henkisesti eroon, vaikka minun pitäisi etsiä uusi tyttöystävä, mutta aina jään kuiteskin miettimään exsääni, vaikka juttelenkin jonkun kivan naisen kanssa, vähänkö tää on hirveetä, eihän tää voi mennä tälleen :/ en pysty enää aloittamaan suhdetta, ku exsä on pinttynyt mieleen. :/
En pääse exästä..
justusfilmi32
15868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Se ottaa aikansa, mutta usko pois, se kyllä helpottaa. Miksi pitää? Aina voi nauttia omasta elämästään.
n. 6kk sitten erottiin, ja päivääkään en ole ollut miettimättä..
Olen koittanut kaikenlaisia konsteja..
Ryypännyt
Tulostanut hänen kuvansa, ja sitte repinyt ne
Olen käynyt paljon treffeillä
.. silti en saa häntä mielestäni, alkaa jo olla turhauttavaa...
Ensimmäiset 6kk oli pelkkää itkemistä ja helvettiä.. (tosin erokin oli "normaalia" kivuliaampi). Mulla on jo yli vuosi erosta, olen kokeillut samoja juttuja. Näin vuoden päivät hänestä unta melkein joka yö, tapasin uusia, mutta mietin silti vanhaa ja tuntui, että ei se katoa mihinkään. No, rehellisesti - ei se katoa. Mut kyllä se helpottaa. Tulee päivä, jolloin huomaat, ettet ole hetkeen miettinytkään.
Se on turhauttavaa. Äärimmäisen. Mut itseään ei voi pakottaa, kannattaa vaan elää ja antaa olla. Antaa siis itsensä ikävöidä, antaa itsensä turhautua... Kyllä ne siitä suttaantuu. Jos itsestä ei tunnu hyvältä uudet, niin antaa niiden olla.
I feel you... Kaikesta tekee pahempaa se, että ex pitää tiiviisti yhteyttä minuun uudesta parisuhteestaan huolimatta. Enkä ymmärrä miksi?
Kysäsepäs exältä, mitkä lie fiilikset hänellä..pyörii, pyörii niin mielessä..minkäs teet.
Joillekin se ex jää mieleen noin, toisille vasta vähän ajan päästä.
Silloin kannattaa tosiaan kysäistä siltä eksältä.
10v jo mennyt enkä voi sanoa päässeeni yli eksästä:( Ideoita, kohtalotovereita?
yli 20v mennyt jo , ja silti kirmailemme ahon laitaa mielikuvissani aivan kuten nuorena.
Ei täydellisesti koskettanut suhde katoa koskaan mielen sopukoista, siellä se kulkee ajan saatossa mukana ja kun aikaa kuluu se suhde pysyykin samanlaisena kuin se aikojen alussa oli ja syöpyi mieliin.
Lohdutuksen sanoiksi sanoisin että sen tunne kaipuun kanssa oppii elämään ja nauttimaan elämästään, uusista suhteista jne..
Olen miettinyt sitä että miksi joku jää pääsi sisään ikään kuin pakkomielteenä kummittelemaan, olen tullut siihen päätelmään että sillä hetkellä on tunne elämässä ollut juuri aukko sen tapaiselle ihmiselle, se on osunut kuin palapelin sopiva pala sydämmeen.
Minä sanoisin kohtalotovereille, jatkakaa elämäänne nauttien elämästänne mutta aantakaa tuon kaipuun entiseen olla siinä rinnalla, en suosittele yhteydenottoja exään koska olen satavarma ettei hän tunne samoin, siinä satuttatte vaan itseänne enemmän koska totuus on se että mikäli tämä exänne tuntisi samoin kuin te, ette olisi eronneet tai olleet erossa kovinkaan pitkään.
Tasan ei käy rakkauden polut.
10 vuotta mutta helpottaa kun alkaa vihaamaan vastakkaista sukupuolta ja nauttii omasta olostaan; ennemmin yksin kuin yksin ja rikkoa itseään ruikuttamalla jonkun reiän perään.
Itellä nyt 5 vuoden takainen helvetin turhauttavalta jo tuntuva on - off suhde.
Ei vaan tunnu mistään tulevan mitään. Alkuhuumaa oli joskus ja ensimmäinen ero tuli täysin turhasta. Olen monet kymmenet kerrat koittanut keskustella, mutta ei luonaa. Erottu ollaan kolmesti. Viime kerta oli kieltämättä romanttinen, toisalta? Nähtiin viikonloppuna yökerhojen sulkeuduttua. Päädyttiin toisen asunnolle. Nukuttiin toisissamme kiinni. Pusuteltiin ja siliteltiin toisiamme. Aamusti vaihdettiin suukot etuovella. Sen jälkeen, ei mitään. Nähty ollaan sattumalta muutaman kerran. Kas Kas, selvinpäin. Ja jutteluksi on jäänyt.
Mies selittää että voitan kaikki muut naiset ja että muhun tutustuttua ei hän kuulemma ole kenessäkään muussa mitään nähnyt. Mustasukkainen on kun mikäkin. Rakastaa minua mutta ei meistä vaan taida ikinä kunnolla kuulemma tulla mitään.
Oliskohan jo aika tiedostaa että ei tässä ole enään mitään..?
Sanokaahan nyt järkeviä lauseita.
Läheisriippuvuus on sairaus, samoin pakkomielteisyys on sairaus. Kumpaankin auttaa terapia.
Läheisriipuvuutta ja pakkomielteisyyttä on joo vaikka se kohde vaihtuutiuhaan ja aina pitää joku olla kyljesä kiini ei ku terapiaan vaa nopeesti.
Mulla on erosta 4 vuotta ja en vieläkään pääse eteenpäin... Meilä on yhteinen lapsi joten näen häntä lähes viikottain. En vain pysty aloittamaan uutta suhdetta vaikka olen kokeillut. Joka kerta törmään ajatukseen että tämä nykyinen ei ole entiseni jota kovasti kaipaan.
Mielestäni luulin päässeeni eron yli mutta suhde yritykseni paljasti tilanteen.
En voi ajatellakkaan meneväni naimisiin kenenkään kanssa koska meidän piti mennä naimisiin. En halua lasta toisen miehen kanssa vaikka haluisin kovasti toisenkin lapsen.
Haluaisin tietää eksän tunteet minua kohtaan. Nähdessämme juttulemme, naureskelemme, puramme tunteitamme. Välillä juomme kahvit tai polttelemme tupakat. Hän kuitenkin seurustelee ja on seurustellut koko ajan eromme jälkeen ja tiedän että heidän pitää olla yhdessä koska ovat kestäneet yhdessä kaikenlaista.
En vain osaa päästää irti.
Nytkin jouduin eroamaan miehestä josta olin haaveillut jo pitkään(vanha tuttu, osoittautui juuri sellaiseksi kun ajattelinkin) Se juttu ei vain toiminut kuin eletään päivä kerrallaan ilman "sitoutumista" ja mies kun olisi halunnut sitoutua. Mennä naimisiin ja saada yhteisiä lapsia.
Pitäisikö tässä mennä terapiaan, koska haluaisin oikeasti jakaa elämäni jonkun muun kanssa!!!
Omasta erostani on kulunut jo reilut kolme vuotta,2 v meni et opin nauttimaan omasta elämästäni.(terapiat kaikki syömishäiriöt piti käydä läpi) vaikka minä olin jättäja ei silti ole poistunut mielestä.On tullut ihania miehiä vastaan,mutta silti aina tulee se kamala kipu ajatus päähä "Mutta kun se ei oo hän"-Tappelen edelleen tän asian kanssa ku en vaan hitto pääse eteenpäin vaikka haluaisin jo perheen tai edes ihmisen rinnalle kulkemaan.Ihmiset sanoo et aika auttaa...hmmm....???
olen varmaan jotenkin sekoamassa...avioerosta 1½ v...yhteisiä vuosi takana oli 28v....ero ehdotus tuli minun puoleltani...ja hän lähti...olen yrittänyt jatkaa elämääni.mutta aika vaan se entinen putkahtaa jostakin...suhteessamme oli paljon paskaa...juomista...epäluottamusta....mutta oli myös hyviä hetkiä..ja ne hyvät ovat vaan alkaneet kummittelemaan..mietin mitä ihmettä mä odotan suhteelta..kukahan olisi täydellinen...en mä ainakaan...tulin niin...saatanan mustasukkaiseksi,kun sain tietää että hänellä uusi nainen...yms...eipä mustasukkaisuus olisi aiheellista..itsekin jo tapailllut yhtä miestä...mutta voi helvetti kun nyt on huono olo...miksi? miksi? ihmettelen tunteitani...