Kuinka saisin muodokkaamman vartalon?

Olen 21-vuotias nuori nainen. Olen ollut aina normaalipainoinen, joskus hoikempi joskus vähän pulleampi, mutta painoindeksi ei ole koskaan noussut yli 21:n. Tällä hetkellä painoindeksi kuitenkin noin 18. Olen pitkä, mutta muodoton. Lantioni on kapea, samoin peppuni hyvin pieni. Jos koetan lisätä painoa, se siirtyy inhottavasti suurilta osin keskivartalon alueelle, kun haluaisin sen lanteille ja reisiin. Liikun jonkin verran, mutta ihan sellainen lihaskunnon treenaaminen on aika vähäistä. mitä luulette, jos aloittaisin vaikka käymään säännöllisesti kuntosalilla ja lisäisin hiukan syömistäni, olisiko mahdollista että muodot tulisivat oikeisiin paikkoihin, eikä vain mahan seudulle? Millaisia liikkeitä minun pitäisi tehdä? Tai onko teillä muita ideoita joilla saavuttaisin vähän naisellisemman ja muodokkaamman kropan? Onko se ylipäätään mahdollista, vai voinko vain syyttää geenejä siitä että tekivät minusta tällaisen muodottoman ruipelon?
6442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no jos haluat reisiin sitä kokoa niin kunnolla ruokaa ja salille tekemään kyykkyjä ja jalkaprässiä kunnon painoilla. saattaa tosin näyttää melko hassulta jos pelkästään reisiä reenaat, joten suosittelen kyllä kokonaisvaltaisempaa treenausta salilla.

Äänestä

Ihan turha tuijotella sitä vaakaa tai katella painoindeksejä, ajan haaskausta! Osta salikortti, ota kunnon ohjelma käyttöön, hanki ruokavalio (maksullinen) luota tässä muhun, saat HETI tuloksia, eikä ensi vuonna. Ruokavalio on tärkein kehon muokkauksessa, sitten oikea treeni ja lepo.

Treenaat koko kroppaa tasapuolisesti ja syöt puhtaasti kunnon sapuskaa ( ei mitään valmisruokia tai herkkuja varsinkaan ekaan kuukauteen!). Isoja liikkeitä tangolla käsipainoilla, ei koneliikkeitä paljoa, jos haluat tuloksia! Ei tartte nipistellä sapuskan kanssa, jos treenaat monta kertaa viikossa. 3-4x salia ja muutama kerta ulkotreeniä/aerobista eri sykkeillä.

Kaiken tiedon homman aloittamiseksi saat www.pakkotoisto.com/forum ja sieltä aloittelijoiden osio sekä punttimimmit osio! Varoitan vaan, siellä on niin paljon tietoa saatavilla, että sulla menee helposti yöunet kun jämähdät sinne. :) Muista, että samat jutut toimii miehillä ja naisilla, joten ihan turha pelätä painojen lisäämistä tankoon. Jos haluat tuloksia, niin treenaat itselle "raskailla" painoilla, kunhan aluksi harjoittelet tekniikat kuntoon!

Äänestä

Hi,

This might help you.

The 3-in-1 Smart InShape Toning Belt

While most slimming belts on the market use vibration stimulation to improve circulation and toning, InShape Toning Belt integrates three of the latest technologies to provide you with even MORE! With the digital controller and its LCD display, you can easily choose your preferred function, timing, intensity and temperature level.


InShape Toning Jel


InShape Toning Gel contains Phytosonic™, a complex active ingredient which carries the same function as ultrasound wave fat dissolving technology. Composed of three synergistic natural herbal extracts, including Glaucium flavum, Euglena gracilis and Vegetal caffeine, Phytosonic™ helps ultrasound waves penetrate deep into the fat layers under the skin stimulating the body’s natural fat burning process. This process breaks down fat tissues into consumable energy, clears toxins, and reduces the amount of fat in the body. The results? Inches off your waistline, and a more defined and toned appearance !

For more info, visit this site:

http://www.youtube.com/watch?v=4uNQAvXoLeE

http://www.inshapeprogram.com/home.html

Äänestä
  • Onko pakko olla spämmäämässä joka ketjussa tolla TV-shoppi pas**lla...????

    Äänestä

Vaikka oikealla treenillä ja ruokavaliolla voi saada kaikenlaista aikaan, joudun valitettavasti olemaan ilonpilaaja ja sanomaan, että "naisellisempia" muotoja on aika vaikea loihtia esiin treenillä. Ne "naisellisiksi" yleensä tulkitut muodot on käytännössä lähinnä rasvaa oikeissa paikoissa, eikä niitä salilla saa, joissain tapauksessa jopa päinvastoin. Ite olen paljon treenaava ja timmissä kunnossa oleva nainen, mutta keho on just sellanen tasapaksu pötkylä. Rinnat on itse asiassa jopa pienentyneet sen jälkeen, kun aloitin aktiivisen liikkumisen. No, ei se sinänsä mua haittaa, olen tyytyväinen itseeni tällaisena.

Ainoa juttu, mikä mulle tulee mieleen, on pakaralihasten aktiivinen treenaaminen. Sillä voi ehkä vähän kasvattaa takamuksen muhkeutta. Rintalihastreeni ei nähdäkseni mitenkään merkittävästi vaikuta itse rintojen kokoon tai kiinteyteen (eli et saa penkkipunnerruksella isoja tissejä).

Äänestä

Muodokas vartalo on geeneissä luonnostaan tai ei. Treenaan kovasti salilla ja minulla on suht. isot lihakset, silti olen hoikka, hoikkavyötäröinen ja rintava. Rinnat eivät ole vain rasvaa vaan joillakin on vain luonnostaan suuret maitorauhaset ja siksi rinnat eivät pienene vaikka olisi kuinka muuten rasvaton vartalo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


treenaten? kirjoitti:

Olen 21-vuotias nuori nainen. Olen ollut aina normaalipainoinen, joskus hoikempi joskus vähän pulleampi, mutta painoindeksi ei ole koskaan noussut yli 21:n. Tällä hetkellä painoindeksi kuitenkin noin 18. Olen pitkä, mutta muodoton. Lantioni on kapea, samoin peppuni hyvin pieni. Jos koetan lisätä painoa, se siirtyy inhottavasti suurilta osin keskivartalon alueelle, kun haluaisin sen lanteille ja reisiin. Liikun jonkin verran, mutta ihan sellainen lihaskunnon treenaaminen on aika vähäistä. mitä luulette, jos aloittaisin vaikka käymään säännöllisesti kuntosalilla ja lisäisin hiukan syömistäni, olisiko mahdollista että muodot tulisivat oikeisiin paikkoihin, eikä vain mahan seudulle? Millaisia liikkeitä minun pitäisi tehdä? Tai onko teillä muita ideoita joilla saavuttaisin vähän naisellisemman ja muodokkaamman kropan? Onko se ylipäätään mahdollista, vai voinko vain syyttää geenejä siitä että tekivät minusta tällaisen muodottoman ruipelon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu