Pistäähän se jo vähän mietityttään, kun täältä saa melkein kokoajan lueskella, kuinka joku nainen valittaa olevansa liian lyhyt, toinen taas liian pitkä, tai liian muodokas, tai liian muodoton jne. jne.
Eli hirveän moni ei ole sinut itsensä kanssa.
C'moon, minäkin olen "liian" pitkä naiseksi, olen täyslauta ja niin edelleen.
Aika klisee, mutta; minä olen minä, enkä muuksi muutu.
Noh... Eihän KUKAAN ole täydellinen, vaikka joskus niin luulisi.
Monet kerrat on itseluottamus ollut aivan pohjalla, muiden ilkeiden kommenttien ym. takia, mutta niiden myötä on tullut kasvettua henkisestikkin ja sitä mukaa olen oppinut hyväksymään itteni sellaisena, kuin olen. Eihän pohjalta pääse (yleensä), kuin ylöspäin!
Eli hirveän moni ei ole sinut itsensä kanssa.
C'moon, minäkin olen "liian" pitkä naiseksi, olen täyslauta ja niin edelleen.
Aika klisee, mutta; minä olen minä, enkä muuksi muutu.
Noh... Eihän KUKAAN ole täydellinen, vaikka joskus niin luulisi.
Monet kerrat on itseluottamus ollut aivan pohjalla, muiden ilkeiden kommenttien ym. takia, mutta niiden myötä on tullut kasvettua henkisestikkin ja sitä mukaa olen oppinut hyväksymään itteni sellaisena, kuin olen. Eihän pohjalta pääse (yleensä), kuin ylöspäin!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin, ellei joku heitä sinne pohjalle lapiota, ja joku hölmö (minä) jatkan kaivamista.
Olen siis samaa mieltä kanssasi. Meidän pitäisi hyväksyä itsemme näin, koska olemme hyviä juuri tälläisina. Emme me voi vaikuttaa millaisiksi synnymme! Itselläni on synnynnäinen kehityshäiriö, mutta onneksi sitä ei näe ulospäin. Olen oppinut pitämään siitä että saan olla erilainen!
Se myös mielestäni kasvattaa ihmistä, kun pitää oppia puolustamaan itseään mm. henkisesti. Ei meitä kukaan täällä maailmassa puolusta, kuin me itse.