Onko kellään sellaista ongelmaa että itse on kotirotta ja mies todella menevää tyyppiä?
Nyt kun olemme muuttaneet yhteen olen huomannut sellaisen ongelman että iän myötä (no olen 26 eli ei mikään ikäloppu) minusta on tullut aikamoinen kotirotta eli yksinkertaisesti viihdyn kotona kirjan parissa tai koirani kanssa touhuten. Kavereiden kanssa käyn kyllä töiden jälkeen kahvilla tai viikonloppuna ostoksilla tai sitten koiran kanssa treeneissä mutta esim baarielämä ei kiinnosta tippaakaan.
Ongelma: miestä kiinnostaa. Se on koko ajan menossa, illat istuu kavereiden luona, viikonloput ryyppää kavereiden luona. En minä vaadi että on kotona kanssani mutta kertoo varmaan jotain jos sanon että pariin kuukauteen emme ole tehneet mitään yhdessä. Tuttava pariskuntia joiden luoksi voisi mennä ei ole. Tuntuu kuin mies ei pysyisi paikallaan hetkeäkään vaan koko ajan pitää olla jotain puuhaa. Hän on jo 30 ja hetkellisesti hän rauhoittui ja puhui lapsista ym ja meillä oli todella ihanaa mutta nyt se on ollut menossa niin että hyvä että koko miestä edes kotona näkyy. Ryyppyreissut venyy välillä koko viikonlopun kestäviksi, käy kyllä kotona nukkumassa ainakin vielä toistaiseksi.
Olen kysynyt että eikö viihdy enään kanssani ja haluaako kenties muuttaa yksin mutta ei kuulemma siitä ole kyse. Epäilen että taitaa olla.
En minä hänelle tästä nalkuta, menköön mutta luulen että jos tämä jatkuu hän lopulta päätyy pettämään tai minä päädyn tai sitten vain kasvamme erilleen. Tästä olen sanonut mutta ei häntä juurikaan huvita silti tehdä mitään.
Jokatapauksessa en minä tälläistä suhdetta halua. Ihan sama jos olisi yksin, ei elämän tämän ihmeempää olisi. Mies puuttuisi vierestä yöllä ja vähemmän pyykkiä.
Nyt kun olemme muuttaneet yhteen olen huomannut sellaisen ongelman että iän myötä (no olen 26 eli ei mikään ikäloppu) minusta on tullut aikamoinen kotirotta eli yksinkertaisesti viihdyn kotona kirjan parissa tai koirani kanssa touhuten. Kavereiden kanssa käyn kyllä töiden jälkeen kahvilla tai viikonloppuna ostoksilla tai sitten koiran kanssa treeneissä mutta esim baarielämä ei kiinnosta tippaakaan.
Ongelma: miestä kiinnostaa. Se on koko ajan menossa, illat istuu kavereiden luona, viikonloput ryyppää kavereiden luona. En minä vaadi että on kotona kanssani mutta kertoo varmaan jotain jos sanon että pariin kuukauteen emme ole tehneet mitään yhdessä. Tuttava pariskuntia joiden luoksi voisi mennä ei ole. Tuntuu kuin mies ei pysyisi paikallaan hetkeäkään vaan koko ajan pitää olla jotain puuhaa. Hän on jo 30 ja hetkellisesti hän rauhoittui ja puhui lapsista ym ja meillä oli todella ihanaa mutta nyt se on ollut menossa niin että hyvä että koko miestä edes kotona näkyy. Ryyppyreissut venyy välillä koko viikonlopun kestäviksi, käy kyllä kotona nukkumassa ainakin vielä toistaiseksi.
Olen kysynyt että eikö viihdy enään kanssani ja haluaako kenties muuttaa yksin mutta ei kuulemma siitä ole kyse. Epäilen että taitaa olla.
En minä hänelle tästä nalkuta, menköön mutta luulen että jos tämä jatkuu hän lopulta päätyy pettämään tai minä päädyn tai sitten vain kasvamme erilleen. Tästä olen sanonut mutta ei häntä juurikaan huvita silti tehdä mitään.
Jokatapauksessa en minä tälläistä suhdetta halua. Ihan sama jos olisi yksin, ei elämän tämän ihmeempää olisi. Mies puuttuisi vierestä yöllä ja vähemmän pyykkiä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä mies ja menijä nainen. On se kuluttavaa ja rasittavaa. Tuntuu, että mikä tahansa syy riittää hälle baariinmenoon. Väittää rakastavansa jne. mutta ei oikein käytöksestä huomaa.
Minulla oli sama tilanne exän kanssa; minua kiinnosti muut asiat kuin baarissa juokseminen ja ryypiskely. Eikä sitä yhteistä mielekästä tekemistä saati edes yhteistä aikaa pelkkään olemiseen löytynyt.
Tilanne söi täysin rikki ja neljän vuoden yrittämisen jälkeen pistin suhteen poikki. Sattui kovasti ja sattuu välillä vieläkin, mutta olen huomannut että päätökseni oli oikea. Elämä on niin kovin lyhyt ja jokainen on ansainnut mahdollisuuden onneen. Toki sen eteen täytyy nähdä vaivaakin, mutta sen nimissä on mahdotonta saada toimimaan jotain mitä ei aina pysty korjaamaan.
Sano asiasta suoraan miehellesi, mieti mitä elämältä haluat. En väitä, että tekemäni ratkaisu olisi ainut oikea, mutta omalla kohdallani toimi.
Voimia!
"Tuntuu kuin mies ei pysyisi paikallaan hetkeäkään vaan koko ajan pitää olla jotain puuhaa."
Selvä tapaus, kolmenkympin kriisi. Kaveri katsoo ensimmäistä kertaa elämäänsä ja itseään kriittisesti ja alkaa elää kuin viimeistä päivää. Itsellä oli sama todella pahana, mutta jos jaksat odotella, se menee ohi vuodessa. Älä syyllistä sitä tai väheksy sen ongelmia jos se alkaa puhua niistä tai ajatuksistaan (tyyliin mitä sä valitat, sulla on kaikki hyvin), tai homma saattaa päätyä syvään masennukseen, kuten mulla kävi. Miesten juttuja, joka tapauksessa.