Miten voisi olla ärsyyntymättä läskeistä, itseään täynnä olevista, akateemisista, lörppö-ämmistä, joita on pesiytynyt työpaikalle.
Sinkkuja ja munahaukkojakin ovat. Istuvat ja levittävät persettään facebookin ja muun "sosiaalisen median" ääressä päivät pitkät ja ovat olevinaan muita parempia.
Töihin jaksetaan tulla 9:ksi ja sitten jäädään vielä muka ahkerana töihin kun muut lähtevät kotiin neljältä.
Niin lapselliset typerät jutut, että hohhoi. Viikonloput ravataan viihteellä ja jaetaan alapäätä ja viikot kikatetaan kahvihuoneessa läppärit pöydällä muka "työnteossa". Vetävät naamaan kahvihuoneessa kaikenlaista makeaa, ja seurauksena leviävät entisestään, jo nyt todella "tuhdissa kunnossa".
Kyseiset akat ovat vielä eräällä osastolla, jossa heillä pitäisi olla vaitiolovelvollisuus muiden työntekijöiden ja toimihenkilöiden asioista... BUHAHAHA! Todellakin, joo! Kyllä on taas rekrytointi mennyt kohdalleen näitäkin valopäitä valittaessa. Varmasti päteviäkin ihmisiä olisi saatu taloon. Vielä kun läskikasoilla on sellainen ylimielinen asenne muita kohtaan.... Muuten, näiden akan kuvatusten hommat hoiti vielä pari vuotta sitten YKSI ihminen, vanhan polven ahkera konttoristi, joka laski vielä palkatkin siinä sivussa.
Läskit lörppö-ämmät työpaikalla
15
878
Vastaukset
- wiouijkfdjoej
Ajatteles kun jokainen niistä saa vielä tuplasti niin suurta palkkaa kuin sinä. Eipä ihme että ottaa aivoon....
- aloittaja henkilö
Onneksi saavat vähän vähemmän. Mutta se ei paljoa lohduta, akat ovat silti niin ärsyttäviä!
- kyllä ne hoikatkin
Onhan työpaikoilla myös hoikkiakin akateemisesti koulutettuja, jotka haukkuvat toisia, yleensä niitä läskejä työkavereita ja toisten tekemää työtä selän takana paskaksi ja esittävät olevansa kaikesta kaiken tietäviä ja muita työntekijöitä fiksumpia. Ja istuvat koko työpäivän koneella muka tekemässä töitä, juorukavereittensa pyöriessä siinä seurana kikattelemassa. Pukeutuvat hutsahtavasti ja itkevät että jotkut miehet tulevat liian lähelle ja puhuvat törkeitä heille. Itsehän puhuvat keskenään just niitä alapääjuttuja ja samalla ruoditaan toiset ja toisten tekemiset ja pukeutumiset ja kehutaan miten tuli edellisiltana juotua niin että on paha krapula aamulla töihin tullessa. Sitten kyttäävät toisten työkavereitten töihin tuloajatkin ja juoksevat heti kertomaan pomolle, jos joku on tullut myöhässä töihin. Sitten jos jostain tekemisestä pomo antaa jotain huomautettavaa, niin silloin se asia pistetään toisten viaksi. Justjoo akateemiset ämmät yleensä ovat työpaikoissa niitä pahimpia paskanpuhujia.
- hirveitä horoja
totta, nuo ovat kyllä kamalia akkoja tuollaiset. meidänkin työpaikalla noita on.
- Oikeapäivänsäde
Aina löytyy joku täydellinen joka ei itsestään virheitä löydä.
On ilmapiirin myrkyttäjä,ottaa jonkun silmätikuksi ja piikittelee, mutta kieltää kaiken eikä osaa totta puhua.
Sellaisen kanssa ei voi tehdä töitä se tietää jatkuvaa draamaa.
- lihavia lörppöi
ja meillä tosin palkka ei oosuurempi
- itselläpaljontöitä
Meillä läskit tätsylit pitivät perjantai kertoa kahvihuoneessa klo 13:30 - 15 "kahvitunnin" merkeissä. Ei paljon työt paina kun täytyy persettä levittää kahvihuoneessa. Uskomattomia tätikerholaisia...
- piikki pyllyyn
Tee niille tätikerholaisille seuraavan kerran sellainen jäynä että pistät jokaisen tuolille nastan pystyyn. Vanha konsti ja ihan saletti juttu on että ainakaan kaikki eivät sitä huomaan ennenkuin se on pyllyn kannikassa.
- höhjapöh
Hah hah, tottakai hän joka tulee 9:ksi töihin jää vielä tunniksi jälkeesi joka tulet töihin 8:ksi. Missä sinä olit laskuoppitunnilla?
Pitäisköhän sinun erota niin pääset sinkuksi?- Hoikka, akateeminen
Niinpä, erota niin pääsee sinkuksi ja hakea yliopistoon niin pääsee akateemiseksi. Voi sitten kateudeltaan ihan keskittyä niihin töihin muiden kyttäämisen sijasta..
- oksennus
Kukahan niitä ämmiä edes kotona kestää on ne niin kuvottavia niljakkeita,duunissa on nähty myös kuinka perseitä nuolevat vieläpä ihan avoimesti "halaillaan pikku pomoja ollaan niin kavereita" hyi vittu mitä horoja.
- Hehehehehehe
Ei niitä kukaan mies kestäkään sekuntiakaan. Sen vuoksi nuo läskit ämmät omistavat helvetisti rakkeja jotta voivat niitä rutistella ja hyväksikäyttää. Ne kun ei pääse pakoon.
- kuulostaa_tutulta
Eipä poikkea paljon minun työpaikkani nyky-akoista. Mitä kovempaa korot kopsuttaa, sitä vähemmän korvien välissä on tavaraa.
- fglkdkgfkgfgfgdfg
jaaa-aaa ei pahempaa paskanpuhujaa kuin mä mä oonkin himassa ja kyttään vaan nettiä!nimimerkillä työtön läskiperse
- otto-poika2
Ämmät on aina ärsyttävi, ovat sitten akateemisia tai eivät. Typeriä paskiaisia, joiden ainoa tarkoitus on olla pilluteline. Kusipäistä, selkäänpuukottavaa ja paskaajauhavaa sakkia. Hyi helvetti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1602108Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3101793- 931587
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois811254Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671170
- 251091
- 481027
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73986Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei24972