Tuosta ei ole pitkä matka siihen, kun tämä pedonmerkki laitetaan oikeaan käteen, tai otsan rajaan ja kukaan ei voi ostaa tai myydä jolla ei ole tuota pedonmerkkiä.
Ilmeisesti lopun ajat eivät ole vielä meneillään, kun orjuuttakaan ei ole palautettu. Ilmestyskirjahan sanoo täysin selvästi, että merkki laitetaan sekä vapaisiin että orjiin. Tässä ei voi olla tulkinnanvaraa, sillä raamattuhan ei valehtele.
Itse asiassa orjuus ja siihen verrattavat olot ovat koko ajan vähentyneet maailmasta. Ei siis mitään hätää: mikrosiru ei ole pedon merkki.
0Äänestä
Atrian orja
>Ilmeisesti lopun ajat eivät ole vielä meneillään, kun orjuuttakaan ei ole palautettu. Ilmestyskirjahan sanoo täysin selvästi, että merkki laitetaan sekä vapaisiin että orjiin. Tässä ei voi olla tulkinnanvaraa, sillä raamattuhan ei valehtele.

Itseasiassa orja sana aikoinaan ei ollut välttämättä kirous, vaan kun pääsi hyvälle isännälle orjaksi, niin se tarkoitti työtä ja leipää, mihin kaikilla senaikaisilla pitkäaikaisilla työttömillä ei ollut mahdollisuus. Orjat siis voivat jopa paremmin, kuin keskivertokansa.
Orjuus sinänsä myyntitavarana kiellettiin aikoinaan sinänsä länsimaisen kulttuurin vastaisena, mutta ei orjuus edes sen iljettävimmissä muodoissa ole mihinkään kadonnut.
0Äänestä
perustelut riittävät
"lmeisesti lopun ajat eivät ole vielä meneillään, kun orjuuttakaan ei ole palautettu. Ilmestyskirjahan sanoo täysin selvästi, että merkki laitetaan sekä vapaisiin että orjiin. Tässä ei voi olla tulkinnanvaraa, sillä raamattuhan ei valehtele.
Itse asiassa orjuus ja siihen verrattavat olot ovat koko ajan vähentyneet maailmasta. Ei siis mitään hätää: mikrosiru ei ole pedon merkki. "
Mutta kiinostaisi ihan oikeasti Repe sellainen asia, että kerropa ihan rehellisesti meneekö homma raamatulliseen suuntaan? Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et??? Ja jos et usko, niin miksi et usko?

Totta, orjuus ei ole valitettavasti ole vielä kokonaan kadonnut enkä niin väittänytkään. Laillista se ei silti missään ole.

Vastaukseni lipsahti vahingossa ulos hierarkiasta. Löytänet kuitenkin sen, arvoisa "perustelut riittävät".
0Äänestä
armahdettu syntinen
Taidan tuottaa teille pettymyksen, nimitäin Raamatun mukaan , on synnin orjia he ovat saatanan vallassa. Mutta pääsette vapaaksi , ainoastaan Jeesuksen kautta ,teete täyskäänöksen ja tunnustatte Jeesukselle syntinne, niin olette vapaita.
0Äänestä
....
old_profile_11056 kirjoitti:
Totta, orjuus ei ole valitettavasti ole vielä kokonaan kadonnut enkä niin väittänytkään. Laillista se ei silti missään ole.
Raamatun tarkoittama orjuus on vallalla lähes koko ihmiskunnassa. Orja ja vapaa ovat vaihtoehdot. Orja on vieraan palveluksessa ja vapaa oli omavarainen. Eli kaikki työssäkäyvät työläiset ovat Raamatun merkityksellä orjia. Egyptin orjuus oli työtä vieraan vallan hyväksi niinkuin nyt teemme työtä yritysten ja yhteiskunnan työpaikoilla. Vapaa ihminen teki työtään omassa taloudessaan ja käytti elämiseensä omantyön tuottoa ja sen lisäksi muiden työn tuottoa. Jos oli ylen rikas hän käytti vain muiden työn tuottoa ja hallitsi työväkeään kuin omaisuutta. Köyhä vapaa saattoi myydä työkykynsä orjana määräajaksi.
0Äänestä
kköökköö
Ja mitenhän tämäkin juttu liityy palstan aiheeseen?
>Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et?
Selvä. Sinä olet lukenut minun viestejäni ja tehnyt päätelmiä. Näytäpä nyt muutama kymmenen omaasi, niin päättelen niistä mitä päättelen ja sitten vastaan sinulle. Reilua, eikö olekin? Nimimerkillä "perustelut riittävät" en löydä mitään, joten mieleen nousee ilkeä ajatus pakenevista ja piileksivistä kertakäyttönikeistä. Epäilyni lienee aiheeton ja olet tietysti ensikertalainen täällä?
0Äänestä
Miksi et vastaa?
>Selvä. Sinä olet lukenut minun viestejäni ja tehnyt päätelmiä. Näytäpä nyt muutama kymmenen omaasi, niin päättelen niistä mitä päättelen ja sitten vastaan sinulle. Reilua, eikö olekin? Nimimerkillä "perustelut riittävät" en löydä mitään, joten mieleen nousee ilkeä ajatus pakenevista ja piileksivistä kertakäyttönikeistä. Epäilyni lienee aiheeton ja olet tietysti ensikertalainen täällä?
No en ole ekakertaa "pappia kyydissä" ja olen myös lukenut kirjoituksiasi, mutta harvemmin kirjoitan tänne mitään, koska tämä on lapsellista inttämistä puolin ja toisin ja siksi en täälä viihdy, mutta viimeinen viikko kesälomista, niin näin sitkeässä kesäflunssassa, niin istun mökilläni koneella. Arggggg!
Minulla ei sinänsä ole ketään vastaan, vaan olen hyvin joviaali ihminen vaikkakin uskon Jumalaan ja hänen luomaansa ihmeelliseen, jopa yliluonnolliseen luomakuntaan. Mutta mikä on Jumalalle luonnollista omien luonnonlakiensa puitteissa, on meille "tymille" ihmisille yliluonnollista. :)
Minulla on myöskin paljon ystäviä, jopa ateisteja ja kaksi sellaista tulee tänäiltana saunaan ja käydään kalassa ja krillataan. Olen ostanut heille jopa pari olutta/ukko koska he siitä tykkäävät saunan jälkeen, itse en oluesta välitä, vaan juon puolukkamehua, eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Tämä on vuosittainen tapahtuma, koska kaverit ovat opiskelukavereita Tampereen Yliopistolta aikaoinaan, kun opiskeltiin ihan tosissaan. Hienoja ystäviä!
He tietävät, että tulin aikoinaan uskoon, kuten myös vaimoni, mutta ei se ole ystävyyttämme murentanut ja asioista keskustellaan mitään salaamattaa aina ilman riitaa ja tämä on minulle erittäin tärkeä asia ja sitä kunnioitan.
Toistan kuitenkin ihan yksinkertaisen kysymykseni;
Mutta kiinostaisi ihan oikeasti Repe sellainen asia, että kerropa ihan rehellisesti meneekö homma raamatulliseen suuntaan? Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et??? Ja jos et usko, niin miksi et usko?
>Selvä. Sinä olet lukenut minun viestejäni ja tehnyt päätelmiä. Näytäpä nyt muutama kymmenen omaasi, niin päättelen niistä mitä päättelen ja sitten vastaan sinulle. Reilua, eikö olekin? Nimimerkillä "perustelut riittävät" en löydä mitään, joten mieleen nousee ilkeä ajatus pakenevista ja piileksivistä kertakäyttönikeistä. Epäilyni lienee aiheeton ja olet tietysti ensikertalainen täällä?
No en ole ekakertaa "pappia kyydissä" ja olen myös lukenut kirjoituksiasi, mutta harvemmin kirjoitan tänne mitään, koska tämä on lapsellista inttämistä puolin ja toisin ja siksi en täälä viihdy, mutta viimeinen viikko kesälomista, niin näin sitkeässä kesäflunssassa, niin istun mökilläni koneella. Arggggg!
Minulla ei sinänsä ole ketään vastaan, vaan olen hyvin joviaali ihminen vaikkakin uskon Jumalaan ja hänen luomaansa ihmeelliseen, jopa yliluonnolliseen luomakuntaan. Mutta mikä on Jumalalle luonnollista omien luonnonlakiensa puitteissa, on meille "tymille" ihmisille yliluonnollista. :)
Minulla on myöskin paljon ystäviä, jopa ateisteja ja kaksi sellaista tulee tänäiltana saunaan ja käydään kalassa ja krillataan. Olen ostanut heille jopa pari olutta/ukko koska he siitä tykkäävät saunan jälkeen, itse en oluesta välitä, vaan juon puolukkamehua, eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Tämä on vuosittainen tapahtuma, koska kaverit ovat opiskelukavereita Tampereen Yliopistolta aikaoinaan, kun opiskeltiin ihan tosissaan. Hienoja ystäviä!
He tietävät, että tulin aikoinaan uskoon, kuten myös vaimoni, mutta ei se ole ystävyyttämme murentanut ja asioista keskustellaan mitään salaamattaa aina ilman riitaa ja tämä on minulle erittäin tärkeä asia ja sitä kunnioitan.
Toistan kuitenkin ihan yksinkertaisen kysymykseni;
Mutta kiinostaisi ihan oikeasti Repe sellainen asia, että kerropa ihan rehellisesti meneekö homma raamatulliseen suuntaan? Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et??? Ja jos et usko, niin miksi et usko?
Ei mene, elleivät sitten liikakansoitus (johon uskonnot ovat suuria syyllisiä), ilmastonmuutos ja joidenkin luonnonvarojen hupeneminen tee tepposia. Muuten ihmisten elämä on keskimäärin kulkenut epäraamatullisesti parempaan suuntaan, ja jos verrataan vaikka 1800-luvun Suomen elinoloja nykyiseen, aivan suunnattoman paljon parempaan.
Eiköhän vaan tämäkin profetia ole ehditty käyttää jo moneenkin kertaan. Mieleen tulevat esim. II maailmansodan aikaiset hihamerkit, joita oli sekä natseilla että juutalaisilla. Lyön vaikka vetoa, että joku on väittänyt niiden olevan tuo sama "lopunajan merkki".
Raamatussa taitaa olla satoja ennustuksia, joista suurin osa on vielä latteampia kuin tämä. Varmasti niitä voidaan sovitella milloin mihinkin, mutta mitään todellista ennustettavuutta tai todistusvoimaa Raamatun oikeellisuudesta niistä ei löydy.
0Äänestä
sioille helmiä
"Eiköhän vaan tämäkin profetia ole ehditty käyttää jo moneenkin kertaan. Mieleen tulevat esim. II maailmansodan aikaiset hihamerkit, joita oli sekä natseilla että juutalaisilla. Lyön vaikka vetoa, että joku on väittänyt niiden olevan tuo sama "lopunajan merkki". "
Mitenkäs se, että hihamerkit lyötiin hihaan, ei siis oikeaan käteen tai otsaan? Mutta mitäs se niin tarkaa atterievouskovalla? No tietenkin sillä hihamerkillä ei pystynyt ostamaan mitään? ;)
Sulla näköjään niitä huonoja selityksiä piisaa katkeraan loppuun asti? Olethan atterievouskova.

Haha, voitte kyllä pitää nuo atterit ja muut lahkosaarnaajien keksimät uudishaukkumasanat ihan vaan seuroissanne. Lahkojenne ulkopuolisista normaali-ihmisistä ne vaikuttavat lähinnä säälittäviltä ja kertovat vain kollektiivisesta todellisuuspakoisuudestanne.

Raamatuntulkitsijathan niitä taiteellisia vapauksia noissa tulkinnoissaan joutuvat ottamaan, en minä. Siksi joudun näemmä selittämään sinulle mitä siellä Raamatussakin sanotaan.
Sanoit, että >>No tietenkin sillä hihamerkillä ei pystynyt ostamaan mitään? ;)
0Äänestä
evoluutio=uskonto
illuminatus kirjoitti:

"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. 18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi." "...ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa."
Hihamerkissä ei ole pedon lukua eikä siitä saa paiseita eikä sitä laiteta otsaan.
Evoluutio-uskovaisilla ei ole loogista ajattelukykyä, siksi he turvautuvat epätoivoisiin selityksiin jotka on järjettömiä ja vähä-älyisiä.

Minäkin tykkään Iron Maidenista :-)
Missasit edelleen tyhmyyttäsi koko pointtini. Ei ole minun ongelmani, että ihmiset sovittelevat noita latteita ennustuksia eri aikakausina milloin mihinkin. Sopivatpa ne sitten niihin teksteihin tai ei.
Juju on siinä, että tuota siteerattua draamatun kohtaa on aivan varmasti pidetty yhteensopivana jo monien asioiden kanssa, myös niiden natsien hihamerkkien. Ja se myös sopii niihin ainakin toisinaan aivan yhtä hyvin kuin se sopii sinun markkinoimaasi mikrosiruun, jota ei esim. tiedetä tulevan olemaan kaikilla, tai tulevan nimenomaan otsaan tai oikeaan käteen tai tulevan sisältämään jonkun tietyn luvun. Nyt sinä luit uutisen, muistit tekstinpätkän ja vetäisit loput mutkat toiveajattelusi pohjalta suoraksi.
Tajuatko idiootti? Sinä sovittelet tuota ennustusta tuohon tekstinpätkään aivan yhtä höttöisin perustein kuin jotkut sinun tapaasi hurahtaneet tekivät 30- ja 40-luvulla natsien hihamerkkien takia. Koko Ilmestyskirja ei ole mitään muuta kuin sekopäinen vanha teksti, järjetön huuhaatripp. Se ei ennusta tulevaisuutta vaan kertoo parhaimmillaankin korkeintaan kirjoittajansa mielenliikkeistä.
Ainoat asiat, joita sinun kannattaisi "lopunaikamielessä" seurata ovat esim. luonto ympärillämme ja muu yleinen turvallisuus.
Unohda siis Raamattu ja heitä sillä vesilintua. Minä voin tehdä sinulle osuvampia, konkreettisempia ja myös tarkistettavampia ennustuksia kuin useimmat draamatun pöljät profetiat.

Minä olen heittänyt evoluutiolla vesilintua koska se on naurettavin uskonto maan päällä. Epätieteellistä satua.
Sillä ei ole mitään väliä mitä virheellisiä tulkintoja on aiemmin tehty. Ihon alle asennettu mikrosiru maksuvälineenä on ollut koekäytössä jo jonkin aikaa. "Pedon merkki" maksuvälineenä tulee pakolliseksi tulevaisuudessa eikä sille voi kukaan evoluutio-uskovainen pöhkö yhtään mitään. Kaikki sitä ei ota vastaan mutta ne jotka ottaa on valinnut puolensa lopullisesti.
Sinä et kykene tekemään toteutuvia ennustuksia tuhansia vuosia eteenpäin, eikä kukaan muukaan evoluutio-uskovainen hihhuli.
0Äänestä
Apo-Calypso
evoluutio=uskonto kirjoitti:

Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline. Eikä sinulla ole mitään tietoa sen paremmin sirun asettamisesta kaikille, sen asettamispaikasta kuin vaikka siitä, että se aiheuttaisi paiseita jne. Tuo koko höpötyksesi perustuu vain toiveisiisi saada tuo draamatun ennustus täyttymään.
Ja hauskinta tässä on se, että vaikka kaikki mikrosirusi piirteet sopisivat tuohon latteaan ennustukseen, niin silti mikään ei osoittaisi sitä, että juuri tuohon asiaan ennustus viittaisi - sehän esim. saattaisi tarkoittaa myös jotakin vielä kaukaisemman tulevaisuuden tapahtumaa, joka kenties sopisi siihen vielä paremmin.
Tajuatko? Tuollaiset ympäripyöreät ennustukset vailla ajankohtia tai riittävää yksilöintiä ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.
Ja minä muuten voin tehdä ennustuksia myös tuhansia vuosia eteenpäin, pari esimerkkiä:
1) Ennustan täten tässä ja nyt, että koko Pohjois-Euroopan tulee peittämään jää lähimmän 200000v kuluessa. Tuota tullaan kutsumaan jääkaudeksi.
2) Ennustan myös, että nykyiset Malediivit katoavat mereen seuraavien 300 vuoden kuluessa, mutta bonuksena ja lohdutuksena kerron senkin, että vuosituhansien kuluessa myös uusia saaria aikanaan merestä kohoaa - erityisesti niin käy silloin, kun vedenpinta tulevaisuudessa jälleen yllämainitun jääkauden tullessa laskee.

Ennustuksesi meni pahasti pieleen. Mitään jääkausia ei tule. Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi. Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy. Tuhannen vuoden päästä täällä ei puhuta evoluutiosta eikä muistakaan valheellisista huuhaa-opeista.
Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään.

>Minä olen heittänyt evoluutiolla vesilintua koska se on naurettavin uskonto maan päällä.
Ahaa. Sinäkin olit siis "atterievokki" ennen uskoon hurahtamistasi. Kovin, kovin tuttua täältä. Eihän teissä muita olekaan kuin noita entisiä atterievokkeja.;)
Sitten tajusit saarnaajien ja väkevistä todistaneiden veljiesi avustuksella että koska evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa kretuluomisopin kanssa sen on oltava Perkuleesta, ja jotta se voisi olla Perkuleesta oikeauskoisen kretun pitää aina ja kaikissa käänteissä väittää että se on uskonto, sillä kaikki muut uskonnot paitsi helvettiinheittäjä-lapsensarääkkääjä-kretujumalan palvonta ovat itsestään Perkuleesta.

"Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi. Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy."
Kas, kreationisti osaa ennustaa 900 miljoonan vuoden päähän. Lienetkö luntannut tiedekirjoista? Tai Wikipediasta:
"900 miljoonan vuoden kuluttua Auringon ollessa 5,5 miljardin vuoden ikäinen arvioidaan maanpinnan keskilämpötilan ylittävän Maan nykymuotoiselle elämälle kriittisen 30 °C rajan."?
Ennustuksesi meni pahasti pieleen. Mitään jääkausia ei tule. Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi. Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy. Tuhannen vuoden päästä täällä ei puhuta evoluutiosta eikä muistakaan valheellisista huuhaa-opeista.
Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään.
Ei ole kretulla oikein nuo aikaskaalatkaan hallussa :-D
Ehei, eipä tule menemään pieleen. Tuo kärventyminen tapahtuu paljon paljon myöhemmin. Sitä ennen niitä jääkausiakin ehtii olemaan useampia.
Voit länkättää evoluutioteorian epätieteellisyydestä vaikka Oxfordin, Harvardin, Yalen, Cambridgen, Stanfordin ja MIT:n kanssa, ja sitten selittää asian niille yli 70 Nobel-palkitulle tiedemiehelle, jotka äskettäin allekirjoittivat kreationismin opetuksen vastaisen pamfletin, tai vaikka niille tuhansille yrityksille ja tutkimuslaitoksille, jotka päivittäin hyödyntävät toimivaksi havaittua evoluutioteoriaa esim. sairauksien tutkimuksessa, hoitomenetelmien ja lääkkeiden kehittämisessä ja torjunta-aineiden ja rokotteiden suunnittelussa.
Sitä sen sijaan, että uskonnolliseksi itsensä luokittelevien osuus putoaa globaalisti alle 50:n ei tarvitse odotella montaa vuosikymmentä, nyt heitä (teitä) on enää 59%, ja luku laskee ripeästi.
Kuten Apokin tuossa yllä totesi, olet taikauskoinen typerys, ja menet taikauskoisena typeryksenä ehkä vielä hautaasikin, mutta hei, sittenhän olet - ongelma on ihan omasi. Saammepahan ainakin nauraa.

Onko joku kirjoittanut denialismin käsikirjan? Tuo voisi olla suoraan sieltä.
Jatka vain viihdyttämistämme, tässähän alkaa olo olla kuin Korkeasaaressa.:)
0Äänestä
evoluutio=uskonto
old_profile_11056 kirjoitti:
>Minä olen heittänyt evoluutiolla vesilintua koska se on naurettavin uskonto maan päällä.
Ahaa. Sinäkin olit siis "atterievokki" ennen uskoon hurahtamistasi. Kovin, kovin tuttua täältä. Eihän teissä muita olekaan kuin noita entisiä atterievokkeja.;)
Sitten tajusit saarnaajien ja väkevistä todistaneiden veljiesi avustuksella että koska evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa kretuluomisopin kanssa sen on oltava Perkuleesta, ja jotta se voisi olla Perkuleesta oikeauskoisen kretun pitää aina ja kaikissa käänteissä väittää että se on uskonto, sillä kaikki muut uskonnot paitsi helvettiinheittäjä-lapsensarääkkääjä-kretujumalan palvonta ovat itsestään Perkuleesta.
Miten osaakin olla tuttua!
Evoluutio-uskovaisten saarnaajapappien epätieteelliset mökellykset eivät ole tiedettä. Evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa tieteen kanssa, sen takia siihen ei kannata uskoa. Tuttua on evoluutio-uskoville Tuhkimo-satu jota he väittävät tieteeksi.

Jasser Arafat sai "noopelin" rauhanpalkinnon joten se niistä palkituista.
Evoluutiota ei ole koskaan havaittu toimivaksi teoriaksi se on pelkkää evoluutio-uskontoa ilman tieteellisiä todisteita.

>Evoluutio-uskovaisten saarnaajapappien epätieteelliset mökellykset eivät ole tiedettä.
No epäilemättä eivät, kuten eivät saarnaajapappien möläytykset yleensäkään.
>Evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa tieteen kanssa, sen takia siihen ei kannata uskoa.
Evoluutioteoria on itsessään kaikkialla sivistysmaissa hyväksyttyä tiedettä. Mikä olikaan tutkintosi, kun esität noin hurjia väitteitä?
>Tuttua on evoluutio-uskoville Tuhkimo-satu jota he väittävät tieteeksi.
Tuosta en osaa sanoa mitään, kun en tuota uskontoa tunne. Ehkä olet oikeassa, vaikea sanoa.

>Evoluutiota ei ole koskaan havaittu toimivaksi teoriaksi se on pelkkää evoluutio-uskontoa ilman tieteellisiä todisteita.
Käytännössä kaikki alan tuhannet tutkijat ovat päinvastaista mieltä. Se ei varmaan yhtään hidasta hurjaa denialistista vauhtiasi, jossa tiede määritellään Kälviän raamattuopistossa ja kretusivustoilla eikä yliopistoissa.;)

Rauhan nobelisteja siinä listalla ei ollutkaan vaan nimenomaan niitä fysiikan, kemian ja lääketieteen, jotka tästäkin asiasta paljon sinua enemmän tietävät.
Evoluutioteoriasta voit lässyttää ihan kuinka paljon haluat, teet sen aivan turhaan.
Tosiasia on, että teoria toimii, siitä on ollut riittävä tieteellinen todistusaineisto olemassa jo ennen isoisäsi syntymää ja että teoriaa myös käytetään elävässä elämässä - myös Suomessa.
0Äänestä
Uskovainen Uskis
evoluutio=uskonto kirjoitti:
Ennustuksesi meni pahasti pieleen. Mitään jääkausia ei tule. Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi. Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy. Tuhannen vuoden päästä täällä ei puhuta evoluutiosta eikä muistakaan valheellisista huuhaa-opeista.
Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään.
" Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään. "
Näinhän se ikävä kyllä on. Sokea evoluutikko jankuttaa jankuttamistaa, eikä voi saadakaan mitään aikaiseksi, kun oppi josta hän puhuu, ei ole totta.
Sairasta.
0Äänestä
uskomaton pimeys?
illuminatus kirjoitti:
Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline. Eikä sinulla ole mitään tietoa sen paremmin sirun asettamisesta kaikille, sen asettamispaikasta kuin vaikka siitä, että se aiheuttaisi paiseita jne. Tuo koko höpötyksesi perustuu vain toiveisiisi saada tuo draamatun ennustus täyttymään.
Ja hauskinta tässä on se, että vaikka kaikki mikrosirusi piirteet sopisivat tuohon latteaan ennustukseen, niin silti mikään ei osoittaisi sitä, että juuri tuohon asiaan ennustus viittaisi - sehän esim. saattaisi tarkoittaa myös jotakin vielä kaukaisemman tulevaisuuden tapahtumaa, joka kenties sopisi siihen vielä paremmin.
Tajuatko? Tuollaiset ympäripyöreät ennustukset vailla ajankohtia tai riittävää yksilöintiä ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.
Ja minä muuten voin tehdä ennustuksia myös tuhansia vuosia eteenpäin, pari esimerkkiä:
1) Ennustan täten tässä ja nyt, että koko Pohjois-Euroopan tulee peittämään jää lähimmän 200000v kuluessa. Tuota tullaan kutsumaan jääkaudeksi.
2) Ennustan myös, että nykyiset Malediivit katoavat mereen seuraavien 300 vuoden kuluessa, mutta bonuksena ja lohdutuksena kerron senkin, että vuosituhansien kuluessa myös uusia saaria aikanaan merestä kohoaa - erityisesti niin käy silloin, kun vedenpinta tulevaisuudessa jälleen yllämainitun jääkauden tullessa laskee.
"Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline."
Olet sinä todellakin sokea?? Viekö ateismi ja evousko niin paljon aivosoluja mennessää, että ei vain voi ymmärtää, kuin tiettyjä asioita?
"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 17. ettei kukaan muu [voisi ostaa eikä myydä] kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

Niin, missä siinä sanotaan, että tuo merkki olisi maksuväline eikä vain merkki siitä, että ao hlö voi ostaa/myydä jotakin? Ei missään. Ja missä siinä sinun siru-uutisessasi sanotaan, että siru tulisi kaikille? Ja että se tulisi juuri otsaan tai oikeaan käteen? Ja että siinä olisi "pedon merkki"? Ei niin missään.
Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin vaikka ennustuksen piirteet sopisivatkin mikrosiruun, niin se ei silti tarkoita, etteikö tulevaisuudessa jokin muu tapahtuma sopisi siihen vielä paremmin, tai ettei joskus aiemmin olisi niin jo tapahtunut.
Kun ennustus laaditaan sopivan pyöreäksi, niin se voidaan tarvittaessa liittää melkein mihin tahansa. Siksi tuollakaan ennustuksella ei tee mitään.
Pussaa siis hanuriani - osaan tehdä parempia ennustuksia itse.
" Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään. "
Näinhän se ikävä kyllä on. Sokea evoluutikko jankuttaa jankuttamistaa, eikä voi saadakaan mitään aikaiseksi, kun oppi josta hän puhuu, ei ole totta.
Sairasta.
Niinpä oli, mene hoitoon.
0Äänestä
hgfyuuyduy
illuminatus kirjoitti:
Niin, missä siinä sanotaan, että tuo merkki olisi maksuväline eikä vain merkki siitä, että ao hlö voi ostaa/myydä jotakin? Ei missään. Ja missä siinä sinun siru-uutisessasi sanotaan, että siru tulisi kaikille? Ja että se tulisi juuri otsaan tai oikeaan käteen? Ja että siinä olisi "pedon merkki"? Ei niin missään.
Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin vaikka ennustuksen piirteet sopisivatkin mikrosiruun, niin se ei silti tarkoita, etteikö tulevaisuudessa jokin muu tapahtuma sopisi siihen vielä paremmin, tai ettei joskus aiemmin olisi niin jo tapahtunut.
Kun ennustus laaditaan sopivan pyöreäksi, niin se voidaan tarvittaessa liittää melkein mihin tahansa. Siksi tuollakaan ennustuksella ei tee mitään.
Pussaa siis hanuriani - osaan tehdä parempia ennustuksia itse.
Sinä olet lukuhäiriöinen epätieteellinen tollo, sen tulit kaikille todistaneeksi.

:-D
0Äänestä
asdfuyihkj
illuminatus kirjoitti:
Rauhan nobelisteja siinä listalla ei ollutkaan vaan nimenomaan niitä fysiikan, kemian ja lääketieteen, jotka tästäkin asiasta paljon sinua enemmän tietävät.
Evoluutioteoriasta voit lässyttää ihan kuinka paljon haluat, teet sen aivan turhaan.
Tosiasia on, että teoria toimii, siitä on ollut riittävä tieteellinen todistusaineisto olemassa jo ennen isoisäsi syntymää ja että teoriaa myös käytetään elävässä elämässä - myös Suomessa.
Evoluutioteoriaa käytetään satuun perustuvan uskonnon levittämiseen.

Ei vaan mallintamaan luonnon evoluutiohavainnot.
0Äänestä
Raamattu viisaskirja
hgfyuuyduy kirjoitti:
Sinä olet lukuhäiriöinen epätieteellinen tollo, sen tulit kaikille todistaneeksi.
"Sinä olet lukuhäiriöinen epätieteellinen tollo, sen tulit kaikille todistaneeksi. "
Siinä on todellakin paras mahdollinen esimerkki paatuneen ateistin ymmärryksestä ja ei tuollaisen ihmisen kanssa kannata jatkaa keskusteluja. Toivoton tapaus.
Tuo ihon alle otsaan tai oikeaan käteen pantava mikrosiru on enemmänkin kuin maksuväline, joka poistaa pankkikortit ja käteisen rahan. Se on myöskin nopeasti luettava henkilöllisyyskortti monissa virastoissa ja sen kautta ihmisiä pystytään myös seuraamaan sateliittien välityksellä yms.
0Äänestä
iuhuyftydydr
Raamattu viisaskirja kirjoitti:

Ja kun ottaa huomioon että käteistä rahaa ei koskaan voida täysin kontrolloida mutta sähköisessä muodossa oleva rahaa pystytään. Ja sitäkö mahdollisuutta ei maalliset vallanpitäjät jättäisi käyttämättä.

Ja yhä vaan tuo tyhjäpäinen piipityksesi se vaan jatkuu.
0Äänestä
Krevo
evoluutio=uskonto kirjoitti:
Ennustuksesi meni pahasti pieleen. Mitään jääkausia ei tule. Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi. Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy. Tuhannen vuoden päästä täällä ei puhuta evoluutiosta eikä muistakaan valheellisista huuhaa-opeista.
Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään.
Lainaa: Dinosaurus-pää Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline. Eikä sinulla ole mitään tietoa sen paremmin sirun asettamisesta kaikille, sen asettamispaikasta kuin vaikka siitä, että se aiheuttaisi paiseita jne. Tuo koko höpötyksesi perustuu vain toiveisiisi saada tuo draamatun ennustus täyttymään.
Usa sen tulee täyttämään, ei heillä ole mitään vastustusta sille, että tuo jännittävä historian vaihe kirjaimellisesti toteutuu....

Ei kun noilla evotolloilla on ongelma: Raamattua eivät ole lukeneet ja tulkinneet nimeksikään, ja ovat vain vihaisia, kun eivät ekkana ole Raamattuaan lukeneet, ennen hihhuleitaan, ja eivät sitten kuitenkaan kykenisi vetämään eri johtopäätöksiä tekstistä kuin te(me).
0Äänestä
Pakstori
illuminatus kirjoitti:
Niin, missä siinä sanotaan, että tuo merkki olisi maksuväline eikä vain merkki siitä, että ao hlö voi ostaa/myydä jotakin? Ei missään. Ja missä siinä sinun siru-uutisessasi sanotaan, että siru tulisi kaikille? Ja että se tulisi juuri otsaan tai oikeaan käteen? Ja että siinä olisi "pedon merkki"? Ei niin missään.
Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin vaikka ennustuksen piirteet sopisivatkin mikrosiruun, niin se ei silti tarkoita, etteikö tulevaisuudessa jokin muu tapahtuma sopisi siihen vielä paremmin, tai ettei joskus aiemmin olisi niin jo tapahtunut.
Kun ennustus laaditaan sopivan pyöreäksi, niin se voidaan tarvittaessa liittää melkein mihin tahansa. Siksi tuollakaan ennustuksella ei tee mitään.
Pussaa siis hanuriani - osaan tehdä parempia ennustuksia itse.
Lainaa: Illuminatus Niin, missä siinä sanotaan, että tuo merkki olisi maksuväline eikä vain merkki siitä, että ao hlö voi ostaa/myydä jotakin? Ei missään. Ja missä siinä sinun siru-uutisessasi sanotaan, että siru tulisi kaikille? Ja että se tulisi juuri otsaan tai oikeaan käteen? Ja että siinä olisi "pedon merkki"? Ei niin missään.
Hei, luepas illu itse Ilmestys 13, niin luulet vähemmän. Kyllä pedon merkki nimenomaan on maksuväline,"kenenkään ei ollut lupa myydä tai ostaa kuin niiden, joissa merkki on". "Hän on saanut vallan myös TAPPAA KAIKKI, jotka eivät ota joko Karitsan kirjainta tai Pedon merkkiä"

Tuo kohta on jo moneen kertaan tässä käsitelty. Jospas pakstori nyt vaan ihan itse lukisi, mitä siteeraamassaan kohdassa sanotaan.
Tai olkoon, autan sinua: siinä puhutaan "LUVASTA" ostaa tai myydä. Tajuatko vajakki, luvasta - ei mistään maksuvälineestä tai -tavasta. Noille henkilöille, joilla tuo merkki oli, oli tarinan mukaan sallittua käydä kauppaa.
Ehdotan, että installoitte sen sirun perseeseenne.
0Äänestä
Krevo
Krevo kirjoitti:
Lainaa: Dinosaurus-pää Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline. Eikä sinulla ole mitään tietoa sen paremmin sirun asettamisesta kaikille, sen asettamispaikasta kuin vaikka siitä, että se aiheuttaisi paiseita jne. Tuo koko höpötyksesi perustuu vain toiveisiisi saada tuo draamatun ennustus täyttymään.
Usa sen tulee täyttämään, ei heillä ole mitään vastustusta sille, että tuo jännittävä historian vaihe kirjaimellisesti toteutuu....
Niin, Illu, ne paiseet pedon merkin ottaneille tapahtuu vastaa 300 vuotta pedon merkin keksimisen jälkeen luvussa 16, ja luvussa 13 siis Saattana on juuri syösty maan päälle, ja hän tulee rakentamaan tänne kaikenlaista.

Juku, sepä kiinnostavaa.
0Äänestä
sesf
Krevo kirjoitti:
Ei kun noilla evotolloilla on ongelma: Raamattua eivät ole lukeneet ja tulkinneet nimeksikään, ja ovat vain vihaisia, kun eivät ekkana ole Raamattuaan lukeneet, ennen hihhuleitaan, ja eivät sitten kuitenkaan kykenisi vetämään eri johtopäätöksiä tekstistä kuin te(me).
Olet naurettava.
0Äänestä
kyykyyn illu mars!
illuminatus kirjoitti:
Tuo kohta on jo moneen kertaan tässä käsitelty. Jospas pakstori nyt vaan ihan itse lukisi, mitä siteeraamassaan kohdassa sanotaan.
Tai olkoon, autan sinua: siinä puhutaan "LUVASTA" ostaa tai myydä. Tajuatko vajakki, luvasta - ei mistään maksuvälineestä tai -tavasta. Noille henkilöille, joilla tuo merkki oli, oli tarinan mukaan sallittua käydä kauppaa.
Ehdotan, että installoitte sen sirun perseeseenne.
>Tai olkoon, autan sinua: siinä puhutaan "LUVASTA" ostaa tai myydä. Tajuatko vajakki, luvasta - ei mistään maksuvälineestä tai -tavasta. Noille henkilöille, joilla tuo merkki oli, oli tarinan mukaan sallittua käydä kauppaa.
Ehdotan, että installoitte sen sirun perseeseenne. -----------"
Ohoh, kuumana käy, kuin hellankoukku?? ;) Jahas, ja illu on taasen kuin 3. maailmaa, pihalla kuin lumiukko ja vänkää vänkäämisen ilosta vailla mitään tolkkua.;)
Tiedät aivan hyvin nämä suunitelmat, että tuo siru, joka laitetaan oikean käden kämmenselkään tai otsaan on mm. edityneempi maksuväline, kuin pankkikortti ja lopulta Raamatun mukaan ainut maksuväline, koska sielä kerrotaan, että kukaan ei voi ostaa eikä myydä, jos sitä sirua ei ole ottanut.
Mikä tarkoittaa myös sitä loogisesti ajateltuna, että tulee yhteinen globaali virtuaaliraha, ja käteinen ja pankkikortit poistuvat.

Tarkistin pikaisesti ja edelleenkään "pyhässä" roskakirjassasi ei puhuta kuin *luvasta*.
Ja edelleenkään ei ole mitään tietoa siitä, että moinen siru tulisi kaikille, oikeaan käteen tai sisältäisi pedonmerkin.
Tuo kohta on jo moneen kertaan tässä käsitelty. Jospas pakstori nyt vaan ihan itse lukisi, mitä siteeraamassaan kohdassa sanotaan.
Tai olkoon, autan sinua: siinä puhutaan "LUVASTA" ostaa tai myydä. Tajuatko vajakki, luvasta - ei mistään maksuvälineestä tai -tavasta. Noille henkilöille, joilla tuo merkki oli, oli tarinan mukaan sallittua käydä kauppaa.
Ehdotan, että installoitte sen sirun perseeseenne.
Olen jo kauan sitten lakannut kommentoimasta pakstoria...:/
"Tässä yksi Raamatun tarkka ennustus toteutumassa"
Missä? Hihhulien höpöhöpötulkinnat Raamatusta eivät ole mitään ennustuksia, varsinkaan, kun niitä yritetään sovittaa jo tapahtuneisiin asioihin.
0Äänestä
jaksamisia
["Tässä yksi Raamatun tarkka ennustus toteutumassa"
Missä? Hihhulien höpöhöpötulkinnat Raamatusta eivät ole mitään ennustuksia, varsinkaan, kun niitä yritetään sovittaa jo tapahtuneisiin asioihin. ]
Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää??? voi voi!
0Äänestä
...
jaksamisia kirjoitti:

''Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää??? voi voi!'' Miksi luulet, että joku osaisi sinun keksimääsi kieltä.
["Tässä yksi Raamatun tarkka ennustus toteutumassa"
Missä? Hihhulien höpöhöpötulkinnat Raamatusta eivät ole mitään ennustuksia, varsinkaan, kun niitä yritetään sovittaa jo tapahtuneisiin asioihin. ]
Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää??? voi voi!
"Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää???"
Kyllä minä osaan lukea, mutta minulla ei ole tarvetta tehdä hihhulitulkintoja.
0Äänestä
kvasi
Frank Tiplerin mukaan lähitulevaisuudessa tieteen kehittämät joukkotuhoaseet tulevat olemaan nykyisiä paljon tehokkaampia ja mikä pahinta, käytännölisesti katsoen niitä voi käyttää kuka tahansa joka haluaa niitä käyttää. Mahdollisesti jopa noin 50 vuoden sisällä maailmanloppu tulee. Kyseessä on kuitenkin vain ihmiskunnan ja elämän loppuminen, koska tekoäly ja ihmisten tallenteet kuitenkin jatkavat olemassaoloa.
0Äänestä
jep jep
En tiedä, millä aseilla kolmas maailmansota soditaan, mutta neljäs maailmansota tullaan sotimaan kepeillä ja kivillä. -Albert Einstein
0Äänestä
Uskovainen Uskis
Oikeastaan aika pelottavaa sinänsä, että tuo aika on jo niin lähellä. itsekin olen elänyt itsekkäästi tietokonepelejä pelaillen viime aikoina. Olen tullut siihen tulokseen, että pitäisi varmaan saada elämään jotain muutakin; etenkin ennenkuin tuo pedonaika tulee ja maksella velkoja pois, ettei kukaan mulle sen vuoksi ala ehdottelemaan mitään siruja.
0Äänestä
kertokaa se
Ateistit, evokit ja heidän aisankannattajansa voisivat tietenkin vastata, että mitä heidän mielestään tämä Raamatun ennustus tarkoittaa jos ei juuri sitä mihin kehitys on menossa, eli tietotekniikan räjähdystä ja jopa mikrosiruja ihon alle ja sen käyttöä kaikessa, myös ainoana maksuvälineenä.
Aika outo ennustus jos se ei teidän mielestänne tarkoita mitään vai onko vain normaali pakoreaktionne kyseessä? Intetään vaan inttämisen vuoksi "ei se mitään voi tarkoittaa, hei". Kun ei uskalleta tunnustaa sitä minkä jokainen näkee jo otsanahallaankin.
0Äänestä
tieteenharrastaja
Samanlainen meuhka tuosta ennusteesta oli päällä henkilötunnuksen tullessa käyttöön Suomessa. Sillä erolla, että sen pakollisuus kaikille oli silloin jo tosiasia, mutta mikrosirullehan se on vielä pelkästään itse esittämäsi toinen ennustus.
Ai että mitäkö tuo nimenomainen ennustus tarkoittaa?
No ei oikeastaan yhtään mitään. Se on draamatulle tyypilliseen tapaan sopivan ympäripyöreästi muotoiltu moneen asiaan sovitettavissa oleva latteus, jonka ainoa tarkoitus on toimia taikauskontukena s.e. siihen vedoten voidaan aina tarvittaessa vedota "lopunaikojen" olevan lähellä.
Tuokin ennustus on siis täyttä hevonpaskaa, siinä kaikki.
Siinä on merkkiä kerrakseen ja pankkiherroinahan juutaliset on saavuttaneet hyvinkin suurta mainetta ympäri maailman.
0Äänestä
sdhfiueiwofoi
Rukouskoteloista ja remmeistä ei saa paiseita eikä niillä osteta jaa myydä eikä niissä ole "pedon lukua".
0Äänestä
Pakstori
Heh! Olet oikeassa, lopullinen "pedon merkki" tulee olemaan paljon pienempi fyysisesti, kuin nuo rukouskotelot, mutta niitä ei saa enää irti kehosta, ja myös ihmisen silmiin pyritään liittämään elektronisia laitteita, joilla saadaan näyttö jatkuvasti näkyviin ihmisten silmissä. Mitään kokonaan elektnonisia Terminaattorin "punaisia silmiä", tuskin tulee, sillä elektroniikkaa ja ihmisen hermoja ei kyetä vielä liittämään yhteen, se tulee olemaan viimeinen villitys, tässä asiassa.... Mutta siis silmälasien kokoisia pieniä näyttöjä, tullaan käyttämään, ja virtuaalikypäriä.
0Äänestä
Uskovainen Uskis
Pakstori kirjoitti:

Itseasiassa, arvon Pakstori, muistan lukeneeni jostakin erittäin kehittyneestä silmännäköpalauttamissenvehkeestä ihan lähiaikoina. Se liittyi jotenkin siihen että silmän aivoihin lähettämiä signaaleja opettiin tuntemaan(ne ovat sähköimpulsseja) ja siten imitoimaan.
Aika pelottavaa sinänsä. Itse mieluumin kuolisin, kuin ottaisin minkäänlaista elektroniikkaa sisälleni!

"Aika pelottavaa sinänsä. Itse mieluumin kuolisin, kuin ottaisin minkäänlaista elektroniikkaa sisälleni!"
Entäpä jos sinulla olisi lapsi, jonka hoito vaatisi elektronisen instrumentin asentamisen elimistöön tai lapsesi kuolisi?
0Äänestä
hgfuytjhgkjoo
Mielenkiintoinen Raamatun tieteellinen profetia:
19. Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu. 20. Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.
Kertoiskohan mannerlaattojen liikunnoista ja planeetan kaatumisesta akseliinsa nähden. Ai niin mutta koska Raamatussa ei ole tieteellisiä ennusteita ei mannerlaatat voi liikkua, sanoo varmaan evoluutiouskovainen.
"Ai niin mutta koska Raamatussa ei ole tieteellisiä ennusteita ei mannerlaatat voi liikkua, sanoo varmaan evoluutiouskovainen."
Jep. Evojen tietämättmyydestä nouseva kehäpäättelyketju on maailmanluokkaa..
0Äänestä
Pakstori
Nykyään tietysti otetaan jo pankkikortit käteen, ja tilinuomerot ja salasanat ja - numerot muistiin. Mutta se on totta, että on enempi "karitsan merkki", käyttää erillistä irto-osaa, jossa itse ruumista ei ole turmeltu noilla "kyborg"-asioilla....
Karitsan merkistä mainitaan myös Ilmestyskirjassa, Karitsan merkin ottaneilla on "palmun lehvä" kädessään, ollessaan Jumalansa edessä, sitten aikanaan. Se on varmasti "symboli". Ja "irto"-sellainen. Pedon vainoissa tullaan tapppamaan todella paljon ihmisiä, koska Saattanana ja Pedon tarkoitus on hävittää maan päältä kaikki muut paitsi merkin ottaneet.
0Äänestä
Aukino
Pedon kuvaa, eli tällaista tietokonetta, eli "ihmisen poikaa", ei tule voittamaan tavalliset käyttäjät, vaan ainoastaan ne, jotka kykenevät ohjelmoimaan sillä jotain, suunnittelemaan siihen uusia piirejä, eli "insinöörit", joko opisto- tai itseoppineet.... Tavallinen ihminen saattaa luulla tietokoneensa menneen rikki, kun se ei aina toimi samalla sadasosasekunnilla, eikä tarjua syyn olevan esim. viirustarkistusohjelmassa, tai muussa moniajoprosessissa,, se asia ei muutu paremmaksi, vaikka ostaisi uuden koneen.....
Näin Doctor Whoossa, Tv 2:lla Satanailin, (hieman eri otus kuin Saatana?) Se oli punainen, yli 100 metriä pitkä, vaikka olikin ihimisen muotoinen, vaikka pitkähkö dinosaurus häntä sillä oli, ja kaksi suurta sarvea. Painoa vähintään 100 tonnia. Se on siis maan päällä ehkä jo, mutta sellaisessa paikassa, jossa Tv:kamerat eivät välttämättä sitä havaitse. Se on siis juuri nyt tai kohta "meren rannalla", ja kohtaa siellä jonkin merihirviön, Joh.ilmestys 12:ta mukaan. Tämä tilanne 13-luku, pedon-merkkeineen, voi todella alkaa jo ensivuonna? Ei se tule muuttamaan mitään itsestään ennustettua, ei sillä siihen ole mitään syytä, koska paholainen on hyvin kuuluisa maan päällä, ja kaikki ihmiset tietävät paljon paholaisesta.
Vastaukset 78
Vanhimmat
Ilmeisesti lopun ajat eivät ole vielä meneillään, kun orjuuttakaan ei ole palautettu. Ilmestyskirjahan sanoo täysin selvästi, että merkki laitetaan sekä vapaisiin että orjiin. Tässä ei voi olla tulkinnanvaraa, sillä raamattuhan ei valehtele.
Itse asiassa orjuus ja siihen verrattavat olot ovat koko ajan vähentyneet maailmasta. Ei siis mitään hätää: mikrosiru ei ole pedon merkki.
>Ilmeisesti lopun ajat eivät ole vielä meneillään, kun orjuuttakaan ei ole palautettu. Ilmestyskirjahan sanoo täysin selvästi, että merkki laitetaan sekä vapaisiin että orjiin. Tässä ei voi olla tulkinnanvaraa, sillä raamattuhan ei valehtele.
Itse asiassa orjuus ja siihen verrattavat olot ovat koko ajan vähentyneet maailmasta. Ei siis mitään hätää: mikrosiru ei ole pedon merkki.
Itseasiassa orja sana aikoinaan ei ollut välttämättä kirous, vaan kun pääsi hyvälle isännälle orjaksi, niin se tarkoitti työtä ja leipää, mihin kaikilla senaikaisilla pitkäaikaisilla työttömillä ei ollut mahdollisuus.
Orjat siis voivat jopa paremmin, kuin keskivertokansa.
Orjuus sinänsä myyntitavarana kiellettiin aikoinaan sinänsä länsimaisen kulttuurin vastaisena, mutta ei orjuus edes sen iljettävimmissä muodoissa ole mihinkään kadonnut.
"lmeisesti lopun ajat eivät ole vielä meneillään, kun orjuuttakaan ei ole palautettu. Ilmestyskirjahan sanoo täysin selvästi, että merkki laitetaan sekä vapaisiin että orjiin. Tässä ei voi olla tulkinnanvaraa, sillä raamattuhan ei valehtele.
Itse asiassa orjuus ja siihen verrattavat olot ovat koko ajan vähentyneet maailmasta. Ei siis mitään hätää: mikrosiru ei ole pedon merkki. "
Mutta kiinostaisi ihan oikeasti Repe sellainen asia, että kerropa ihan rehellisesti meneekö homma raamatulliseen suuntaan?
Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et??? Ja jos et usko, niin miksi et usko?
Totta, orjuus ei ole valitettavasti ole vielä kokonaan kadonnut enkä niin väittänytkään. Laillista se ei silti missään ole.
Vastaukseni lipsahti vahingossa ulos hierarkiasta. Löytänet kuitenkin sen, arvoisa "perustelut riittävät".
Taidan tuottaa teille pettymyksen, nimitäin Raamatun mukaan , on synnin orjia he ovat saatanan vallassa. Mutta pääsette vapaaksi , ainoastaan Jeesuksen kautta ,teete täyskäänöksen ja tunnustatte Jeesukselle syntinne, niin olette vapaita.
Raamatun tarkoittama orjuus on vallalla lähes koko ihmiskunnassa.
Orja ja vapaa ovat vaihtoehdot. Orja on vieraan palveluksessa ja vapaa oli omavarainen.
Eli kaikki työssäkäyvät työläiset ovat Raamatun merkityksellä orjia.
Egyptin orjuus oli työtä vieraan vallan hyväksi niinkuin nyt teemme työtä yritysten ja yhteiskunnan työpaikoilla.
Vapaa ihminen teki työtään omassa taloudessaan ja käytti elämiseensä omantyön tuottoa ja sen lisäksi muiden työn tuottoa. Jos oli ylen rikas hän käytti vain muiden työn tuottoa ja hallitsi työväkeään kuin omaisuutta.
Köyhä vapaa saattoi myydä työkykynsä orjana määräajaksi.
Ja mitenhän tämäkin juttu liityy palstan aiheeseen?
>Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et?
Selvä. Sinä olet lukenut minun viestejäni ja tehnyt päätelmiä. Näytäpä nyt muutama kymmenen omaasi, niin päättelen niistä mitä päättelen ja sitten vastaan sinulle. Reilua, eikö olekin? Nimimerkillä "perustelut riittävät" en löydä mitään, joten mieleen nousee ilkeä ajatus pakenevista ja piileksivistä kertakäyttönikeistä. Epäilyni lienee aiheeton ja olet tietysti ensikertalainen täällä?
>Selvä. Sinä olet lukenut minun viestejäni ja tehnyt päätelmiä. Näytäpä nyt muutama kymmenen omaasi, niin päättelen niistä mitä päättelen ja sitten vastaan sinulle. Reilua, eikö olekin? Nimimerkillä "perustelut riittävät" en löydä mitään, joten mieleen nousee ilkeä ajatus pakenevista ja piileksivistä kertakäyttönikeistä. Epäilyni lienee aiheeton ja olet tietysti ensikertalainen täällä?
No en ole ekakertaa "pappia kyydissä" ja olen myös lukenut kirjoituksiasi, mutta harvemmin kirjoitan tänne mitään, koska tämä on lapsellista inttämistä puolin ja toisin ja siksi en täälä viihdy, mutta viimeinen viikko kesälomista, niin näin sitkeässä kesäflunssassa, niin istun mökilläni koneella. Arggggg!
Minulla ei sinänsä ole ketään vastaan, vaan olen hyvin joviaali ihminen vaikkakin uskon Jumalaan ja hänen luomaansa ihmeelliseen, jopa yliluonnolliseen luomakuntaan. Mutta mikä on Jumalalle luonnollista omien luonnonlakiensa puitteissa, on meille "tymille" ihmisille yliluonnollista. :)
Minulla on myöskin paljon ystäviä, jopa ateisteja ja kaksi sellaista tulee tänäiltana saunaan ja käydään kalassa ja krillataan.
Olen ostanut heille jopa pari olutta/ukko koska he siitä tykkäävät saunan jälkeen, itse en oluesta välitä, vaan juon puolukkamehua, eikä siinä ole mitään ongelmaa.
Tämä on vuosittainen tapahtuma, koska kaverit ovat opiskelukavereita Tampereen Yliopistolta aikaoinaan, kun opiskeltiin ihan tosissaan. Hienoja ystäviä!
He tietävät, että tulin aikoinaan uskoon, kuten myös vaimoni, mutta ei se ole ystävyyttämme murentanut ja asioista keskustellaan mitään salaamattaa aina ilman riitaa ja tämä on minulle erittäin tärkeä asia ja sitä kunnioitan.
Toistan kuitenkin ihan yksinkertaisen kysymykseni;
Mutta kiinostaisi ihan oikeasti Repe sellainen asia, että kerropa ihan rehellisesti meneekö homma raamatulliseen suuntaan?
Miksi sinäkin aina höpötät jotakin irrelevanttia, ota suoraan kantaa väitettyyn asiaan, siis uskotko siihen, että tähän mennään, vai et??? Ja jos et usko, niin miksi et usko?
>kerropa ihan rehellisesti meneekö homma raamatulliseen suuntaan?
Ei mene, elleivät sitten liikakansoitus (johon uskonnot ovat suuria syyllisiä), ilmastonmuutos ja joidenkin luonnonvarojen hupeneminen tee tepposia. Muuten ihmisten elämä on keskimäärin kulkenut epäraamatullisesti parempaan suuntaan, ja jos verrataan vaikka 1800-luvun Suomen elinoloja nykyiseen, aivan suunnattoman paljon parempaan.
Eiköhän vaan tämäkin profetia ole ehditty käyttää jo moneenkin kertaan. Mieleen tulevat esim. II maailmansodan aikaiset hihamerkit, joita oli sekä natseilla että juutalaisilla. Lyön vaikka vetoa, että joku on väittänyt niiden olevan tuo sama "lopunajan merkki".
Raamatussa taitaa olla satoja ennustuksia, joista suurin osa on vielä latteampia kuin tämä. Varmasti niitä voidaan sovitella milloin mihinkin, mutta mitään todellista ennustettavuutta tai todistusvoimaa Raamatun oikeellisuudesta niistä ei löydy.
"Eiköhän vaan tämäkin profetia ole ehditty käyttää jo moneenkin kertaan. Mieleen tulevat esim. II maailmansodan aikaiset hihamerkit, joita oli sekä natseilla että juutalaisilla. Lyön vaikka vetoa, että joku on väittänyt niiden olevan tuo sama "lopunajan merkki". "
Mitenkäs se, että hihamerkit lyötiin hihaan, ei siis oikeaan käteen tai otsaan? Mutta mitäs se niin tarkaa atterievouskovalla?
No tietenkin sillä hihamerkillä ei pystynyt ostamaan mitään? ;)
Sulla näköjään niitä huonoja selityksiä piisaa katkeraan loppuun asti?
Olethan atterievouskova.
Haha, voitte kyllä pitää nuo atterit ja muut lahkosaarnaajien keksimät uudishaukkumasanat ihan vaan seuroissanne. Lahkojenne ulkopuolisista normaali-ihmisistä ne vaikuttavat lähinnä säälittäviltä ja kertovat vain kollektiivisesta todellisuuspakoisuudestanne.
Raamatuntulkitsijathan niitä taiteellisia vapauksia noissa tulkinnoissaan joutuvat ottamaan, en minä. Siksi joudun näemmä selittämään sinulle mitä siellä Raamatussakin sanotaan.
Sanoit, että >>No tietenkin sillä hihamerkillä ei pystynyt ostamaan mitään? ;)
"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi."
"...ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa."
Hihamerkissä ei ole pedon lukua eikä siitä saa paiseita eikä sitä laiteta otsaan.
Evoluutio-uskovaisilla ei ole loogista ajattelukykyä, siksi he turvautuvat epätoivoisiin selityksiin jotka on järjettömiä ja vähä-älyisiä.
Minäkin tykkään Iron Maidenista :-)
Missasit edelleen tyhmyyttäsi koko pointtini. Ei ole minun ongelmani, että ihmiset sovittelevat noita latteita ennustuksia eri aikakausina milloin mihinkin. Sopivatpa ne sitten niihin teksteihin tai ei.
Juju on siinä, että tuota siteerattua draamatun kohtaa on aivan varmasti pidetty yhteensopivana jo monien asioiden kanssa, myös niiden natsien hihamerkkien. Ja se myös sopii niihin ainakin toisinaan aivan yhtä hyvin kuin se sopii sinun markkinoimaasi mikrosiruun, jota ei esim. tiedetä tulevan olemaan kaikilla, tai tulevan nimenomaan otsaan tai oikeaan käteen tai tulevan sisältämään jonkun tietyn luvun. Nyt sinä luit uutisen, muistit tekstinpätkän ja vetäisit loput mutkat toiveajattelusi pohjalta suoraksi.
Tajuatko idiootti? Sinä sovittelet tuota ennustusta tuohon tekstinpätkään aivan yhtä höttöisin perustein kuin jotkut sinun tapaasi hurahtaneet tekivät 30- ja 40-luvulla natsien hihamerkkien takia. Koko Ilmestyskirja ei ole mitään muuta kuin sekopäinen vanha teksti, järjetön huuhaatripp. Se ei ennusta tulevaisuutta vaan kertoo parhaimmillaankin korkeintaan kirjoittajansa mielenliikkeistä.
Ainoat asiat, joita sinun kannattaisi "lopunaikamielessä" seurata ovat esim. luonto ympärillämme ja muu yleinen turvallisuus.
Unohda siis Raamattu ja heitä sillä vesilintua. Minä voin tehdä sinulle osuvampia, konkreettisempia ja myös tarkistettavampia ennustuksia kuin useimmat draamatun pöljät profetiat.
Minä olen heittänyt evoluutiolla vesilintua koska se on naurettavin uskonto maan päällä. Epätieteellistä satua.
Sillä ei ole mitään väliä mitä virheellisiä tulkintoja on aiemmin tehty. Ihon alle asennettu mikrosiru maksuvälineenä on ollut koekäytössä jo jonkin aikaa.
"Pedon merkki" maksuvälineenä tulee pakolliseksi tulevaisuudessa eikä sille voi kukaan evoluutio-uskovainen pöhkö yhtään mitään.
Kaikki sitä ei ota vastaan mutta ne jotka ottaa on valinnut puolensa lopullisesti.
Sinä et kykene tekemään toteutuvia ennustuksia tuhansia vuosia eteenpäin, eikä kukaan muukaan evoluutio-uskovainen hihhuli.
Olet taikauskoinen typerys.
Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline. Eikä sinulla ole mitään tietoa sen paremmin sirun asettamisesta kaikille, sen asettamispaikasta kuin vaikka siitä, että se aiheuttaisi paiseita jne. Tuo koko höpötyksesi perustuu vain toiveisiisi saada tuo draamatun ennustus täyttymään.
Ja hauskinta tässä on se, että vaikka kaikki mikrosirusi piirteet sopisivat tuohon latteaan ennustukseen, niin silti mikään ei osoittaisi sitä, että juuri tuohon asiaan ennustus viittaisi - sehän esim. saattaisi tarkoittaa myös jotakin vielä kaukaisemman tulevaisuuden tapahtumaa, joka kenties sopisi siihen vielä paremmin.
Tajuatko? Tuollaiset ympäripyöreät ennustukset vailla ajankohtia tai riittävää yksilöintiä ovat ihan yhtä tyhjän kanssa.
Ja minä muuten voin tehdä ennustuksia myös tuhansia vuosia eteenpäin, pari esimerkkiä:
1) Ennustan täten tässä ja nyt, että koko Pohjois-Euroopan tulee peittämään jää lähimmän 200000v kuluessa. Tuota tullaan kutsumaan jääkaudeksi.
2) Ennustan myös, että nykyiset Malediivit katoavat mereen seuraavien 300 vuoden kuluessa, mutta bonuksena ja lohdutuksena kerron senkin, että vuosituhansien kuluessa myös uusia saaria aikanaan merestä kohoaa - erityisesti niin käy silloin, kun vedenpinta tulevaisuudessa jälleen yllämainitun jääkauden tullessa laskee.
Ennustuksesi meni pahasti pieleen. Mitään jääkausia ei tule.
Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi.
Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy.
Tuhannen vuoden päästä täällä ei puhuta evoluutiosta eikä muistakaan valheellisista huuhaa-opeista.
Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään.
>Minä olen heittänyt evoluutiolla vesilintua koska se on naurettavin uskonto maan päällä.
Ahaa. Sinäkin olit siis "atterievokki" ennen uskoon hurahtamistasi. Kovin, kovin tuttua täältä. Eihän teissä muita olekaan kuin noita entisiä atterievokkeja.;)
Sitten tajusit saarnaajien ja väkevistä todistaneiden veljiesi avustuksella että koska evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa kretuluomisopin kanssa sen on oltava Perkuleesta, ja jotta se voisi olla Perkuleesta oikeauskoisen kretun pitää aina ja kaikissa käänteissä väittää että se on uskonto, sillä kaikki muut uskonnot paitsi helvettiinheittäjä-lapsensarääkkääjä-kretujumalan palvonta ovat itsestään Perkuleesta.
Miten osaakin olla tuttua!
"Sen sijaan tuleekin kova kuumuus kun auringon valo muuttuu moninkertaiseksi.
Planeettamme kirjaimellisesti kärventyy."
Kas, kreationisti osaa ennustaa 900 miljoonan vuoden päähän. Lienetkö luntannut tiedekirjoista? Tai Wikipediasta:
"900 miljoonan vuoden kuluttua Auringon ollessa 5,5 miljardin vuoden ikäinen arvioidaan maanpinnan keskilämpötilan ylittävän Maan nykymuotoiselle elämälle kriittisen 30 °C rajan."?
Ei ole kretulla oikein nuo aikaskaalatkaan hallussa :-D
Ehei, eipä tule menemään pieleen. Tuo kärventyminen tapahtuu paljon paljon myöhemmin. Sitä ennen niitä jääkausiakin ehtii olemaan useampia.
Voit länkättää evoluutioteorian epätieteellisyydestä vaikka Oxfordin, Harvardin, Yalen, Cambridgen, Stanfordin ja MIT:n kanssa, ja sitten selittää asian niille yli 70 Nobel-palkitulle tiedemiehelle, jotka äskettäin allekirjoittivat kreationismin opetuksen vastaisen pamfletin, tai vaikka niille tuhansille yrityksille ja tutkimuslaitoksille, jotka päivittäin hyödyntävät toimivaksi havaittua evoluutioteoriaa esim. sairauksien tutkimuksessa, hoitomenetelmien ja lääkkeiden kehittämisessä ja torjunta-aineiden ja rokotteiden suunnittelussa.
Sitä sen sijaan, että uskonnolliseksi itsensä luokittelevien osuus putoaa globaalisti alle 50:n ei tarvitse odotella montaa vuosikymmentä, nyt heitä (teitä) on enää 59%, ja luku laskee ripeästi.
Kuten Apokin tuossa yllä totesi, olet taikauskoinen typerys, ja menet taikauskoisena typeryksenä ehkä vielä hautaasikin, mutta hei, sittenhän olet - ongelma on ihan omasi. Saammepahan ainakin nauraa.
Onko joku kirjoittanut denialismin käsikirjan? Tuo voisi olla suoraan sieltä.
Jatka vain viihdyttämistämme, tässähän alkaa olo olla kuin Korkeasaaressa.:)
Evoluutio-uskovaisten saarnaajapappien epätieteelliset mökellykset eivät ole tiedettä. Evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa tieteen kanssa, sen takia siihen ei kannata uskoa.
Tuttua on evoluutio-uskoville Tuhkimo-satu jota he väittävät tieteeksi.
Jasser Arafat sai "noopelin" rauhanpalkinnon joten se niistä palkituista.
Evoluutiota ei ole koskaan havaittu toimivaksi teoriaksi se on pelkkää evoluutio-uskontoa ilman tieteellisiä todisteita.
>Evoluutio-uskovaisten saarnaajapappien epätieteelliset mökellykset eivät ole tiedettä.
No epäilemättä eivät, kuten eivät saarnaajapappien möläytykset yleensäkään.
>Evoluutioteoria on täydessä ristiriidassa tieteen kanssa, sen takia siihen ei kannata uskoa.
Evoluutioteoria on itsessään kaikkialla sivistysmaissa hyväksyttyä tiedettä. Mikä olikaan tutkintosi, kun esität noin hurjia väitteitä?
>Tuttua on evoluutio-uskoville Tuhkimo-satu jota he väittävät tieteeksi.
Tuosta en osaa sanoa mitään, kun en tuota uskontoa tunne. Ehkä olet oikeassa, vaikea sanoa.
Anna palaa, olet oikein viihdyttävä!
>Evoluutiota ei ole koskaan havaittu toimivaksi teoriaksi se on pelkkää evoluutio-uskontoa ilman tieteellisiä todisteita.
Käytännössä kaikki alan tuhannet tutkijat ovat päinvastaista mieltä. Se ei varmaan yhtään hidasta hurjaa denialistista vauhtiasi, jossa tiede määritellään Kälviän raamattuopistossa ja kretusivustoilla eikä yliopistoissa.;)
Rauhan nobelisteja siinä listalla ei ollutkaan vaan nimenomaan niitä fysiikan, kemian ja lääketieteen, jotka tästäkin asiasta paljon sinua enemmän tietävät.
Evoluutioteoriasta voit lässyttää ihan kuinka paljon haluat, teet sen aivan turhaan.
Tosiasia on, että teoria toimii, siitä on ollut riittävä tieteellinen todistusaineisto olemassa jo ennen isoisäsi syntymää ja että teoriaa myös käytetään elävässä elämässä - myös Suomessa.
"
Tajuatko sinä itse olevasi typerä evoluutio-uskovainen hihhuli. Sinä itse länkytät asioista joista et tiedä yhtään mitään. "
Näinhän se ikävä kyllä on. Sokea evoluutikko jankuttaa jankuttamistaa, eikä voi saadakaan mitään aikaiseksi, kun oppi josta hän puhuu, ei ole totta.
Sairasta.
"Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline."
Olet sinä todellakin sokea?? Viekö ateismi ja evousko niin paljon aivosoluja mennessää, että ei vain voi ymmärtää, kuin tiettyjä asioita?
"Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu [voisi ostaa eikä myydä] kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
Niin, missä siinä sanotaan, että tuo merkki olisi maksuväline eikä vain merkki siitä, että ao hlö voi ostaa/myydä jotakin? Ei missään. Ja missä siinä sinun siru-uutisessasi sanotaan, että siru tulisi kaikille? Ja että se tulisi juuri otsaan tai oikeaan käteen? Ja että siinä olisi "pedon merkki"? Ei niin missään.
Ja kuten aiemmin jo sanoin, niin vaikka ennustuksen piirteet sopisivatkin mikrosiruun, niin se ei silti tarkoita, etteikö tulevaisuudessa jokin muu tapahtuma sopisi siihen vielä paremmin, tai ettei joskus aiemmin olisi niin jo tapahtunut.
Kun ennustus laaditaan sopivan pyöreäksi, niin se voidaan tarvittaessa liittää melkein mihin tahansa. Siksi tuollakaan ennustuksella ei tee mitään.
Pussaa siis hanuriani - osaan tehdä parempia ennustuksia itse.
Niinpä oli, mene hoitoon.
Sinä olet lukuhäiriöinen epätieteellinen tollo, sen tulit kaikille todistaneeksi.
:-D
Evoluutioteoriaa käytetään satuun perustuvan uskonnon levittämiseen.
Ei vaan mallintamaan luonnon evoluutiohavainnot.
"Sinä olet lukuhäiriöinen epätieteellinen tollo, sen tulit kaikille todistaneeksi. "
Siinä on todellakin paras mahdollinen esimerkki paatuneen ateistin ymmärryksestä ja ei tuollaisen ihmisen kanssa kannata jatkaa keskusteluja. Toivoton tapaus.
Tuo ihon alle otsaan tai oikeaan käteen pantava mikrosiru on enemmänkin kuin maksuväline, joka poistaa pankkikortit ja käteisen rahan. Se on myöskin nopeasti luettava henkilöllisyyskortti monissa virastoissa ja sen kautta ihmisiä pystytään myös seuraamaan sateliittien välityksellä yms.
Ja kun ottaa huomioon että käteistä rahaa ei koskaan voida täysin kontrolloida mutta sähköisessä muodossa oleva rahaa pystytään. Ja sitäkö mahdollisuutta ei maalliset vallanpitäjät jättäisi käyttämättä.
Ja yhä vaan tuo tyhjäpäinen piipityksesi se vaan jatkuu.
Lainaa: Dinosaurus-pää
Länkätät edelleen mikrosirusi soveltuvuudesta vaikka draamatussa ei edes sanota, että tuo "pedon merkki" olisi maksuväline. Eikä sinulla ole mitään tietoa sen paremmin sirun asettamisesta kaikille, sen asettamispaikasta kuin vaikka siitä, että se aiheuttaisi paiseita jne. Tuo koko höpötyksesi perustuu vain toiveisiisi saada tuo draamatun ennustus täyttymään.
Usa sen tulee täyttämään, ei heillä ole mitään vastustusta sille, että tuo jännittävä historian vaihe kirjaimellisesti toteutuu....
Ei kun noilla evotolloilla on ongelma: Raamattua eivät ole lukeneet ja tulkinneet nimeksikään, ja ovat vain vihaisia, kun eivät ekkana ole Raamattuaan lukeneet, ennen hihhuleitaan, ja eivät sitten kuitenkaan kykenisi vetämään eri johtopäätöksiä tekstistä kuin te(me).
Lainaa: Illuminatus
Niin, missä siinä sanotaan, että tuo merkki olisi maksuväline eikä vain merkki siitä, että ao hlö voi ostaa/myydä jotakin? Ei missään. Ja missä siinä sinun siru-uutisessasi sanotaan, että siru tulisi kaikille? Ja että se tulisi juuri otsaan tai oikeaan käteen? Ja että siinä olisi "pedon merkki"? Ei niin missään.
Hei, luepas illu itse Ilmestys 13, niin luulet vähemmän. Kyllä pedon merkki nimenomaan on maksuväline,"kenenkään ei ollut lupa myydä tai ostaa kuin niiden, joissa merkki on". "Hän on saanut vallan myös TAPPAA KAIKKI, jotka eivät ota joko Karitsan kirjainta tai Pedon merkkiä"
Tuo kohta on jo moneen kertaan tässä käsitelty. Jospas pakstori nyt vaan ihan itse lukisi, mitä siteeraamassaan kohdassa sanotaan.
Tai olkoon, autan sinua: siinä puhutaan "LUVASTA" ostaa tai myydä. Tajuatko vajakki, luvasta - ei mistään maksuvälineestä tai -tavasta. Noille henkilöille, joilla tuo merkki oli, oli tarinan mukaan sallittua käydä kauppaa.
Ehdotan, että installoitte sen sirun perseeseenne.
Niin, Illu, ne paiseet pedon merkin ottaneille tapahtuu vastaa 300 vuotta pedon merkin keksimisen jälkeen luvussa 16, ja luvussa 13 siis Saattana on juuri syösty maan päälle, ja hän tulee rakentamaan tänne kaikenlaista.
Juku, sepä kiinnostavaa.
Olet naurettava.
>Tai olkoon, autan sinua: siinä puhutaan "LUVASTA" ostaa tai myydä. Tajuatko vajakki, luvasta - ei mistään maksuvälineestä tai -tavasta. Noille henkilöille, joilla tuo merkki oli, oli tarinan mukaan sallittua käydä kauppaa.
Ehdotan, että installoitte sen sirun perseeseenne. -----------"
Ohoh, kuumana käy, kuin hellankoukku?? ;)
Jahas, ja illu on taasen kuin 3. maailmaa, pihalla kuin lumiukko ja vänkää vänkäämisen ilosta vailla mitään tolkkua.;)
Tiedät aivan hyvin nämä suunitelmat, että tuo siru, joka laitetaan oikean käden kämmenselkään tai otsaan on mm. edityneempi maksuväline, kuin pankkikortti ja lopulta Raamatun mukaan ainut maksuväline, koska sielä kerrotaan, että kukaan ei voi ostaa eikä myydä, jos sitä sirua ei ole ottanut.
Mikä tarkoittaa myös sitä loogisesti ajateltuna, että tulee yhteinen globaali virtuaaliraha, ja käteinen ja pankkikortit poistuvat.
Tarkistin pikaisesti ja edelleenkään "pyhässä" roskakirjassasi ei puhuta kuin *luvasta*.
Ja edelleenkään ei ole mitään tietoa siitä, että moinen siru tulisi kaikille, oikeaan käteen tai sisältäisi pedonmerkin.
Keksi jotakin uutta.
Olen jo kauan sitten lakannut kommentoimasta pakstoria...:/
Tuo saattaa olla järkevää.
Tuolla ketjun lopussa Pakstorilla lähti mopo jo käsistä.
"Tässä yksi Raamatun tarkka ennustus toteutumassa"
Missä? Hihhulien höpöhöpötulkinnat Raamatusta eivät ole mitään ennustuksia, varsinkaan, kun niitä yritetään sovittaa jo tapahtuneisiin asioihin.
["Tässä yksi Raamatun tarkka ennustus toteutumassa"
Missä? Hihhulien höpöhöpötulkinnat Raamatusta eivät ole mitään ennustuksia, varsinkaan, kun niitä yritetään sovittaa jo tapahtuneisiin asioihin. ]
Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää??? voi voi!
''Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää??? voi voi!''
Miksi luulet, että joku osaisi sinun keksimääsi kieltä.
http://suomisanakirja.fi/sumen kieli
En muuten usko, että olet kääntänyt Raamatun sumen kielelle.
"Etkö sinä ihan oikeasti osaa selvää sumenkielistä raamatuntekstiä lukea ja ymmärtää???"
Kyllä minä osaan lukea, mutta minulla ei ole tarvetta tehdä hihhulitulkintoja.
Frank Tiplerin mukaan lähitulevaisuudessa tieteen kehittämät joukkotuhoaseet tulevat olemaan nykyisiä paljon tehokkaampia ja mikä pahinta, käytännölisesti katsoen niitä voi käyttää kuka tahansa joka haluaa niitä käyttää. Mahdollisesti jopa noin 50 vuoden sisällä maailmanloppu tulee. Kyseessä on kuitenkin vain ihmiskunnan ja elämän loppuminen, koska tekoäly ja ihmisten tallenteet kuitenkin jatkavat olemassaoloa.
En tiedä, millä aseilla kolmas maailmansota soditaan, mutta neljäs maailmansota tullaan sotimaan kepeillä ja kivillä.
-Albert Einstein
Oikeastaan aika pelottavaa sinänsä, että tuo aika on jo niin lähellä. itsekin olen elänyt itsekkäästi tietokonepelejä pelaillen viime aikoina. Olen tullut siihen tulokseen, että pitäisi varmaan saada elämään jotain muutakin; etenkin ennenkuin tuo pedonaika tulee ja maksella velkoja pois, ettei kukaan mulle sen vuoksi ala ehdottelemaan mitään siruja.
Ateistit, evokit ja heidän aisankannattajansa voisivat tietenkin vastata, että mitä heidän mielestään tämä Raamatun ennustus tarkoittaa jos ei juuri sitä mihin kehitys on menossa, eli tietotekniikan räjähdystä ja jopa mikrosiruja ihon alle ja sen käyttöä kaikessa, myös ainoana maksuvälineenä.
Aika outo ennustus jos se ei teidän mielestänne tarkoita mitään vai onko vain normaali pakoreaktionne kyseessä? Intetään vaan inttämisen vuoksi "ei se mitään voi tarkoittaa, hei". Kun ei uskalleta tunnustaa sitä minkä jokainen näkee jo otsanahallaankin.
Samanlainen meuhka tuosta ennusteesta oli päällä henkilötunnuksen tullessa käyttöön Suomessa. Sillä erolla, että sen pakollisuus kaikille oli silloin jo tosiasia, mutta mikrosirullehan se on vielä pelkästään itse esittämäsi toinen ennustus.
Ai että mitäkö tuo nimenomainen ennustus tarkoittaa?
No ei oikeastaan yhtään mitään. Se on draamatulle tyypilliseen tapaan sopivan ympäripyöreästi muotoiltu moneen asiaan sovitettavissa oleva latteus, jonka ainoa tarkoitus on toimia taikauskontukena s.e. siihen vedoten voidaan aina tarvittaessa vedota "lopunaikojen" olevan lähellä.
Tuokin ennustus on siis täyttä hevonpaskaa, siinä kaikki.
Eikös (ortodoksi)juutalaiset käytä sellaisia rukouskoteloita jotka remmeillä kiinnitetään päähän ja käsivarteen.
http://en.wikipedia.org/wiki/File:IDF_soldier_put_on_tefillin.jpg
Siinä on merkkiä kerrakseen ja pankkiherroinahan juutaliset on saavuttaneet hyvinkin suurta mainetta ympäri maailman.
Rukouskoteloista ja remmeistä ei saa paiseita eikä niillä osteta jaa myydä eikä niissä ole "pedon lukua".
Heh! Olet oikeassa, lopullinen "pedon merkki" tulee olemaan paljon pienempi fyysisesti, kuin nuo rukouskotelot, mutta niitä ei saa enää irti kehosta, ja myös ihmisen silmiin pyritään liittämään elektronisia laitteita, joilla saadaan näyttö jatkuvasti näkyviin ihmisten silmissä. Mitään kokonaan elektnonisia Terminaattorin "punaisia silmiä", tuskin tulee, sillä elektroniikkaa ja ihmisen hermoja ei kyetä vielä liittämään yhteen, se tulee olemaan viimeinen villitys, tässä asiassa....
Mutta siis silmälasien kokoisia pieniä näyttöjä, tullaan käyttämään, ja virtuaalikypäriä.
Itseasiassa, arvon Pakstori, muistan lukeneeni jostakin erittäin kehittyneestä silmännäköpalauttamissenvehkeestä ihan lähiaikoina. Se liittyi jotenkin siihen että silmän aivoihin lähettämiä signaaleja opettiin tuntemaan(ne ovat sähköimpulsseja) ja siten imitoimaan.
Aika pelottavaa sinänsä. Itse mieluumin kuolisin, kuin ottaisin minkäänlaista elektroniikkaa sisälleni!
"Aika pelottavaa sinänsä. Itse mieluumin kuolisin, kuin ottaisin minkäänlaista elektroniikkaa sisälleni!"
Entäpä jos sinulla olisi lapsi, jonka hoito vaatisi elektronisen instrumentin asentamisen elimistöön tai lapsesi kuolisi?
Mielenkiintoinen Raamatun tieteellinen profetia:
19. Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu.
20. Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu eikä enää nouse.
Kertoiskohan mannerlaattojen liikunnoista ja planeetan kaatumisesta akseliinsa nähden.
Ai niin mutta koska Raamatussa ei ole tieteellisiä ennusteita ei mannerlaatat voi liikkua, sanoo varmaan evoluutiouskovainen.
Mikä siinä on tieteellistä?
Ota banaani.
"Ai niin mutta koska Raamatussa ei ole tieteellisiä ennusteita ei mannerlaatat voi liikkua, sanoo varmaan evoluutiouskovainen."
Jep. Evojen tietämättmyydestä nouseva kehäpäättelyketju on maailmanluokkaa..
Nykyään tietysti otetaan jo pankkikortit käteen, ja tilinuomerot ja salasanat ja - numerot muistiin. Mutta se on totta, että on enempi "karitsan merkki", käyttää erillistä irto-osaa, jossa itse ruumista ei ole turmeltu noilla "kyborg"-asioilla....
Karitsan merkistä mainitaan myös Ilmestyskirjassa, Karitsan merkin ottaneilla on "palmun lehvä" kädessään, ollessaan Jumalansa edessä, sitten aikanaan.
Se on varmasti "symboli". Ja "irto"-sellainen. Pedon vainoissa tullaan tapppamaan todella paljon ihmisiä, koska Saattanana ja Pedon tarkoitus on hävittää maan päältä kaikki muut paitsi merkin ottaneet.
Pedon kuvaa, eli tällaista tietokonetta, eli "ihmisen poikaa", ei tule voittamaan tavalliset käyttäjät, vaan ainoastaan ne, jotka kykenevät ohjelmoimaan sillä jotain, suunnittelemaan siihen uusia piirejä, eli "insinöörit", joko opisto- tai itseoppineet....
Tavallinen ihminen saattaa luulla tietokoneensa menneen rikki, kun se ei aina toimi samalla sadasosasekunnilla, eikä tarjua syyn olevan esim. viirustarkistusohjelmassa, tai muussa moniajoprosessissa,, se asia ei muutu paremmaksi, vaikka ostaisi uuden koneen.....
Tuleeko tuo saa tanasi Amerikasta vai mistä, sillä taivas ei ole tällä kertaa edes myytävänä?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10829134
Näin Doctor Whoossa, Tv 2:lla Satanailin, (hieman eri otus kuin Saatana?) Se oli punainen, yli 100 metriä pitkä, vaikka olikin ihimisen muotoinen, vaikka pitkähkö dinosaurus häntä sillä oli, ja kaksi suurta sarvea. Painoa vähintään 100 tonnia.
Se on siis maan päällä ehkä jo, mutta sellaisessa paikassa, jossa Tv:kamerat eivät välttämättä sitä havaitse. Se on siis juuri nyt tai kohta "meren rannalla", ja kohtaa siellä jonkin merihirviön, Joh.ilmestys 12:ta mukaan.
Tämä tilanne 13-luku, pedon-merkkeineen, voi todella alkaa jo ensivuonna? Ei se tule muuttamaan mitään itsestään ennustettua, ei sillä siihen ole mitään syytä, koska paholainen on hyvin kuuluisa maan päällä, ja kaikki ihmiset tietävät paljon paholaisesta.
Nyt on Pakstori napannut väärät lääkkeet.
Tämän jätkän ihon alle ei työnnetä sirun sirua se on varma!
Mitä jos imisit enemmän parrua ja kirjoittelisit vähemmän nettiin? Luulisin että kyseessä olisi ns. win-win tilanne.