Siinäpä kysymys oikeastaan oli. Kuinka paljon kannustusta ja tukea parisuhteessa on realistista odottaa 20-30-vuotiailta naisilta? En ole saanut nimittäin minkäänlaista, vaan lähinnä vähättelyä ja täydellistä kiinnostuksen puutetta opiskelu/työtavoitteitani kohtaan.
Nuorena moitittiin liian korkealentoisista haaveista "Kuusi vuotta yliopistossa?! Kuule kaikki muut menee ammattikorkeaan ja saa lapsia viimeistään neljän vuoden kuluttua!". Nyt vähän myöhemmin valitetaan kuinka muut ovat jo kiinnostavissa töissä ulkomailla tai ainakin "viimeistelevät väikkäriään". Eli tekee kummin vain, niin aina väärin...
Sanomattakin selvää, että minkäänlaista tärppien kyselyä tai esseen lukua on ollut turha edes pyytää, sillä "olen odottanut koko viikon tätä (televisio-ohjelmaa)".
Nuorena moitittiin liian korkealentoisista haaveista "Kuusi vuotta yliopistossa?! Kuule kaikki muut menee ammattikorkeaan ja saa lapsia viimeistään neljän vuoden kuluttua!". Nyt vähän myöhemmin valitetaan kuinka muut ovat jo kiinnostavissa töissä ulkomailla tai ainakin "viimeistelevät väikkäriään". Eli tekee kummin vain, niin aina väärin...
Sanomattakin selvää, että minkäänlaista tärppien kyselyä tai esseen lukua on ollut turha edes pyytää, sillä "olen odottanut koko viikon tätä (televisio-ohjelmaa)".
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen huomannut muutamia seikkoja ihmisissä...
Koskee vain suurinta osaa, ei kaikkia.
- Esim. Moni jota ei ole lapsena eikä nuorena kannustettu, ei sitä osaa koskaan itsekään antaa. Moni ei kasva tajuamaan, että jos itsestä tuntuu hyvältä/pahalta, jostain toisestakin saattaa tuntua. Ihmisen on vaikea tajuta ja oppia asioita jos ei ole itse kokenut. Tottakai pitäisi, mutta useimmat toistavat kasvatusmallejaan, ihan huomaamattaankin hyvin vanhaksi saakka. Usein 20-30-vuotias (suurin osa) toteuttaa näitä vielä täysin. Todellinen itsenäistyminen ja aikuisuus syntyy noin 30-40 välillä.
- Moni ihminen ei jaksa kannustaa yksipuolisesti. Jos on esimerkiksi pari, joista toinen aina kannattelee ja kannustaa toista, se kannustava usein lannistuu, jos toinen ei koskaan anna mitään takaisinpäin.
- Joskus jos itse kannustaa ja on positiiviinen myös se tarttuu. Kun on itse rohkaiseva, uskoo muihin, kannustaa ja on positiivinen, usein saa myös sitä takaisinkin päin. Ainakin voi itse paremmin
- Ihminen etsii itselleen sopivat ihmiset ja jättää ne ketkä eivät sovi. Itsekästä ja kannustamatonta ystävää/kumppania, kestää ne ketkä sitä käytöstä ovat tottuneet sietämään ja siihen myös hakeutuvat (jäädäkseen ja kerta toisensa jälkeen) ne, ketkä sen tunnistavat. Usein jos kumppaniltaan vuosia kuuntelee lannistamista, siihen on ihan itse jäänyt ja ihan itse kumppaninsa valinnut.
Mikä tarve kenelläkin on sitten elää "huonossa" parisuhteessa vuosia: jos se on huono, miksei lähde? Siksei, että siinä on jotain mitä tarvii: tuttuus, tai oma marttyyrius, tai se on heijaste omasta huonosta itsetunnosta (syystä tai toisesta) ja itselleen osoittaa, miten on ennemmin lannistajan kanssa, kun ottaa vastuun omasta onnellisuudestaan, tai riskin yksinolosta tai kasvamisesta. Tässä on taas etenkin ikä 20-30 vuotta sitä kasvamisen aikaa.
- Realistista on odottaa niitä asioita mitä itse antaa ja toisaalta, mitä itse tilaa. Realistista on odottaa, että se toinen ihminen on juurikin sellainen kun se on. Toiselta voi toki kysyä miksi hän on sellainen kun hän on, ehkä hän osaa vastata, tai voi miettiä, ja keskustella. Mutta muutosta ei ole realistista odottaa kuin itseltään.
Naisia yleisesti ei ole olemassa, kun jokainen ihminen on persoona ja yksilö. He ovat erillisiä ihmisiä kaikki, omine tunteineen ja luonteineen joten ei ole olemassa minkäänlaista yleistä arviota eikä odotusta, mitä voisi heittää.
Pääosin ei voi odottaa mitään. Pitää katsoa millainen toinen on, tutustua, ottaa selvää, rakentaa yhteistä ja jos se ei toimi, se ei toimi.
Mutta on täysin turhaa ynnätä kaikkia yhteen, etsiä yleistotuuksia tai luulla, että voi vaan odottaa. Jos ihminen on jotain muuta, se on.
Ei voi olla totta. Monessako liitossa oot ollu? Eikä ykskään naikkonen ole kannustanut tulevaisuuden suunitelmista puhuessasi? Very strange. Mut oo onnellinen. Mulla täysin päinvastanen kokemus: akat on ekana selittämässä mitä mun pitäs tenttiä ja millaisn arvosanoin, millanen ammatti kandee sit hommaa ja millanen palkka vaatia ja millasta pomoa arvostaa jne jne jne... niin että korvista jo tulee se mitä NAISET on mieltä MUN tulevaisuudestani!
Eihän tuo ole kannustusta :) Olen minäkin saanut noita, kuten ekasta viestistä käy ilmi "mee amikseen et päästään pian perustaan perhe". Mutta siis käytännössä ei mitään tukea sitten opintojen aikana. Ehkä jotkut naiset eivät halua nähdä miestään "heikkona"? Eli tilanteessa jossa kaipaa tukea esim. opintopaineiden edessä.