Keväällä aloitin "jotakin" erään miehen kanssa. Ensimmäinen aloite kiinnostuksesta oli tullut häneltä aiemmin. Mietin ja puntaroin viikkoja hänen aloitteensa jälkeen, ja sitten olin varovaisesti yhteydessä. Olin tullut siihen päätökseen, että kyllä hän on ihminen johon olen valmis tutustumaan paremmin. Ennestään emme tunteneet, tiesimme kyllä toisemme olemassaolon ja olin huomannut hänen puoleltaan jonkinlaista kiinnostusta jo vuosi takaperin.
Tavattiin ja tietysti tehtiin se virhe että sängyn kautta aloitettiin. Omalta osaltani se ei ollut virhe, mutta hänelle taisi olla, liikaa tunteita heti. Jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen yllättäen tajusin, että hän on ihminen jonka vuoksi olen kliseisesti sanottuna valmis tekemään melkein mitä vain. Hän on hyvä ihminen, muttei täydellinnen, kukapa olisi, sellaista harhakuvitelmaa minulla ei ole hänestä koskaan ollut.
Olemme viettäneet yhteisiä öitä epäsäännöllisen säännöllisesti, ylennsä hänen aloitteestaan. Muutaman ensimmäisen tapaamisen sain vakuutella, että kyllä haluan hänet. Kun hän tämän vihdoin uskoi hän on menyt vain karkuun, vaikka tuntuu uskovan myös sen, etten halua mitään mahdottomia. Sitoutumispelkoa, jonkinlaista kyllä, itsekin sanonut, mutta aina syyt eivät ole loogisia. Kaikki edelliset parisuhteet ovat vain satuttaneet, ahdistaa vaikka haluaa olla lähellä, kiireinen elämä, suhde olisi lapsilta pois, aikuisia jo.
Jos olen häneen yhteydessä, en yleensä saa vastausta. En ole ollutkaan kuin muutamia kertoja ensimmäiseksi yhteydessä. Pari kertaa vietetty yhteinen yö minun aloitteestani. Jos pyydän muuta yhteistä aikaa, edes vähäistä, en saa vastausta. Vapaa-aikaa hän viettää ystävien kanssa kuten aiemmin.
Järjellä tiedän kyllä, ettei tällainen pään hakaaminen seinään kannata, voimia se on vienyt tuhottomasti. Mutta tunteella ja järjelläkin tiedän, että tämä ihminen tunuu oikealta. Hänelläkin on sanomansa mukaan tunteita minua kohtaan. Jos molemmat ovat ihastuneita toisiinsa, silloin pitäisi uskaltaa katsoa kuulummeko yhteen.
Omasta erostani oli jo pari vuotta, sen kanssa olen totaalisesti sinut ja asia loppuunkäsittelty. Uusi suhde ei olisi mikään laastari, sellaisia en halunnut, enkä ole mitään suhdetta aiemmin ajatellutkaan. Lapset ovat jo isoja, minulla on oikeus ja tarve myös omaan elämään. Se, että on onnellinen on vain lapsillekin hyväksi.
Miehen edellisestä suhteesta ei ole kovin kauan, tarkasti en tiedä ja epäilen ettei mikään oikea parisuhde edes ollut. Sen verran olen jo oppinut toista "lukemaan", että suurin ongelma taitaa olla ettei hän tiedä ja osaa olla tasaveroisessa oikeassa parisuhteessa. En halua saman katon alle asumaan, enkä jatkuvaa yhdessä olemista ja molemmat ovat lapsensa jo tehneet, joten kanssani ei menisi totuttu elämisen malli sekaisin ja uusiksi.
MIEHET Voiko parisuhteessa olemista mitenkään koskaan oppia? Onko kenelläkään kokemuksia? Miten teitä on paras opettaa, jos oppilas on pelokas ja epävarma itsestään ja riittämättömyydestään. En haluaisi vielä luovuttaa, vaikka satutankin itseäni samalla.
Tavattiin ja tietysti tehtiin se virhe että sängyn kautta aloitettiin. Omalta osaltani se ei ollut virhe, mutta hänelle taisi olla, liikaa tunteita heti. Jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen yllättäen tajusin, että hän on ihminen jonka vuoksi olen kliseisesti sanottuna valmis tekemään melkein mitä vain. Hän on hyvä ihminen, muttei täydellinnen, kukapa olisi, sellaista harhakuvitelmaa minulla ei ole hänestä koskaan ollut.
Olemme viettäneet yhteisiä öitä epäsäännöllisen säännöllisesti, ylennsä hänen aloitteestaan. Muutaman ensimmäisen tapaamisen sain vakuutella, että kyllä haluan hänet. Kun hän tämän vihdoin uskoi hän on menyt vain karkuun, vaikka tuntuu uskovan myös sen, etten halua mitään mahdottomia. Sitoutumispelkoa, jonkinlaista kyllä, itsekin sanonut, mutta aina syyt eivät ole loogisia. Kaikki edelliset parisuhteet ovat vain satuttaneet, ahdistaa vaikka haluaa olla lähellä, kiireinen elämä, suhde olisi lapsilta pois, aikuisia jo.
Jos olen häneen yhteydessä, en yleensä saa vastausta. En ole ollutkaan kuin muutamia kertoja ensimmäiseksi yhteydessä. Pari kertaa vietetty yhteinen yö minun aloitteestani. Jos pyydän muuta yhteistä aikaa, edes vähäistä, en saa vastausta. Vapaa-aikaa hän viettää ystävien kanssa kuten aiemmin.
Järjellä tiedän kyllä, ettei tällainen pään hakaaminen seinään kannata, voimia se on vienyt tuhottomasti. Mutta tunteella ja järjelläkin tiedän, että tämä ihminen tunuu oikealta. Hänelläkin on sanomansa mukaan tunteita minua kohtaan. Jos molemmat ovat ihastuneita toisiinsa, silloin pitäisi uskaltaa katsoa kuulummeko yhteen.
Omasta erostani oli jo pari vuotta, sen kanssa olen totaalisesti sinut ja asia loppuunkäsittelty. Uusi suhde ei olisi mikään laastari, sellaisia en halunnut, enkä ole mitään suhdetta aiemmin ajatellutkaan. Lapset ovat jo isoja, minulla on oikeus ja tarve myös omaan elämään. Se, että on onnellinen on vain lapsillekin hyväksi.
Miehen edellisestä suhteesta ei ole kovin kauan, tarkasti en tiedä ja epäilen ettei mikään oikea parisuhde edes ollut. Sen verran olen jo oppinut toista "lukemaan", että suurin ongelma taitaa olla ettei hän tiedä ja osaa olla tasaveroisessa oikeassa parisuhteessa. En halua saman katon alle asumaan, enkä jatkuvaa yhdessä olemista ja molemmat ovat lapsensa jo tehneet, joten kanssani ei menisi totuttu elämisen malli sekaisin ja uusiksi.
MIEHET Voiko parisuhteessa olemista mitenkään koskaan oppia? Onko kenelläkään kokemuksia? Miten teitä on paras opettaa, jos oppilas on pelokas ja epävarma itsestään ja riittämättömyydestään. En haluaisi vielä luovuttaa, vaikka satutankin itseäni samalla.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet sille pelkkä pano. Ei se halua viettää sun kanssa muuten aikaa kuin sängyssä ja olet sen itsekkin todennut. Se sanoo e t on tunteita sua kohtaa koska haluaa pitää sut lähellä että saa sitten seksiä kun alkaa panettaa. Aivan päivänselvä tapaus
Tuo alkuasetelma on ollut hankala. ensin hän ei ole saanut sinusta selvää ja sitten kun saa, se on ollut liiallista siihen nähden, että on mennyt viikkoja ilman mitään merkkiä. Eli tunne on ristiriitaisuudesssaan haastava, jos on muutenkin epävarmana itsestään ja voit mahdollisesti olla toistanut jotain vastaavaa vaikeaa ihmissuhdetta tai tilannetta.
luottamus ei kasva puheilla vaan teoilla ajan kanssa siihen kasvaa. Se pitää tavallaan myös opettaa, jos toisella ei ole kokemusta itsestään tasaveroisena tai riittävänä. siitä pitää puhua, mutta asiat asioina, ei kokoajan omia tunteitaan siirappisesti vakuutellen. Ajan viettäminen ja oleminen luotettavana lisäävät luottamusta ja kiintymystä. Tunteita ei kannata vakuutella heti alkuun vaan näyttää ne tunteet muutoin. puhua voi myös tunteistaan, mutta sopivasti, jatkuva vakuuttelu tekee toiselle olon, että asiassa on ongelma, jos ei puhu lainkaan, silloinkaan ei ole hyvä. silloin tällöin puheiden tasolla muistuttaa ja teoillaan enemmän.
toisaalta ongelmasta ehkä pitää toisaalta puhua. Eli kysyä ja sanoittaa ääneen se, että on huomannut että toiselle voi olla hankala joku asia ja kysyä, mitä hän ajattelee, ja miten hän toivoisi asioiden olevan, mikä tuntuu luontevalta ja hyvältä.
Luulen, että on pelkän seksin perässä. Tuo sitoutumiskammo ei välttämättä ole aitoa, vaikka tietenkin tahdot nähdä asian niin, ruusunpunaisten lasien läpi. Se, että olisi aikaisemmin tullut satutetuksi, on maailman helpoin tekosyy pitää kuvio pelkkänä seksinä. Hänen "menneisyydellehän" sinä et mahda mitään. Hänen ei tarvitse vastailla sinulle, koska häntä "ahdistaa". Ja sinä ymmärrät. Ymmärrät vain ja katsot läpi sormien, vaikka sinua ei kunnioiteta ja kelpaat hänen seuraansa vain sänkyyn. Mutta hänellähän on ollut niin vaikeaa, raukalla. Sinä jäät elättelemään toiveita ja olet aina valmiina hänen käyttöönsä. Etkä ala vaatia mitään enempää, koska hänhän voisi säikähtää! Mukaudut hänen tarpeisiinsa, mutta onko sinulla mitään sanaa "suhteeseenne"? Kuulostaa kovin yksipuoliselta.
Alkuasetelma ei sinällään mielestäni ollut huono tai mahdoton. Miehen aloite oli jutustelu ja kysymys lähtisinkö joskus johonkin jos pyytää. Sanoin, etten sano ei. Minä siinä odotin viikoja vielä sen jälkeenkin kun olin varma, että haluan viettää aikaa tämän ihmisen kanssa. Ehkä odottaisin vieläkin, jos en olisi päättänyt, että on tehtävä jotakin itse. Ei ollut uskaltanut ottaa yhteyttä.
En toista mitää aikaisempaa samankaltaista, ei ole mitään toisteltavaa. Siirappisia vakuutteluja ja vuodatuksia en ole tehnyt. Ne siirapit ja liiat tunteet tuli mieheltä. Parilla ensimmäisellä tapaamiskerralla tuntui pelkäävän, etten minä halua muuta kuin hänen sänkyynsä. "Karkuun meno" alkoi sen jälkeen kun uskoi, että haluan kyllä oikeasti koko ihmisen.
Muutaman kerran on jopa pyytänyt minua johonkin kanssaan. Aamun tullen tällaiset on kumminkin unohtunut. Omaa vikaa siinä, etten ole vaatinut puheiden toteuttamista. Haluaisin kyllä ymmärtää miksi en kelpaa seuraan.
Asioista on jonkun verran puhuttu ja olen sanonut, että minulle voi puhua mistä tahansa. En ole painostanut ja tivannut selittelemään menneisyyttään, tunteitaan ja aikeitaan. Menneisyydelle ei voi mitään, vain tulevaan voi vaikuttaa, on hänkin sanonut.
Pelkään pahoin, että jollakin tapaa ajatus minusta oli houkutteleva, mutta minä oikeasti liikaa. En tiedä kauanko ajatus minusta on hänellä ollut ja mitä odotti. Jollakin tavalla tunnun kuitenkin olevan liian pelottava. En ole mikään "kummallinen ja outo" tapaus.
En tiedä liekö aivan mahdoton tehtävä saada mies viettämään kanssani yhteistä aikaa päiväsaikana ja täysin selvästä päästä. Hänkin tuntuu haluavan jotakin, tai ehkä sittenkin vain sen vakipanon, joka odottaa kiltisti kotona "kutsua". Olen kerran sanonut valehtelemisesta ja vedättämisestä, itse ei kuitenkaan tiedä niin tehneensä. Tuntuu ettei hän ollenkaan itse tajua mitä tekee ja miten satuttaa, vai voiko joku olla niin hyvä vedättäjä. Toisaalta taas on kyllä puolinukuksissa päästänyt suustaan muutaman sellaisen asian, että olisi siitä paikasta pitänyt kävellä pihalle.
Haluat tulkita hänen sanomisiaan ja tekemisiään ruusunpunaisten lasien läpi.
Itse en usko, että sellaista asiaa on olemassakaan kuin 'sitoutumiskammo'. Kyseessä on vain sitoutumishaluttomuus. Miksi hankkia koko lehmää, jos haluaa vain litran maitoa silloin tällöin? Hänen näkökulmastaan homma toimii hyvin nykyisellään ja sen pitämiseksi samanlaisena hän jaksaa aika ajoin puhua sitoutumiskammosta.
Jos poistat ruusunpunaiset lasit niin todennäköisesti tajuat, että kannattaa kävellä sinne pihalle. Paitsi jos sinullekin riittää satunnainen seksi hänen kanssaan sen aikaa kuin sitä kestää.