Aloitin vasta uudessa työpaikassa ja olen saanut aika paljon infoa uusilta työkavereiltani tästä paikasta ja työnantajastamme. Paljon negatiivista infoa. Nyt kieltämättä on aika häiriintynyt olo.Olen vielä koeajalla.
Haluan olla valmis, kun ensimmäinen palkka tulee, jos ongelmia ilmenee niinkuin jo minulle luvattiin. En ole paljoa töitä elämäni aikana tehnyt, joten nämä asiat ovat vielä hämärän peitossa, etenkin kun tuntuvat niin epätavallisilta. Aion omia oikeuksiani vaatia, mutta potkut ja karenssi pelottavat suunnattomasti, joten haluan olla valmis työnantajaa vastaan.
Kyseessä on lounasravintola (myös auki lauantaisin), olen määräaikaisella sopimuksella koeajalla (sopimusta jatketaan jos siihen suostun ja jos työnantajani haluaa minut työpaikassa pitää) ja tässä muutama mieltäni askarruttava kysymys, ottaisin apua mielelläni:
1. Palkkalaskemassa ei näy työturvavakuutusvähennystä. Vaatiiko laki edes työnantajaa tällaista vakuutusta maksamaan?
2. Onko työnantajan pakko maksaa työajan yli menneitä vartteja tai kymmenminuuttisia, vaikka 3vk ajalta ei ylityötunnit täyttyisikään ? Sopimuksessa vuorokausitunnit, ei tiettyä kuukausi tai viikkotunteja listattuna. Sovelletaanko siis ylityötunneiksi se aika, mikä työsopimuksessa lukevan päivittäisin tuntimäärän ylittää ?
3. Työnantaja ei kysy, haluaako työntekijä tehdä pitkän päivän, vaan 1 viikko kerrallaan laadituissa työvuorolistoissa saattaa olla yllätyksiä. Onko tämä laillista? Eikö työvuorolistatkin pidä olla laadittuina useammalle viikolle kerralla tai ainakin esillä työntekijöillä vähintään viikkoa ennen, eikä kahta päivää ennen niinkuin työpaikallani homma toimii ?
4. Viikonloput eivät ole vapaita ellei monen monta viikkoa aiemmin pyydä ja silloinkin vain yksi viikonlopun päivä vapaa. Jos syy, miksi viikonloppuna haluaa vapaapäivän, ei ole työnantajan mielestä tarpeeksi painava hän hylkää pyynnön. Voiko tämä olla laillista ? Sopimuksessa ei ole mitään erillistä mainintaa "lukituista" viikonlopuista. Eikö ravintola-alan TES määrää joka viidennen viikonlopun vapaaksi? Päteekö sääntö kaikkiin alan paikkoihin vai miten on mahdollista, että näin räikeästi TES:sin ohittavat? Eikö TES ole myös yleispätevä, vaikka työpaikka ilmoittaisi että ei sitä noudata?
Tämä, ja ylempänä mainittu seikka tekevät työn ulkopuolisesta elämästä haastavan, kun ei voi koskaan tietää vapaapäiviä hyvissä ajoin eikä täten suunnitella yhtään mitään. Sosiaalinen elämä on jo nyt kärsinyt huomattavasti.
KUITENKIN työpaikka on mukava, työtehtävät mieluisia ja ilmapiiri itse töissä muutoinkin miellyttävä ja pomo myös tuttavallinen ja ystävällinen, mutta alkaa kusetuksen maku olla jo suussa näin alkumetreillä. Mielelläni jatkaisin paikassa, jos vain saisin selvyyden näihin asioihin ja ajettua omat oikeuteni kuntoon.
Jos itseni työpaikasta irtisanon, saan 3kk karenssin. Kerroin jo tilanteestani työvoimatoimistoon alustavasti ja sanoivat, että ei ole tarpeeksi pätevä syy kieltäytyä töistä, jos työpaikka rikkoo tiettyjä säännöksiä. Kiitokset siis työvoimatoimistolle inhimillisyydestä.
Mutta jos tosiaan on niin, että laki tulee näissä asioissa vastaan mitä harrastavat, otan asian esille ja jos potkut tulee niin sitten tulee karenssin kanssa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
2. työni on ihan erityyppistä, meillä kirjataan tehdyt työt tuntikorttiin päivittäin ja kirjaan tehdyt työt 0,5h tarkkuudella.. jos tulee kaksi vartin ylitystä, niin kirjaan toiselle päivälle 0,5h lisää ja toiselle siis nolla tai lähden jonain päivänä hieman aikaisemmin.
Ilmeisesti sinulla on liikaa työhönsä ja työpaikkaan kyllästyneitä työkavereita, mutta toki väärinkäyttäjiä työnantajia voi olla.