Me kaikki sitä tunnetta haemme. Luin äsken näitä tämän avioero-palstan "eipäs juupas" -keskusteluja. Kenen on syy kriiisiin? Kaikkien syy. Etsimme koko ajan ja aika turhaankin suurimmaksi osaksi sitä joitan vapauden ja seksiorgian sekoittumaa, jota voi vain aivan suhteen alussa kokea ja usein vain ihan nuorena. Siis sitä, milloin ei tiedetä vielä toisen huonoja puolia, rajoitteita tai taloushuolia. Se hetki kun leijutaan pilvissä, eikä toinen koskaan sano "ei" tai "ei tuolla tavalla". Tai ole valmis kertomaanm, että "tiedätkö mitä sinussa on vikana?"
Mutta ilmeisesti nykyihminen on valmis uhraamaan kaiken jatkuvuuden ja yhteisen vanhuuden sille alttarille että aina uuden kanssa voi kokea saman jälleen. Kuinka pitkään?
On muuten harmillista että pariterapioissa niin loppujen lopuksi vähän päästään syvälle näihin seksiasioihin, vaikka ne ovat sitten viime kädessä yleensä ne jotka ratkaisevat tai ainakin vievät mukanaan.
Hassuinta on, että eron jälkeen aika harva kokee mitään samanlaista kuitenkaan. Tosi moni on onneton eronkin jälkeen. Miehetkin jotka löytävät uuden suhteen pian, saattavat huomata että vanhan elämän tuskat seuraavat uusioperheeseen sangen syvästi vaikuttaen tilanteeseen. Ja mikäli nettideittipalstoja on uskominen suuri osa etsii ja turhaan tuota kokemusta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Höpö, höpö. En minä ainakaan. Seksittömyyttäkin olen sietänyt vuosi tolkulla toisen haluttomuuden vuoksi. Koska kaiken se kestää, se rakkaus.
Äh... En mä mitään jatkuvia orgioita tarvitsisi, mutta edes jotain joskus... Ja sama ehkä tuolla tunnepuolella...
NIin, apollonit, jotain joskus on se, jota ainakin kaikki tarvitsisimme. Jonkun takia minun pariterapioissani tuntui menevän tuo seksiosuus ikäänkuin välttämättömänä pahana. Ja kuitenkin kaikki miehet, joiden tiedän lähteneen esim. nuoren naisen matkaan, ovat ilmaisset suurimpana vaikuttimenaan olleen seksin. Tunnepuoli on tietysti vielä monimutkaisempi juttu, mutta mielestäni aika moni meistä kokee hyvää oloa suhteessa, jossa päästään riittävän lähelle ja seksi on osa sitä läheisyyttä. (Siihen ei luonnollisesti ole mitään suoraan tietä eikä nettideittailun suorat vihjailut edistä tätä, kyllä täytyy oikeasti rakastua.)
Niin, oikein hyvää tekstiä aloittajalta. Itse annoin aina mutta mies kehittyi sellaiseksi tyranniksi että ero oli pakko tehdä etten tule hulluksi. Naisilla eron syyt uskoakseni ovat moninaisemmat ja emotionaalisemmat kuin akselilla antaa/pihtaa.