta ja wikipediailua ennen postausta, nuo onkin veljeksiä, Larry Gatlin & The Golden Brothers bändi.
        ... just my dirty imagination :P

        Kumma kyllä, että jonkun normivaatteenkin takia leimataan. Kesällä pidin kulunutta prätkärotsia...sanottiin, että jätkällä on homotakki päällä!

    • Kravattiko homoa?

      Kravattianikin on jo kutsuttu homoliinaksi. Mihin tässä enää uskaltaa tavallinen heteromies pukeutua?

      • eipä juuri mitään

        No, löysät farkut ja isokokoinen t-paita eivät ole homoja vielä. Ja sitten joku kangastakki.

        Aika vähäiseksi käy mahdollisuudet. Huvittavaa on se, että ennen ei ollut niin rajattuja mahdollisuuksia, vanhoina aikoina mies saattoi pitää vaikka nahkahousuja olematta homo. Ja silloin hyvin istuviin vaatteisiin ei suhtauduttu epäillen ja homovihjauksilla. Ennen "homoilta" näyttivät lähinnä vain transut ja miehet jotka meikkasivat.

      • koppava hi*ttari
        eipä juuri mitään kirjoitti:

        No, löysät farkut ja isokokoinen t-paita eivät ole homoja vielä. Ja sitten joku kangastakki.

        Aika vähäiseksi käy mahdollisuudet. Huvittavaa on se, että ennen ei ollut niin rajattuja mahdollisuuksia, vanhoina aikoina mies saattoi pitää vaikka nahkahousuja olematta homo. Ja silloin hyvin istuviin vaatteisiin ei suhtauduttu epäillen ja homovihjauksilla. Ennen "homoilta" näyttivät lähinnä vain transut ja miehet jotka meikkasivat.

        Ketä kiinnostaa "kirkonkylän persujen" käsitys miesten pukeutumisesta ja homomaisuudesta! Jos nauttivat ahtaasta tynnyristään, niin nauttikoon. Minusta nämä jäykkikset kannattaa jättää huomiotta, koska päin naamaa nauraminen olisi epäkohteliasta.

    • alfonsti

      Normaalia nykypäivän elämän tapaa, että muotivillitystä olla samoin kuin nainenkin meis pukeneissaan.

    • Anonyymi

      OOKS HOMO?

    • Anonyymi

      Kyllä notta jos mies hamoseen pukeutuu ei see oo miäs eikä mikkän. Kui se ny mopetillakaa pystys ajaa ? Eikä nääs varmaa kylän baariin kaljaa särpimää etteikö saattas nääs vallan lähtö tulla muaallekki ko kuselle, meinaan saattas olla iha totaki nääs.

    • Asiaa

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe