Itseäni puraisi kuntokärpänen ja kaivoin esiin vanhan Kettler -kuntopyörän, joka maksoi joskus 6-7 -vuotta sitten n.€250.
Nyt pari kk:ta myöhemmin, kun kunto on selvästi noussut ja motivaatiota jatkamiseen riittää niin olen katellut tilalle uutta kuntopyörää. Tuosta nykyisestä alkaa jo jousi olla vähän löysällä ja tuskin fiksaamalla kuntoon tulee. Joidenkin mielestä alta tonnin laitteella ei tee mitään, mutta ainakin itse haluaisin uskoa toisin. Tämä myös kokemuksiin perustuen. Hinta ei sinällään ole este, mutta en haluaisi maksaa sellaisesta, mitä en tarvitse. Hintahaitariksi voisin kuvitella jotain tyyliin €300-€700.
Pyytäisin asiaan perehtyneiltä jotain vinkkejä: Poljen kuntopyörää kolmasti viikossa n.60-90min. kerrallaan, sykkeen ollessa n.70-80% maksimisykkeestä. Käytössä satasen verran maksanut Polarin sykemittari.
Tavoitteena on kunnon kohottaminen ja painonhallinta ( eli ei tarvetta varsinaiselle painonpudotukselle). Lisäksi teen perusvenyttelyt, lämmittelyt ja pari sarjaa etunojapunnerruksia, vatsa- ja selkälihaksia päälle. Vatsa/selkä penkin osto myös harkinnassa, joten suosituksia kaipaisin myös sen suhteen.
Prismat, Anttulit, BudgetSportit yms. tarjovat mm. merkkejä: Kettler, Gymstick, Duke tms. Esimerkiksi ko. paikoissa näyttää olevan Kettler Golf €599, Kettler Paso 109 €199, Gymstic Apollon 40 €399 yms. Olisiko näistä mihinkään? Onko joku koettu selvästi paremmaksi kuin joku toinen. Onko jokin mitä ei pidä missään tapauksessa hankkia? Eli tämän tyylisiä kysymyksiä.
Asintuntevat vinkit tervetulleita ja kiitos niistä jo etukäteen!!!

Vastaukset 17
Vanhimmat
http://finfit.fi/tunturi-f30-p-350.html tässä vois olla käyttökelpoinen kuntopyörä. Yleensä tuo vauhtipyörän paino n. 10kg tai yli mahdollistaa tasaisen poljennan mikä on todella tähdellinen jotta pyörällä jaksaa harjoitella.
Tuo pyörä ois hyvä käydä koeajamassa jossain http://www.intersport.fi/fi/tuotteet/tr/01.03.01/kuntoilu-ja-fitness/t/15396/f30-kuntopyora/ vois siis löytyä ko liikkeistä.
Kannatta kiertää liikkeitä ja koeajaa eri merkkejä eikä ostaa halpiksia.
Vauhtipyörän painolla ei ole mitään merkitystä, kun vaan kuntopyörässä on magneetilla toteutettu vastustoiminto.
Vanhoissa kuntopyörissä oli aina poikkeuksetta, laatuluokasta riippumatta, hihnavastus, ja joissakin malleissa on valitettavasti vielä nykyäänkin, ja niissä vauhtipyörän koolla on merkitystä, ja tälläistä sohloa ei missään nimessä kannata edes harkita ostaa.
Ajoasento kummassakin epämiellyttävän korkea ja satula liian leveä. Jarrusta en sano mitään, kun en ole kokeillut. Hae joko kunnollinen fitnesspyörä tai sitten maantiepyörä ja siihen hyvälaatuinen vastus. Syksyllä saattaa olla hyviäkin tarjouksia pyörä vastus yhdistelmistä!
Miten olisi spinning pyörä?
Salit vaihtavat usein spinningpyörät yhtenä eränä. Käytetty salipyörä ei ole huono vaihtoehto, jos ei halua vastusta tai rullia sekä oikeaa pyörää.
Spinning pyörässä on vastus. Voin sanoa yli kymmenen vuoden kokemuksella.
Kiitos vinkeistä ja kommenteista!
Pitääpä käydä koeajamassa tuota Tunturin F30-mallia ja pitää mielessä nuo kommentit ajoasennoista ja satulasta.
No kokeilemalla selviää. Katselin noita Tunturin seuraaviakin malleja, joissa ei vielä hankintabudjetti karkaisi käsistä ja "vauhtipyörällä" olisi painoa 5kg enemmän (onko tällä sitten käytännön merkitystä?) eli: E30 ja E40. Niissä lienee kuitenkin mm. ajo-asennot samanlaiset kuin tuossa F30 -mallissa? Vai löytyykö jo merkittäviä eroja?
Toisaalta tuosta E40 -mallista (tuplahinta F30:een) alkaa sitten löytymään jo tyyliin mp3-soitinta, jolla en tee mitään. Toisaalta lähes portaaton nopeudensäätö ehkä houkuttelisi. En ole kuitenkaan kuntopyörää hankkimassa huoneen nurkkaan pölyttymäänkään, vaan tarkoitus on siis saada laite todelliseen hyötykäyttöön. (Työn ja pienten lapsien takia en salille tms. pääse menemään, joten treenaus pitää järjestää tällä erää iltaisin kotona tapahtuvaksi)
Ehdotus Spinning pyörästä on toki myös hyvä, mutta taidan tällä erää mielummin hankkia kohtuuhintaisen uuden kuntopyörän.
Mielelläni otan vastaan lisää suosituksia ja komentteja edelliseen. Kiitos kaikille, jotka ovat tähän mennessä auttaneet vastaamalla.
Anteeksi epäselvä ilmaisuni. Tarkoitin tavallista maantiepyörää ja sen kanssa käytettävää vastusta.
http://www.velosport.fi/index.php/trainerit/tacx/tacx-fortius.html
Spinningpyörissä on toki vastus. Halvimmissa spinningpyörissä käytettävä mekaaninen vastus ei ole kovin mielyttävä ajaa. Sen takia minusta käytetyn parempilaatuisen salipyörän ostaminen on parempi ajatus.
Kun koeajat pyöriä lisää vastusta aina vähitellen pienestä suurimpaan ja huomioi kuinka tasaisesti poljenta sujuu, tuleeko nykivää pyörintää vai tasaista kuin normaalissa polkupyörässä ylämäessä.
Tuon eron huomaa selvästi jos kokeilee kevyeällä vauhtipyörällä varustettuja kuntopyöriä. Mitä huomaamattomampi ero sen laadukkaampi pyörä.
Ajoasento, satula ja vastus ovat kolme keskeistä tekijää. Lisäksi tulisi mitattavan tietona olla mielellään kadenssi.
Pienellä haulla löysin tuollaisen. Ajoasennon saanee kohdalleen, kadenssi on, vastuksen laadusta ei ole tietoa.
http://www.tunturioutlet.com/product/227/bremshey-sportpyora-bs7
Mikähän liike myy MOTOMET kuntopyöriä ? ( ei motonet)
"Spinning pyörässä on vastus. Voin sanoa yli kymmenen vuoden kokemuksella"
Mitähän tuo tarkoitti, eikös siinä kuulu ollakin säädettävä vastus ? !
Se oli kommentti edelliselle. Lue tarkkaan ja komentoi vasta sitten.
Onkohan Gymstick pro spin 60 hintansa väärti? Tällä alueella kyseistä pyörää ei pääse missään testaamaan, joten kokeilleiden kommentit tulisi tarpeeseen.
http://www.omasali-kauppa.fi/product/531/gymstick-pro-spin-60-spinningpyora
http://www.fitunit.fi/tag/pro-spin-60/
oisko tuosta alemmasta linkistä hyötyä?
Täältä löytyi hyvää vertailua erilaisista kuntopyöristä: https://fitones.fi/paras-kuntopyora/
Jos etsii halpaa jossa 7kg vauhtipyörä Fitnord Cyclo 100 malli on hyvä vaihtoehto
https://youtu.be/8mZ6VjFCDHI